Miksi eronneella miehellä pitää olla heti uusi?
Heitin ex aviomiehen ulos kodistani, kun hän ei osannut elää ihmisiksi. Joi alkoholia jatkuvasti liikaa ja petti. Viimeisimmän pettämisen jälkeen heitin pihalle. Erosta ei mennyt 3kk kauempaa, kun mies oli jo uudessa suhteessa. Itselläni ei tulisi mieleenkään heti rynnätä mihinkään, vaan osaan olla yksinkin ja otan sitten kumppanin kun tarpeeksi hyvä tulee vastaan enkä ensimmäistä vastaantulevaa. Haluan myös olla päässyt edelliseen suhteeseen liittyvistä asioista päässyt mielessäni eroo ennen kuin alan uuteen suhteeseen. Miksi miehet usein toimivat juuri näin ettei osata olla lainkaan yksin vaan suhteesta toiseen hyppäämistä?
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa uusi mahdollisimman nopeasti sen takia, että mitä pitempään siinä kuhnailee sitä vaikeammaksi se uuden löytäminen tulee koko ajan.
Ai sekö ensimmäinen vastaantuleva on se kaikista paras? Jos tavoitteena on löytää itselle se kaikista sopivin kumppani?
Sillä hetkellä kyllä. Suhde yleensä solmitaan tiettyyn elämän vaiheeseen ja tietyyy tarpeeseen. Sen motiivit joko täyttyy päivän tai pari, kuukauden, vuoden, jne. Ei kai kukaan enää aikuisiällä rakentele pilvilinnoja, että tämä on minulle se sopivin loppuelämän?
No alkoholistille ihan normijuttu. Joku hoivaaja pitää olla ja hoivaajia valitettavasti löytyy. Olen törmännyt miehillä myöskin johonkin markkina-arvohöpinään eli pitää melkein siltä istumalta kun tavarat eri osoitteissa tai jo aiemmin uusi nainen kuvioihin tai muuten kuulemma tippuu markkina-arvo jos vähänkään pidempään sinkkuna. En ymmärrä miten ne tuon itselleen selittää. Naisena tajuaa, että ero pitää käsitellä että seuraava suhde onnistuis paremmin mutta miehet jättää ilmeisesti ilmeisesti sen tekemättä. Ei väliä mitä virheitä tullut tehtyä ja sitten seuraava suhdekin kaatuu melko pian kun samat kuviot jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Heitin ex aviomiehen ulos kodistani, kun hän ei osannut elää ihmisiksi. Joi alkoholia jatkuvasti liikaa ja petti. Viimeisimmän pettämisen jälkeen heitin pihalle. Erosta ei mennyt 3kk kauempaa, kun mies oli jo uudessa suhteessa. Itselläni ei tulisi mieleenkään heti rynnätä mihinkään, vaan osaan olla yksinkin ja otan sitten kumppanin kun tarpeeksi hyvä tulee vastaan enkä ensimmäistä vastaantulevaa. Haluan myös olla päässyt edelliseen suhteeseen liittyvistä asioista päässyt mielessäni eroo ennen kuin alan uuteen suhteeseen. Miksi miehet usein toimivat juuri näin ettei osata olla lainkaan yksin vaan suhteesta toiseen hyppäämistä?
No teillä oli ilmeisesti muutenkin erilainen käsitys laadukkaasta elämästä kun heitit miehen pihalle. Mies tykkää naisista, eihän siinä muuta. Paljon helpompaa ottaa joku vakipano huolehtimaan käytännön elämästä kuin iskeä joka ilta uusi nainen, jonka oikuista ei ikinä tiedä etukäteen.
Eron jälkeen sinä elät niin kuin sinulle on hyvä. Ex miehesi kuten muutkin miehet elävät niin kuin heille on hyvä. Ihmiset ovat erilaisia, vain pieni osa heistä haluaa elää sinun normiesi mukaisesti. Eipä siinä sen kummempaa.
Mikä siinä rassaa, että miehesi elää niin kuin haluaa? Itsehän heitit sen paskan pihalle. Taidat katua, kun kelpasi kuitenkin muille.
Vierailija kirjoitti:
Mies löytää avioerossa toisen naisen, nainen löytää itsensä.
Teetän tästä kaunokirjaimilla sisustustarran ja tyynynpäälliset.
Alan sitten alkkikseksi kerta niillä on vientiä naisten keskuudessa. Mistä kannattaisi aloittaa? Olen melko kokematon ryyppäämisessä ja se varmaan selittää naisettomuudenkin.
Ikisinkkumies
Onko tämä taas näitä naisia, jotka luulivat miehen tulevan hattu kourassa anomaan häntä takaisin. Kyllä se siitä, tämä uusisuhde kun kaatuu niin se tulee vielä tapahtumaan kun vaan jaksa odottaa. Tee vaikka noita rispipistoitöitä uudesta vahvasta minästä sinä aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies löytää avioerossa toisen naisen, nainen löytää itsensä.
Teetän tästä kaunokirjaimilla sisustustarran ja tyynynpäälliset.
Tämä pitää itseasiassa todella monesti paikkansa. Kun mietin tässä lähipiiririni eroja, niin lähes kaikissa käynyt näin.
Omassa erossani ei kyllä käynyt.
Vierailija kirjoitti:
Alan sitten alkkikseksi kerta niillä on vientiä naisten keskuudessa. Mistä kannattaisi aloittaa? Olen melko kokematon ryyppäämisessä ja se varmaan selittää naisettomuudenkin.
Ikisinkkumies
Kannattaa vaan käydä baareissa ja pyrkiä naisten seuraan siellä.
No kun ero kuitenkin suurella todennäköisyydellä johtui naisesta, niin mitä sitä miehenä sen kummemmin märehtimään - uutta matoa koukkuun vaan. Naisen tietysti kannattaakin pohtia, että mikä meni vikaan, ettei seuraavan miehen kanssa tee samaa virhettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heitin ex aviomiehen ulos kodistani, kun hän ei osannut elää ihmisiksi. Joi alkoholia jatkuvasti liikaa ja petti. Viimeisimmän pettämisen jälkeen heitin pihalle. Erosta ei mennyt 3kk kauempaa, kun mies oli jo uudessa suhteessa. Itselläni ei tulisi mieleenkään heti rynnätä mihinkään, vaan osaan olla yksinkin ja otan sitten kumppanin kun tarpeeksi hyvä tulee vastaan enkä ensimmäistä vastaantulevaa. Haluan myös olla päässyt edelliseen suhteeseen liittyvistä asioista päässyt mielessäni eroo ennen kuin alan uuteen suhteeseen. Miksi miehet usein toimivat juuri näin ettei osata olla lainkaan yksin vaan suhteesta toiseen hyppäämistä?
No teillä oli ilmeisesti muutenkin erilainen käsitys laadukkaasta elämästä kun heitit miehen pihalle. Mies tykkää naisista, eihän siinä muuta. Paljon helpompaa ottaa joku vakipano huolehtimaan käytännön elämästä kuin iskeä joka ilta uusi nainen, jonka oikuista ei ikinä tiedä etukäteen.
Eron jälkeen sinä elät niin kuin sinulle on hyvä. Ex miehesi kuten muutkin miehet elävät niin kuin heille on hyvä. Ihmiset ovat erilaisia, vain pieni osa heistä haluaa elää sinun normiesi mukaisesti. Eipä siinä sen kummempaa.
Mikä siinä rassaa, että miehesi elää niin kuin haluaa? Itsehän heitit sen paskan pihalle. Taidat katua, kun kelpasi kuitenkin muille.
En kadu, vaan päin vastoin. Olisin luullut ex miehen pystyvän olemaan yksinkin eikä riippuvainen että aina pitää olla joku. Minun silmissäni arvostus ex miestä kohtaan laski entistä enemmän. Ps. Olisi niitä ottajia mullakin, mutta enää en ota ketä tahansa kuten nuoruuden hölmäyksissä edellisen kanssa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Heitin ex aviomiehen ulos kodistani, kun hän ei osannut elää ihmisiksi. Joi alkoholia jatkuvasti liikaa ja petti. Viimeisimmän pettämisen jälkeen heitin pihalle. Erosta ei mennyt 3kk kauempaa, kun mies oli jo uudessa suhteessa. Itselläni ei tulisi mieleenkään heti rynnätä mihinkään, vaan osaan olla yksinkin ja otan sitten kumppanin kun tarpeeksi hyvä tulee vastaan enkä ensimmäistä vastaantulevaa. Haluan myös olla päässyt edelliseen suhteeseen liittyvistä asioista päässyt mielessäni eroo ennen kuin alan uuteen suhteeseen. Miksi miehet usein toimivat juuri näin ettei osata olla lainkaan yksin vaan suhteesta toiseen hyppäämistä?
Miksi se sun napaasi kaivaa? Kai mies saa olla nyt ihan kuinka tykkää?
Toiset ei vaan tykkää olla sinkkuna, en minäkään.
Miehet on henkisesti monesti niin reppania, että pitää heti hakea joku uusi laastariksi.
Vain ja ainoastaan seksin takia. Itsetunto pönkittyy siinä samalla. Miehet on niin simppeleitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alan sitten alkkikseksi kerta niillä on vientiä naisten keskuudessa. Mistä kannattaisi aloittaa? Olen melko kokematon ryyppäämisessä ja se varmaan selittää naisettomuudenkin.
IkisinkkumiesKannattaa vaan käydä baareissa ja pyrkiä naisten seuraan siellä.
Minkälaisissa baareissa ja minä päivänä? Entä kuinka kovassa humalassa, otatko jo kotona pohjia vai pienessä sievässä koko ilta?
Ikisinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alan sitten alkkikseksi kerta niillä on vientiä naisten keskuudessa. Mistä kannattaisi aloittaa? Olen melko kokematon ryyppäämisessä ja se varmaan selittää naisettomuudenkin.
IkisinkkumiesEi se onnistu, ellei ole alkoholisti/paskahousugeeniä...
Totta, tuollainen nyhverö kun alkaa alkkikseksi, niin se tuijottaa vaan tuoppiin ja juo. Ennen pilkkua, se itkee yksikseen tuopilleen ja pilkun jälkeen sammuu pöytään.
Naisia pokaavalla alkkiksella on kuitenkin naiseniskutaidot hallinnassa ja ne sais naisen ilman viinaakin. Mutta kun humalassa naisia kestää paremmin.

Hyvinkin mahdollista, että käy noin, mutta olisihan tuo vaihtelua normaaliin elämään.
Ikisinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain ja ainoastaan seksin takia. Itsetunto pönkittyy siinä samalla. Miehet on niin simppeleitä.
Älä yleistä.
Sanoisin, että naiset ovat yksinkertaisia, jos niissä kiinnostaa vain pillu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain ja ainoastaan seksin takia. Itsetunto pönkittyy siinä samalla. Miehet on niin simppeleitä.
Miehet on auttamatta simppeleitä luusereita ja naiset tekevät vastaavissa tilanteissa itsenäisiä ja rohkeita ratkaisuja.
Eli miehen logiikalla heti uuden ottaminen eron jälkeen (olipa nainen millainen lumppu hyvänsä) nostaa hänen markkina-arvoaan? Kun taas naisen silmissä miehen, joka ottaa lumpun tyttöystävän, niin kunnolliset naiset ei enää tästä miehestä kiinnostu. Itse en ainakaan kiinnostu miehestä, joka ottaa tyttöystäväkseen kenet tahansa, että vain olisi joku.
Juoppo petturi vetää eron jälkeen roolin päälle ja pokaa uuden eukon ja sitten pikku hiljaa palaa entiseen paskaan ja uusi eukko ihmettelee mitä tapahtui kun ukko onkin juoppo sika.
Miehen on pakko saada uusi eukko jotta tosiaan laskunmaksupalvelu, kokkaus, pyykit ja siivous hoituu. Ja toki vakipillu on kiva jos ei aina löydy irtopillua.