terapiani on tyhjänpäiväistä, ei hyötyä

Avaat suusi ja vaadit parempaa terapiaa. Oisko se mitään?

Hyvä terapeutti opettaa syyttämään vanhempia, koulua, yhteiskuntaa, naapureita, sukulaisia, mitä vaan ja kirjoittaa kunnon lääkkeet.

Terapiasuuntauksia on monia. Ehkä olet väärän ideologian terapeutilla?

Taidat ap olla tavoitteellinen ihminen. Ei sellainen ihminen jaksa jaaritella. Mitä jos kokeilisit ratkaisukeskeistä terapiaa? Tai kognitiivisia muotoja?

Itse en ole perehtynyt eri terapiamuotoihin, mutta psykologi- ja psykoterapeuttiystäväni on minulle paljonkin kertonut, kuinka eri koulutuksen saaneet lähestyvät asioita eri suunnista. Minä itse olen ratkaisukeskeinen valmentaja, ja siksi nostin tuon ratkaisukeskeisen terapian esille, koska ratkaisukeskeisyys aina lähtee tavoitteesta liikkeelle.

Kyllä terapia voi mennä mönkään siitä huolimatta että terapoitava on motivoitunut ja tekee kaikkensa parantuakseen. Oma kokemus se että suurin osa terapiasta oli turhaa jutustelua tai sitten asioiden jauhaminen johti ns raastaviin tunteisiin jotka eivät auttaneet tai vieneet asiaa eteenpäin vähääkään. Minä sain lopulta avun mindfulness-tyyppisistä harjoituksista ja siitä lähti käyntiin oikea paraneminen. Siinä jouduin kokemaan ihan älyttömän tuskallisia asioita uudelleen kun ne nousivat mielestä esiin, mutta se oli sen arvoista ja sen kesti koska vaikutuksen parempaan päin huomasi usein ihan heti trauman purkautumisen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Ainakaan vielä. Terapeutti puhuu välillä liikaa.

Tosin osaa kyllä kuunnellakin.

Mutta se ei ole sitä terapiaa mitä lähdin hakemaan. Vaikuttaa siltä että terapeutilla ei ole kiire, rahaa tulee kyllä joka tapauksessa.

Keskustelin terapiamuodosta ja hän ei ilmeisesti halua muuta kuin jutustella...tavoitteista viis.

Ota asia puheeksi terapeutin kanssa! Voit vielä aivan hyvin myös vaihtaa terapeuttia ja suuntausta. Silloin kannattaa varata esim. aika psykiatrille, jonka kanssa voitte yhdessä miettiä sopivaa suuntausta. Minä olen käynyt kahdessa terapiassa, ensimmäinen olisi psykodynaaminen, ja aika pian kävi selväksi, ettei se sovi minulle ja auta minun oireissani. Onneksi sain ajan psykiatrille, joka tiesi oireyhtymästäni enemmän (pakko-oireinen häiriö), ja sanoi heti, että siihen on parempi kognitiivinen käyttäytysmisterapia. Löysin hyvän terapeutin siltä suuntaukselta ja kahdessa vuodessa homma oli pulkassa.

Terapia on suuri kupla. Jopa lääkehoito (joka sekin on varsin tehotonta) on hyödyllisempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et sunkaan sä ole se yksi oudokki, joka käy terapiassa, kun sen mies ei harrasta tarpeeksi monipuolista seksiä? Semmoseen terapeutista varmaan ei todella olekaan apua...

Ketä meinaat? Jos minua, niin ei, sain lähetteen syynä vaikea-asteinen masennus ilman psykoottisia oireita. Eikä ole edes miestä, pano kylläkin (se se vasta hyvää terapiaa onkin ;))

-nro. 5

Ei, puhun ap:stä, joka laatii tänne milloin mitäkin empatianherutusaloituksia ja paljastaa jossain sivulla kolme vasta, että kaiken "kukaan ei minusta piittaa eikä kuuntele, terapiastakaan ei ole ollut apua" -vollotuksen takana on se, että sen mies ei vissiin nuole sitä oikein.

Kuule. En ole sama tyyppi!

Vierailija kirjoitti:

Avaat suusi ja vaadit parempaa terapiaa. Oisko se mitään?

No mä tein niin. Vastarinta oli suuri, terapeutilla. Ei jatkoon, siltä näyttää.

Vierailija kirjoitti:

Sama tyyppi on tästä kirjoittanut ennenkin

Totean myös saman: Persoonallisuushäiriöisiä on vaikea auttaa

Ei mulla ole persoonallisuushäiriötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakaan vielä. Terapeutti puhuu välillä liikaa.

Tosin osaa kyllä kuunnellakin.

Mutta se ei ole sitä terapiaa mitä lähdin hakemaan. Vaikuttaa siltä että terapeutilla ei ole kiire, rahaa tulee kyllä joka tapauksessa.

Keskustelin terapiamuodosta ja hän ei ilmeisesti halua muuta kuin jutustella...tavoitteista viis.

Ota asia puheeksi terapeutin kanssa! Voit vielä aivan hyvin myös vaihtaa terapeuttia ja suuntausta. Silloin kannattaa varata esim. aika psykiatrille, jonka kanssa voitte yhdessä miettiä sopivaa suuntausta. Minä olen käynyt kahdessa terapiassa, ensimmäinen olisi psykodynaaminen, ja aika pian kävi selväksi, ettei se sovi minulle ja auta minun oireissani. Onneksi sain ajan psykiatrille, joka tiesi oireyhtymästäni enemmän (pakko-oireinen häiriö), ja sanoi heti, että siihen on parempi kognitiivinen käyttäytysmisterapia. Löysin hyvän terapeutin siltä suuntaukselta ja kahdessa vuodessa homma oli pulkassa.

Siinäpä se onkin. Suuntaus on oikea mutta mitään eroa ei ole verrattuna vaikka diakonin kans jutusteluun tai muun vastaavan.

Vierailija kirjoitti:

Terapia on suuri kupla. Jopa lääkehoito (joka sekin on varsin tehotonta) on hyödyllisempää.

Mä olen samaa mieltä. Vähä-äkäiset menee terapeutille ruikuttamaan ja terapeutti nostaa kovaa palkkaa.

Mä kävin yli kaksi vuotta terapiassa erinäisten kriisien takia. Aluksi oli kaiketi kriisiterapiaa, mutta kahden vuoden kriisijauhamisen jälkeen en enää vain jaksanut. Menetyksen tunteet eivät koskaan päässeet "paranemaan", kun kahden vuoden ajan jauhoin samoja asioita kolmen eri terapeutin kanssa. Varmasti terapiasta oli hyötyäkin, mutta kyllä se jotenkin häiriinnytti luonnollista suruprosessia. Lopetettuani terapian, opettelin soittamaan kolmea eri instrumenttia. Se auttoi. Ilmeisesti tarvitsin siis jotain muuta kuin keskusteluapua.