Kun molemminpuolinen rakkaus on vahva ja intohimoinen mutta ei yhteistä tulevaisuutta ei ole

Yhdessä emme jaksaneet mutta ilmankaan ei voitu olla.
Olimme joskus molemmat huonossa jamassa kun seurustelimme ja alkoholi oli todella suuri osa suhteessa, että oikein kauhistuttaa nykyään. Asiat ovat muuttuneet ja kaikki vanhat riidat ja pahat asiat ovat poissa ja niistä on jäljelle jäänyt kunnioitus ja koko ajan vain lisää syvenevä rakkaus.
Näemme harvoin enää koska olemme niin kaukana toisistamme ja vaikka emme ole seurustelleet pariin vuoteen niin meillä on erittäin vahva side toisiimme. Jotenkin se on niin uskomatonta ja toisinaan olen kiitollinen siitä ja toisinaan pelottaa.
Vieläkin toisissamme on ärsyttäviä piirteitä ja osaamme sanoa vastaan mutta se ei mene yli ja molemmat osaamme pyytää anteeksi ja lopettaa ajoissa. Puhumme myös tunteista avoimemmin ja näytämme ne.
Mitään ei tarvitse pelätä ja olla varpaillaan (ei tarvitse miettiä mahdollista eroa). Voi olla hyvin aito oma itsensä ja sen vain tietää, että toinen tukee ja on siinä aina, kunnes kuolema erottaa.
Luulen tämän olevan sitä todellista rakkautta.
Vihaa ja kaikkea kamalaa on ollut paljon. Kaikkia kauheita läpikäymisiä ja monet ovat olleet meistä sitä mieltä monta kertaa, että olisi eron paikka mutta en ole jostain syystä ikinä kuunnellut muita, vain sydäntäni.
Olemme kokeneet paljon yhdessä ja en kadu että tapasimme, en kadu mitään muutakaan. Kaikki vaikeudet ja työ teki suhteestamme vahvan ja ainutlaatuisen. Intohimoa ja ihanaa rakastumisen tunnetta koen vieläkin välillä jos vain vaikka katson häntä.

Oli pakko kirjoittaa. Tämä on vain jotain sellaista mitä en uskonut voivani kokea siis syvää ja vain lisää syvenevää rakkautta.
Kumpikaan ei vain pääse eteenpäin toistemme takia mutta periaatteessa olen kyllä tyytyväinen nytkin.