Mitä epämieluisaa teette elämässänne ja miksi?

Syön koska on pakko.

Ei aina voi olla kivaa aikuisten maailmassa. 

Elän suhteessa jossa ei ole enää "mitään".  Ei seksiä, läheisyyttä, yhteistä tekemistä, juttelua, naurua. Miksikö? Tyhmä taidan olla. En ole jaksanut painostaa miestä muuttamaan.

No ainakin melkein koko ajan voi.

t. ap

Ei. Minusta ihmisen elämä ei voi olla pelkkää hedonistista rypemistä. Ja kaikki todella aidosti tärkeät ja hienot jutut vaativat ponnistelua ja vaivannäköä ja hiukan eoämukavuuttakin.

Kodinhoito, työnteko useimpina päivinä... Harva kai niitä ihan mielikseen tekee, mutta tulos palkitsee. Siisti koti, puhtaat ja silitetyt vaatteet, rakkaat lapset, hyvä ruoka, töissä lopputulokset, joista voin olla ylpeä, palkka ja sillä hankitut kivat asiat.

Parisuhteenkin eteen joutuu välillä näkemään vaivaa, mutta toki puolisosta on enemmän iloa kuin vaivaa.

Jos elämässä kaikki olisi vain kivaa, se ei olisi enää kovinkaan kivaa. Tarvitaan valkoisen ja mustan väliltä kaikkia harmaan sävyjä, että elämä olisi elämisen arvoista!

Töitä. Koska en ole vielä voittanut lotossa tai keksinyt mitä haluan tehdä loppuikäni.

Herään aamulla laittoman aikaisin, käyn töissä paikassa jota vihaan, siivoan kotia, siivoan kissojen paskoja milloin mistäkin kun tarttuvat häntäkarvoihin, yritän olla mukava mm. vanhemmilleni ja työkavereilleni...lista on loputon.

ja teen koska se on elämää ja on pakko.

Siivoan, koska en halua elää sikolätissäkään.

Minä näen asian niin, että elämä tarjoaa sitä tummaa sävyä kontrastiksi ihan ilman omaa valintaakin (esim. läheisen kuolema). Siis vaikka itse tekisi vain kivoja asioita, tuo elämä sitä raadollisuuttakin vastaan.

Enkä itse koe kotiin tai perheeseen liittyviä asioita ponnisteluksi tai vaivannäöksi, vaan mukavaksi antoisaksi elämäksi, jonka olen itse valinnut. Puhumattakaan jostain parisuhteesta.

Etsin töitä. Koska edelliset loppu ja olis kiva saada palkkaa, jolla voi elää.

Hassua ajatella, mutta en oikeastaan keksi mitään epämieluisaa elämässäni. Työni on kiinnostavaa, parisuhde sujuu hyvin, harrastan mitä haluan. Ehkä ainoa mihin joudun patistamaan itseäni on urheilu. En aina jaksaisi urheilla riittävästi, mutta teen sen silti, koska siitä on niin paljon hyötyä.

Käyn töissä. Koska maksan asuntolainaa, jotta voin asua haluamallani asuinalueella, jossa lapsilla on hyvä koulu ja turvallista. Jos ei olisi perhettä, asuisin halvalla vaatimattomasti.

Pakotan itseni liikkumaan ja syön mautonta ruokaa, koska sisätautilääkäri on käskenyt.

Huolehdin muistihäiriöisestä hamstraajaäidistäni ja hoidan hänen asioitaan, koska koen että se on velvollisuuteni tyttärenä.

Elän seksittömässä avioliitossa, koska rakastan miestäni enkä halua pettää häntä.

Oliko tässä tarpeeksi?

Otan suihin. Pieni vaiva siitä, että puolisoni tuntee olonsa halutuksi. Rakastan häntä kyllä, mutta tuo 5 min tuntuu aina vuorokaudelta.

Maksan veroja.... yök!

Verosuunnittelusta huolimatta jotain menee aina maksuun kun ostelee kaikenlaista ja matkustaa.

Elän ja sen takia, koska ei ole tarpeeksi munaa päättä sitä itse.

Ikisinkkumies

Mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu seitsemäksi meen. Tämän kaiken teen mä siksi vain, että kulta sä jaksat olla mun omanain.

Minulla on varmaan tosi ankea kuva siitä, mitä ihmisen "tulee tehdä" elämässään. En ollenkaan ajattele, että meidät on luotu tänne nautiskelemaan elämästä. Kun vertaa mihin tahansa eläinlajiin, niin elämän tarkoituksena on saada jälkeläisiä, elää ja kasvattaa niistä aikuisia, suojata niitä ja hankkia ruokaa. En usko ihmiselämän tarkoituksen olevan sen kummempi. Ihmiskunnankin sisällä on niin paljon eriarvoisuutta, ettei tuollainen nautiskelu voi koskea edes kaikkia ihmisiä maailmassa. On meidän länsimaisten ihmisten ihan oma törkeä ajattelutapamme, että me saamme matkustella, viettää helppoa elämää, upota sosiaaliseen mediaan, sisustella pieniä kaupunkiasuntojamme vuodenaikojen mukaan ja järjestellä grilli-iltoja kavereiden kanssa, käydä leffassa, hurahtaa konmari-ideaan, ja mättää popcornia ja suklaata kaksin käsin, juoda hipsterikahvia kesäterassilla ja kierrellä kirppiksiä ja hakea fiiliksiä, kun olemme niin helvetin ekologisia..

Minä ajattelen, että elämässä on tarkoitus pärjätä niin, että elättää itsensä ja lapsensa, huolehtia lähimmäisistään ja ehkä toteuttaa itseään jotenkin, joka kehittää sielua ja henkistä kykyä, joka kuitenkin ihmiselle on ominaista, kuitenkin millään tavalla riistämättä toisia.

Tiedän, olemme tämän nykymaailman vankeja, se tuntuu kauhealta. Mutta minusta on niin omituista, kun ihmiset tosiaan kuvittelevat (loogisina ajattelijoina!), että täällä olisi tarkoitus nautiskella. Kyllä elämä ja luonto sykähdyttää omalla ihmeellisellä tavallaan, ja siitä voi nauttia, mutalänsimaissa ihmiset ovat hukuttautuneet kaikkeen näennäisnautintoon, jossa katoaa kosketus elämän ihmeeseen.

Nooo mä koen hyvinhyvin epämieluisena lääkärikäynnit piikki- ja verifobian takia. Aina paniikkikohtauksen kourissa meen lääkäriin vaikka tarvisin vaan flunssan takia saikkulapun, JOS ne pistääkin mut verikokeisiin tms. Mutta ne nyt on vaan tehtävä, myös ne verikokeet välillä niin en kuole.

Mut toinen juttu sit on mummolassa käynti. Ukki on niin sairas että ei pysty liikkumaan ja mummu katkeroitunut elämästä. Siellä on silti velvollisuudesta käytävä kun ovat minua aikoinaan hoitaneet. Paha olo aina sen jälkeen mutta pakko käydä, ei omatunto anna jättää käyntejä välistä.

Hampaiden pesu.

Aamuisin ei koskaan tunnu olevan aikaa ja iltaisin sitä ei vain jaksaisi tehdä. Silti se on "pakko". Ja kyllä siitä jälkikäteen tulee ihanan raikas olo.