Suomen junteimmat, rumimmat ja ankeimmat paikat
Mikä kaupunki/alue on niin nolo, että se on jo koomista. Ei tarvitse olla edes tuttu paikka, mielikuva ratkaisee. :D
Sana on vapaa. Itselläni on kammo monia k-kirjaimella alkavia kaupunkeja kohtaan. Tällaisia ovat esim. seuraavat:
- Kerava. Jotkut muistavat sellaisen sketsin kuin Rane ja Keravan kollit. Keravalla käydessä tajuaa, ettei se edes ole sketsi. Pisteitä ei nosta, että siinä kyljessä on Korso.
- Kouvola. En ole koskaan edes vissiin käynyt, mutta on kai tuo nyt aika kuppainen paikka. Lempinimikin on Kouvostoliitto.
- Kajaani.
Erikoismaininnat Seinäjoelle, Rovaniemelle ja Riihimäelle.
Kommentit (1024)
Itse olen asunut 10 eri kunnassa ja kaupungissa eripuolella Suomea, lähinnä Keski-Suomessa ja Etelä- ja Varsinais-Suomessa. En ole koskaan sen kummennin miettinyt, onko ne paikkakunnat olleet ankeita tai muuten kamalia. Kaikissa olen viihtynyt. Turku on silti jäänyt lähtemättömasti mieleen ja se oli ihan parasta. Nyt asun Pohjois-Pohjanmaalla super rumassa pikkukaupungissa, mutta hei, mitä väliä sillä on. Mun perhe on täällä ja se on kaikkein tärkeintä. Ihminen on onnellinen siellä missä sen rakkaat on, vaikka ympäristö ei parasta A-luokkaa oliskaan. Ehkä joskus muutan täältä pois, kun lapset kasvaa ja lähtevät kotoa. Mieluiten johonkin Etelä- tai Keski-Suomeen, pieneen kauniiseen maaseutupaikkaan. Ja toivon,että siellä silmä lepää kauniissa järvimaisemassa. Ihan sama onko se junttila tai ei kunhan ikkunasta on kaunis maisema ja vettä.
Vierailija kirjoitti:
Mänttä. Ihmiset kehuvat sillä, ettei heidän ole koskaan tarvinnut käydä edes Tampereella.
Puhut asiaa. "Mää oon mänttästä"... vilppulakin on varsinkin talvella niin ankea ja kuollut, ahdistava. Mut vilppulalaiset sentää kävi treellä, ku on tai oli asema. Mut pääsee vissii vieläki junalla. Tosiaan juntti paikka.
Ihmettelen tuota Rovaniemen listausta. Useimmat Suomeen tulevat turistit kun haluaa ainakin talvella ehdottomasti Rovaniemelle ja SantaParkkiin.
kouvola...ei riitä sanat kuvaamaan
Vierailija kirjoitti:
Kouvola ei ehkä ole mikään arkkitehtuurin kukkanen, mutta ihmiset ovat ihania. Asuminen on halpaa ja palvelut toimivat. Olisinko valmis vaihtamaan 130 000€ maksavan ihanan 2010 rakennetun ydinkeskustakaksioni esim. Helsingin vastaavan hintaluokan kämäseen yksiöön Kalliossa vain parempien näkymien takia? En todellakaan.
no huhhuh!nyt en kyllä ymmärrä.mä asuin 18 vuotta siellä ja juuri ihmiset olivat syy miksi en viihtynyt...kamalia ovat.pääkaupunkiseudulla tulen ihmisten kaa toimeen eikä mua kohdella niinkuin hullua.
Lahti ja Iisalmi on kaikista paskaisimpia persereikiä Suomessa. Hyi helvetti sitä röökin ja karvanoppa-amisten määrää.
Vierailija kirjoitti:
Ilmajoki on oikea junttila. Tai oikeestaan Etelä-Pohjanmaa on aika junttien mesta. Muualta tulevien on aika vaikeeta päästä sisälle sinne.
T: 9 vuotta Ilmajoella asunut
Mä niin allekirjoitan tämän! Olin todella yllättynyt kuinka paljon siellä ihmisiä, siis tyyppejä jotka ovat syntyneet 70-ja 80-luvulla ja eivät ole ikinä siis koskaan asuneet missään muualla. Ihan käsittämätöntä että ei edes lukion jälkeen olla lähdetty muualle. Ja ihan oikeasti aika monella paikallisella on semmonen käsitys että seinäjoki kaupunkina riittää ja Tampere vasta suuri ja kaukana onkin. Helsinkiä ei edes uskalla mainita. Sitten osalla ihmisistä kummallinen suhtautuminen jos oot ollu vuosia Helsingissä töissä niin asenne on se että "sähän oot rikas ja tienaat". Right!!! ja voi sitä vittuilun määrää kun kerran kesässä käyt jos et tarjoo siinä ainoossa paikallisessa. Ja sekin aina jaksaa yllättää että jengi pyörii siinä samoissa pienissä nurkissa kun erotaan tai halutaan vaihtelua niin vehtaillaan keskenään. Ai jaa noikin on nykyään yhdessä mutta kun ei ei muusta tiedetä eikä missään muualla olla oltu elämässä niin ihan luonnollistahan se on sitten pokata se vanha rippikoulukaveri tai lapsen tarhakaverin isä tai äiti joka on todnäk ollu samalla ylä-asteellakin ja matkustelu rajoittuu kanariansaariin. Ikävä sanoa että monelta uupuu täysin perspektiivi seinäjokea kauemmas kun ei olla koskaan missään oltu. ilmajoella on kiva käydä kerta vuoteen mutta onneksi pääsin sieltä pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KORSO.
Ääni täältäkin korsolle! ikinä en oo käyny mutta näin korso-elokuvan ja traumatisoiduin. Eikö korso ookkin myös siinä koivukylän vieressä? olen koivukylässä käynyt joten ei korso hyvä paikka voi olla jos noin lähellä koivukylää on.
Myös vuosaari on aika ankea vaikka en oo koskaan käynyt siellä, vuosaari leffan näkeminen riitti :D
Kertokaa nyt mullekin, mikä Korsossa mättää?
Mä oon asunut ties kuinka kauan Korson kupeessa, käynyt siellä mm. kauppa-asioilla lukemattomia kertoja, mutta en vieläkään tajua. Koivukylän kamaluuden tajuan jotenkin, sielläkin olen usein asioinut, mutta en sitä, mikä Korsosta tekee kamalan paikan. Selittäkää tyhmälle.
Ulkolaisten tuttujen mielipiteitä: osa tykkäsi Helsingistä osa ei. Kuulemma vaikea hahmottaa ja ei saa kunnon otetta sillä erilaisia paikkoja. Keskusta pariisilaistyylisiä taloja ja sivummassa joku laatikko. Kuulemma tympeää palvelua suorastaan rasistista ja todella epäystävällistä. Esim lahdesta ovat pitäneet vaikka keskusta onkin mikä on mutta satama, sibeliustaloineen ja esimerkiksi myllysaari ovat kuulemma kauniita kesällä ja rakastivat uida lämpimässä järvessä toisin kuin kylmässä meressä. Porvoosta ei moni ole tykännyt sillä pieni, toistaa itseään ja hiljainen paikka (itse ajattelin että erikoinen ja kaunis). Lappi on erikoisuudessaan (kylmyydessään) kerännyt kiitosta vaikka Lapin pikkulkyliä voisi pitää aika "kuolleina". Turun saaristo myös kerännyt kiitosta vaikka pieniä kyliä mistä ehkä kaikki suomalaiset eivät pidä. Eli riippuu täysin henkilön omasta mielipiteestä. Uskon että missä tahansa on kivaa jos on kaunis koti ja rakkaat ihmiset ympärillä. Vaikka vierailee erikaupungissa ei siitä saa samalla tavalla otetta kuin asumalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmajoki on oikea junttila. Tai oikeestaan Etelä-Pohjanmaa on aika junttien mesta. Muualta tulevien on aika vaikeeta päästä sisälle sinne.
T: 9 vuotta Ilmajoella asunut
miks sä sinne muutit? :o
Koska muutin äidin kanssa sinne vuonna 2005 äidin miesystävän luo. Olin silloin 11-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KORSO.
Ääni täältäkin korsolle! ikinä en oo käyny mutta näin korso-elokuvan ja traumatisoiduin. Eikö korso ookkin myös siinä koivukylän vieressä? olen koivukylässä käynyt joten ei korso hyvä paikka voi olla jos noin lähellä koivukylää on.
Myös vuosaari on aika ankea vaikka en oo koskaan käynyt siellä, vuosaari leffan näkeminen riitti :D
Kertokaa nyt mullekin, mikä Korsossa mättää?
Mä oon asunut ties kuinka kauan Korson kupeessa, käynyt siellä mm. kauppa-asioilla lukemattomia kertoja, mutta en vieläkään tajua. Koivukylän kamaluuden tajuan jotenkin, sielläkin olen usein asioinut, mutta en sitä, mikä Korsosta tekee kamalan paikan. Selittäkää tyhmälle.
Siellä kaikki on kuin aineissa. Erityismaininta Kulomäelle, jossa asukkaat hakivat aamukaljat ja bussipysäkillä tarjottiin keskiolutta. Asfaltit oli täynnä koiranpaskaa. Ja ne Korson pubit... Juna-aseman alikulkutunnelista marssi vastaan joukko nuoria miehiä (jääköön tarkennus sanomatta). Jos kaipaa jännitystä elämään, niin käykää Korsossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmajoki on oikea junttila. Tai oikeestaan Etelä-Pohjanmaa on aika junttien mesta. Muualta tulevien on aika vaikeeta päästä sisälle sinne.
T: 9 vuotta Ilmajoella asunut
Mä niin allekirjoitan tämän! Olin todella yllättynyt kuinka paljon siellä ihmisiä, siis tyyppejä jotka ovat syntyneet 70-ja 80-luvulla ja eivät ole ikinä siis koskaan asuneet missään muualla. Ihan käsittämätöntä että ei edes lukion jälkeen olla lähdetty muualle. Ja ihan oikeasti aika monella paikallisella on semmonen käsitys että seinäjoki kaupunkina riittää ja Tampere vasta suuri ja kaukana onkin. Helsinkiä ei edes uskalla mainita. Sitten osalla ihmisistä kummallinen suhtautuminen jos oot ollu vuosia Helsingissä töissä niin asenne on se että "sähän oot rikas ja tienaat". Right!!! ja voi sitä vittuilun määrää kun kerran kesässä käyt jos et tarjoo siinä ainoossa paikallisessa. Ja sekin aina jaksaa yllättää että jengi pyörii siinä samoissa pienissä nurkissa kun erotaan tai halutaan vaihtelua niin vehtaillaan keskenään. Ai jaa noikin on nykyään yhdessä mutta kun ei ei muusta tiedetä eikä missään muualla olla oltu elämässä niin ihan luonnollistahan se on sitten pokata se vanha rippikoulukaveri tai lapsen tarhakaverin isä tai äiti joka on todnäk ollu samalla ylä-asteellakin ja matkustelu rajoittuu kanariansaariin. Ikävä sanoa että monelta uupuu täysin perspektiivi seinäjokea kauemmas kun ei olla koskaan missään oltu. ilmajoella on kiva käydä kerta vuoteen mutta onneksi pääsin sieltä pois.
Kuulostaa suonenjoelta sillä erotuksella että nää toiset jokelaiset käy kuopiossa kun halutaan isoon kaupunkiin ja tampere korvattuna jyväskylällä. Muutoin ihan sama meininki erityisesti ihmisten pariutumisen suhteen mut tavallaan ymmärrettävää kun ikäluokat on loppujenlopuksi aika pieniä niin ei ole vaihtoehtoja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmajoki on oikea junttila. Tai oikeestaan Etelä-Pohjanmaa on aika junttien mesta. Muualta tulevien on aika vaikeeta päästä sisälle sinne.
T: 9 vuotta Ilmajoella asunut
miks sä sinne muutit? :o
Koska muutin äidin kanssa sinne vuonna 2005 äidin miesystävän luo. Olin silloin 11-vuotias.
otan osaa :/
Vierailija kirjoitti:
Vesanto, Varkaus, Konnevesi
nää
Vierailija kirjoitti:
Lohja, ainakin lapsuudenmuisteloissani. Vieläkö siellä on se veretseisauttavan tympeä ja luotaantyöntävä betonipönttö-linja-autoasema, vai ovatko tajunneet uusia sen?
Betonipönttö on räjäytetty, tilalla on nykyään shoppailukeidas Prisma.
en lukenut kuin muutaman sivun lopusta ja ei pystykään enempää, todella ankea ketju
Alkaa oikein miettiä, että missä on ihanaa, ehkä alueet, joissa vanhat keskustojen puutalot ja mukulakivet on säilytetty. Minusta myös Helsinkiä, Vantaata ja Espoota on vähän turhaan haukuttu. On niissä hyviäkin puolia, ajatellla, että voi olla niin paljon luontoa, kun ollaan niinkin väkirikkaan kaupungin tienoilla. Helsingin keskusta on oikeasti kaunis, tai ainakin siellä on paljon kaunista arkkitehtuuria.
Vesanto, Varkaus, Konnevesi