Rankan lapsuuden elänyt - millainen hän on nyt?

Alkoholin ja väkivallan täytteinen lapsuus kera rankan koulukiusaamisen. Olin vahvasti menossa itsekin samaa alamäkeä kuin vanhempani, kunnes sain itseni kasattua lapseni synnyttyä. Sitten opiskelin ammatin, sain vakituisen työpaikan, jätin alkoholistimieheni, maksoin ulosottovelkani pois ja nykyään elelen hyvinkin normaalia elämää. En käytä päihteitä ollenkaan. En varsinaisesti kärsi masennuksesta, mutta ahdistun hyvin helposti. Mielestäni pärjään elämässä oikein hyvin nykyään. Vanhempiini en pidä mitään yhteyttä.

Ihan tavallisia ihmisiä, mutta joutuneet selvittelemään/työstämään asioitaan ja historiaansa ja kokeneet mm. masennusta. 

Henkistä väkivaltaa, fyysistä väkivaltaa, pedofiliaa, seksuaalisesta hyväksikäyttöä, alkoholismia jne. Semmoinen lapsuus minulla, tänä päivänä 30-vuotias kahden lapsen äiti, jolla ei ole päihde- tai mielenterveysongelmia. Käyn vuorotyössä, asun avoliitossa, elän vuokra-asunnossa, haaveilen omasta asunnosta... Jokseenkin siis "normaali" ihminen. Minulla on vain vähän ystäviä, sillä en oikein luota kehenkään.

Miten selvisin?

Muutin todella nuorena pois kotoa, vain 15-vuotiaana, tein asioita joista itse pidin, näin normaali arkea ystävien luona. Myös se että tiedostaa, että turha on jäädä vellomaan siihen paskaa , kun voi päättää itse miten sitä elämää elää.

Minä. Alkoholisti -ja mielenterveysongelmainen perhe: olin välillä koditon kun minua heiteltiin pihalle, välillä tukka oli revitty irti päästä, välillä sain turpiini, joskus katselin kun äitiäni hakattiin. Seksuaalista loukkaamista, henkistä väkivaltaa (äitini puolelta sadistista mustamaalausta, tutuille, parhaille ystävilleni ja esim. opeille valehtelua, ilkkumista ja halveksumista). Äitini tappoi rakkaan lemmikkikissani. Äitini myös toivoi että tekisin itsemurhan, pyysi sitä useaan otteeseen ja antoi jopa apuvälinetäkin siihen (veitsen muunmuassa). Sanoi, että haluaa nähdä, kun vuodan kuiviin ja kidun. Yritin kyllä itsemurhaa useasti, siinä onnistumatta. Poliisit olivat tuttuja vieraita meillä, kun huuto ja itku herätti naapurit.

Olin kuulemma syypää hänen ongelmiinsa ja pilasin kaiken, johon koskin. Olin ruma, vastenmielinen ja en kuulemma kuulunut tähän maailmaan. Olin 12-15 kun tilanne oli pahimmillaan, mutta kaikenkaikkiaan koko helvetti kesti ehkä 8 vuotta, kunnes "pääsin" lastenkotiin. Äitini joutui lopulta pakkohoitoon.

Mitä olen nykyään? 24v, akateemisesti koulutettu, onnellinen ja pidemmässä parisuhteessa vakaan, lähes raittiin ja luotettavan miehen kanssa. Teen paljon töitä, liikun, tykkään kauneudenhoidosta, näen paljon ystäviä, tykkään sisustaa ja houstata illanistujaisia yms. Rakastan matkustelua ja minulla on suuria haaveita tulevaisuudelle. Olen usein ystävilleni se kuuntelija, kun jokin on pielessä. On sanottu, että osaan kuulemma "löytää oikeat sanat ja annan voimaa". Ehkä se johtuu siitä, että on ollut pakko löytää sitä itsestään aikoinaan.

Joudun päivittäin syömään mielialalääkkeitä ja satunnaisesti kovin stressaavissa tilanteissa saan edelleen paniikkikohtauksia ja niihin minulla on rauhoittavat aina jemmassa. Käyn myös Kelan kuntoutusterapiassa nyt toista vuotta, nimenomaan tuohon traumaperäiseen hoitoon erikoistuvassa. 

En ole koskaan ollut päihderiippuvainen, mutta kaikkea olen kyllä kokeillut silloin, kun vielä millään ei ollut väliä ja kukaan ei ollut vahtimassa. Olisi ollut helppo mennä väärille teille, mutta valitsin toisin. Tosin, nykyään kärsin jatkuvasti ylisuorittamisesta ja perfektionismista: olen siis 24 vuotias, ja saanut burn outin nyt kaksi kertaa. Suorittamisella haen hyväksyntää ja työskentelenkin nyt sen eteen, että pääsisin siitä ajatusmallista eroon.

Joku joskus kysyi, että miten olen tälläinen nyt. Sanoin vaan, että kun ei voinut kuolla, oli pakko elää. Ja päätin tehdä elämästäni täysin erilaisen kuin se, mihin synnyin. :)

Vihamielinen, syrjäytynyt, erakoitunut, sosiaalisesti piittaamaton. Ainoa asia mikä vähänkään kiinnostaa on pään sekaisin saaminen erilaisin päihtein.

24, onko ollut hyötyä traumaterapiasta?

Itse oon aloittanut sen ja yhtä tyhjän kanssa..

Todellakin he jotka pystyvät ilmaisemaan tunteitaan, selviävät paremmin kuin jotka on opetettu kieltämään tunteet.

Kyllä silti täytyy - oli viheliäinen oppi.  Väsynyttä painostusta, kuten Raamatussakin: he ovat tehneet vääryyttä väsyksiin asti.  Kenenkään ei täydy kestää loputtomiin, no joo, maailma muuttuu hitaasti.

Minä olen. Alkoholisti ja mielenterveysongelmaisen äidin kanssa kasvanut. Väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, näin paljon asioita mitä lapsen ei kuuluisi nähdä. Äiti uhkasi tappaa monta kertaa, koska olin "rasittava, aina tiellä, paska, hänen elämänsä suurin virhe, pilannut hänen elämänsä". Olin useasti öitä yksin 4 vuotiaasta alkaen, kunnes äiti tuli jonkun miehen kanssa meille harrastamaan seksiä.

Lopulta muutin isälle, jossa oli henkistä ja fyysistä kaltoinkohtelua, mitään tunteita ei saanut näyttää. Muutin pois heti kun täytin 18v.

Sairastan masennusta ja minulla on myös epävakaa persoonallisuus.

Lapsia on ja avomies. Tällä hetkellä masennus niin paha, että olen pitkällä sairaslomalla. Toivon todellakin, että omat lapset säästyvät kaikelta kamalalta mitä itse olen joutunut kestämään.

Olin pahasti koulukiusattu peruskoulussa ja kiusaaminen jatkui myös lukion voimalla luokalla jostain syystä. Olen hirveän ujo ja kylmä tyyppi, olen kliseisesti sanottuna "luonut suojamuurin" ympärilleni ja lisäksi inhoan ulkonäköäni. Vain äitini ja päiväkodista asti tuntemani bestikseni ovat ihmisiä, joihin voin oikeasti luottaa, kukaan muu ei varmasti tunne minua juuri ollenkaan.

Onneksi minulla oli sentään kavereita ja hyvät kotiolot lapsena, niin en ole ihan täysin fucked up. Tällä hetkellä opiskelen yliopistossa ja pari harrastustakin on. Harmikseni olen huomannut, että ystäviä on vaikea saada, en ole tässä fuksivuoden aikana tutustunut keneenkään.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen. Alkoholisti ja mielenterveysongelmaisen äidin kanssa kasvanut. Väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, näin paljon asioita mitä lapsen ei kuuluisi nähdä. Äiti uhkasi tappaa monta kertaa, koska olin "rasittava, aina tiellä, paska, hänen elämänsä suurin virhe, pilannut hänen elämänsä". Olin useasti öitä yksin 4 vuotiaasta alkaen, kunnes äiti tuli jonkun miehen kanssa meille harrastamaan seksiä.

Lopulta muutin isälle, jossa oli henkistä ja fyysistä kaltoinkohtelua, mitään tunteita ei saanut näyttää. Muutin pois heti kun täytin 18v.

Sairastan masennusta ja minulla on myös epävakaa persoonallisuus.

Lapsia on ja avomies. Tällä hetkellä masennus niin paha, että olen pitkällä sairaslomalla. Toivon todellakin, että omat lapset säästyvät kaikelta kamalalta mitä itse olen joutunut kestämään.

Mene terapiaan kuten minä.

Vierailija kirjoitti:

Olin pahasti koulukiusattu peruskoulussa ja kiusaaminen jatkui myös lukion voimalla luokalla jostain syystä. Olen hirveän ujo ja kylmä tyyppi, olen kliseisesti sanottuna "luonut suojamuurin" ympärilleni ja lisäksi inhoan ulkonäköäni. Vain äitini ja päiväkodista asti tuntemani bestikseni ovat ihmisiä, joihin voin oikeasti luottaa, kukaan muu ei varmasti tunne minua juuri ollenkaan.

Onneksi minulla oli sentään kavereita ja hyvät kotiolot lapsena, niin en ole ihan täysin fucked up. Tällä hetkellä opiskelen yliopistossa ja pari harrastustakin on. Harmikseni olen huomannut, että ystäviä on vaikea saada, en ole tässä fuksivuoden aikana tutustunut keneenkään.

Lukion TOKALLA luokalla, ei voimalla :)

Hiton autocorrect

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen. Alkoholisti ja mielenterveysongelmaisen äidin kanssa kasvanut. Väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, näin paljon asioita mitä lapsen ei kuuluisi nähdä. Äiti uhkasi tappaa monta kertaa, koska olin "rasittava, aina tiellä, paska, hänen elämänsä suurin virhe, pilannut hänen elämänsä". Olin useasti öitä yksin 4 vuotiaasta alkaen, kunnes äiti tuli jonkun miehen kanssa meille harrastamaan seksiä.

Lopulta muutin isälle, jossa oli henkistä ja fyysistä kaltoinkohtelua, mitään tunteita ei saanut näyttää. Muutin pois heti kun täytin 18v.

Sairastan masennusta ja minulla on myös epävakaa persoonallisuus.

Lapsia on ja avomies. Tällä hetkellä masennus niin paha, että olen pitkällä sairaslomalla. Toivon todellakin, että omat lapset säästyvät kaikelta kamalalta mitä itse olen joutunut kestämään.

Mene terapiaan kuten minä.

Käyn terapiassa kerran viikossa psykiatrian polilla. Sain lähetteen ensimmäisen psykoositasoisen masennuksen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen. Alkoholisti ja mielenterveysongelmaisen äidin kanssa kasvanut. Väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, näin paljon asioita mitä lapsen ei kuuluisi nähdä. Äiti uhkasi tappaa monta kertaa, koska olin "rasittava, aina tiellä, paska, hänen elämänsä suurin virhe, pilannut hänen elämänsä". Olin useasti öitä yksin 4 vuotiaasta alkaen, kunnes äiti tuli jonkun miehen kanssa meille harrastamaan seksiä.

Lopulta muutin isälle, jossa oli henkistä ja fyysistä kaltoinkohtelua, mitään tunteita ei saanut näyttää. Muutin pois heti kun täytin 18v.

Sairastan masennusta ja minulla on myös epävakaa persoonallisuus.

Lapsia on ja avomies. Tällä hetkellä masennus niin paha, että olen pitkällä sairaslomalla. Toivon todellakin, että omat lapset säästyvät kaikelta kamalalta mitä itse olen joutunut kestämään.

Mene terapiaan kuten minä.

Käyn terapiassa kerran viikossa psykiatrian polilla. Sain lähetteen ensimmäisen psykoositasoisen masennuksen jälkeen.

Minkälaista on terapia polilla?

Olen elänyt lapsuuteni väkivallan ja jatkuvan uhan alla. Nyt aikuisena olen ahdistunut ja masentunut. Itsetunto täysin murskana. Kyseenalaistan kaikki lupaukset. En luota keneenkään. Olen sisäänpäin kääntynyt, en viihdy ihmismassoissa, parhaiten viihdyn yksin.

Minä. ikää 40, lapsia on pari, mutta olen elänyt lähes koko aikuisuuteni yksin, ilman parisuhdetta, en vaan osaa luottaa tai rakastaa.

Erittäin yksinäinen elämä.

Syy: koko lapsuusiän 4v.-16v asti kestänyt helvetillinen väkivalta, jota äitipuoleni harjoitti minuun. Eristi muusta perheestä, pahoinpiteli jatkuvasti eri välineillä.En saanut tarpeeksi ruokaa, varastin jopa koiramme kupista ruokaa nälkääni.

Pääsin karkaamaan kotoa kun olin 16v. Yritin monesti, mutta en onnistunut.

Mulla ei ole yhtä kamala lapsuus kuin monella muulla täälläkin kirjoittaneella, mutta pidän sitä silti melko rankkana. Toisella vanhemmalla epävakaa persoonallisuushäiriö, toinen täysin tämän tossun alla. Väkivaltaa tai sen uhkaa, heitteille jättämistä, henkistä väkivaltaa, nöyryyttämistä, arvaamattomuutta, äärimmäistä kuria jne jne.

Voisinpa kirjoittaa jonkun selviytymistarinan, mutta totuus on, että olen pärjännyt melko huonosti elämässäni. Olen kouluttautunut korkeasti, mutta epävarmuuttani en ole uskaltanut edes yrittää luoda uraa tai hakea koulutustani vastaavia töitä, koska en usko pystyväni mihinkään. Itsetuntoni on päällisin puolin hyvä, mutta pintaa raaputtaessa en pohjimmiltani usko että minulla on oikeus edes olla tällä maapallolla.

Olen aina ihastunut isäni kaltaisiin, emotionaalisesti kylmiin miehiin ja yrittänyt saada heiltä rakkautta. Tämä on tietenkin johtanut myös ongelmiin, pettymyksiin ja epäluottamus miehiä kohtaan on vain kasvanut aikuisiälläni. Olen huomannut toistamani kaavan ja lopettanut sen mutta en ole onnistunut muunkaanlaista miestä löytämään. Olen siis kolmekymppinen työtön ja sinkku, tahdonvastaisesti lapseton. Kavereita ja harrastuksia minulla onneksi on, jotka ovatkin elämäni sisältö.

35 lisää; olen täysin erakko. En osaa olla ihmiten kanssa.

Mä oon myös kovin eristäytynyt.Ainoa turva on yksinäisyydessä.

1 ja 13.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen. Alkoholisti ja mielenterveysongelmaisen äidin kanssa kasvanut. Väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, näin paljon asioita mitä lapsen ei kuuluisi nähdä. Äiti uhkasi tappaa monta kertaa, koska olin "rasittava, aina tiellä, paska, hänen elämänsä suurin virhe, pilannut hänen elämänsä". Olin useasti öitä yksin 4 vuotiaasta alkaen, kunnes äiti tuli jonkun miehen kanssa meille harrastamaan seksiä.

Lopulta muutin isälle, jossa oli henkistä ja fyysistä kaltoinkohtelua, mitään tunteita ei saanut näyttää. Muutin pois heti kun täytin 18v.

Sairastan masennusta ja minulla on myös epävakaa persoonallisuus.

Lapsia on ja avomies. Tällä hetkellä masennus niin paha, että olen pitkällä sairaslomalla. Toivon todellakin, että omat lapset säästyvät kaikelta kamalalta mitä itse olen joutunut kestämään.

Mene terapiaan kuten minä.

Käyn terapiassa kerran viikossa psykiatrian polilla. Sain lähetteen ensimmäisen psykoositasoisen masennuksen jälkeen.

Minkälaista on terapia polilla?

Noh... terapeutti on vaihtunut monta kertaa, samoin hoitava lääkäri. Tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen, kunhan ei vaan taas vaihtuisi terapeutti (lääkäri vaihtui nyt viidennen kerran viiden vuoden sisään).

Lapsena hyväksikäytetty, sen jälkeen adoptoitu parikymppinen mies. Itse sanoisin narsistiksi, mutta en ole ammattilainen enkä voi sellaista diagnoosia antaa. Luonne: hyvä manipuloimaan, osaa vetää hyvän jätkän roolia ihan täysin kunnes jossain vaiheessa napsahtaa, oli kyseessä sitten perheenjäsenet, kaverit tai seurustelukumppanit. Uhkaa itsemurhalla jos joku ei tee hänen tahtonsa mukaisesti ja tuntuu ajattelevan olevan oikeutettu kaikkeen siihen väkivaltaan mitä harjoittaa (oikeudessa puolusti itseään erään syyteen yhteydessä sillä, että halusi pelotella uhriaan ja antaa tälle opetuksen - toisti tuon siis monta kertaa ja piti sitä pätevänä syynä tehdä mitä teki).

On työtön ja monesti hokee että suurin haave elämässä on saada perhe mutta on pettänyt kaikkia tyttöystäviään ja ylpeilee sillä. Edellisen kerran kun hänestä kuulin, hän oli kuukauden ajan tapaillut jotakin yksinhuoltajanaista ja julisti kovaan ääneen miten hänestä on tullut isä ja hänellä on kaksi ihanaa lasta... Tosiaan, läheisriippuvainen myös mutta ei hänellä juurikaan ole läheisiä kun on manipuloiva ja väkivaltainen ihan kaikkia kohtaan ennemmin tai myöhemmin.

Ihastuttava tapaus siis.

(Selvennettäköön etten tosiaankaan pidä rankan lapsuuden eläneitä samanlaisina. Tuo vaan on ainoa jolla tiedän olevan rankan menneisyyden)