Miksi miehet ovat parempia kuin naiset

Vierailija

"Moni feministi varsinkin valittaa kurkkusuorana, siitä että asumme heidän kuvittelemassaan patriarkaatissa. Jos näin olisi niin miehillä varmasti olisi asiat paremmin, mutta mietitäänpä hetki mitä tämä heidän kuvittelemansa patriarkaatti on saanut aikaan.

Aloitetaan vaikkapa historian juurilta ja edetään sieltä nykyaikaan. Huomioitakoon nyt että emme ala avaamaan vuosilukuja ja teksti ei ole historiikiksi sopiva vaan tarkoituksena on avata hiukan näitä saavutuksia joista nykyiset feministitkin nauttivat kiitos miesten.

Miehet ovat yksinkertaisesti parempia rakentajia ja usein miehiltä onkin vaadittu, että he ovat rakentaneet "pesän" tai muun paikan johon nainen on voinut asettua mukavasti oleskelemaan ja kasvattamaan lapsia. Hyvänä esimerkkinä voidaan käyttää monia lintulajeja joissa koiras rakentaa pesän ja naaras arvostelee ja tutkii onko se tarpeeksi hyvä hänelle, mutta pitemmittä puheitta siirtykäämme ihmisiin ja miesten saavutuksiin.

Ajoneuvot
Kiitos nykyisten ajoneuvojen, lentokoneiden, laivojen ja monien muiden kuljetusvälineiden voi saada tuotteen kuin tuotteen vaikka Kiinasta Suomeen parissa päivässä tai matkustaa itse maailman ympäri ihan muutamassa päivässä."

LUE LISÄÄ - http://www.miesasia.fi/2016/01/miksi-miehet-ovat-parempia-kuin-naiset.html

Sivut

Kommentit (57)

Vierailija

Ihanaa, kun ihmisiä verrataan joidenkin lintulajien käyttäytymiseen :D Muutenkin ihan vinkiksi AP:lle, että argumenteilta putoaa heti pohja, jos tekstissä ihan aluksi kieltäydytään antamasta mitään lähdetietoja, faktoja tai vuosilukuja esitettyjen väitteiden tueksi. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Oo ihan rauhassa parempi kuin mä. Jos se auttaa sua tossa alemmuuskompleksissa.

Mites toi ikiliikkuja?

Mutta kun rauhassa ei saa olla parempi ja esim. tienata enemmän ilman, että akat kotkottaa. Tuohan ei edes ole miesten paremmuutta vaan naisten sortoa. Miesten paremmuuden myöntäminen on poliittisesti epäkorrektia.

Vierailija

Tajuatteko te että naisia ei päästetty edes opiskelemaan pitkiin aikoihin? Totta kai miehet ovat ''keksineet'' kaiken koska vain harvalla naisella oli edes mahdollisuus saada koulutusta. Mozartilla oli sisko joka oli erittäin hyvä klaveerin soittaja, mutta isän mielestä hänen kouluttamisensa paremmaksi soittajaksi oli turhaa koska hän menee kuitenkin naimisiin ja tuhlaa koko elämänsä lasten teossa.

Jaksatte aina mussuttaa näitä mututarinoitanne , Mozartin esille ottaminen on yksi naurettavimmista.

Kuinka monta vuosikymmentä vielä ajattelit uhriutua? Äänioikeudenkin sait "vasta" sata vuotta sitten.

Edelleenkään naisia ei johtajuus kiinnosta, muumilaulut ja sormivärit sitäkin enemmän.

Haluavatko naiset tehdä jotain mistä koituu hyötyä ja hyvää yhteiskunnalle?

Minusta tuntuu vähän siltä, että naiset eivät halua keksiä mitään yleishyödyllistä, vaan lähinnä jotain sellaista josta on hyötyä vain heille itselleen ja ehkä jopa haittaa muille. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajuatteko te että naisia ei päästetty edes opiskelemaan pitkiin aikoihin? Totta kai miehet ovat ''keksineet'' kaiken koska vain harvalla naisella oli edes mahdollisuus saada koulutusta. Mozartilla oli sisko joka oli erittäin hyvä klaveerin soittaja, mutta isän mielestä hänen kouluttamisensa paremmaksi soittajaksi oli turhaa koska hän menee kuitenkin naimisiin ja tuhlaa koko elämänsä lasten teossa.

Jaksatte aina mussuttaa näitä mututarinoitanne , Mozartin esille ottaminen on yksi naurettavimmista.

Kuinka monta vuosikymmentä vielä ajattelit uhriutua? Äänioikeudenkin sait "vasta" sata vuotta sitten.

Edelleenkään naisia ei johtajuus kiinnosta, muumilaulut ja sormivärit sitäkin enemmän.

Niin, ei välttämättä kiinnosta mutta se ei tarkoita että miehet olisivat parempia.

Vierailija

Ap antaa esimerkkejä eläinkunnasta ja jostain menneeltä industrialismin aikakaudelta.
Kuitenkin ilman Ada Lovelacea Ap ei saisi haparoivaa ajatuskulkuaan julki. Siis informaatioteknologian avulla.

Vierailija

Miehet on toki keksineet enemmän vempaimia ja hyödyllisiä laitteita. Täytyy kuitenkin muistaa, että mikään noista vempaimista jotka tekevät meistä moderneja ja sallii meidän elää pidempään ja pidemmiksi sukupolvi toiselle ei johdu pelkästään, siitä että ne on keksitty.

Niiden luomisen ovat mahdollistaneet yhteiskuntajärjestelmä, demokratia ja markkinatalous. Osakeyhtiö on tärkempi keksintö kuin höyrykone. Se mahdollisti höyrykoneen luomisen. Junaradat vaativat valtavia pääomia. 

Silloin onkin jo paljon vaikeampi sanoa kuka sen keksi tai mahdollisti.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajuatteko te että naisia ei päästetty edes opiskelemaan pitkiin aikoihin? Totta kai miehet ovat ''keksineet'' kaiken koska vain harvalla naisella oli edes mahdollisuus saada koulutusta. Mozartilla oli sisko joka oli erittäin hyvä klaveerin soittaja, mutta isän mielestä hänen kouluttamisensa paremmaksi soittajaksi oli turhaa koska hän menee kuitenkin naimisiin ja tuhlaa koko elämänsä lasten teossa.

Jaksatte aina mussuttaa näitä mututarinoitanne , Mozartin esille ottaminen on yksi naurettavimmista.

Kuinka monta vuosikymmentä vielä ajattelit uhriutua? Äänioikeudenkin sait "vasta" sata vuotta sitten.

Edelleenkään naisia ei johtajuus kiinnosta, muumilaulut ja sormivärit sitäkin enemmän.

Niitä muumilauluja tarvitaan 200 kertaa enemmän kuin johtajia. Siten ne johtajatkin kasvatetaan. Ja et voi väittää etteikö nainen kasvattaisi enemmän. Johtaja on vain keulakuva jota pönkittävät kaikki alaiset.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajuatteko te että naisia ei päästetty edes opiskelemaan pitkiin aikoihin? Totta kai miehet ovat ''keksineet'' kaiken koska vain harvalla naisella oli edes mahdollisuus saada koulutusta. Mozartilla oli sisko joka oli erittäin hyvä klaveerin soittaja, mutta isän mielestä hänen kouluttamisensa paremmaksi soittajaksi oli turhaa koska hän menee kuitenkin naimisiin ja tuhlaa koko elämänsä lasten teossa.

Jaksatte aina mussuttaa näitä mututarinoitanne , Mozartin esille ottaminen on yksi naurettavimmista.

Kuinka monta vuosikymmentä vielä ajattelit uhriutua? Äänioikeudenkin sait "vasta" sata vuotta sitten.

Edelleenkään naisia ei johtajuus kiinnosta, muumilaulut ja sormivärit sitäkin enemmän.

Nyt puhut vain Suomesta. Olen sitä mieltä että Suomessa meillä on asiat suhteellisen hyvin ja naisilla on ihan samat oikeudet ja mahdollisuudet edetä urallaan. Ongelma on se että sinulle vain johtajuus näyttää olevan tärkeää. Niillä muumipeleillä ja sormiväreillä tuetaan lasten kasvamista ja esimerkiksi päiväkotityö ei todellakaan ole turhaa tai huonompaa. Esimerkiksi Afrikassa maatalouden parissa työskentelivistä suurin osa on naisia. Mitä jos he yhtäkkiä lopettaisivat? Tai mitä jos nämä päiväkotien tädit yhtäkkiä lopettaisivat? 

Vai oletko jo päättänyt että kaikki perinteisesti naiselliset asiat ovat turhia?

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat