Tämä äiti on nyt ihan hukassa!
Kuulkaas, osaisitteko te muut äidit auttaa tai neuvoa tai vaikka vain kertoa, miten teillä on tämmöiset jutut menneet vai onko ollut ollenkaan?
Meillä on nimittäin nyt 10 kk ikäinen tyttö, josta on tullut ihan mahdoton kiukuttelija! Siis tempperamenttia ja omaa tahtoa löytyy vaikka koko kylälle jakaa. Joskus miusta tuntuukin, etten todellakaan tiedä mitä tehdä tai mikä tytöllä on oikein hätänä.
Kuten esim. tänään.. Tyttö nukkui tavalliseen tapaansa päiväunet 9-10.30 ja heräsi jo päiväunilta väärällä jalalla. Ruuan jälkeen alkoi aivan kauhea kiukuttelu, jolle ei tullut loppua kuin vasta klo 13.00 kun laitoin tytön uudelleen nukkumaan. Siihen asti _mikään_ ei ollut hyvä.
Äiti ei saanut: syödä, juoda, imuroida, pedata sänkyä, leikkiä, laulaa, loruilla, pitää sylissä, olla vieressä, olla poissa, mennä vessaan jne.. Kaikesta tyttö veti ns. herneet nenään ja huusi kuin pieni kesäfestarikansa. Yritin tehdä kaikkeni, että neidillä olisi hyvä olla, mutta kun mikään ei kelpaa, niin silloin ei kans mikään kelpaa. Piste.
Tyttö taitaa kärsiä myös pahemmanlaatuisesta eroahdistuksesta, joka ilmenee pääasiassa vain silloin, kun olemme kahdestaan kotona. Iltaisin ei äiti kiinnosta pätkääkään, onhan superisi kotona :) (mikä helpottaa äidin elämää kummasti)
Miusta oikeasti välillä tuntuu, etten ymmärrä tuota lastani enää yhtään ja välistä minut valtaakin epätoivo, että olenko oikeasti näin huono äiti, kun en osaa lapseni oloa helpottaa mitenkään. Tyttö on käytetty toissa päivänä lääkärissä, ja hän ei ole kipeä eli siitä ei ainakaan johdu tämmöinen. Eikä tätä ole edes joka päivä, muutamana päivänä viikossa.
Auttakaa ystävät ja toverit jos pystytte :)
Kommentit (8)
Meillä neiti täytti sunnuntaina 8 kk ja hohhoh! Tänään ja eilen on ollut kyllä sellasta kiukuttelua että ei ole tosikaan.. Tänään varsinkin, mikään ei ole hyvä, mä en sais tehdä mitään, en ottaa syliin en laittaa leikimään, en mennä pois, en olla paikalla.. Hänelle ei saa vaihtaa vaippaa, ai pukea vaatteita, ei antaa ruokaa, ei tissiä.. Kaikesta tulee vaan huuto. Tyttö konttaa mun perässä ympäri kämppää ja huutaa ja roikkuu puntissa ja kun otan syliin huutaa ja haluaa pois... Mä en tosiaankaan myöskään tiedä mitä pitäisi tehdä.
Tota päiväunijuttua meinasin kanssa että pitäiskö vaan siirtyä yksiin kohtapuolin mutta äsken oli pakko vaan laittaa lapsi nukumaan, kun oli ihan veltto ja huusi vaan. Eikä ollut ollut hereilä kun 2 tuntia vasta! Ja sitä ennen melkeen 2 tunnin päikkärit oli nukkunut..
On niin voimaton olo kun toinen vaan märisee ja tuntuu että ei tiiä mitne vois sen saada tuntemaan olonsa hyväksi.. Mä ainakin turhaudun ja olen nykään ihan zombie, tuijotan vaan eteeni ja lasken sataan vaan uudelleen ja uudellleen etten räjähtäisi pienelle. Se jatkuva märinä on niiiiiin rasittavaa. Ja se kiukuttelu..! Hohhoh.
Mekin ollaan oltu maanantaina lääkärineuvolassa joten kipeä hän ei ole, eroahdistus sitten vaan vissiin, ainakin vierastaa ihan kamalasti jo...
*purkaa*
Lounis
Meidän tyttö on pian 10 kk ja välillä touhu on vastaavaa. Eilen juuri hehkutin, kun tyttö oli koko päivän hyvällä tuulella ja kaikki sujui helposti. Tänä aamuna taisi sitten nousta väärällä jalalla ja siitä lähtien ei oikein mikään ole kelvannut. Näitä päiviä aina välillä tulee, onneksi niitä parempiakin on! Kaipa neiti on sitä mieltä, että turha tehdä asioita äidilleen liian helpoksi.
Päiväuniasiaa oon myös miettinyt, mutta vaikuttaa siltä, ettei neiti vielä olisi valmis yksiin päikkäreihin. Tuli vain mieleen, että onko tää jokin tyttö-juttu kun ei ainakaan tässä pinossa ole poikia mainittu?
Lakritsi ja kiukku-iita
Meillä ukko on 11,5kk ja iltaiset raivokohtaukset on kestänyt jo kuukauden verran. Eli saman ajan kun ukko on ollut hoidossa.
Mikään ei meilläkään kelpaa sylissä ei ole hyvä, mutta äiti ei myöskään saa poistua huoneesta.
Iltapuuron syönti ei onnistu, ellei ukolla ole omaa lusikkaa ja kippoa. Ja jos kieltää tekemästä jotakin, alkaa tavarat lennellä. Siis kaikki mihin vain ylettyy lentää lattialle ja lopuksi yrittää repiä vielä pöytäliinaa!!
Mutta kun isäntä tulee kotiin, kiukuttelu loppuu kuin seinään ja ukko on suorastaan enkeli, yhtä hymyä =)
Välillä kyllä tulee sellainen olo että oon tulossa hulluksi, kun mitään ei uskota...
Mutta kai tääkin joskus helpottaa!!
Ei, tämä ei ole pelkästään ilmiö tytöillä.....olisikin nimimerkillä 3 pojan äiti ;-)
Meillä poika 9 ja ½ kk ja samalla tavalla on tempperamentti alkanut nostamaan päätään. Ja on myös oikeasti oppinut jo ihan rehellisesti KIUKUTTELEMAAN ja osoittamaan mieltään :-0
Usein saattaa ihan tyytyväisenä istuskella isänsä sylissä, mutta kun minä tulen näköpiiriin niin nyrpistää nenäänsä ja alkaa kiukutella. Ei siis varsinaisesti itke, vaan ynisee....hmm ompas nyt vaikea selittää. Mutta mies usein sanookin Elmolle, että ihan turha alkaa kiukuttelemaan heti kun äidin näät ;-) Luulen, että tämäkin liittyy siihen tuttuuden tunteeseen, eli lapset testaavat omaa tahtoaan eniten siihen, jonka kokevat kaikista turvallisimmaksi. Kiitos vaan tästäkin kunniasta ;-)
Tuo päiväuni asia on vähän kinkkinen. Toisaalta tekisi mieli pikkuhiljaa siirtää yksiin kunnon päiväuniin, mutta toisaalta kokemukseni on, että mitä väsyneempi lapsi sen helpommin alkaa kiukuttamaan.
Kai se on tosiaan niin, että tämä vaan kuuluu asiaan :) Välillä vain on sellainen olo, että miten tässä oikein pärjää äitinä, kun lapsi näin kiukuttelee.. Mutta ehkä se on niin kuin joku sanoikin (anteeksi, en muista sinun nimimerkkiä) että sille kiukutellaan, kuka on turvallisin. Tässä varmaan pätee myös se, että äidin kanssa saa olla aina, sille voi siis kiukutella, mutta isin kanssa harvemmin eli kannattaa pysyä väleissä :D
Tuohon päiväuniasiaan mie en osaa kyllä sanoa juuta enkä jaata. Olen kyllä ajatellut, että siirryttäisiin jossain vaiheessa yhtiin päikkäreihin, mutta uskoisin, että niin kuin tähänkin asti, tyttö muuttaa rytmin itse, siihen ei mulla ole valtaa enää nykyisin.
Jaahas, nyt haissoo, joten eiku vaipan vaihtoon (josta siitäkin on tullut nykyään show, ja hirveä huuto alkaa, kun tyttö näkeekin vaipan)
Nämähän on kaikki kuin mun omasta näppiksestä:) Olen myös jo jonkin aikaa ollut aivan helisemässä poikani, 10 kk kanssa... On päiviä jolloin ei saa vaihtaa vaippaa, ei huvita syödä, haluaa syliin vain kiemurrellakseen siitä pois, äiti ei saa poistua huoneesta vaikkei äidin kanssa haluta ollakaan...
Isin kanssa ollaan sitten yhtä hymyä, paitsi jos äiti sattuu näkökenttään, sitten on pakko taas vähän kitistä.
Hän on myös oppinut aivan rehellisesti kiukuttelemaan jos jokin asia ei mene hänen mielensä mukaan... ja niitähän riittää... Olen ajatellut että jospa, oi jospa tämä olisi vain joku vaihe joka menisi ohi?
Päikkäreistä sen verran, että meillä kyllä nukutaan vielä kahdet, muuten ei päivästä tulisi yhtään mitään. Kiva kuulla että näitä kiukkupäitä on muitakin:)
... niin käsittääkseni tuo on täysin välttämätön kehitysvaihe. Meillä on ollut sama tilanne kaikkien kolmen lapsen kanssa ja mikäli olen käsittänyt oikein, oikeastaan tuo vaihe kertoo vain normaalista kehityksestä ja riittävästä turvallisuudesta lähisuhteessa: lapsi voi luottaa siihen, että äiti ei hylkää, vaikka kuinka raivoan.
Lapsi on noissa tilanteissa kai vielä avuttomampi kuin äiti, ja hänellä on kauheasti erilaisia tunteita ja tarpeita, joita hän ei osaa hallita. Siksi on kai tärkeintä, että äiti pysyy rauhallisena eikä oikeasti hylkää (vie toiseen huoneeseen yksin tms), vaan kestää kuin kallio. Pari meidän lapsistamme rauhoittuivat parhaiten sylissä kun koetin sanoa, ettei ole mitään hätää ja jos tiesin mistä on kyse, sanoitin lapsen tunteita: sinua harmittaa se, että... tms. Näin lapsi voi kokea, että tulee ymmärretyksi, kun ei osaa vielä puhua ja sekin turhauttaa.
No saa nähdä, miten käy tämän neljännen kanssa... hän ei ole vielä tuossa iässä.
Tsemppiä ja voimia teille kaikille, ja iloakin!
Meillä neidillä ikää päälle 9 kk ja samanlaista menoa! Olen nyt alkanut totuttaa tyttöä rytmiin, että kun noustaan aamulla yöunilta, valvotaan 5 t eikä hiukkaakaan vähempää, vaikka sitten kitistäisiin 3 tunnin jälkeen jo kuinka. Tässä välissä syötän aamupuuron ja lounaan. Sitten päikkäreille ja sen jälkeen välipala ja taas parin tunnin päästä päivällinen ja pienille torkuille 4 t päikkäreiden jälkeen jos kovasti alkaa uni painaa. Eli pikkuhiljaa koitan siirtää neitiä kaksista päikkäreistä yksiin. Luulen että tässä parin viikon sisällä illan pikkutorkut jää pois ja päivät alkaa helpottaa. Nää väliaviheet jolloin päikkärit vähenee aina yksillä on tämmöistä kitinää, sama juttu oli silloin kun siirryttiin kolmista päiväunista kaksiin :-)
Jaksamisia sinulle!
Kaisu ja tyttö