Mies suuttui taas
En vastannut puhelimeen eilen illalla, kun mies soitti, olin vessassa. Tiesin että hän on jo tulossa kotiinpäin, niin en soittanut takaisin vaan ajattelin, että puhutaan kotona sitten.
Hän.suuttui tuoata etten vastannut ja mökötti koko illan. En silti tajunnut miten vihainen oli, ennenkuin mentiin nukkumaan. Eli siis käynyt käsiksi, mutta mökötti eikä katsonut minuun päin, koskenut jne. Kysyin kuinka vihainen on, niin vastasi että asteikolla 0-10, niin 9.
Toi on musta niin kummallista ylireagointia, että aluksi se pikemminkin nauratti, en tajua jonkun voivan pitää puhelimeen vastaamista niin ylitärkeänä. Hänelle se vaan on. Sitten mies meni sohvalle nukkumaan ja lopuksi yöllä itkeskelin vähän, kun tuntui niin kylmältä torjunnalta niin pienen asian takia.
Kumpi mielestänne on oikeassa täasä, mies vai mä? Alan epäillä, jos olenkin väärässä vaikka sisällä tuntuu, että olen oikeassa. Minusta esim miehen pitäisi pyytää anteeksi, kun suuttui ja kohteli kylmästi pikkuasian takia. Hänen mielestään minun pitäisi pyytää anteeksi, kun en vastannut puhelimeen tai soittanut heti takaisin. Hän on tosi järkähtämätön siinä ja tiedän kokemuksesta, että tulee olemaan vihainen vielä useamman päivän.
Miltä asia vaikuttaa ulkopuolisesta? Tuntuu, että tarvitsen ulkopuolisen objektiivisen näkemyksen tähän.
Kommentit (69)
Viestissä 58 kuvasin mitä tapahtuu, jos yritän keskustella. Jotain tehokkaampaa keinoa tarvitaan.
Aina ehdotetaan eroamaan, mutta luulisi olevan muitakin ratkaisuja. Eikö kukaan ole onnistunut selviämään vastaavasta muuta kuin eroamalla?
Vierailija kirjoitti:
Miten sellainen valtataistelu lopetetaan?
- alistumalla? Tuskin terveellistä mulle.
-pitämällä puolensa jolloin jatkuu?
-miten muuten?
Hankitaan ero.
Vierailija kirjoitti:
Viestissä 58 kuvasin mitä tapahtuu, jos yritän keskustella. Jotain tehokkaampaa keinoa tarvitaan.
Aina ehdotetaan eroamaan, mutta luulisi olevan muitakin ratkaisuja. Eikö kukaan ole onnistunut selviämään vastaavasta muuta kuin eroamalla?
Valitettavasti ei juuri kukaan; syyt hyvin syvällä eikä kontroloija näe eikä tiedosta toimintaansa . Syy kun löytyvät muista kuten ap:kin tapauksessa.
No ero vaadittiin täällä. On kuin alkoholisti: jos tiedostaa edes tilanteensa se on jo puoli voittoa, mutta jos miehellä ei ole tunnetta siitä, että tekee väärin, se olet vain ja ainoastaan sinä, joka taivut.
Meillä oli kyllä muitakin ihmeellisiä kontrollointiyrityksiä. Mies tonki asioitani ja otti selkäni takana yhteyttä kuviteltuihin uhkiin. Luki kalenteriani, puhelimesta en tiedä. Mutta ne 'nauhoitemonologit', jotka mainitset, alkoivat olla viimeisiä niittejä. En muista, että mies olisi pyytänyt kertaakaan anteeksi. Itse aloin saada välillä hyperventilaatiokohtauksia, kun paine alkoi kertyä liian suureksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy miksi välttelen sitä, että alkaisin aina vastata ja hyppiä sen soiittojen tahdissa on, että tuntuisi jotenkin siltä, että olen luopunut omasta harkinnasta ja vapaudesta vastata tai ei, tuntuisi että mut on ikäänkuin muserrettu.
ApNainenhan ei voi antaa periksi! Silloinhan hän olisi nyrkin ja hellan välissä kotiarestissa rajoittavasssa vankilassa, jota epätasa-arvo, miehen alistaminen ja sorto aitaavat!
Tämä riippuu. Toki voi olla periaatteellinen äärifeministi mutta myös vaan luonnehäiriöisen kohteeksi joutunut ihminen, joka pyristelee verkossa ja yrittää säilyttää itsensä ja hahmottaa tilannetta osatakseen tehdä oikeita ratkaisuja. Itse olen ollut henkisesti väkivaltaisessa suhteessa ja siinä toinen pyrkii juuri ottamaan toisen kokonaan haltuunsa. Ja siitä on uhri ihan hämmentynyt, koska ei ole aiemmin nähnyt samanlaista käytöstä, eikä siksi osaa heti laittaa peliä poikki.[/quote]
Juuri näin. Minäkin aikoinani en voinut ensin ymmärtää, mikä sai exän käyttäytymään yhä enenevässä määrin tavalla, mitä en ollut koskaan aiemmin kokenut. En yhtään tiennyt, miten sellaisen ihmisen kanssa tullaan toimeen. Tiesin vain, että en ollut tehnyt mitään sellaista, mistä hän saattoi saada aivan järkyttävät huutoraivarit, jonka jälkeen mykkäkoulua kesti jopa viikon. Jatkuvaa syyllistämistä ihan joka ikisestä asiasta mutta koskaan ei pyytänyt anteeksi. Korostan: ei koskaan.
Oli myös todella vaikeaa kertoa tilanteesta mitään edes lähimmille ystäville. Miehen harjoittama manipulointi oli niin taitavaa, että sitä oli hankala kuvailla kenellekään, millaista se todella oli. Henkinen väkivalta alkoi olla ihan jatkuvaa ja todella julmaa. Eräänä päivänä vain tajusin sen. Silloin lähdin ja otin eron.
Ap:n kertomus toi vahvasti mieleeni tuon exän. Ap, oletteko kauan olleet yhdessä?
En useinkaan vastaa juuri kenenkään soittoihin, koska en huomaa puhelimen soivan tai voi vastata. Soitan takaisin rauhallisena aikana jos ajattelen soiton olevan tarpeen. Esim.jos joku mieheni sukulainen soittaa kysyn ensin mieheltä, joko tämä jutteli ko.sukulaisen kanssa, ja tuliko asia selväksi. Etten selvitä samaa asiaa toista kertaa. Tai juuri, jos mieheni soittaa, mutta tulee hetken päästä jo kotiin en välttämättä soita. En myöskään lue mieheni viestejä kotiintuloaikaan, koska tiedän niissä lukavan "tulossa". Piippaus ilahduttaa minua silti.
Miehesi tulisi siis hulluksi kanssani. Ai juu, en myöskään oleta, että mieheni olisi aina tavoitettavissa. Toki tavoitettavuus helpottaa arkea.
Vierailija kirjoitti:
En useinkaan vastaa juuri kenenkään soittoihin, koska en huomaa puhelimen soivan tai voi vastata. Soitan takaisin rauhallisena aikana jos ajattelen soiton olevan tarpeen. Esim.jos joku mieheni sukulainen soittaa kysyn ensin mieheltä, joko tämä jutteli ko.sukulaisen kanssa, ja tuliko asia selväksi. Etten selvitä samaa asiaa toista kertaa. Tai juuri, jos mieheni soittaa, mutta tulee hetken päästä jo kotiin en välttämättä soita. En myöskään lue mieheni viestejä kotiintuloaikaan, koska tiedän niissä lukavan "tulossa". Piippaus ilahduttaa minua silti.
Miehesi tulisi siis hulluksi kanssani. Ai juu, en myöskään oleta, että mieheni olisi aina tavoitettavissa. Toki tavoitettavuus helpottaa arkea.
On mahdollista, että ap:n mies on jo hullu. Eikä niiden kanssa toimiessa päde tuollaiset normaalit systeemit. Hullun ehdottomuuden ja manipulointikyvyn tietää vain siitä myllystä selvinnyt.
No eroamalla jos muu ei auta. Kunnon keskustelu ilman kenenkään syyttelyä voisi olla alku.