Oletko koskaan kokenut jotain niin traumaattista, että

Muutaman kerran. Esim. auto-onnettomuuden jälkeen se tilanne on unreal.

Sinkkumies

Ei ole. Olen päästäni terve.

No onhan se hyvinkin tavallinen reaktio, silloin kun mieli ei pysty traumaa käsittelemään.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Olen päästäni terve.

Tai olet elänyt suojattua elämää...

Vierailija kirjoitti:

olet "ulkoistanut" itsesi tapahtuneesta tyylin "tämä ei tapahtunut minulle". Mietin kuinka yleistä on koska joudun katselemaan vierestä tällaista kieltämistä ja tosiasioiden tunnustamista.

mulla ei käynyt niin. mä en vaan muista edelleenkään seuraavasta 2v mitään. siitä on yli kymmenen vuotta.

-m36

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

olet "ulkoistanut" itsesi tapahtuneesta tyylin "tämä ei tapahtunut minulle". Mietin kuinka yleistä on koska joudun katselemaan vierestä tällaista kieltämistä ja tosiasioiden tunnustamista.

mulla ei käynyt niin. mä en vaan muista edelleenkään seuraavasta 2v mitään. siitä on yli kymmenen vuotta.

-m36

Haluatko kertoa mitä taoahtui?

Olen kokenut. Se kuuluu psykologisten normaali-ilmiöiden piiriin, vakava traumakokemus käynnistää dissosiaation psykologisesti normaalilla ihmisellä.

Unohdin traumakokemukseni melkein 5 vuodeksi. Olisin muistanut sen aiemmin, jos läheiseni, joka tiesi tapahtumasta, olisi kertonut siitä, mutta hän uskaltanut / pystynyt.

En oikein vieläkään käsitä, että olen kokenut lapsena seksuaalista hyväksikäyttöä. Jos luen aiheesta vaikkapa uutisista, en edes muista olleeni itse uhri. Samoin ajattelen hammaslääkärikammoni olevan aivan irrationaalista, vaikka se alkoi juuri silloin hyväksikäytön aikaan (kammoan jos joku koskee suuhuni...) Eli tavallaan tiedostan hyväksikäytön, mutta se ei tule mieleeni ellen "pinnistele".

Olen kokenut. Sen seurauksena olen sitten jakanut persoonaani voimakkaasti eri osiin, joidne vaihtumista en aluksi edes tajunnut. Hukannut osia tunne-elämästä. Kokenut dissosiaatiota ja depersonalisaatiota.

Olen käynyt pitkään traumaterapiassa ja saanut siellä koottua itseni.

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut. Sen seurauksena olen sitten jakanut persoonaani voimakkaasti eri osiin, joidne vaihtumista en aluksi edes tajunnut. Hukannut osia tunne-elämästä. Kokenut dissosiaatiota ja depersonalisaatiota.

Olen käynyt pitkään traumaterapiassa ja saanut siellä koottua itseni.

Mielenkiintoisen kuulloista miten jaetaan persoona eri osiin?

Minkälaista tilannetta a.p joutuu katsomaan vierestä? Avaa vähän.

Synnytys oli traumaattinen. Muistan kun vauva oli rinnalla ja en tajunnut koko tilannetta oleenkaan. 'Luojan kiitos se on ohi, luojan kiitos se on ohi...'. Onkin sitten se ainokainen lapsi. 

Lapsuudenkodissani oli vakavaa perheväkivaltaa ja elämä oli muutoinkin yhtä helvettiä.

Kummallekin siskoni kanssa kävi se hyvinkin normaali reaktio tuollaisessa tilanteessa, että mieli on sulkenut osan muistoista pois. Välillä niitä palautuu mieleen, ihan yhtäkkiä muistaa jotain, mitä ei ole muistanut vuosiin.

Viimeisimpänä on tullut pintaan muisto, kun olin 5-vuotias. Äiti raivosi, paiskoi tavaroita ja pahoinpiteli siskoani. Minua pelotti ihan helvetisti, kuten aina kun äiti raivosi. Hiivin eteiseen ja puin ulkovaatteet päälleni, oli myöhäinen ilta ja ulkona oli jo pilkkopimeää, mutta halusin vain pakoon ennenkuin minuakin hakattaisiin. Äiti käveli eteisen ohi ja ärähti, että mitäs helvettiä minä teen. Vastasin peloissani, että menen ulos. Äiti tokaisi vain "Vai niin" ja kävei keittiöön. Niin minä sitten menin rappukäytävään ja ulos. Istuin keinuun ja itkin, olin todella peloissani. Oli pilkkopimeää, väsytti, eikä paikkaa mihin mennä. Katsoin kerrostaloa ja kuvittelin mielessäni, miten samassa talossa asuvat pihakaverit ovat kodeissaan menossa nukkumaan, minä istun täällä ja mietin mihin ihmeeseen minä menen kun en kotona uskalla olla.

Tuota muistoa olenkin sitten itkeskellyt moneen otteeseen, nyt kun minulla vielä on oma lapsi ja kuvittelen jos hän olisi niin peloissaan että lähtisi ulos myöhään illalla, koska pelkää äitiään.. Tulee kauhea olo jo pelkästä ajatuksestakin.

Pelottavaa vaan etten muista mitä tuon jälkeen tapahtui, ei mitään tietoa mihin menin. 

On tapahtunut. Olen keski-ikää hyvää vauhtia lähestyvä ruma setä-mies, ja ollessani noin vuosi sitten lenkillä se tapahtui. Nuori nainen oli pukeutunut ihonmyötäisiin trikoisiin, mikä oli omiaan aiheuttamaan shokkireaktion. Maailma katosi ympäriltä, sanat hävisivät, mielen täytti tyhjyys ja rinnassa ahdisti. Selviydyttyäni viimeisillä voimilla kotiin, asiaan täytyi saada selvyys. Tärisevät sormet hamusivat näppäimistölle. Kaikki oli nopean googletuksen jälkeen päivänselvää. Olin joutunut super-true-YTN:n uhriksi. Näky poltti verkkokalvoille lähtemättömän jäljen. Selvisi myös, että sotatraumat ja esimerkiksi valeteloitukset olisivat omiaan tuottamaan vastaavanlaisen trauman. Käyttäkää hyvät naiset niitä tuulipukuja!

Mulla muisti palautui vasta 40-vuotiaana. Sitä ennen en muistanut mitään mitä oikeasti oli tapahtunut.

Ja välillä kun tulee takaumia, joku tietää mutta

toinen puoli kieltää ja varoittaa muistamasta.

Vierailija kirjoitti:

On tapahtunut. Olen keski-ikää hyvää vauhtia lähestyvä ruma setä-mies, ja ollessani noin vuosi sitten lenkillä se tapahtui. Nuori nainen oli pukeutunut ihonmyötäisiin trikoisiin, mikä oli omiaan aiheuttamaan shokkireaktion. Maailma katosi ympäriltä, sanat hävisivät, mielen täytti tyhjyys ja rinnassa ahdisti. Selviydyttyäni viimeisillä voimilla kotiin, asiaan täytyi saada selvyys. Tärisevät sormet hamusivat näppäimistölle. Kaikki oli nopean googletuksen jälkeen päivänselvää. Olin joutunut super-true-YTN:n uhriksi. Näky poltti verkkokalvoille lähtemättömän jäljen. Selvisi myös, että sotatraumat ja esimerkiksi valeteloitukset olisivat omiaan tuottamaan vastaavanlaisen trauman. Käyttäkää hyvät naiset niitä tuulipukuja!

Kuinka sä kehtaat?! Kirjoituksellasi halveeraat todella ikävästi pahoja traumoja kokeneita ihmisiä. Olet varmastikin niin ääliö, ettet ymmärrä edes hävetä itseäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut. Sen seurauksena olen sitten jakanut persoonaani voimakkaasti eri osiin, joidne vaihtumista en aluksi edes tajunnut. Hukannut osia tunne-elämästä. Kokenut dissosiaatiota ja depersonalisaatiota.

Olen käynyt pitkään traumaterapiassa ja saanut siellä koottua itseni.

Mielenkiintoisen kuulloista miten jaetaan persoona eri osiin?

Lue kirjailijalta Truddi Chase kirja 'Jänis ulvoo' . Oma elämänkerta aiheesta. Kirjailijaa seksuaalisesti hyväksikäytettiin siitä lähtien, kun hän oli kolme. Suojellakseen itseään persoona jakautui melkein 100 eri persoonaani. Järkyttävää mutta silmiä avaavaa ja mielenkiintoists luettavss

Veljeni kuoli kun olin 5 vuotias ja en muista sen jälkeen lapsuudesta enää paljon mitään. Jotkut asiat muistuvat mieleeni jos joku muu juttelee niistä.

Vierailija kirjoitti:

Minkälaista tilannetta a.p joutuu katsomaan vierestä? Avaa vähän.

Liittyy sisarusten yhteisiin lapsuudenkokemuksiin. Minä ja siskoni muistetaan perheväkivaltatilanteet mutta kolmas siskomme ei ymmärrä (muka) mistä puhumme, hänen mukaan mitään väkivaltatilanteita ei ole ollut koskaan, pieniä riitoja vain. Ikäerot siskosten välillä on pienet joten on kokenut samat asiat mutta kieltää ne itseltään. AP

Kun synnytys käynnistyi rv 25. Muistan vaan kun synnytyshuone täyttyi Lastenklinikan lääkäreistä ja hoitajista. Kätilöiden lisäksi ( kaksoset) muistan ajatelleeni et nyt mä suljen itseni tästä ulos. Siis mielen. Muuten se hajoaa. Vauvojen menetyksen pelko oli niin valtava.

Lopusta ajasta mulla ei ole mitään muistikuvaa toimin vaan ohjeiden mukaan kuin robotti.

Molemmat selvisivät. Mutta sen koko 6kk teho ja normihoidon ajan sairaalassa sama comfortably numb Olotila jatkui. Ei vaan uskaltanut tuntea mitään. Kun koskaan ei tiennyt onko vauvat tunnin päästä vielä elossa