Tunne siitä, että joku ventovieras ihminen on paha

Kyllä. Mun mielestäni kyseessä on itsesuojeluvaisto ja eläimille luontainen kyky vaistota asioita. Esim. Koirat ovat tässä hyviä. Ihmiset ovat nykyään tukahduttaneet kaikki vaistonvaraiset viestit. Ja jos jollain ihmisellä on vielä aistit avoinna, hänet leimataan mieleltään poikkeavaksi :)

Ap tässä. Nyt vasta lueskelin näitä kommentteja. Eli tosiaan tämä ei ole jokapäiväistä todellakaan, ihan muutaman kerran elämässä ainoastaan tapahtunut. Ja pari kertaa on käynyt että esim. ihmisvilinässä, hyvin kaukaa (jolloin en edes näe kyseistä ihmistä tarkasti) minulle tulee tuo tunne pahuudesta. Mitenköhän kuvailisin - universaalista, henkilöstä huokuvaa puhdasta pahuutta. En ole uskovainen, mutta jotenkin tulee tunne sellaisesta saatanallisesta pahuudesta. Tosi hankala kuvailla, mutta tunne on hyvin vastenmielinen ja yritän välttää katsomasta kyseistä ihmistä.

Joku puhui itsesuojeluvaistosta, ehkä jotain tuollaista saattaisi olla. En kehtaa puhua kenellekään, ettei leimata pöpiksi :) Jos jollain on samanlaisia kokemuksia?

Kyllä sinä vaikutat suoraan sanottuna mieleltäsi järkkyneeltä. Etenkin tämä viimeinen viestisi, siis huh huh. Ihan täyttä huuhaata tuollainen, etkö todellakaan itse tiedosta sitä? Kannattaisi, ihan vakavasti puhuen ja vailla ilkeilyä mitä täällä palstalla niin usein on. Tuo ei todellakaan ole tervettä, ei sinne päinkään.

Mulle tulee ahdistunut olo joidenkin silmistä. Ikään kuin katseesta näkisi tahtooko toinen hyvää vai pahaa. Toinen juttu on äänensävy. Sellainen feikki intonaatio nostaa kananlihalle.

Minä kyllä tunnistin tunteen jo heti otsikosta. Näin on käynyt minulle kerran, noin 20 vuotta sitten, taisin olla 13-vuotias. Ulkomailla, Lähi-idän suurkaupungissa seisoimme jalankulkijoina liikennevaloissa, ja risteyksen toisella puolella seisoi mies, joka pelotti minua jostain syystä ihmeellisesti. Hän ei tehnyt mitään, seisoi vain ja odotti vihreitä, niin kuin muutkin. Ei katsonut meitä/minua mitenkään erityisesti - mainitsen tämän siis kommenttina siihen, kun muut ovat maininneet "pahat silmät". Hän oli myös ylittämässä katua poikittain meihin nähden, eli hän ei kävellyt meitä vastaan. Eli yhtäläisyys ap:n kokemuksen kanssa on se, että tämä tyyppi oli ihmisvilinässä, ei erityisen lähellä. Kaaaaarsea fiilis tuli silti.

Mietin, että tunne saattoi osin johtua siitä, että mies ei ollut ulkoiselta olemukseltaan paikallinen, oli nimittäin ihan länsimaisen näköinen, keski-ikäinen cowboy-tyylinen mies. Pitkähkö vaalea tukka, tiukat farkut, ruutupaita ja cowboy-hattu. Nyt tässä kirjoittaessa tulikin mieleen, että kyseessähän oli ihan jenkin näköinen mies! Ehkä minullakin oli perimmältään kyse itsesuojeluvaistosta - että Lähi-idän maassa kannattaa varmuuden vuoksi pyrkiä pois amerikkalaisen (näköisen) luota :D

No, joka tapauksessa. Tunnistan siis ap:n kuvaileman tunteen. Tapaus ei erityisesti vaivaa mieltäni, pidän sitä pikemminkin mielenkiintoisena muistona. Ei ollut uskonnollinen kokemus. Pidän itseäni ihan normaalina, tasapainoisena ihmisenä. Mikä lie psykologinen ilmiö ollut kyseessä.

Minulle siis ei tietenkään koskaan selvinnyt, oliko mies oikeasti paha vai ei. Itse asiassa tämähän on hieman koomista: todennäköisesti mies on ollut tyyliin lounaalle menossa, trallalei, ja kadun toisella puolella suomalainen teinityttö pelästyy ja muistelee tapausta vielä 20 vuoden jälkeen... :D

Tunnistan myös usein pahan ihmisen. Ja jotkut vain ovat pahoja, läpikotaisin. Tiedä sitten mikä henki niissä asuu, huono ainakin.

Minun läheisen kaverini yksi lapsi on paha. Kauhea sanoa, mutta näin se vain on. Näyttää kiltiltä, esittää kilttiä, mutta on siellä sielussaan yksi saa*ana. Joistain valokuvistakin näkee sen katseen, joka vain pahuudessa on. Kammoksun tuota lasta, aivan hirveä, sisaruksensa ovat normaaleja lapsia.

Nää jutut kuulostaa X-fileseilta. No ainakin on ajankohtaista :)

Tuollainen kaukaa "pahan" tuntumalle en muuta loogista selitystä keksi, muutakuin sen, että aivot yhdistää hahmon johonkin aiempaan oppiin vaarasta. Eli se kyseinen ihminen muistuttaa, jotakin teininä katsotun kauhuleffan pahista tai sitten oikeasta elämästä jotakin henkilöä, joka on tehnyt pahaa. Se yhteys voi olla vain kävelytyyli tai joku aivan pikkuseikka, joka on pysynyt jossain mielensopukoissa.

Lähietäisyydeltä "pahuuden" taas voi tunnistaa, erityisesti jos on "pahojen" ihmisten kanssa joutunut olemaan tekemisissä.

Minulla on kokemusta "pahoista" ihmisistä liian kanssa, ja siitä on kehittynyt hyvät vaistot myös tunnistaa näitä ihmisiä.

Ihmiset kertoo paljon enemmän itsestään mitä äkkiseltään voisi kuvitella.

Ilmeet, mikroilmeet, kehon asento, jännitteneisyys, pupillien koko jne jne.

Eli ne "pahan" merkit oppii tuntemaan, jolloin voi aistia muista samankaltaisista henkilöistä saman pahuuden.

Yleensä itse tuon pahuuden ajatelen lähinnä empatiakyvyn puutteeksi, ihmisestä näkee helposti se, onko hän empaattinen ja hyvätahtoinen.

Sitten on vielä erikseen se "pahuuden ilme", jokainen joka on nähnyt sen tietää. Se näkyy ennekaikkea silmistä. Tyhjä, raivopäinen katse. Uskon, että kuka tahansa ihminen kavahtaa tuota raivohullun katsetta, vaikkei sitä ennen olisi nähnytkään.

Sinäänsä ei ole aivan turha sanonta sekään, että silmät on sielunpeili. Toki kaikilla se ei pidä paikkaansa, mutta kyllä silmät kertovat meistä hyvin paljon. Ja taas uskon mutulla, että moni meistä tunnistaa pelkästään silmistä toisistaan empatiakykyisen ja kyvyttömän ihmisen, vaikkei itse asiaa tiedosta.

No ei tossa ole sinällään mitään outoa,

Olen itse ravintola-alalla töissä, ja vuosien mittaan on kasvanut eräänlaiset tuntosarvet päähän, tosi paljon olen väkivalta tilanteita nähnyt. Monta kertaa olen ihmisestä nähnyt samantien että "tuosta koituu vielä ongelmia", ja on tiennyt etukäteen jo pitää silmällä ihmistä, ja juurikaan väärässä en ole ollut. Onneks kuitenkin 98% ihmisistä on asiallisia ja mukavia. Mutta jotenkin sen agressiivisuuden haistaa joistain ihmisistä. Sitä kutsutaan vaistoksi.

Ihminen on siinä mielessä eläin, että tuntemattomien kohdalla tulkitsemme herkästi onko ilmassa uhkaavia eleitä, joiden vuoksi täytyy joko valmistautua taistelemaan tai pakenemaan. Mitä tutumpi ihminen on itselle, sitä vähemmän näitä eleitä etsii toisesti. Tähän perustuu mm. ennakkoluulot; ihminen on tarvinnut niitä pysyäkseen hengissä ja tarvitsee edelleen niitä myös. Tämä ei viittaa millään lailla mielenterveysongelmiin, vaan on aivan luonnollista ihmiselle. Kenties toiset painavat näitä alitajunnan reaktioita enemmän pois tietoisesta mielestä kuin toiset, kukapa tietää. Mutta toisen eleiden tulkinta ja siitä siirtyminen joko pelkoon tai rentoutumiseen on aivan luonnollista jokaiselle eläimelle, myös ihmiselle.

Se että kohtaat tällaisia ihmisiä tarkoittaa todennäköisesti sitä että he elehtivät jotenkin niin (ilme, kävelytyyli jne.) että sinulle tulee uhattu olo. Tämä ei sinänsä kerro mitään siitä, onko ks. ihminen paha vai hyvä. Voi olla että hän on oikeasti aggressiivinen, niin kuin yhdessä tapauksessasi kävi selväksi, mutta voi myös olla että hänellä on todella huono päivä ja vihainen mielentila. Hän ei siis aio vahingoittaa muita, mutta vihan vuoksi voi esim. kävellä kiivaammiin, olla kulmat kurtussa yms. Sekin on ihan normaalia ja ok. Pointtini onkin, että kyllä vaistoon saa ja pitää luottaa. Me ihmiset teemme kokoajan päätelmiä toisistamme ei-tietoisella tasolla, siinä ei ole mistään mystisyydestä kyse tai mielenterveysongelmista, vaan ihan normaalista ihmisen luonteenomaisesta toiminnasta. Ongelmaksihan tämä muodostuu silloin kun kuvittelet että tällainen vaisto on jonkinlainen Jumalan viesti tai kun kuvittelet että pelkästään tuo tunne oikeuttaa sinua itseäsi käyttäytymään uhkaavasti.

Intuitio on erikoinen, vaikea selitettävä.

Eräs tutkimus tehtiin 80-luvulla siitä, kuinka itsetarkkailua harjoittavat ihmiset (kivikasvot, pidättyvyys, huolehtii paljon mitä muut ajattelevat, yrittää elää ulkoisesti toisille hyväksytysti...) harrastivat enemmän yhden yön juttuja kuin matalalla itsetarkkailulla toimivat ihmiset. Kun ajattelen itseäni ja tuttavapiiriäni, niin havainto tuntuu pitävän ihmeen hyvin paikkansa.

Irtosuhteet on eri asia kuin ihmisen pahuus. Silti uskon, että intuitio saattaa olla myös oikeassa, kaikki ei ole pelkkää feikkiä.

Tuli mieleen, että tuohan voi olla ihan evoluution ihmiselle kehittämä herkkävaistoisuus. 

Onhan alkuihmistenkin ollut pakko suojautua vaaralta, on täytynyt erottaa vihamielisyys ja ns. pahuus. Luulen, että tuo on kokemasi tunne liittyy tähän, vaistonvaraisesti suojaudut ja pakenet ihmisiä, jotka jollain intuitiivisella tasolla koet pahaksi.

Varmaan vihamielinen ja pahanaikeinen ihminen lähettää nonverbaalisia pienen pieniä eleitä, joita herkkävaistoinen ihminen voi havaita.

Että tällaisen teorian kehitin. Kiitos yläpeukuista jo etukäteen. 

Niin ja sekin jäi vielä sanomatta, että ihminen tunnistaa myös varsin nopeaa passiivis-aggressiivisuuden. Eli tulee sellainen tunne, että toinen vastustaa sinua vaikka puhuisi ystävällisesti ja jopa hymyilisi. Tämä perustuu juurikin siihen eletulkintaan; näet että toinen vastustaa tai on jopa hyökkäävä, mutta toisaalta suu on väännetty hymyyn ja sanat sanovat toista. Sekään ei tarkoita, että pitäisi säikähtää ja karttaa toista, mutta tarkoitan että ihmisen eleiden tulkinta, tai ns. mikroeleiden tulkinta, on hyvin vahvaa eikä sitä välttämättä voi kytkeä pois päältä. 

30

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen kaukaa "pahan" tuntumalle en muuta loogista selitystä keksi, muutakuin sen, että aivot yhdistää hahmon johonkin aiempaan oppiin vaarasta. Eli se kyseinen ihminen muistuttaa, jotakin teininä katsotun kauhuleffan pahista tai sitten oikeasta elämästä jotakin henkilöä, joka on tehnyt pahaa. Se yhteys voi olla vain kävelytyyli tai joku aivan pikkuseikka, joka on pysynyt jossain mielensopukoissa.

Lähietäisyydeltä "pahuuden" taas voi tunnistaa, erityisesti jos on "pahojen" ihmisten kanssa joutunut olemaan tekemisissä.

Minulla on kokemusta "pahoista" ihmisistä liian kanssa, ja siitä on kehittynyt hyvät vaistot myös tunnistaa näitä ihmisiä.

Ihmiset kertoo paljon enemmän itsestään mitä äkkiseltään voisi kuvitella.

Ilmeet, mikroilmeet, kehon asento, jännitteneisyys, pupillien koko jne jne.

Eli ne "pahan" merkit oppii tuntemaan, jolloin voi aistia muista samankaltaisista henkilöistä saman pahuuden.

Yleensä itse tuon pahuuden ajatelen lähinnä empatiakyvyn puutteeksi, ihmisestä näkee helposti se, onko hän empaattinen ja hyvätahtoinen.

Sitten on vielä erikseen se "pahuuden ilme", jokainen joka on nähnyt sen tietää. Se näkyy ennekaikkea silmistä. Tyhjä, raivopäinen katse. Uskon, että kuka tahansa ihminen kavahtaa tuota raivohullun katsetta, vaikkei sitä ennen olisi nähnytkään.

Sinäänsä ei ole aivan turha sanonta sekään, että silmät on sielunpeili. Toki kaikilla se ei pidä paikkaansa, mutta kyllä silmät kertovat meistä hyvin paljon. Ja taas uskon mutulla, että moni meistä tunnistaa pelkästään silmistä toisistaan empatiakykyisen ja kyvyttömän ihmisen, vaikkei itse asiaa tiedosta.

 

Psykopaatin saattaa joissakin tapauksessa tunnistaa juuri tuosta tyhjästä raivopäisestä tuijotuksesta. 

Eräs piirre, joka saattaa kertoa psykopatiasta tai toisaalta myös jostain muusta psyyken / aivotoiminnan häiriöstä, on se, jos silmän iiriksen ylä- tai alapuolelta näkyy silmänvalkuaista (tyyliin Salvador Dali, joka ei ollut tiettävästi kuitenkaan psykopaatti mutta ei myöskään ns. normaali). Toisaalta on myös psykopaatteja, joita ei edes asiantuntija kykene tunnistamaan.

Tässä ketjussa oli aiemminkin maininta vastatunteesta. Erityisen empaattisen ihmiset reagoivat muita voimakkaammin toisten ihmisten tunnetiloihin ja tietyllä tavalla myös myötäilevät niitä. Siksi poikkeuksellisen empaattinen ihminen saattaa tunnistaa sen, jos toinen ihminen on jollain tavalla poikkeava tunneilmaisultaan. 

En muista, että itselleni olisi tullut kovinkaan usein sellaista tunnetta, että joku on paha. Yhden kerran kuitenkin muistan. Eräs mies herätti minussa pelkoa, ehkä johtuen juuri tuosta tyhjäkatseisesta tuijotuksesta. Kuulin myöhemmin, että hän on diagnosoitu psykopaatti/sosiopaatti, joka oli tuomittu raaoista väkivaltarikoksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ihan kadulla vastaankävelijöistä tuollaista koe, mutta esim. kavereiden tutuista voi tulla tuollainen fiilis. Yhdestä kävi ilmi että oli narkomaani, toinen päätyi myöhemmin oikeuteen pahoinpitelyistä, kolmannesta tunne oli niin voimakas etten uskalla enää tavata kaveriani joka seurustelee kyseisen tyypin kanssa... Sen olen kyllä huomannut, että suurin osa ihmisistä ei tällaista huomaa. Eikä näistä asioista kannata puhua ääneen muille. Ihmiset eivät halua huomata, ja siksi eivät huomaa.

Narkomaani=paha ihminen, kyllä joo..

 Hyvin usein. Havaintojeni perusteella hyvin moni narkomaani pyrkii hyötymään toisista ihmisistä jollain tapaa, että saisi rahoitettua narkkaamistaan. He jopa varastavat ja ryöstävät ihmisiltä, murtautuvat asuntoihin. Pidän pahuutena tuollaista. Olen erehtynyt "lainaamaan" narkomaanituttavilleni rahaa, ja niitähän saat odotella vuosikausiakin takaisin. Toivon heille nykyään vieroitusoireita.

Tässä tulee taas se että mitä on todellinen pahuus, ja voidaanko ihminen leimata pahaksi jos hän käyttäytyy pahasti. Jokainenhan meistä varmasti tekee niin ajoittain, ainakin pienissä määrin, esim. turhan kärkevästi kivahtaa lapselle tai jollekin ihmiselle kun on väsynyt ja stressaantunut tai jotain. "Taviksen" tapauksessa kuitenkin ajatellaan että ei hän pohjimmiltaan paha ihminen ole, hän oli vain väsynyt tai hänellä on huono päivä tai ollut niin kovin vastoinkäymisiä tai pää kipeä.

Mutta mitä jos ihmisen ongelmat on kroonisempia, esim. juuri päihderiippuvuus. Tällöinhän itsekäs ja pahaksi luokiteltava käytös voi jatkua vuosia, jopa loppuelämän. Mutta onko ihminen pohjimmiltaan sen enempää paha kuin vaikka minä, jos kovan työpäivän jälkeen pää kipeänä tiuskin miehelle ja lapsille kotona, ja sitten taas rauhoitun? Minusta ei ole, hänen ongelmansa vaan ovat pitkäkestoisempia ja syvempiä, ne ongelmat jotka ajavat pahaan käytökseen. Tasapainoinen ihminen ei yleensä tule harrastaneeksi paljoakaan pahuutta, kun taas usein epätasapainoisuus johtaa sellaiseen käytökseen jota ihminen ei pohjimmiltaan itsekään haluaisi. Esim. narkomaani ei yleensä haluaisi olla inhottu huijari ja rahan ruinaaja, mutta aineen himo voittaa aina paremmat aikomukset. Riippuvuus on minusta sairaus, ei perimmäistä persoonan pahuutta.

 Kyllä on pahempi ihminen, jos vaan jatkaa pahaa käytöstään perustellen sitä riippuvuudellaan. Tuolla verukkeellahan saa tehdä mitä tahansa ja se pitää "ymmärtää" tässä maassa. Riippuvuus on itse aiheutettua, se ei ole sairaus, ja siitä kyllä pääsee irti jos haluaa oikeasti. Monikaan näistä ei edes halua ns. tavallista elämää ja kuuluisaa oravanpyörää, koska sehän on tylsää verrattuna tuohon narkkaamiselämään jossa ei tarvitse käydä töissä, vaan se narkkaaminen rahoitetaan muiden maksamilla veroilla ja rikoksilla. Tunnen lukuisia näitä ihmisiä ja eivät he halua työelämään. Tämä nyt lähti rönsyilemään vähän minne sattuu.

Tiesitkö, että huumeaddikti on neljä kertaa todennäköisemmin kokenut traumaattisia kokemuksia lapsuudessaan? Huumeaddiktin halveksiminen tavalla jolla sinä halveksit, on sama kuin Suomen maaseudulla luomutilalla terveyseksperttivanhempien kanssa lapsuutensa viettänyt syyllistäisi kiinalaista tehdastyöläistä keuhkosyövästä sillä perusteella, että itsepähän poltit sen satunnaisen sikarin, urpo, sitä saa mitä tilaa.

Varmasti on traumoja taustalla, mutta voihan ihminen olla ns. moniongelmainen eli ei pidä kaikkea kuitata päihderiippuvuudella. Voi olla vaikka persoonallisuushäiriötä lisäksi.

Sinulla on ihmisten suhteen hyvät vaistot. Itse en nyt ihan vastaantulijoista saa mitään viboja, mutta lähemmin tutustuttaessa kyllä aavistan kehen voi luottaa ja kehen ei. Kannattaa kuunnella vaistojaan ja intuitiotaan, usein ovat oikeassa.