Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minä voin tehdä parisuhteessani kaikkia niitä asioita kuin sinkkunakin!
06.02.2016 |
Paitsi tietysti paneskella ympäriinsä.
Luin Iltalehden sivuilta jutun, jossa naiset kertoivat mitä kaipaavat sinkkuvuosiltaa. Mikseivät nuo naiset eroa, jos kaipaavat omaa asuntoa, siisteyttä ja valittavat että mies on porsas?? Miksevät he eroa, jos joutuvat kökkimään miestä miellyttääkseen kotona eivätkä voi käydä kavereittensa kanssa kahvilla tai viettämässä aikaa??
Miksi parisuhteen pitää typistää elämä? Miksi varsinkin naiset automaattisesti alkavat elämään miehen elämää? Tyhmiä naisia.
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Säälittävä ujeltaja vaan jatkaa. Olet sen verran mitätön etten edes viitsi lainata erikseen enää kommenttiasi.
Heikko nainen sä oot, siksi tuohduit mulle. Voimasi pohjautuu miesten haukkumiseen, niin onhan se nyt uhka sinulle, kun osoitan väylän sun omaan itsenäisyyteen, johon et kykene tarttumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä voisi parisuhteessa tehdä mitä haluan (ja siksi en olekaan parisuhteessa).
Haluan asua kodissani yksin. Kodissa pitää olla täysi rauha ja useimmiten ihan hiljaista. Ehdottomasti nukkua yksin. Päättää yksin siitä, mitä syödään, milloin syödään, miten sisustetaan, milloin siivotaan ja miten siivotaan, mitä musiikkia kuunnellaan (ja mitä ei kuunnella), milloin vietetään koti-iltaa ja milloin käydään konsertissa tai teatterissa, mihin leffaan mennään, mihin ja milloin matkustetaan ja niin edelleen.
Tietenkin tiedän, että kaikki eivät tarvitse niin paljon yksinoloa ja tilaa kuin minä. Mutta silti kysyn ap:lta: saatko tosiaankin parisuhteessa olla ihan yksinäsi niin paljon kuin sait sinkkuna?
Eräät meistä eivät viihdy itsensä seurassa vaan joutuvat olemaan yksin. Ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan laumaeläin, mutta onhan sekin sinkkuuden etu, että voi ihan vapaasti kulloisenkin laumansa valita.
Siinä se vissi ero. Monet naiset jäävät jopa henkensä uhalla todella vaarallisiin parisuhteisiin mieluummin kuin ovat yksin.
Mikä yksinäisyydessä on niin pahaa ja pelottavaa, että mieluummin kuuntelee rähjäävää, sotkevaa ja haisevaa humalaista ja vielä maksaa hänen elämistään kun on yksin?
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä voisi parisuhteessa tehdä mitä haluan (ja siksi en olekaan parisuhteessa).
Haluan asua kodissani yksin. Kodissa pitää olla täysi rauha ja useimmiten ihan hiljaista. Ehdottomasti nukkua yksin. Päättää yksin siitä, mitä syödään, milloin syödään, miten sisustetaan, milloin siivotaan ja miten siivotaan, mitä musiikkia kuunnellaan (ja mitä ei kuunnella), milloin vietetään koti-iltaa ja milloin käydään konsertissa tai teatterissa, mihin leffaan mennään, mihin ja milloin matkustetaan ja niin edelleen.
Tietenkin tiedän, että kaikki eivät tarvitse niin paljon yksinoloa ja tilaa kuin minä. Mutta silti kysyn ap:lta: saatko tosiaankin parisuhteessa olla ihan yksinäsi niin paljon kuin sait sinkkuna?
No tietysti tässä on aina kysymys kompromisseista. Jos minä haluaisin olla noin paljon yksin,niin varmasti minäkin olisin sinkku tai en ainakaan muuttaisi yhteen kenenkään kanssa. Tätäkään en ihan ymmärrä; miksi seurustelun oletetaan olevan sellaista, että muutetaan yhteen (en asu itse mieheni kanssa ja silti olemme pihan vakavasti yhdessä)? Voin siis itse ainakin lähteä milloin vaan kahvittelemaan, vierailulle toiseen kaupunkiin (heh, minullakin on yöpymisvehkeet aina autossa, jopa teltta). Niin voi myös mieheni. Silti vietämme paljon aikaa yhdessä ja keskustelemme.
Ehkä pointtini oli se, että miksi nämä lehtijutun naiset eivät eroa, kun selvästi ovat tyytymättömiä?? Miksi ei voi elää omaa elämää vaan pitää tosiaan mukautua mieheen ja sitten valittaa siitä? En vaan osaisi itse alistua tuolla tavoin enkä ihan pysty ymmärtämään niitä, jotka alistuu. (Ja nyt huom, jos joku mielellään muuttaa elämänsä miehensä näköiseksi ja on onnellinen ja iloinen, niin sittenhän kaikki on ok.)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä voisi parisuhteessa tehdä mitä haluan (ja siksi en olekaan parisuhteessa).
Haluan asua kodissani yksin. Kodissa pitää olla täysi rauha ja useimmiten ihan hiljaista. Ehdottomasti nukkua yksin. Päättää yksin siitä, mitä syödään, milloin syödään, miten sisustetaan, milloin siivotaan ja miten siivotaan, mitä musiikkia kuunnellaan (ja mitä ei kuunnella), milloin vietetään koti-iltaa ja milloin käydään konsertissa tai teatterissa, mihin leffaan mennään, mihin ja milloin matkustetaan ja niin edelleen.
Tietenkin tiedän, että kaikki eivät tarvitse niin paljon yksinoloa ja tilaa kuin minä. Mutta silti kysyn ap:lta: saatko tosiaankin parisuhteessa olla ihan yksinäsi niin paljon kuin sait sinkkuna?
Eräät meistä eivät viihdy itsensä seurassa vaan joutuvat olemaan yksin. Ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan laumaeläin, mutta onhan sekin sinkkuuden etu, että voi ihan vapaasti kulloisenkin laumansa valita.
Siinä se vissi ero. Monet naiset jäävät jopa henkensä uhalla todella vaarallisiin parisuhteisiin mieluummin kuin ovat yksin.
Mikä yksinäisyydessä on niin pahaa ja pelottavaa, että mieluummin kuuntelee rähjäävää, sotkevaa ja haisevaa humalaista ja vielä maksaa hänen elämistään kun on yksin?
No etkös sä sanonut sen juuri ekassa lauseessasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä voisi parisuhteessa tehdä mitä haluan (ja siksi en olekaan parisuhteessa).
Haluan asua kodissani yksin. Kodissa pitää olla täysi rauha ja useimmiten ihan hiljaista. Ehdottomasti nukkua yksin. Päättää yksin siitä, mitä syödään, milloin syödään, miten sisustetaan, milloin siivotaan ja miten siivotaan, mitä musiikkia kuunnellaan (ja mitä ei kuunnella), milloin vietetään koti-iltaa ja milloin käydään konsertissa tai teatterissa, mihin leffaan mennään, mihin ja milloin matkustetaan ja niin edelleen.
Tietenkin tiedän, että kaikki eivät tarvitse niin paljon yksinoloa ja tilaa kuin minä. Mutta silti kysyn ap:lta: saatko tosiaankin parisuhteessa olla ihan yksinäsi niin paljon kuin sait sinkkuna?
Ois kauheeta olla näin jäykkä asioiden suhteen :X Onko sulle kukaan sanonut, että se on vika sinussa? Tai että älä ainakaan mene parisuhteeseen? Eikö ole ikävää?
En mielestäni ole jäykkä vaan hyvinkin joustava ja spontaani. Päätökseni haluan kuitenkin tehdä ihan itse. Mutta kyllä muutama mies (sellainen, joka on halunnut kanssani parisuhteeseen) on tätä kieltämättä vikana pitänyt... :) Ja he siis eivät ole kieltäneet minua menemästä parisuhteeseen vaan päinvastoin aika voimakkaastikin houkutelleet minua parisuhteeseen.
En tiedä, mihin viittaat tuolla "ikävällä", mutta ainakaan päätösten tekeminen itse ei ole ikävää eikä yksin asuminen ole lainkaan ikävää vaan todella mukavaa.
No et ole ainakaan joustava siinä, miten sinun kanssasi voi asua.
Tarkoitin ikävällä, että eikö ole ikävää, kun jäykkyytesi rajaa monia kivoja miehiä parisuhteen ulkopuolelle? Et voi rakastua sellaiseen, joka haluaa asua yhdessä. Sellainen mies voi lisäksi pitää sua huonona sitten, kun et kyennyt toimimaan kuin normaalit.
Anteeksi, takerrun yhteen kohtaan tekstissäsi: "rajaa monia miehiä parisuhteen ulkopuolelle". Tästä tulee vahva mielikuva siitä, että naisen tehtävä olisi nimenomaan löytää itselleen joku mies! Naisen elämäntehtävä siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä voisi parisuhteessa tehdä mitä haluan (ja siksi en olekaan parisuhteessa).
Haluan asua kodissani yksin. Kodissa pitää olla täysi rauha ja useimmiten ihan hiljaista. Ehdottomasti nukkua yksin. Päättää yksin siitä, mitä syödään, milloin syödään, miten sisustetaan, milloin siivotaan ja miten siivotaan, mitä musiikkia kuunnellaan (ja mitä ei kuunnella), milloin vietetään koti-iltaa ja milloin käydään konsertissa tai teatterissa, mihin leffaan mennään, mihin ja milloin matkustetaan ja niin edelleen.
Tietenkin tiedän, että kaikki eivät tarvitse niin paljon yksinoloa ja tilaa kuin minä. Mutta silti kysyn ap:lta: saatko tosiaankin parisuhteessa olla ihan yksinäsi niin paljon kuin sait sinkkuna?
No tietysti tässä on aina kysymys kompromisseista. Jos minä haluaisin olla noin paljon yksin,niin varmasti minäkin olisin sinkku tai en ainakaan muuttaisi yhteen kenenkään kanssa. Tätäkään en ihan ymmärrä; miksi seurustelun oletetaan olevan sellaista, että muutetaan yhteen (en asu itse mieheni kanssa ja silti olemme pihan vakavasti yhdessä)? Voin siis itse ainakin lähteä milloin vaan kahvittelemaan, vierailulle toiseen kaupunkiin (heh, minullakin on yöpymisvehkeet aina autossa, jopa teltta). Niin voi myös mieheni. Silti vietämme paljon aikaa yhdessä ja keskustelemme.
Ehkä pointtini oli se, että miksi nämä lehtijutun naiset eivät eroa, kun selvästi ovat tyytymättömiä?? Miksi ei voi elää omaa elämää vaan pitää tosiaan mukautua mieheen ja sitten valittaa siitä? En vaan osaisi itse alistua tuolla tavoin enkä ihan pysty ymmärtämään niitä, jotka alistuu. (Ja nyt huom, jos joku mielellään muuttaa elämänsä miehensä näköiseksi ja on onnellinen ja iloinen, niin sittenhän kaikki on ok.)
Ap
Ehkä siksi, että eihän se onni välttämättä löydy yksinolostakaan. Ei ainakaan mulla löytynyt, vaikka osaan kyllä olla yksin, mutta en pidä siitä. Ja sitten toisaalta, jos tiedostaa oman tyytymättömyytensä johtuvan itsestä, niin ei se kumppania vaihtamalla parane. Jos kaikki osaisivat parantaa oman tyytymättömyytensä tuosta vain, niin elämä olisi helppoa. Mutta miten se tehdään? Ja tämä oli sitten retorinen kysymys, koska ne vinkit "harrastaa jotain uutta" tms. on niin nähty ja ne ei toimi.
Olipa hölmö ja epäkypsä avaus. Kun kaksi ihmistä menevät yhteen, molemmat joutuvat ihan takuulla tekemään kompromisseja. Se, että koflikteja ja pitempiäkin huonoja kausia parisuhteessa tulee, on ihan normaalia. Jos haluaa pitkän parisuhteen, pitää vain sietää, että elämässä on vaikeitakin jaksoja. Jos ei arvosta pitkää, jopa loppuelämän kestävää parisuhdetta, voikin lähteä sille tielle, että aina eroaa, kun tilanne vituttaa. (Tarkoitukseni ei ole sanoa, että pitkä parisuhde on kaikille hyvä ratkaisu. Ihmiset arvostavat niin erilaisia asioita.)
-
Kyllä mä kaipaan välillä sitä, kun asuin yksin. Olen harkinnut eroa todella monta kertaa. Sitten taas asiat menevät parempaan suuntaan. Pikkulapsiperheessä on aika usein rankkaa. Mutta ei elämä voi olla pelkkää naminamia tai pusipusia. Jos oma elämä tuntuu ankealta, kannattaa hetkeksi lopettaa blogien lukeminen, instagramin seuraaminen ja pintaliidon ihannointi ja miettiä, miten voisin saada tämän oman elämäni paremmaksi. Onko se vika aina siinä toisessa? Voisiko johonkin auttaa myös se, että minä laskisin vaatimustasoani ja keskittyisin johonkin muuhun asiaan? Mulla itselläni elämä helpottui, kun aloitin uuden harrastuksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä voisi parisuhteessa tehdä mitä haluan (ja siksi en olekaan parisuhteessa).
Haluan asua kodissani yksin. Kodissa pitää olla täysi rauha ja useimmiten ihan hiljaista. Ehdottomasti nukkua yksin. Päättää yksin siitä, mitä syödään, milloin syödään, miten sisustetaan, milloin siivotaan ja miten siivotaan, mitä musiikkia kuunnellaan (ja mitä ei kuunnella), milloin vietetään koti-iltaa ja milloin käydään konsertissa tai teatterissa, mihin leffaan mennään, mihin ja milloin matkustetaan ja niin edelleen.
Tietenkin tiedän, että kaikki eivät tarvitse niin paljon yksinoloa ja tilaa kuin minä. Mutta silti kysyn ap:lta: saatko tosiaankin parisuhteessa olla ihan yksinäsi niin paljon kuin sait sinkkuna?
Ois kauheeta olla näin jäykkä asioiden suhteen :X Onko sulle kukaan sanonut, että se on vika sinussa? Tai että älä ainakaan mene parisuhteeseen? Eikö ole ikävää?
En mielestäni ole jäykkä vaan hyvinkin joustava ja spontaani. Päätökseni haluan kuitenkin tehdä ihan itse. Mutta kyllä muutama mies (sellainen, joka on halunnut kanssani parisuhteeseen) on tätä kieltämättä vikana pitänyt... :) Ja he siis eivät ole kieltäneet minua menemästä parisuhteeseen vaan päinvastoin aika voimakkaastikin houkutelleet minua parisuhteeseen.
En tiedä, mihin viittaat tuolla "ikävällä", mutta ainakaan päätösten tekeminen itse ei ole ikävää eikä yksin asuminen ole lainkaan ikävää vaan todella mukavaa.
No et ole ainakaan joustava siinä, miten sinun kanssasi voi asua.
Tarkoitin ikävällä, että eikö ole ikävää, kun jäykkyytesi rajaa monia kivoja miehiä parisuhteen ulkopuolelle? Et voi rakastua sellaiseen, joka haluaa asua yhdessä. Sellainen mies voi lisäksi pitää sua huonona sitten, kun et kyennyt toimimaan kuin normaalit.Anteeksi, takerrun yhteen kohtaan tekstissäsi: "rajaa monia miehiä parisuhteen ulkopuolelle". Tästä tulee vahva mielikuva siitä, että naisen tehtävä olisi nimenomaan löytää itselleen joku mies! Naisen elämäntehtävä siis.
No en itse ajattele niin, vaan olen itse joku, joka kaipaa rakkautta. Niin tuossa mallissa rajautuisi ulos sellaisia, jotka ehkä voisivat ja osaisivat sitä muuten minulle antaa. Mutta onhan se tietenkin niinkin, että se rakastavan on parasta tulla ryhmästä, joka hyväksyy minut vikoineen, joten ehkä ajatukseni vain kumpuaa huonosta itsetunnosta, että siinä nyt vain on ylipäätään jotain vikaa, jos ihmisellä on rajoitteita muiden ihmisten suuntaan. Ja mulla kyllä on, mutta siksi vihaankin omia rajoitteitani.
Hahhaa on teillä naisilla vaikeeta!! Onneks me miehet vaan porskutetaan eteenpäin ja nautitaan elämästä. Pitäkää vaan diippi shittinne ja vihatkaa itteenne :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hahhaa on teillä naisilla vaikeeta!! Onneks me miehet vaan porskutetaan eteenpäin ja nautitaan elämästä. Pitäkää vaan diippi shittinne ja vihatkaa itteenne :D
Niin, tilastot kertovat kyllä toista. Miehillä syrjäytymisriski on naisiin verrattuna monikertainen.
Näitä viestejä, kun lukee, ymmärtää taas paremmin, miksi miehet hallitsevat Suomea ja maailmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hahhaa on teillä naisilla vaikeeta!! Onneks me miehet vaan porskutetaan eteenpäin ja nautitaan elämästä. Pitäkää vaan diippi shittinne ja vihatkaa itteenne :D
Joku mies vähän hermostui :D
Minä en. Sinkkuna minulla oli tapana istua iltaisin koneella, etsiä netistä uutta pornoa ja runkutella. Nyt tällainen toiminta herättäisi puolisossa epätoivottavia tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näitä viestejä, kun lukee, ymmärtää taas paremmin, miksi miehet hallitsevat Suomea ja maailmaa.
Suoraan sanottuna, mä en ymmärrä sitä näiden viestien perusteella. Eli miksi?
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä voisi parisuhteessa tehdä mitä haluan (ja siksi en olekaan parisuhteessa).
Haluan asua kodissani yksin. Kodissa pitää olla täysi rauha ja useimmiten ihan hiljaista. Ehdottomasti nukkua yksin. Päättää yksin siitä, mitä syödään, milloin syödään, miten sisustetaan, milloin siivotaan ja miten siivotaan, mitä musiikkia kuunnellaan (ja mitä ei kuunnella), milloin vietetään koti-iltaa ja milloin käydään konsertissa tai teatterissa, mihin leffaan mennään, mihin ja milloin matkustetaan ja niin edelleen.
Tietenkin tiedän, että kaikki eivät tarvitse niin paljon yksinoloa ja tilaa kuin minä. Mutta silti kysyn ap:lta: saatko tosiaankin parisuhteessa olla ihan yksinäsi niin paljon kuin sait sinkkuna?
Juuri noin. Vaikka asuisi eri osoitteessa kumppaninsa kanssa, ei silti voi tehdä kaikkea, mitä sinkkuna voi. Useimmat parisuhteessa olevat ihmiset eivät ymmärrä elämänsä olevan kompromisseja ja tilivelvollisuutta sen vuoksi, että heille ei edes tule mieleen tehdä sinkkujuttuja, koska heillä se partneri on. Voihan sitä vaikka vankisellissä sanoa, että saa tehdä ihan juuri niitä juttuja kuin vapaallakin halutessaan sai: lukea rauhassa, käydä ulkona kävelemässä, katsella telkkaria ja käydä salilla.
Eräs samantyyppinen keskustelu sai alkunsa siitä, kun nuorehko mies alkoi pohtia sitä, millaista olisi olla suhteessa yksinhuoltajaäidin kanssa. Eräs keskustelija oli kiivaasti sitä mieltä, että yksinhuoltajaäidin tai -isän kanssa voi tehdä täsmälleen samoja juttuja kuin lapsettomankin kanssa: käydä kuutamokävelyllä, elokuvissa, baarissa, ja lomailla, patikoida, nukkua aamulla pitkään, rakastella iltapäivällä ja vaikka mitä kivaa, koska kaikki on ihan vain järjestelykysymys. Hän paheksui kovasti aloittajaa ja tämän lailla ajattelevia eikä suostunut millään ymmärtämään sitä, että juuri tuo järjestelemisen pakko oli se ero ja ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä voisi parisuhteessa tehdä mitä haluan (ja siksi en olekaan parisuhteessa).
Haluan asua kodissani yksin. Kodissa pitää olla täysi rauha ja useimmiten ihan hiljaista. Ehdottomasti nukkua yksin. Päättää yksin siitä, mitä syödään, milloin syödään, miten sisustetaan, milloin siivotaan ja miten siivotaan, mitä musiikkia kuunnellaan (ja mitä ei kuunnella), milloin vietetään koti-iltaa ja milloin käydään konsertissa tai teatterissa, mihin leffaan mennään, mihin ja milloin matkustetaan ja niin edelleen.
Tietenkin tiedän, että kaikki eivät tarvitse niin paljon yksinoloa ja tilaa kuin minä. Mutta silti kysyn ap:lta: saatko tosiaankin parisuhteessa olla ihan yksinäsi niin paljon kuin sait sinkkuna?
Juuri noin. Vaikka asuisi eri osoitteessa kumppaninsa kanssa, ei silti voi tehdä kaikkea, mitä sinkkuna voi. Useimmat parisuhteessa olevat ihmiset eivät ymmärrä elämänsä olevan kompromisseja ja tilivelvollisuutta sen vuoksi, että heille ei edes tule mieleen tehdä sinkkujuttuja, koska heillä se partneri on. Voihan sitä vaikka vankisellissä sanoa, että saa tehdä ihan juuri niitä juttuja kuin vapaallakin halutessaan sai: lukea rauhassa, käydä ulkona kävelemässä, katsella telkkaria ja käydä salilla.
Eräs samantyyppinen keskustelu sai alkunsa siitä, kun nuorehko mies alkoi pohtia sitä, millaista olisi olla suhteessa yksinhuoltajaäidin kanssa. Eräs keskustelija oli kiivaasti sitä mieltä, että yksinhuoltajaäidin tai -isän kanssa voi tehdä täsmälleen samoja juttuja kuin lapsettomankin kanssa: käydä kuutamokävelyllä, elokuvissa, baarissa, ja lomailla, patikoida, nukkua aamulla pitkään, rakastella iltapäivällä ja vaikka mitä kivaa, koska kaikki on ihan vain järjestelykysymys. Hän paheksui kovasti aloittajaa ja tämän lailla ajattelevia eikä suostunut millään ymmärtämään sitä, että juuri tuo järjestelemisen pakko oli se ero ja ongelma.
Mä en kyllä rehellisesti sanottuna keksi mitään, mitä en voisi tehdä nytkin, mitä haluaisin tehdä, kun olen parisuhteessa. Ei mun mies vaadi minulta mitään. Sitä en tiedä, onko hänellä tässä suhteessa sama tunne, mutta eipä ole muuta vaatinut, niin... Se on hänen asiansa pitää huolta omista tarpeistaan viime kädessä tässä suhteessa, kuten yksinkin eläessä.
Vierailija kirjoitti:
Minä en. Sinkkuna minulla oli tapana istua iltaisin koneella, etsiä netistä uutta pornoa ja runkutella. Nyt tällainen toiminta herättäisi puolisossa epätoivottavia tunteita.
"Pornorunkusta luopuminen" ei tulisi minulle negatiivisena asiana mieleen siinä vaiheessa, kun löytää kumppanin.
Vierailija kirjoitti:
Mun ei luojan kiitos tarvitse tehdä suhteessa niitä kaikkia asioita, mitä yksin ollessa. Olin vuosia yksin ja nyt tosi onnellisessa parisuhteessa. On se yksin oleminen ollut hirveää kärvistelyä, itselleen todistelua, yksinäisyyttä, pelkkää sekviämistä jne. Nyt saa touhuta pariskuntajuttuja ja nukkua kullan kainalossa, sinkkuajoilta en kaipaa mitään!
Mulla tilanne ihan päinvastainen. Olin vuosikausia parisuhteessa ja kaiken kaikkiaan tosi onneton. Jatkuva kompromissien teko, kinastelu ja toisen huonojen puolien sietäminen söi valtavasti energiaa. Nyt sinkkuna tuntuu kun kauhea taakka olisi pudonnut harteilta. Vihdoinkin voin elää omanlaistani elämää! Oon niin onnellinen, että uskalsin erota. Joka aamu herään innoissani uuteen päivään enkä koe enää ollenkaan ahdistusta tai masennusta kuten parisuhdevuosinani. Toisaalta oon aina ollut luonteeltani tosi introvertti, joten ei ihme ettei parisuhde-elämä sopinut mulle ollenkaan. Suurin osa ihmisistä on toki sosiaalia ja ymmärrän kyllä, että heille parisuhde on parempi vaihtoehto. Kukin taplatkoon tyylillään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä voisi parisuhteessa tehdä mitä haluan (ja siksi en olekaan parisuhteessa).
Haluan asua kodissani yksin. Kodissa pitää olla täysi rauha ja useimmiten ihan hiljaista. Ehdottomasti nukkua yksin. Päättää yksin siitä, mitä syödään, milloin syödään, miten sisustetaan, milloin siivotaan ja miten siivotaan, mitä musiikkia kuunnellaan (ja mitä ei kuunnella), milloin vietetään koti-iltaa ja milloin käydään konsertissa tai teatterissa, mihin leffaan mennään, mihin ja milloin matkustetaan ja niin edelleen.
Tietenkin tiedän, että kaikki eivät tarvitse niin paljon yksinoloa ja tilaa kuin minä. Mutta silti kysyn ap:lta: saatko tosiaankin parisuhteessa olla ihan yksinäsi niin paljon kuin sait sinkkuna?
Juuri noin. Vaikka asuisi eri osoitteessa kumppaninsa kanssa, ei silti voi tehdä kaikkea, mitä sinkkuna voi. Useimmat parisuhteessa olevat ihmiset eivät ymmärrä elämänsä olevan kompromisseja ja tilivelvollisuutta sen vuoksi, että heille ei edes tule mieleen tehdä sinkkujuttuja, koska heillä se partneri on. Voihan sitä vaikka vankisellissä sanoa, että saa tehdä ihan juuri niitä juttuja kuin vapaallakin halutessaan sai: lukea rauhassa, käydä ulkona kävelemässä, katsella telkkaria ja käydä salilla.
Eräs samantyyppinen keskustelu sai alkunsa siitä, kun nuorehko mies alkoi pohtia sitä, millaista olisi olla suhteessa yksinhuoltajaäidin kanssa. Eräs keskustelija oli kiivaasti sitä mieltä, että yksinhuoltajaäidin tai -isän kanssa voi tehdä täsmälleen samoja juttuja kuin lapsettomankin kanssa: käydä kuutamokävelyllä, elokuvissa, baarissa, ja lomailla, patikoida, nukkua aamulla pitkään, rakastella iltapäivällä ja vaikka mitä kivaa, koska kaikki on ihan vain järjestelykysymys. Hän paheksui kovasti aloittajaa ja tämän lailla ajattelevia eikä suostunut millään ymmärtämään sitä, että juuri tuo järjestelemisen pakko oli se ero ja ongelma.
Mä en kyllä rehellisesti sanottuna keksi mitään, mitä en voisi tehdä nytkin, mitä haluaisin tehdä, kun olen parisuhteessa. Ei mun mies vaadi minulta mitään. Sitä en tiedä, onko hänellä tässä suhteessa sama tunne, mutta eipä ole muuta vaatinut, niin... Se on hänen asiansa pitää huolta omista tarpeistaan viime kädessä tässä suhteessa, kuten yksinkin eläessä.
Niinpä. Avainsanoina "mitä haluaisin tehdä". Jos haluaisit lähteä tällä sekunnilla kaverisi kanssa hänen mökilleen viikonlopuksi, vaihtaa makuuhuoneen verhot keskellä yötä tai nukkua koko päivän, ihan takuulla joutuisit selittämään miehellesi, miksi ja kenen kanssa. Parisuhteessa, katsos, on juuri tuo selitysvelvollisuus.
Alue: Aihe vapaa
No et ole ainakaan joustava siinä, miten sinun kanssasi voi asua.
Tarkoitin ikävällä, että eikö ole ikävää, kun jäykkyytesi rajaa monia kivoja miehiä parisuhteen ulkopuolelle? Et voi rakastua sellaiseen, joka haluaa asua yhdessä. Sellainen mies voi lisäksi pitää sua huonona sitten, kun et kyennyt toimimaan kuin normaalit.