vuosi 2016 tuo takaisin avainkaulalapset. Muitatteko ne?
Kommentit (62)
Onhan se hiukan ihmeellistä, että eskarilaisesta maksat 20 % toisen lapsen päivähoitomaksusta (eli me emme maksaneet mitään), mutta ekaluokkalaisesta saakin sitten maksaa 165 euroa (ap/ip-toiminnan maksu täällä Akaassa). Sama hoito kuin eskariaikana, paitsi aamupala jää pois. Monella ei todellakaan ole tähän varaa. Mutta pahalta tuntuu että ekaluokkalainen on yksin kotona 12.15-16.45.
Mulla oli 90 -luvulla sellainen neonpinkki puhelinlankanauha avaimessa. :) Olin avainkaulalapsi 6-vuotiaasta asti. Kaupungissa. Tää oli aika yleistä silloin. Itse asutaan nyt rauhallisessa pikkukylässä ja talo on sen verta korvessa että ei kyllä onnistu kun on autolla tuotava ja vietävä menoihin muutenkin :D
Minä olen 17-v ja olin avainkaulalapsi. Ei jäänyt traumoja. Tulin koulun jälkeen kotiin, otin jääkaapista äidin valmiiksi tehtyä ruokaa ja lämmitin sen. Olin koiran kanssa. Tein läksyt, katsoin televisiota ja menin nukkumaan.
Muistan, että näin oli ihan ala-asteen ensimmäisiltä luokilta asti, jollei jo eskarissa ollessani. Myöhemmin otin vastuun ruuanlaitosta, joten äidin ei tarvinnut tehdä ruokaa valmiiksi edellisenä päivänä ja huolehdin pikkusisaruksistani. Vein sisarukset aamulla päiväkotiin ja eskariin ja lähdin sitten omaan kouluun. Koulun jälkeen hain sisarukset kotiin. Äitini oli siihen aikaan usein poissa klo.7-23 (työmatkat pari tuntia/suunta + työaika), mutta teki aina välillä lyhyempää päivää.
En ajatellut silloin, enkä kyllä nytkään, että tuossa oli mitään outoa. Olinhan minä nuori ottaessani vastuun sisaruksistani ja muutenkin, mutta kaikki meni ok. Sain jo nuorena puhelimen ja samassa naapurustossa oli äidin kavereita, joiden luokse olisi päässyt menemään, jos jotain olisi tullut. Muistaakseni tasan kerran tuli asiaa naapuriin.
Mun mielestä näistä ip-kerhojen kannattajien näkökulmista puuttuu se, että lapselle on ihan oikeasti koulun jälkeen _työtä_ se ip-kerho, siellä sosialisointi ja oleminen. Olen ja varsinkin lapsena olin rauhallinen, hiljainen ja viihdyin hyvin yksin. Muiden ihmisten läsnäolo oli liiallisina määrinä jo lapsena minulle sellainen riesa ja raskas taakka, kun yksinolo latasi akkuja hyvin. Olin kuitenkin ikäisekseni näppärä ja osaava, joten uskon että omalla kohdallani avainkaulalapseus olisi ollut ihan hyvä vaihtoehto. Nämä asiat täytyy katsoa aina lapsikohtaisesti. On lapsia, jotka vaativat valvontaa vielä 10-vuotiainakin, toiset taas jo kuuden vanhana selviävät hyvin koulusta/eskarista kotiin ja siellä saavat lämmitettyä ruokaa, tehtyä läksyt, leikittyä itsenäisesti yms. Olen nykyäänkin 8-16 päivien jälkeen aivan poikki ja kaipaan yksinoloa, voin vaan kuvitella miten väsynyt olin pienenä ekaluokkalaisena.
Toisella luokalla, 90-luvun puolessa välissä musta tuli avainkaulalapsi kun äiti lähti kuopuksen äitiysloman jälkeen töihin.
Naapurin mies teki töitä kotona ja oli sovittu, että sinne sai mennä, jos tuli joku hätä. Myös puhelin oli jo tuolloin keksitty, joten vanhempiin sai yhteyden. Osasin myös tehdä voileivän ja kaakaota kun tuli nälkä.
Mun pitäisi siis olla hirveän traumatisoitunut kun olen joutunut olemaan yksin kotona jo 7-vuotiaana. Ja se pedofiilinaapurikin.. Ilmankos mä olen tällainen.
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun oli avainkaulalapset Suomessa ei ollut lapsilla kunnallista päivähoito-oikeutta ja työssäkäyvien vanhempien lapsia hoitivat kotiapulaiset tai perhepäivähoitajat ja vanhemmat maksoivat palkan kokonaisuudessaan.
Korotuksen jälkeen vanhemmat maksavat vain murtoosan, kun todelliset kulut ovat yli 3v. noin 900€.
Ei mun vanhempien ainakaan tarvinut maksaa hoitajan palkkaa kokonaisuudessaan, joko maksoivat vain pienen osan tai eivät ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon vammaisenmlapsen avustaja. Jään töistä pois, koska ei oo kyllä järkeä maksaa 1400 eurosta 700 hoitomaksuja. Meille jää mun ollessa kotona työttömänä paremmin rahaa.
Et sinä noilla tuloilla maksa täyttä päivähoitomaksua.
Tuliko ollenkaan mieleen että myös puolison tulot vaikuttavat?! Minullakin on yhtä huono palkka mutta miehellä sen verran parempi että täydet maksut menisi. Joten meillekin jäisi enemmän rahaa jos hoitaisin lapset työttömänä kotona.
Vierailija kirjoitti:
Meillä 1.-luokkalainen likka lopetti ip:ssä, kun sen laatu oli niin heikko ja välipalanakin tyyliin näkkäri ja margariinia. Nyt tulee avain kaulassa keikkuen kotiin ja vaikuttaa paljon tyytyväisemmältä ja stressittömämmältä kuin syksyllä oli. Ei ne iltapäiväkerhot välttämättä mikään tie onneen ole!
Saman huomannut. Ja tästä hoidosta maksetaan jatkossa 160 euroa/kk.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon vammaisenmlapsen avustaja. Jään töistä pois, koska ei oo kyllä järkeä maksaa 1400 eurosta 700 hoitomaksuja. Meille jää mun ollessa kotona työttömänä paremmin rahaa.
Et sinä noilla tuloilla maksa täyttä päivähoitomaksua.
Yleensä päivähoitomaksuissa katsotaan molempien vanhempien tulot. Oletan että kyseinen avustaja on lapsensa isän kanssa saman katon alla.
Miksi niitä lasten päivähoitomaksuja ei voi sitten maksaa siitä miehen 5000e bruttopalkasta?
No enemmän sitä rahaa jää perheelle jos äiti on työttömänä kotona, ihan sama kumpi ne maksut maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olin avain kaulassa. Siis mitä pahaa siinä on ollut? En saa ensimmäistäkään pahaa asiaa mieleeni. Pääsin kotiin aina suoraan koulusta, vaikka äitini tulikin myöhemmin kotiin. Mummo ja tädit kaitsi muuten. Eipä tarvinnut olla jossain ryhmässä, missä pitäis jaksaa pysyä hyvällä mielellä muiden touhuissa mukana. Pääsin jääkaapillekkin, ei tarvinnut tyytyä näkkäriin ja kiisselin lusikalliseen.
Parhaassa tapauksessa akkarikin oli postilaatikossa! Ainakin keskiviikkoisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon vammaisenmlapsen avustaja. Jään töistä pois, koska ei oo kyllä järkeä maksaa 1400 eurosta 700 hoitomaksuja. Meille jää mun ollessa kotona työttömänä paremmin rahaa.
Et sinä noilla tuloilla maksa täyttä päivähoitomaksua.
Yleensä päivähoitomaksuissa katsotaan molempien vanhempien tulot. Oletan että kyseinen avustaja on lapsensa isän kanssa saman katon alla.
Miksi niitä lasten päivähoitomaksuja ei voi sitten maksaa siitä miehen 5000e bruttopalkasta?
Ja mitähän merkitystä sillä on että kumpi ne maksut maksaa? Meinaatko että jos mies maksaa niin tulee halvemmaksi :D
Aikaisemmin moni omaa lastaan hoitava olisi mielellään hoitanut iltapäivähoitoa tarvutsevaa ja tienannut itse ekstraa. Nyt ei, kun ei jakseta hoitaa edes omaa isompaa lasta yhtä aikaa pienemmän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon vammaisenmlapsen avustaja. Jään töistä pois, koska ei oo kyllä järkeä maksaa 1400 eurosta 700 hoitomaksuja. Meille jää mun ollessa kotona työttömänä paremmin rahaa.
Et sinä noilla tuloilla maksa täyttä päivähoitomaksua.
Yleensä päivähoitomaksuissa katsotaan molempien vanhempien tulot. Oletan että kyseinen avustaja on lapsensa isän kanssa saman katon alla.
Miksi niitä lasten päivähoitomaksuja ei voi sitten maksaa siitä miehen 5000e bruttopalkasta?
No enemmän sitä rahaa jää perheelle jos äiti on työttömänä kotona, ihan sama kumpi ne maksut maksaa.
Paitsi sitten, kun oikeus kotihoidontukeen loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon vammaisenmlapsen avustaja. Jään töistä pois, koska ei oo kyllä järkeä maksaa 1400 eurosta 700 hoitomaksuja. Meille jää mun ollessa kotona työttömänä paremmin rahaa.
Et sinä noilla tuloilla maksa täyttä päivähoitomaksua.
Tuliko ollenkaan mieleen että myös puolison tulot vaikuttavat?! Minullakin on yhtä huono palkka mutta miehellä sen verran parempi että täydet maksut menisi. Joten meillekin jäisi enemmän rahaa jos hoitaisin lapset työttömänä kotona.
Eihän niitä päivähoitomaksuja siinä tapauksessa makseta 1400 eurosta, vaan (veroprosenteista riippuen) esim. 4500 eurosta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi? Alin päivähoitomaksu on 27 e, kyllä sen verran luulisi rahaa löytyvän. Ja jos ei halua maksaa 160 euroa iltapäivähoidosta, voi aina palkata jonkun sukulaistytön ja maksaa sille 48 snt/tunti lastesi kaitsemisesta.
"Aina voi palkata jonkun sukulaistytön". Kaikilla ei ole tällaisia kotona lusivia sukulaistyttöjä, jotka ehtivät klo 14-16 koululaisten seuraksi. Omat sukulaistytöt ovat tuohon aikaan joko koulussa, opiskelemassa tai töissä.
En lukenut ketjua, mutta oen ihmetellyt, että miksi nuorille suunnattua harrastustoimintaa ei järjestetä enemmän tuohon koulun jälkeiseen aikaan? Lasten harrastukset ovat aina ilta-aikaan. Enemmän yhteistyötä koulujen ja harrastusseurojen väleille, jotta koulujen tiloissa alkaisi harrastuskerhoja koulun loputtua.
Silloin, kun itse olin ekaluokkalainen, vain muutama kävi iltapäiväkerhossa ja he kokivat sen lähinnä rangaistuksena, kun muutkin saivat olla vapaasti. Eikä siihen aikaan ollut edes kännyköitä, josta lapsen saa kiinni.
Meillä maalla rivarissa oli aina ovet lukitsematta. Kotona odotti vain koira, yh-äiti saattoi olla iltavuorossa, eli yksin olin paljon. Luin, leikin, ulkoilin, olin koiran tai kavereiden kanssa.
Omat pojat tarvitsivat aikoinaan iltapäiväkerhon, ekaluokkalainen tyttöni pyytää ettei kakkosella tarvitsisi mennä. Mietin vielä suostuisinko..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon vammaisenmlapsen avustaja. Jään töistä pois, koska ei oo kyllä järkeä maksaa 1400 eurosta 700 hoitomaksuja. Meille jää mun ollessa kotona työttömänä paremmin rahaa.
Et sinä noilla tuloilla maksa täyttä päivähoitomaksua.
Yleensä päivähoitomaksuissa katsotaan molempien vanhempien tulot. Oletan että kyseinen avustaja on lapsensa isän kanssa saman katon alla.
Miksi niitä lasten päivähoitomaksuja ei voi sitten maksaa siitä miehen 5000e bruttopalkasta?
No enemmän sitä rahaa jää perheelle jos äiti on työttömänä kotona, ihan sama kumpi ne maksut maksaa.
No jos pelkkää rahaa ajatellaan, niin entäpä sitten, kun lapset menevät kouluun? Äiti on ollut monta vuotta työttömänä kotona, eli työllistymismahdollisuudet ovat aika heikoilla. Jos äiti olisi töissä, perheen bruttotulot olisivat yli sen 6600e/kk, mutta äidin ollessa työttömänä tulot jäävät 5500e tienoille. Ja kun ajatellaan, että lasten päivähoitomaksuja maksetaan 3-6 vuotta per lapsi, niin kattaako noiden vuosien aikana päivähoitomaksuista syntynyt säästö sen, jos äiti ei enää saakaan töitä?
Avainkaulalapsella ei ole määriteltyä ikää.