TE, jotka haluatte lisää lapsia, mutta miehenne ei!

Meidän suhde on kestänyt 2v. Miehellä 2 vanhempaa lasta. Mulla 1 lapsi. Emme asu vielä yhdessä. Minä tahtoisin lisää lapsia, mies ei. Mietin kovasti pitäisikö katkaista suhde, ja hankkia lapsi yksin. Esim. luovuttajan avulla. Pelkään että katkeroidun suhteessa koska yhdessä emme hankkisi lisää lapsia.

t. 2 (32v)

Sanoin miehelle, et saa valita. Joko tekee mun kaa toisen muksun tai sit erotaan. Puol vuotta asiasta " tapeltuamme" Halusi sitten sen toisen muksun. Sanoin sille viel, et en rupee sen kaa lasta tekee, ellei todella sitä ite halu.

Nyt tää kiistan aiheinen lapsi täyttää vuoden ja mieskin on ollu ihan myyty!

Sä olet ap kuitenkin saanut kaksi lasta. Eikö pitäis olla onnellinen siitä mitä on, eikä haikailla sen kolmannen lapsen perään?



Ja kyllä, mulla on kaksi lasta, ja kolmannenkin olisin tehnyt, jos mies olisi halunnut lasta myös. Mutta mä osaan katsoa tätä asiaa vähän miehenkin näkökulmasta. Yrittäkääs te muutkin! Pitäisikö miehen suostua kolmannen lapsen tekoon vain sen vuoksi, että vaimo sen haluaa? Entäs katkeroituuko mies sitten? Taas uusi vauva-aika, taas lisää rahanmenoa jne.



Kyllä mua välillä harmittaa, etten pääse näkemään millainen persoona meidän kolmas lapsi olisi ollut. Mutta ei musta mulla ole mitään syytä eikä oikeutta olla katkera, ja pyrin sitä ihan tietoisesti välttämään. Olen silti saanut kaksi aivan mahdottoman suloista kakaraa, ja niistä olen onnellinen.



Jos miehen mieli joskus muuttuu kolmannen lapsen suhteen, niin se tehdään ihan varmasti. Mutta sitä odotellessa keskityn näihin kahteen, vaikka tiedän että kolmas lapsi jää erittäin todennäköisesti saamatta.



Pitää osata nauttia siitä, mitä on saanut! Minusta kahden lapsen äidin on pikkuisen turha katkeroitua siitä, ettei kolmatta lasta saa... Se jos mikä on jo lapsellista!

eroan ja hankin lapsen luovutetuilla sukusoluilla (ei yhdenillan suhteilla).

Pelkään, että reilu nelikymppisenä masennun, kun ajattelen, että miksi en tehnyt sitä kuopusta...

ap

Meilläkin mies on aina halunnut vain yhden muksun. Minä olin sitä mieltä, että vähintään kaksi.



Mies sanoo, että jos toinen lapsi tulee, hän lähtee. Hänen oma isänsäkin muuten teki niin, jätti miehen perheen, kun miehen pikkuveli oli puolivuotias, ja pikkuveljelle tuli aikuisena ero pari vuotta toisen lapsen syntymän jälkeen, joten ihan vitsinä en voi mieheni uhkausta pitää.



Kumpi on siis tärkeämpi, mies vai lapsi? Mieluummin pidän tämän perheen koossa kuin otan riskin, että joudun yksinhuoltajaksi eikä kummallakaan lapsellani olisi isää.



Tietysi pelkään katkeroitumista. Itse asiassa olen jo nyt aika katkera. Mutta on pelattava niillä korteilla, jotka on kädessä.

Kaksi on ja kolmatta haaveilen, onnellinen näistäkin mutta joka päivä mielessä entä jos...Miehillä on helppoa tehdä lapsia vaikka 50v. mutta meiltä se ei enää onnistu :(

Tosin en enää edes koeta saada miehen päätä käännettyä, minulla on ollut erittäin suuri onni saada 4 tervettä lasta.



Te, jotka mietitte katkeroitumista -miettikää tilanne toisinpäin. Mies haluaisi ihan väkisin lasta, te ette. Mitä tekisitte? Olisiko miehellä oikeus pakottaa teidät tekemään hänelle lapsi? Miksi on vain naisen oikeus päättää montako lasta perheeseen tulee?

en usko että mies voisi katua lapsen tekemistä, ei kai kukaan voisi katua omaa lastaan! Minä sen sijaan voisin kuvitella katuvani, että en tehnyt häntä.

Ja tottakai olen onnellinen lapsistani, mutta se ei poista sitä uuden raskauden ja syntymän kaipuuta ja sitä että saisi hoivata taas pienokaista ja nähdä hänen varttuvan...

Ja mieskö sitten saa " päättää" mikä on sopiva lapsimäärä, eihän se niinkään voi olla..

Vaikeita asioita, joilla tosiaan on monta puolta, siksi asiallisia neuvoja kaipaankin!

ap

ovat silloin jo ohi.

Itselläni 2, joista kuopus vasta parikuinen, mutta olen aivan valtavan vauvakuumeen kourissa....Ja aivan rikki, koska mieheni on " päättänyt" että nämä on nyt tässä. Mä olen kyllä asiasta pikkusen eri mieltä ja salaa ajattelenkin, että menköön nyt vuosi pari, virittelen sitten keskustelun uudelleen... (olen nyt 32).

vaikka kolme lasta jo on.mutta haluaisin vielä yhden ja enemmänkin .mutta mies ei lämpene .Oltiin jo yhden kuukauden tätä neljättä tekemässä,kun miehelle yhtäkkiä tuli kova pakokauhu.perääntyi koko hommasta.Sen jälkeen ei asiasta ole ollut puhetta.kova kolaus mulle tuo yhtäkkinen rimakauhu mutta itkut on nyt itketty tältä erää.Täytyy elää toivossa,että mies ajattelis asiaa uudelleen.Oli vaan sen verran jyrkkä kanta et luulenpa meidän lasten olevan tässä...nyyh,en oikein rohkene ottaa puheeksi kun mies ei itte tästä aiheesta puhu.Muiden vauvoja kyllä ihastelee ...

Vierailija:

Sanoin miehelle, et saa valita. Joko tekee mun kaa toisen muksun tai sit erotaan. Puol vuotta asiasta " tapeltuamme" Halusi sitten sen toisen muksun. Sanoin sille viel, et en rupee sen kaa lasta tekee, ellei todella sitä ite halu.

Nyt tää kiistan aiheinen lapsi täyttää vuoden ja mieskin on ollu ihan myyty!

Onneksi teillä kävi hyvin. Kiristys/painostustaktiikkaa en kyllä näin isoissa päätöksissä suosittele. Mieti, miltä mahtoi miehestäsi tuntua kun sinä olit valmis heittämään liittonne romukoppaan oman vauvakuumeesi takia.

Kannattaa oikeasti pysähtyä miettimään, mitä tarvetta ITSESSÄSI täytät yhä uusilla lapsilla, jos oma puolisosi, LASTEN ISÄ, ei ole valmis uusiin perheenjäseniin.



Kumma juttu, että naisen haluaman lapsiluku on kuin jokin kiveen hakattu laki, ja on suorastaan hengenvaarallista jos hän ei pääse tätä itse valitsemaansa perhekokoa täyttämään.



Miten olisi tilanne jos mies haluaisi viisi lasta ja nainen yhden? Eihän miehenkään auttaisi kuin alistua tilanteeseen.

Vierailija:

en usko että mies voisi katua lapsen tekemistä, ei kai kukaan voisi katua omaa lastaan! Minä sen sijaan voisin kuvitella katuvani, että en tehnyt häntä.

ap

Jos ette muuta usko, uskokaa tämä: monet, siis painotan MONET, miehet katuvat omaa lastaan. Julmaa, mutta näin se vaan on. Ehkä vaikea naiselle äidinvaistoineen käsittää, mutta monet miehet kiroavat jo sen ensimmäisen lapsen jälkeen että mitä tuli tehtyä.

Avioerotilastot lasten ollessa pieni, sekä käytännössä isättömien lasten valtava määrä luulisi puhuvan omaa kieltään.

Mies voisi harkita neljättä mutta vasta kun kuopus on koulussa. Olen kyllä sanonut että sitten pitäis tehdä viideskin että olis sille kaveri :) Odotellaan ja katsellaan. Vahinkoa kyllä kovasti toivon... Mieskin oikeastaan haluaisi ison perheen mutta miesten tapaan mietityttää ne raha-asiat. Mä olen tässä enemmän tunteella. Mutta en usko että se vauvakuume välttämättä loppuisi vaika lisää lapsia tulisikin...

Ei pidä paikkaansa. Minulla on yksi lapsi ja molemmat mieheni kanssa olemme sitä mieltä että tämä on hyvä näin. Meillä on paljon aikaa ja voimia kasvattaa tätä yhtä lasta, en kaipaa enempää.

ainakin minulle mieheni on rakkaampi kuin syntymätön lapsi ja kunnioittaisin hänen toivettaan. Tilanne olisi ehkä toinen jos lapsia ei olisi. Mutta kuuntele sydämesi ääntä =).

kaksi lasta on.minulle syttyi vauvakuume jo kuopuksen ollessa alle 1 v.sillon asiasta puhuttiin ja mies oli aina ehdottomasti sitä mieltä,että meidän lapsiluku on siinä.eli kolmatta ei tule!!itkun ja murheen kanssa hyväksyin asian,koska mies jopa puhui,että vahingon sattuessa abortti olisi ainut viisas ratkaisu.tämä loukkasi tunteitani todella,mutta tunnen mieheni ja tiesin,että hän todella koki siinä tilanteessa,että kolmas lapsi olisi ollut = elämä loppuu siihen.annoin siis periksi ja hyväksyin,että ok,tyydytään sitten tähän.

Vauvakuume vaivasi vaihtelevasti kokoajan,välillä elin vain vauva-ajatukselle..näin unia yms..välillä se kyti vain taustalla.puhuttiin vauva-asiasta usein(miestä usein se suututti ja rasitti,mutta keskusteli asiasta kuitenkin,koska tiesi sen minulle tärkeäksi).kuinka ollakaan,ajan kanssa vähitellen mies ei enää ollutkaan niin ehdoton...sitten kun aikaa meni vielä lisää,alkoi jo hyväksyä ajatuksen..ja tänäpäivänä on jo kanssani samaa mieltä,että kolmas lapsi tulee,jos on tullakseen.eli ehkäisy on jätetty pois..!!

Onko meillä nyt sitten käynyt niin,että minä olen alistanut mieheni?itse uskon,että mies vain on kypsynyt ajatukselle,koska hän sai siihen rauhassa kypsyä..ja olin jo " luvannutkin" ettei ole " pakko" enää hankkia lapsia...mielipiteitä?

Oottete kyllä tökeröjä muijia ! eikö lapsella ole oikeutta siihen, että isä häntä oikeasti toivoo ja haluaa?? Eikä vain kiristyksen tuloksena ! Ajatelkaa tosiaan toisinpäin. Jos isä kiristää sillä, että jos lapsi tulee, niin hän lähtee, niin se ois kauheaa. Mut jos äiti kiristää sillä, että jos lasta ei tule, niin hän lähtee, niin se taas on ok.