Lue keskustelun säännöt.
En ymmärrä äitejä, joille ura on tärkeämpi kuin lapset.
21.01.2016 |
Tapasin eilen äidin, jonka kanssa jouduin valitettavasti viettämään neljä tuntia junamatkalla. Juttelimme niitä näitä, kunnes oli pakko alkaa keskustella jotain syvällisempää ja järkevämpää, olihan neljä tuntia aikaa tapettavana. Tai minä olisin voinut olla hiljaa, mutta tuo oli puhelias, eikä voinut olla hiljaa.
Tuolla äidillä oli kaksi lasta, 3-vuotias, ja 10-kuinen. Hän oli kummankin lapsen kohdalla palannut äitiyslomalta heti äitiysloman päätytyttä, kun vauva oli ollut sen pari kuukautta. Ei ollut halunnut omasta tahdostaan imettää kumpaakaan. Isä oli jäänyt vanhempainvapaalle kummankin kanssa ja kummatkin lapset oli laitettu päiväkotiin heti vanhempainvapaan jälkeen.
Tuo nanne kertoi, että työ menee aina lasten edelle, koska hänellä on niin tärkeä työ. Mies joustaa enemmän töissään ja on tarvittaessa pois töistä, jos jompikumpi lapsista on sairaana. Mieskin on uraihminen ja tekee pitkää päivää, joten heillä on lastenhoitaja iltapäivisin töissä. Koska siis sekä äidin että isän työpäivät venyvät niin pitkään, ettei päiväkodin maksimiaika riitä. Lapset ovat 9-16 päiväkodissa, lastenhoitaja hakee ne sieltä ja on siihen asti, kunnes jompikumpi vanhemmista tulee kotiin. Nainen sanoi, että hänen työpäivänsä kestää yleensä kuuteen ja on ennen seitsemää kotona. Hän vie lapset aamulla päiväkotiin, koska mies menee aiemmin töihin. Mies tulee sitten joskus viiden, kuuden aikaan kotiin.
Nainen oli tulossa työmatkalta Lapista, jossa oli viettänyt viikon. Kysyin, oliko lapsia ikävä. Ei ollut, koska kotona on niin kamala hullunmylly, että viikko pois kotoa tuntui lomalta. Kysyin, eivätkö lapset kaivanneet. Hän sanoi, ettei tiedä, koska ei soittanut kotiin. Eihän se pienempi kuulemma edes ymmärrä mitään ja 3v puhuu puhelimessa niin hitaasti, ettei olisi ollut aikaa soitella. Kun oli niitä työhommia.
Nainen kertoi, että nykyaikana naisen on panostettava uraan ja tehtävä töitä enemmän kuin ikinä. Työpaikkoja lähtee alta, joka paikassa säästetään ja ikä tulee todella nopeasti esteeksi edetä työuralla. Siis naisella. Siksi hän tekee nyt niin paljon uransa eteen kuin vain ikinä pystyy, ettei vanhempana sitten kaduta.
Minä kuuntelin tätä neljä tuntia. Lähinnä suu auki. Jäi kysymättä, miksi se ne lapset ylipäätään hankki.
(Ja jaan tämän näin anonyyminä julkisesti, jospa sinä junanainen tämän jotenkin jostain saisit luettua. En ymmärrä sinua.)
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä perheitä, joissa kummallekin vanhemmalle ura on tärkeämpi kuin lapset. Silloin on musta mennyt parinvalinta pieleen. Jos molemmat ovat ns. tavallisia pulliaisia, jotka eivät tee pitkää päivää tai reissaa työn perässä, sillä ei ole niin väliä. Mutta jos tietää haluavansa mennä ura edellä, pitäisi musta perustaa perhe sellaisen kanssa, jolle perhe tulee ykkösenä ja hyväksyä sit vastaavasti mukisematta roolinsa taloudellisen vastuun kantajana.
Jos kummatkin on kovin kunnianhimoisia, lapset jäävät väistämättä vähän heitteille tai jonkun muun kasvatettavaksi.
Mutta musta voi olla sekä hyvä äiti että hyvä isä, vaikka pitäisi uraansa tärkäempänä kuin lapsiaan. Kunhan on sit perustanut perheen ihmisen kanssa, jolle tärkeysjärjestys on päinvastainen ja tiedostaa oman perhejärjestyksensä.
Tai sitten on vaan ajat muuttuneet ja työelämän realiteetit jotain muuta kuin yhteen mennessä? Kyllä minunkin alallani vielä 5-10 vuotta sitten pystyi jäämään kotiin muutamaksi vuodeksi ilman, että ura mitenkään merkittävästi kärsi. Nyt on ihan toinen tilanne, siinä ei kärsi niinkään "ura" vaan ylipäätään se, onko töitä mihin enää palata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olisin stopannut keskustelun siinä vaiheessa kun tyyppi alkaa selostamaan imetyksestään. En minä halua tietää mitä tisseilläsi tai vaginallasi teet!!!
Sitten työpaikoilla tönöttää parisuhteessaan onnettomia puolisoita. Töissä on kivempaa kun siellä joku sentään puhuu minulle. kotona olen kuin tiskirätti , jota voi heitellä mihin sattuu.
En tekisi pitkää työpäivää, mutta sitten saisi kuulla, että ntkun sinä olet tällä kotona sinulla on aikaa siivota ja nyt kun ansaitset vähemmän niin ei voida matkustaa. Rahan himo se ihmisen perikatoon ajaa ja suhteen umpikujaan.
Mitä uraa siellä Lapissa on viikko hoidettu? Keikkatarjoilija?
Mun äiti oli tavallinen 70-luvun nainen pk-seudulta. Töihin oli palattava heti 2 kk äitiysloman jälkeen, koska oli asuntolaina eikä yhden vastavalmistuneen akateemisenkaan palkalla elätetty siihen aikaan perhettä. Tämän päivän sosiaalituet ovat varmaan rahallisesti paremmat kuin silloin sen lisäksi että vauvaa ei tarvitse viedä alle kaksikuukautisena hoitoon.
Äiti kuitenkin on ihan selvästi rakastanut minua aina ja pitänyt minua tärkeänä, voisi varmaan sanoa elämänsä tärkeimpänä. Työ on kuitenkin työ, se oli hoidettava, jotta voi elää. Arvostan äitiä tosi paljon.
Tämän päivän yhteiskunta on sitten korjannut tätä epäkohtaa ja on menty sitten malliin, joka on kustannuksiltaan ihan kestämätön vaikkakin inhimillisempi.
Entäpä jos jonkun äidin henkselle hyvinvoinnille työ on tärkeää? Onko parempi kitua kotona lapsen kanssa? Eihän paikalla oleva äiti välttämättä ole läsnäoleva tai edes muuten hyvä äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En mäkään tajua moisia perheitä, jos kumpikin ovat urakeskeisiä ja lapsilla on hoitaja, niin miksi lapsia oli tehtävä?
Joko tai pitää osallistua ja ollakin niiden lasten kanssa, muttei noi kerkee, kun lapset ovat hitaita ja hankalia.
Sairaista päästään moiset ihmiset.
Historiallisestihan tuo on kyllä todella uutta, että vanhemmat viettäisivät ihan asiakseen aikaa lasten kanssa. Ennen asuttiin maalla, jopa maatiloilla, jossa oli kädet täynnä töitä. Ei ollut kodinkoneita, vaan äiti tiskasi asitioita käsin, lakaisi harjalla taloa, lämmitti puulla taloa...Ei siellä vanhemmat ehtineet leikittämään lapsia tai viettämään pelkästään lapsille varattua aikaa kovinkaan paljon. Lapset leikkivät paljon keskenään ja puuhastelivat mukana niissä kodin töissä.
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti oli tavallinen 70-luvun nainen pk-seudulta. Töihin oli palattava heti 2 kk äitiysloman jälkeen, koska oli asuntolaina eikä yhden vastavalmistuneen akateemisenkaan palkalla elätetty siihen aikaan perhettä. Tämän päivän sosiaalituet ovat varmaan rahallisesti paremmat kuin silloin sen lisäksi että vauvaa ei tarvitse viedä alle kaksikuukautisena hoitoon.
Äiti kuitenkin on ihan selvästi rakastanut minua aina ja pitänyt minua tärkeänä, voisi varmaan sanoa elämänsä tärkeimpänä. Työ on kuitenkin työ, se oli hoidettava, jotta voi elää. Arvostan äitiä tosi paljon.
Tämän päivän yhteiskunta on sitten korjannut tätä epäkohtaa ja on menty sitten malliin, joka on kustannuksiltaan ihan kestämätön vaikkakin inhimillisempi.
Entäpä jos jonkun äidin henkselle hyvinvoinnille työ on tärkeää? Onko parempi kitua kotona lapsen kanssa? Eihän paikalla oleva äiti välttämättä ole läsnäoleva tai edes muuten hyvä äiti.
Varmasti lapset pärjäävät monenlaisella hoivalla, mutta mielestäni kuitenkin Suomen nykyinen malli on sopiva. Vauvan ja pikkutaaperon paikka on kotona tutun aikuisen kanssa. Lapsen ydinitsetunto kehittyy sen myötä, että saa olla yhden tai kahden läheisimmän ihmisen hoivassa ensimmäiset vuodet. On myös varsin epäselvää, lisäisikö vai vähentäiskö kh-tuen poistaminen valtion kustannuksia, koska se lisäisi sitten päivähoidon kustannuksia.
Jos jonkun henkiselle hyvinvoinnille työ on niin tärkeää, että ei voi järjestää lapsen kotonaoloa edes 1.5-2 vuotta (huom. koskee äitejä ja isiä yhtä lailla), niin täytyy sanoa, että en minäkään ymmärrä, miksi niitä lapsia on pakko tehdä. Lapsettomuus on ihan oiva elämänvalinta myös.
Ja sitä en ymmärrä lainkaan, että työssäkäyvä ei edes iltoja ja viikonloppuja vietä pienten lastensa kanssa, vaan tekee lisää töitä. Jälleen käy mielessä että miksi tehdä lapsia, jos tilanne tai omat preferenssit tällaista vaatii?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No toi nyt kuulostaa melko äärimmäiseltä ja siltä, että kummallakaan vanhemmalla ei ole aikaa olla lasten kanssa oikein riittävästi, mutta taitaisit ap paheksua minuakin?
Olen raskaana, lapsi syntyy kesällä. Mulla on aika hyvä työpaikka, huomattavasti parempipalkkaisempi kuin miehelläni, ja sellainen johon on vaikea/mahdoton saada sijaista. Tai siis, sijaisella kestäisi varmaan se vuosi päästä hommaan sisälle niin, että hänestä olisi mitään hyötyä. Jos taas itse menetän tämän työn, ei ole kovinkaan helppoa saada uutta vastaavaa muualta. Itse näen asian niin, että koko meidän perheen, myös tämän syntyvän lapsen, etu on, että en ole kokonaan pois töistä kovin kauaa. Ihmiset mesoo miten tärkeää imetys on, mutta kyllä kuulkaas sekin on aika tärkeää myös lapselle, ettei eletä ihan köyhyysrajalla. Esimerkiksi sillä, asutaanko kivalla, kunnollisella asuinalueella vai ongelmalähiössä, on todella suuri merkitys lapsen tulevaisuudelle.
Aion pitää äitiysloman ja kesäloman lapsen synnyttyä. Vanhempainvapaa jaetaan miehen kanssa puoliksi siten, että teen töitä 3 päivää viikossa ja mies 2 päivää viikossa. Sitten palaan töihin ja isä pitää loput isyysvapaat (2 ensimmäistä viikkoa yhtä aikaa heti lapsen synnyttyä). Voi olla, että isä on näiden jälkeen pari kuukautta hoitovapaalla. Ja sitten lapsi laitetaan hoitoon, mieluiten perhepäivähoitoon.
Aion imettää niin kauan kuin se sujuu ja myös pumpata maitoa, kunhan se vaan onnistuu, mutta en ajatellut tehdä asiasta mitään kynnyskysymystä. Jos imetys loppuu siihen, kun palaan osa-aikaisesti töihin, niin sitten loppuu. Ymmärrän, että rintamaito on alle 1-vuotiaalle parasta ravintoa, mutta onko se niin paljon parempaa, että sen takia kannattaa tuhota koko perheen taloudellinen tulevaisuus? ENPÄ USKO. Ja kiinteät aloitetaan joka tapauksessa 4kk iässä allergiasyistä.
Samoin se, että molemmat ovat tasa-arvoisia vanhempia, yhtä läheisiä lapselle ja yhtäläisesti vastuussa kotitöistä, on meille todella tärkeää ja tulee tukemaan meidän parisuhdetta, joka epäilemättä joutuu koetukselle vauva-arjen keskellä. Se, että molemmat saavat kokemusta sekä siitä, minkälaista on hoitaa lasta kotona koko päivän, että siitä, minkälaista on olla töissäkäyvä vanhempi, kun toinen on kotona, auttaa meitä ymmärtämään toisiamme. Uskoisin, että lapselle on aika tärkeää, että vanhemmat pysyvät onnellisina yhdessä eivätkä eroa.
Mielellään tuota hoetaan, että työ olisi tärkeämpi kuin lapset. Mitä tuo edes tarkoittaa? Työ on olennainen osa elämää, suurin osa tekee sitä noin 40 tuntia viikossa, enemmän uraorientoituneet sanotaan vaikka 50 tuntia viikossa. Oma enkka erään projektin käyttöönoton alla taisi olla 90 h/viikko, mutta se oli suht lyhytkestoinen juttu. Jos siis vanhempi tekee vaikka 10 h/vko enemmän töitä kuin perusmamma, ja ajoittaa sen aikaiseen aamuun tai myöhäiseen iltaan jolloin lapset ovat jo höyhensaarilla, lapset eivät siitä kärsi mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertakaikkiaan kummallinen tämä näkemys, että niiden ihmisten, jotka nauttivat työstään ja tekevät parhaansa uransa eteen, pitäisi jättää lapset hankkimatta.
Aivan varmasti he rakastavat lapsiaan siinä missä nekin, jotka jäävät vuosiksi kotiin heitä hoitamaan.
Kovin ahdasmielistä ajattelua, että ihmisellä saisi vain olla yksi tärkeä asia (lapset tai työ). Useimmat pystymme vaikeuksitta mahduttamaan elämäämme ne molemmat.
Vierailija kirjoitti:
No toi nyt kuulostaa melko äärimmäiseltä ja siltä, että kummallakaan vanhemmalla ei ole aikaa olla lasten kanssa oikein riittävästi, mutta taitaisit ap paheksua minuakin?
Olen raskaana, lapsi syntyy kesällä. Mulla on aika hyvä työpaikka, huomattavasti parempipalkkaisempi kuin miehelläni, ja sellainen johon on vaikea/mahdoton saada sijaista. Tai siis, sijaisella kestäisi varmaan se vuosi päästä hommaan sisälle niin, että hänestä olisi mitään hyötyä. Jos taas itse menetän tämän työn, ei ole kovinkaan helppoa saada uutta vastaavaa muualta. Itse näen asian niin, että koko meidän perheen, myös tämän syntyvän lapsen, etu on, että en ole kokonaan pois töistä kovin kauaa. Ihmiset mesoo miten tärkeää imetys on, mutta kyllä kuulkaas sekin on aika tärkeää myös lapselle, ettei eletä ihan köyhyysrajalla. Esimerkiksi sillä, asutaanko kivalla, kunnollisella asuinalueella vai ongelmalähiössä, on todella suuri merkitys lapsen tulevaisuudelle.
Aion pitää äitiysloman ja kesäloman lapsen synnyttyä. Vanhempainvapaa jaetaan miehen kanssa puoliksi siten, että teen töitä 3 päivää viikossa ja mies 2 päivää viikossa. Sitten palaan töihin ja isä pitää loput isyysvapaat (2 ensimmäistä viikkoa yhtä aikaa heti lapsen synnyttyä). Voi olla, että isä on näiden jälkeen pari kuukautta hoitovapaalla. Ja sitten lapsi laitetaan hoitoon, mieluiten perhepäivähoitoon.
Aion imettää niin kauan kuin se sujuu ja myös pumpata maitoa, kunhan se vaan onnistuu, mutta en ajatellut tehdä asiasta mitään kynnyskysymystä. Jos imetys loppuu siihen, kun palaan osa-aikaisesti töihin, niin sitten loppuu. Ymmärrän, että rintamaito on alle 1-vuotiaalle parasta ravintoa, mutta onko se niin paljon parempaa, että sen takia kannattaa tuhota koko perheen taloudellinen tulevaisuus? ENPÄ USKO. Ja kiinteät aloitetaan joka tapauksessa 4kk iässä allergiasyistä.
Samoin se, että molemmat ovat tasa-arvoisia vanhempia, yhtä läheisiä lapselle ja yhtäläisesti vastuussa kotitöistä, on meille todella tärkeää ja tulee tukemaan meidän parisuhdetta, joka epäilemättä joutuu koetukselle vauva-arjen keskellä. Se, että molemmat saavat kokemusta sekä siitä, minkälaista on hoitaa lasta kotona koko päivän, että siitä, minkälaista on olla töissäkäyvä vanhempi, kun toinen on kotona, auttaa meitä ymmärtämään toisiamme. Uskoisin, että lapselle on aika tärkeää, että vanhemmat pysyvät onnellisina yhdessä eivätkä eroa.
Miksi haluat lapsen? En ihan oikeasti kysy vittuillakseni, vaan ihan oikeasti mielenkiinnosta.
Sähän saat hyväpalkkaisesta työstäsi hyvää äitiys- ja vanhempainrahaa kunnes lapsi on n. 9kk. Sen jälkeen miehesi voisi jäädä kh-tuelle.
Siis teette tietysti kuten haluatte, mutta en voi uskoa, että järjestelysi olisi taloudellisesti välttämätön.
Tasa-arvoinen vanhemmuus on mulle ja miehelle äärimmäisen tärkeää. Ja mun mies on ollut kotona yli vuoden per lapsi. Mutta jäänyt kotiin kun lapset ovat olleet 12-18 kk. Tasa-arvoisen vanhemmuuden voi saada aikaan vaikka äiti imettäisi ja vaikka olisi kotona vähän pitempään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kertakaikkiaan kummallinen tämä näkemys, että niiden ihmisten, jotka nauttivat työstään ja tekevät parhaansa uransa eteen, pitäisi jättää lapset hankkimatta.
Aivan varmasti he rakastavat lapsiaan siinä missä nekin, jotka jäävät vuosiksi kotiin heitä hoitamaan.
Kovin ahdasmielistä ajattelua, että ihmisellä saisi vain olla yksi tärkeä asia (lapset tai työ). Useimmat pystymme vaikeuksitta mahduttamaan elämäämme ne molemmat.
Ei kai kukaan näin sanonut? Mä rakastan työtäni ja se on mulle todella tärkeää. Samoin se, että olemme miehen kanssa tasa-arvoisia vanhempia, on tärkeää. Kuitenkin olen ollut kotona lähes 2 vuotta per lapsi enkä todellakaan tee yli 8h työpäiviä kuin satunnaisesti. Tämä tarkoittaa, että teen parhaani edetäkseni urallani, mutta sen puitteissa, että lapset ovat minulle loppupeleissä tärkeämpiä kuin työni. Konkreettisesti, en halua, että lapseni joutuvat vauvoina/taaperoina hoitoon, joutuvat kaipaamaan minua arjessa, tai kokemaan, että en halua olla heidän kanssaan. Jos urani kärsii tästä, niin olen valmis sen hyväksymään. Jos en olisi, niin olisin jättänyt lapset tekemättä. Muu olisi mielestäni moraalitonta.
ehkä se tosiaan kannattaa jättää lapset tekemättä, saadaapaha me aikuiset vingutettua kellokorttia että varmasti tulee työpäivät täyteen .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on taas näitä hyväosaisten ongelmia. Maailmassa on miljoonia ellei miljardeja lapsia, joiden äidit eivät voi keskittyä heihin 100 %, vaan joutuvat hankkimaan elantonsa samalla. Näin on ollut kautta historian. Nyt tästä on tehty valtava ongelma viimeisten vuosien aikana ja äidit ovat aivan burn outissa kotona, kun heidän mielestään heidän tehtävänsä on vain vastata lapsensa tarpeisiin joka hetki. Kivoja narsisteja varmaan kasvamassa sukupolvellinen.
Alapeukutin aloitusta mutta olen siis samaa mieltä etten olisi itse halunnut tuollaiseen perheeseen syntyä. Toki huonomminkin voisi lapselle käydä vanhemmuuslotossa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluat lapsen? En ihan oikeasti kysy vittuillakseni, vaan ihan oikeasti mielenkiinnosta.
Sähän saat hyväpalkkaisesta työstäsi hyvää äitiys- ja vanhempainrahaa kunnes lapsi on n. 9kk. Sen jälkeen miehesi voisi jäädä kh-tuelle.
Siis teette tietysti kuten haluatte, mutta en voi uskoa, että järjestelysi olisi taloudellisesti välttämätön.
Tasa-arvoinen vanhemmuus on mulle ja miehelle äärimmäisen tärkeää. Ja mun mies on ollut kotona yli vuoden per lapsi. Mutta jäänyt kotiin kun lapset ovat olleet 12-18 kk. Tasa-arvoisen vanhemmuuden voi saada aikaan vaikka äiti imettäisi ja vaikka olisi kotona vähän pitempään.
Miksi en haluaisi? Miksi nyt kukaan haluaa lapsia? Miksi miehet haluaa lapsia? Täytyy myöntää, etten ole hirveän innostunut vauva-ajasta, mutta sen sijaan odotan kovasti, että lapsi on jo vähän isompi. Ja kyllä mä uskon ihan hyvin pärjääväni myös sen vauvan kanssa ja että siitäkin tulee ihania kokemuksia. Ja uskon, että me tulemme olemaan hyviä, vastuullisia vanhempia. Siihen kuuluu se, että tehdään parhaita mahdollisia ratkaisuja koko kokonaisuutta ajatellen. Eikä esim. uhrata kaikkea mahdollista imetyksen alttarille. Kun hankkii lapsen, niin on vastuussa hänen elämästään 18 vuotta, ei vain sitä ensimmäistä tai toista.
Mikä nyt on taloudellisesti välttämätöntä? Toki Suomessa pärjää jotenkuten vaikka sossun tuilla. Mutta mun mielestä se ei ole parasta mahdollista vanhemmuutta, että kitkutellaan ehdoin tahdoin minimaalisilla tuloilla ja stressaten talousasioita, että saadaan olla kotona mahdollisimman kauan, vaikka ei edes olla mitään kotiäitylityyppiä. Jollekulle muulle se voi olla ihan hyvä ratkaisu, mutta meille ei. Ja muualla maailmassa ei todellakaan ole noin pitkiä vanhempainvapaita, ja silti nuoret voivat henkisesti PAREMMIN kuin täällä.
Niinpää. Tulee ihan mieleen päiväkodin ja koulujen vanhempainilloista tms. ne matamit, jotka istuvat vaan turvat ummessa kuuntelemassa muiden ajatustenvaihtoa. Kun kysytään, että onko heillä jotain mielipidettä tähän, niin sanotaan vaan ei että ei ole ja kun kysytään, että sopiiko tälläinen menettely niin nyökätään vaan että kyllä sopii. Sitten kun tilaisuus loppuu, niin alkavat valittamaan, että "meidän koulussa päätettiin niin ja näin, miks ihmeessä ei voitu tehdä noin, ihan urpoja noikin jotka näistä asioista päättää..."