yksin raskaana

valintoja, valintoja

Minä olin ja hyvin meni. Esikoinen syntyi tuollaiseen tilanteeseen, ja koska oli tiedossa jo raskaana että yh olen ja tulen olemaan, elämä järkkäytyi jo suoraan siihen muotoon. Ei katkeria eroja, huoltajuustaisteluita, tapaamistappeluita...päätin yksin joka asian ja elimme seesteistä äiti-tytär arkea. Minä käänsin voimavaraksi sen, että kukaan mies ei ole viemässä aikaani, vaan voin antaa huomioni yksin lapselle. Tietenkin isä lapsen elämässä olisi ollut se paras vaihtoehto, mutta valitettavasti se ei aina ole mahdollista.

Raskausaikana stressasin yhden vanhemman asiaa enempi, mutta synnytyksen jälkeen tajusin melko pian, että huoli oli ihan turhaa. Arki lähtee menemään ihan itsestään ja omalla painollaan. Vaikka tietysti huoletkin on yksin pohdittavana, sain yksin pitää nekin ainutlaatuiset hetket joita lapsen kanssa tulee.

Toivottavasti löydät jonkun hyvän ystävän, jonka kanssa jakaa taakkaa niin hyvässä kuin pahassa. Synnytyskin pelottaa/vähintään jännittää jokaista odottajaa. Itse sain jo viidennen lapseni, mutta yhtä lailla sitä kuten jokaista kertaa jännitin, vaikka miehenikin on mukana.  Itselläni paras ystävä oli tukihenkilönä synnytyksessä. Jatkossa suosittelen käymään erilaisissa äiti-lapsi-kerhoissa, niissä saa hyviä kontakteja, ja saa muutenkin suhteellisuudentajua&vertaistukea omiinkin asioihin.

Yksinhuoltajuus ei ole ongelma, ellei sitä tee sellaiseksi. Siinä mielessä se on valintakysymys, miten roolinsa hoitaa. Mutta syy siihen, miksi on yksinhuoltaja, ei aina ole niitä omia "valintoja, valintoja", kuten ensimmäinen vastaaja jo ehti viisastelemaan.

Tsemppiä! Lapsi tuo paljon positiivista sisältöä elämääsi.

Kiitos kauniista sanoistasi! Ne toivat vähän perspektiiviä tilanteeseen..toivottavasti tämä yksinhuoltajana oleminen ei ole pysyvä olotila..mutta kun lapsi on vielä pieni, niin en kaipaa parisuhdetta..Olen jotenkin tottunut ajatukseen, että ollaan lapsen kanssa kahden..

Voisit lueskella kaksinkaunihimpi-blogin ensimmäisiä vuosia. Kirjoittaja jäi hyvin nuorena yksin raskautensa kanssa, asui pienessä yksiössä kissan kanssa kun vauva syntyi.

Todella positiivinen blogi, vaikka viime vuonna sävy muuttui syövän myöta ja juupas-eipäs-exäkin palasi kuvioihin ilmeisesti pysyvästi.

Olen lueskellut paljon aiheeseen liittyviä kirjoituksia ja näyttää yllättävän hyvin moni pärjänneen:) Itse olen raskaana ja asun ulkomailla kaukana Suomesta ja turvaverkostostani.. Näyttää täälläkin ero tulevan ja mietin myös miten mahdan pärjätä yksin kun suomeen tulen.. täällä en yksin pärjää.. Ahdistaa samat asiat kun sinua ja epäilyttää kovasti oma jaksaminen ja mahdollinen masennus..

Kaverini jäi täysin yksin vaikeiden kaksosten kanssa ja apua sai neuvolasta yms kunhan osaa apua pyytää, kyllä elämä kantaa:)

Aina ei selvästi elämä mene suunnitelmien mukaan mutta onhan niitä suunnitelmia ennenkin muutettu!