Olen korkeasti koulutettu, menestynyt ja hyvätuloinen, olisin siis tyypillinen kokoomuslainen
Työskennellessäni sosiaali- ja terveysalalla olen huomannut, miten ihmisten heikompi menestyminen elämässä ei useinkaan johdu laiskuudesta tai väärästä asenteesta, vaan on monen tekijän summa, joihin ihminen ei pysty kaikkiin itse vaikuttamaan. Siksi kokoomuslainen "oman onnensa seppä"-ajattelu on alkanut tuntua aika vieraalta ajatukselta.
Kommentit (10)
Vierailija kirjoitti:
Sosiaali- ja terveysalalla varmaan näkeekin paljon juuri sellaisia, sinnehän sitä itse kukakin joutuu suunnistamaan jos elämä heittelee ja niin pitääkin olla. Itsekin kokoomuslaisena ja varakkaana enemmänkin varhaisen säästäväisyyden myötä kuin menestymisen myötä, toki sitä menestystäkin on ajoittain ja pienissä mittakaavoissa ollut mutta niin on ollut vastoinkäymisiäkin, pidän oman onnensa seppä ajattelua kuitenkin oikeana. Aika paljon on tehtävissä kun osaa tehdä asiat oikeassa järjestyksessä ja osaa tehdä oikeita asioita.
Toisille jaetaan huonot kortit, toisille paremmat. Samalla "asenteella" ponnistaminen johtaa ihan eri tulokseen riippuen siitä, mistä lähtee liikkeelle.
Et sä noin helpolla ketään kuseta.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaali- ja terveysalalla varmaan näkeekin paljon juuri sellaisia, sinnehän sitä itse kukakin joutuu suunnistamaan jos elämä heittelee ja niin pitääkin olla. Itsekin kokoomuslaisena ja varakkaana enemmänkin varhaisen säästäväisyyden myötä kuin menestymisen myötä, toki sitä menestystäkin on ajoittain ja pienissä mittakaavoissa ollut mutta niin on ollut vastoinkäymisiäkin, pidän oman onnensa seppä ajattelua kuitenkin oikeana. Aika paljon on tehtävissä kun osaa tehdä asiat oikeassa järjestyksessä ja osaa tehdä oikeita asioita.
Miten sä säästät jos joudut jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle jo alle 30-vuotiaana? Veljeni joutui jättämään yliopisto-opinnot kesken sairastuttuaan, ei ehtinyt koskaan työelämään vaikka oli neron äo, lahjakas kirjoittaja, jne.
Onni tai peräti onnenkantamoiset näyttelevät suurta osaa menestyksessä. Vaikka kuinka suunnittelee ja ennakoi, elämän arvattomuus voi parhaimmatkin päämäärät ja tavoitteet tehdä hankaliksi tai jopa romuttaa.
Yritteliäisyys ja sinnikkyys useimmiten palkitaan.

Eli ei anna periksi!
Aika yksinkertaiselta kuulostaa että joku ajattelee ninn, että kaikilla olisi samanlaiset lähtökohdat. Ei ole.
Vai mietit että pariskunnan, jossa molemmat huippulääkäreitä, ja yh-siivojan asetelmat samat.
Ei ole.
T yyhoosiistijä
Kokoomuslainen vai se mitä kokoomuslainen esittää olevansa tai haluaisi olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaali- ja terveysalalla varmaan näkeekin paljon juuri sellaisia, sinnehän sitä itse kukakin joutuu suunnistamaan jos elämä heittelee ja niin pitääkin olla. Itsekin kokoomuslaisena ja varakkaana enemmänkin varhaisen säästäväisyyden myötä kuin menestymisen myötä, toki sitä menestystäkin on ajoittain ja pienissä mittakaavoissa ollut mutta niin on ollut vastoinkäymisiäkin, pidän oman onnensa seppä ajattelua kuitenkin oikeana. Aika paljon on tehtävissä kun osaa tehdä asiat oikeassa järjestyksessä ja osaa tehdä oikeita asioita.
Miten sä säästät jos joudut jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle jo alle 30-vuotiaana? Veljeni joutui jättämään yliopisto-opinnot kesken sairastuttuaan, ei ehtinyt koskaan työelämään vaikka oli neron äo, lahjakas kirjoittaja, jne.
??
Sairas on sairas ja joko parantuu/kuntoutuu tai ei. Joidenkin kuntoutuminen on itsestä kiinni, joidenkin ei. Suurin osa työikäisistä säilyttää työkyvyn eikä sairastu parantumattomasti.
Et ole siis kokoomuslainen, toivottavasti olet sitten perussuomalainen. Voit rationalisoida sen silläkin, että heikossa asemassa olevien suomalaisten tukemiseen riittäisi enemmän rahaa, jos täällä olisi vähemmän maa_han_muuttajia kehitysmaista, julkinen talous kun on nollasummapeliä.