Lue keskustelun säännöt.
Mahdoton murrosikä
Ahdas koti
25.01.2016 |
Olisi mielenkiintoista (tarpeellista) kuulla, vanhempien kokemuksia lastensa murrosiästä. Kuinka siitä selvittiin ja minkälaisia ovat jälkeenpäin katsottuna tuntemukset ja ajatukset?
Täällä ollaan nyt esikoisen kanssa tässä koettelevassa elämänvaiheessa ja välillä tuntuu, että kuinka tästä voi selvitä! Samalla oma hankala murrosikä kirkkaassa muistissa. Siis pahimmasta uhmaiästä lapsenne kanssa selvinneet vanhemmat, miten meni?
Kommentit (16)
On vielä niin pienet lapset, että ei ole asiasta kokemusta, mutta ystävällä on nuoremmat lapset murkkuiässä, joten pakko toivottaa sulle TSEMPPIÄ. Toivottavasti saisit hyviä vastauksia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole vielä murrosikäisen äiti. Mutta omassa mielessä vaikea oma murrosikä. Oma tyttö vasta 8v ja hänenkin kanssaan välillä raskasta mutta uskon ettei mitään verrattuna murrosikään. Ei auta muuta kuin toivoa ja kertoa omista toiveista lapselle. Yritä olla alottamatta lauseita aina samallatavalla. Yritä antaa myös positiivista palautetta ja kuunnella. Yritä olla joku muu välillä kuin äiti. Kovasti voimia.
Meillä kolme murrosikäistä poikaa, ja tunteet toki ailahtelevat, mutta ei heistä kukaan vaikea ole. Vai enkö minä vain pidä heitä vaikeana? Mikä on vaikean määritelmä?
Tai yksi vaihtoehto on, että lapsilla on niin paljon vapautta, ettei ole mitään, mitä vastaan kapinoida...?
Meillä on yksi lapsi (tyttö), jolla murrosikä oli 12-vuotiaana. Oireet yhtäkkisiä raivareita, vetäytymistä, silmien pyörittelyä, jatkuvaa äyskimistä ja kaikkien, aivan kaikkien rajojen testaamista.
Pahimmillaan yritti ahdistuksissaan myös viillellä itseään (tämä paljastui muoti-ilmiöksi samanikäisten keskuudessa), ja siihen oikeastaan kaikki kärjistyi; nostin huomattuani välittömän metelin kaikkien keksimieni tahojen kanssa (kuraattorit, terkka, psykologi ym....) ja loppujen lopuksi trendi jäi kokeiluksi. Loppujen lopuksi tytär sanoi arvostavansa kaltaistani hellraiseria äitinä. Välittäminen on tärkeää.
Pahinta murkkutempoilua kesti koko kuudennen luokan. Yläasteelle mennessä elämä oli seesteytynyt ja sittemmin perusaurinkoiseksi muuttunut, fiksu teini lopettelee nyt kahdeksatta luokkaa. Nyt on menossa jonkinlainen aikuistumisharppaus; tyttö on saatu kiinni sekä pesu- että tiskikoneen käytöstä, yllättäen ja pyytämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä kolme murrosikäistä poikaa, ja tunteet toki ailahtelevat, mutta ei heistä kukaan vaikea ole. Vai enkö minä vain pidä heitä vaikeana? Mikä on vaikean määritelmä?
Tai yksi vaihtoehto on, että lapsilla on niin paljon vapautta, ettei ole mitään, mitä vastaan kapinoida...?
Siis sinusta kapinointi välttämätön osa tervettä kasvua?
Onko silmien pyörittely ja äyskiminen "mahdotonta"?
Viiltely, dokaaminen ja karkailu on mahdotonta, mutta mikä on "mahdotonta normaaliuden rajoissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kolme murrosikäistä poikaa, ja tunteet toki ailahtelevat, mutta ei heistä kukaan vaikea ole. Vai enkö minä vain pidä heitä vaikeana? Mikä on vaikean määritelmä?
Tai yksi vaihtoehto on, että lapsilla on niin paljon vapautta, ettei ole mitään, mitä vastaan kapinoida...?
Siis sinusta kapinointi välttämätön osa tervettä kasvua?
Ööö... En näe itseäni sanovan noin...
Vierailija kirjoitti:
Meillä kolme murrosikäistä poikaa, ja tunteet toki ailahtelevat, mutta ei heistä kukaan vaikea ole. Vai enkö minä vain pidä heitä vaikeana? Mikä on vaikean määritelmä?
Tai yksi vaihtoehto on, että lapsilla on niin paljon vapautta, ettei ole mitään, mitä vastaan kapinoida...?
Se kapinointi tulee kyllä jossain vaiheessa, viimeistään aikuisena, kun tajuaa ettei kaikkea saakaan tehdä. Yksi vanhempien tärkeimmistä tehtävistä on asettaa rajat lapsilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kolme murrosikäistä poikaa, ja tunteet toki ailahtelevat, mutta ei heistä kukaan vaikea ole. Vai enkö minä vain pidä heitä vaikeana? Mikä on vaikean määritelmä?
Tai yksi vaihtoehto on, että lapsilla on niin paljon vapautta, ettei ole mitään, mitä vastaan kapinoida...?
Siis sinusta kapinointi välttämätön osa tervettä kasvua?
Murrosikä tarkoittaa, että lapsi itsenäistyy. Jos hänen ei anneta itsenäistyä, hän kapinoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kolme murrosikäistä poikaa, ja tunteet toki ailahtelevat, mutta ei heistä kukaan vaikea ole. Vai enkö minä vain pidä heitä vaikeana? Mikä on vaikean määritelmä?
Tai yksi vaihtoehto on, että lapsilla on niin paljon vapautta, ettei ole mitään, mitä vastaan kapinoida...?
Se kapinointi tulee kyllä jossain vaiheessa, viimeistään aikuisena, kun tajuaa ettei kaikkea saakaan tehdä. Yksi vanhempien tärkeimmistä tehtävistä on asettaa rajat lapsilleen.
Kyllä lapsillani on rajat, mutta eivät he kapinoi niitä vastaan. Eli rajat ovat teininkin mielestä ymmärrettävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olenko minä vieläkin murrosiässä koska pyörittelen silmiäni, tiuskin, haluaisin nukkua kellon ympäri enkä halua totella muita ihmisiä, jos minusta tuntuu siltä?
N40
On myytti että murrosiän pitäisi olla jotenkin helvetillisen vaikea. Kapinointi ja irtautuminen voi tapahtua myös "normaaleissa" rajoissa. Olla just tota ovien paiskomista ja silmien pyörittelyä. Tärkeää on että rajat ovat johdonmukaiset sekä oikealla tavalla asetetut.
Sekään ei ole tervettä, jos teini ei uskalla kapinoida yhtään. Mutta yhtä hyvin murrosikä voi mennä ohi melko seesteisissä merkeissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Murrosikäisen kanssa pitää etenkin kasvatuksessa korostaa aktiivista läsnäoloa ja sitä että hän tietää sen että vanhemmat rakastavat häntä ja tukevat perheen ilmapiiriä yksissä tuumin. Lujuuden pitää kasvatuksessa yhdistää aktiiviseen rakkauden kokemukseen, jonka avulla murrosikäinen nuori saa turvallisuuden tunteen perheessä. Myrskyjä on aina, mutta ne tulee hoitaa vuorovaikutuksella ja kuuntelemisella. Meidän perheessämme ollaan käytetty kasvatusmetodina välittämisen kehää. Tässä metodissa murrosiän myllerrystensä kanssa kamppailevan kiivastuneen nuoren ympärille muodostetaan isän ja äidin kanssa yhdessä piiri, jonka sisällä myllerryksistä kärsivää nuorta pidetään. Aina kun nuori huutaa tai yrittää kamppailla itseään ulos, sanomme vuorotellen "isä rakastaa" ja "äiti rakastaa" ja jatkamme nuoren pitämistä välittämisen kehässä kunnes on rauhoittunut. Tällä saadaan nuorelle rakkauden ja välittämisen kokemus, sekä turvallisuuden tunne. Kun nuori on rauhoittunut, voidaan hänet päästää välittämisen kehästä ja tämän jälkeen proaktiivisesti keskustella tilanteesta ja kertoa myös samalla, miten surullisiksi äiti ja isä tulevat nuoren raivoamisesta, mutta samalla korostaa sitä, että vanhempien rakkaus ja välittäminen nuorta kohtaan on täysin ehdotonta.
Meillä on kanssa ollut tosi vaikea murrosikä kaikilla lapsilla. ymmärrän sinua enemmän kuin hyvin
Oman esikoiseni "murrosikä" paljastui vakavaksi psyykkiseksi sairaudeksi. Vuodet kamppailtiin murrosikä - nimikkeen alla, ja odotimme vaan milloin alkaa helpottaa. Saatiin apua, mutta ei oikeanlaista puuttumista. Diagnoosi 18-vuotiaana kun pääsi aikuisten terveydenhuollon piiriin.