Olisiko väärin pyytää miestä pitämään pekkaspäivä??
Kun meidän taaperolla on neuvola ja mulla silloin rv38, että mies tulisi mukaan. En saanut aikaa ihan aamuun. Mutta yksinään en enää jaksa lähteä ison mahan kanssa. Ja poika vilkas, joten lääkärin kanssa vois jäädä juttu lyhyeen.
Kommentit (22)
Itse voisin olla vähän kade että miehelläsi on sellainen työ että pääsee mukaasi neuvolaan. Itse kun saatiin vajaa kaksi vuotta sitten kaksoset ja perheessä oli ennestään jo 3 lasta, olin aikamoisessa mankelissa kaksosten syntymän jälkeen. Mieheni sanoi heti kun saatiin kuulla kahdesta tulokkaasta että ei mene kesäksi laivalle töihin mutta itse sanoin että mene vaan, tuplamenoilla tarvittiin ansioitakin.
Siinä kävi sitten niin että tuplat alkoi 4 viikkoisena sairastaa ja osastolla olivat alvariinsa, minä yksin sitten sahasin kodin ja sairaalan väliä kieli vyön alla.
Hengissä kuitenkin selvisin= )
Pekkaspäiväthän on sitä niin kuin joku jo mainitsikin, mahdollisuus olla perheen apuna.
Tosin meillä mies käyttää lapset polilla jos tarve vaatii, on onneksi perillä allergioista, lääkkeistä sun muista.
... auttaako sekään?