Lue keskustelun säännöt.
Yksi teoria "väsyneistä äideistä"
19.01.2016 |
Miksi äidit tuntuvat olevan loputtoman uupuneita ja väsyneitä vaikka kodin ja lasten hoitoon on lukuisia helpotteita verrattuna muutaman vuosikymmenen takaiseen?
Tässä yksi teoria: perheen perustaminen ja lasten saanti ei ole enää normi niin kuin ennen, vaan sitä pitää perustella samoin kuin muitakin elämänvalintoja. "Toive-elämässä" (ainakin korkeasti koulutetun kaupunkilaisen) etusijalla on ura, harrastukset, elämykset ja itsensä kehittäminen. Kun nainen saa lapsen, hän ei uskalla heittäytyä äitiyteen, vaan pyrkii elämään kuten lapseton.
Osittain taustalla on oma halu, mutta myös sosiaalinen paine ja pelko ulkopuolelle jäämisestä. Taustalla on myös pelko siitä, miltä näyttää miehen silmissä äidiksi tulon jälkeen. Onko myös parisuhteista tullut hauraampia?
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Kommentoija nro 3 on sitä mieltä, että vanhempien omat menot ajaa vanhemmuuden ohi eikä lapsille anneta tarpeeksi aikaa. Kommentoija nro 4 sanoo päinvastaista: vanhemmat uupuvat, koska yritetään olla täydellisiä vanhempia. Aika vastakkaiset näkemykset?
Niin? Me emme ole sama kirjoittaja, siksi meillä voi olla jopa yllättäen eriävä näkemys.
Minusta roolipaineita YLIPÄÄTÄÄN on nykyään liikaa naisille. Pitäisi olla samaan aikaan erinomainen vaimo, äiti, työntekijä ja sosiaalinen menestyjä. Nuo ovat pitkälti vieläpä ristiriidassa toistensa kanssa, harva kykenee olemaan kaikkea, kun vuorokaudessa on vain ne 24 tuntia.
Ja SE uuvuttaa.
Kyllä nykyajan äidit ja isät yrittävät olla hyviä vanhempia, sikäli kuin kaikilta rooleiltaan ehtivät. Ennen vanhemmuus oli enemmän perustarpeiden fyysistä tyydyttämistä, nykyään mukana on virikkeisiin ja kasvatukseen liittyviä laadullisia haasteita paljon enemmän.
4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorilla perheillä on liikaa kaikkea perheen ulkopuolista oheismenoa. Molempien vanhempien pitää päästä menemään kavereidensa kanssa. Lisäksi harrastukset ja some. Kukaan ei enää tee mitään perheenä tai vanhemmat leiki ihan simppelisti lastensa kanssa. Perheen yhteinen aika on nollassa. Oon seurannut kavereita 25-35 ja kaikilla tämä sama juttu. Lisäksi monilla todella haasteellista lasten kanssa, koska ei uskalleta ottaa sitä omaa paikkaa ja vanhemmuutta. Eli kasvatus pielessä. Lapset oppii parhaiten esimerkistä mutta lasten kanssa täytyy olla, jotta sitä esimerkkiä voi antaa. Meillä on 3 reipasta poikaa mutta ei mitään ongelmia, koska en edes ole somessa (fb, insta ym). Ja kavereita tavataan meillä kotona niin että lapset on paikalla. Ei enää kolmekymppisenä tarvitse dokata perjantaisin ja lauantaisin vaan voi olla sivistyneesti.
Kai tiesit että on tervettä ja jopa toivottavaakin, että vanhemmilla on edes jotain omaa vielä lastensaannin jälkeenkin ja identiteetti ei ole pelkkä äiti tai isä.
Mitähän meinasit sitten kun lapsesi ovat aikuisia ja lentävät pesästä? Mitä sinulle itsellesi jää sen jälkeen, kun olet ollut vuosia pelkkä äiti vailla omia harrastuksia ja tekemisiä? Kaveritkin todennäköisesti etääntyneet, jos tosiaan näet heitä vain niin että lapset ovat paikalla (eräs kaverini tekee samaa, keskustelu on aivan mahdotonta koska lapset vaativat vieressä jatkuvasti äitinsä huomiota. Myös keskustelunaiheet pitää tietysti rajoittaa lasten korville sopiviksi, joten aika pintapuolista juttua tulee enää juteltua).
Olen itse vauvan äiti ja nyt tällä hetkellä tietysti lapseni on kaiken keskipiste, niin pieni vielä. Mutta lapsen kasvaessa kyllä tämä äiti tulee jotain omaa aikaa myös ottamaan, sen aikaa lapsi varmasti viihtyy loistavasti isänsä seurassa laatuaikaa viettäen.
Meidän lapset eivät ole kerjäämässä isän ja äidin huomiota silloin kun vieraita on paikalla, koska saavat sitä riittävästi muutenkin. Meillä lapsilla on myös asetettu rajat käyttäytymisen suhteen, sekä lasten välisessä kanssakäymisessä että aikuisten kanssa: kuunnellaan mitä toinen sanoo, ei puhuta päälle, pyydetään kohteliaasti puheenvuoroa, ei riehuta, ei leikitä olohuoneessa kun meillä on vieraita jne.
Ja vanhemmat eivät tarvitse omaa elämää perheen ulkopuolella, etenkin kun työ jo vie suurimman isan ajasta. Kyllä ikävä kyllä se valinta on tehtävä kun perustetaan perhe, tai oikeastaan jo parisuhteessa: stoppi omille menoille ja vietetään aikaa niiden tärkeimpien ihmisten kanssa, perheen ja puolison. Joku harrastus on toki ok, mutta miksi niin harvat perheet harrastaa yhdessä? Meillä harrastuksena on purjehtiminen ja sitä tehdään yhdessä. Ei mies mangu purjehdusreissuille kaverien kanssa. Toinen yhteinen juttu on koirat, agility ja toko.
En ymmärtänyt sinun pointtia lainkaan, sori. Nro 3
Eli toisin sanoen lasten tulee leikkiä etteivät ole olemassa sillä aikaa kun teillä on vieraita? Mites, olisiko lapsista kivempaa jos äiti menisi yksin tapaamaan niitä kavereitaan ja lapset saisivat sillä aikaa vapaasti olla kotonaan isänsä kanssa?
Ja aika karu lausunto, ettei vanhemmat tarvitse omaa elämää perheen ulkopuolella. Mutta sinä teet kuten tykkäät, saattaa vaan olla aika yksinäistä tulevaisuudessa, kun ei ole enää omia ystäviä, ei harrastuksia jne. kun lapset lentävät pesästä.
No miksi asetatte itsellenne niin paljon paineita? Ei tartte mennä virran ja trendien mukana. Ei kukaan jaksa pitää kulisseja yllä loputtomiin.
Vierailija kirjoitti:
Ai joo, sekin vielä että paremmat kodinkoneet tarkoittaa automaattisesti (valitettavasti) sitä, että samalla vaivalla saa paljon enemmän kuin ennen. Se ei ole kääntynyt niin, että pidetään samat vaatimukset kuin ennen, mutta säästetään aikaa ja vaivaa.
Se vaatemäärä mikä pikkulapsella nykyisin on ja montako kertaa vaatekappale on päällä ennen kuin se menee pesuun, on aivan eri luokkaa kuin huonompien pesu- ja kuivatusmahdollisuuksien aikaan. Jos imurointi teoriassa olisi helpompaa nyt, sehän käytännössä tarkoittaa vaan sitä että tehdään avaraa ja valoisaa ja kiiltovalkoista ja paksua nukkaa, jotka näyttäisi aivan paskalta jos kerran viikkoon vähän huristelisi 80-luvun imurilla. Jos ruoanlaitto on helpompaa, se tarkoittaa sitä että ruoalta vaaditaan enemmän.
Juuri näin. Omien vanhempieni lapsuudessa 30-40-luvuilla todellakin käytiin saunassa kerran viikossa, alusvaatelerta käännettiin puolessa älissä viikkoa. Miettikää...
Joku tuossa todisteli, että kyllä sitä ennenkin oltiin väsyneitä ja stressaantuneita, kun hänenkin äitinsä 80-90-luvuilla.... Olen itse viisikymppinen, joten minun tulkintakehyksessäni 80-90-lukujen taite on aika pitkälti = nyt, minä vertailen aikaa joskus ennen öljykriisiä ;-)
Tottahan sitä on ennen väsytty, todellakin: mietitään nyt vaikkapa pitkiä työviikkoja ja säännöstelyä suurten sukupolvien ollessa lapsia 40-50 -lukujen taitteessa. Asuminen oli todella ahdasta ja kaikesta oli pulaa. Mutta tarpeetkin olivat sen mukaisesti vähäisemmät, ja kaikilla muillakin oli yhtä ankeaa.
Miehet eivät enää halua seksiä vaimojensa kanssa kuten ennen. Naista uuvuttaa jatkuva stressi seksittömyydestä ja pelko siitä, ettei ole enää haluttava kenenkään mielestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehet eivät enää halua seksiä vaimojensa kanssa kuten ennen. Naista uuvuttaa jatkuva stressi seksittömyydestä ja pelko siitä, ettei ole enää haluttava kenenkään mielestä.
Miksi sitten piti sitoutua noin pinnalliseen mieheen? On niitä inhimillisiäkin miehiä olemassa. Onneksi monet yksinhuoltajat löytääkin kunnollisen miehen vielä, jolle kelpaa nainen lapsineen.
Ei äidit ole väsyneitä siksi, että he joutuvat tekemään paljon kotitöitä. Äidit tekee väsyneeksi se ajatus, että he tekevät enemmän kuin mies. Siis harmittaa ja se väsyttää. Ei niitä kotitöitä kellään niin paljoa ole, että se uuvuttaisi.
Ihmettelen muuten, miten pyykki- ja tiskikoneen täyttö/tyhjennys on olevinaan niin työlästä. Meillä nelihenkisessä perheessä molempia käytetään max kerran päivässä, ja vaikka sen tekisi itse joka ikinen päivä, ei se tuntuisi työläältä. No, asiat koetaan vissiin eri tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omasta lapsuudestani 60- luvulla. Vanhemmillani ei ollut mitään " omaa" elämää työn ja kotitöiden lisäksi.
Lapset osallistuivat vanhempien juttuihin, eivät vanhemmat lasten. Äiti ja isä eivät istuneet lastenhuoneessa leikkimässä, eivät vieneet harrastuksiin, eivät järjestäneet virikkeitä.
Yhdessä pestiin mattoja joenrannsssa, käytiin marjametsässä, ym.
Kun vieraita kävi, lapset eivät osallistuneet keskusteluun, ja kahvipöydästä ei saanut ottaa mitään ennen vieraiden lähtöä.
Äiti ompeli meille vaatteet, kutoi sukat, leipoi ja hääräsi. Vanhempien koko hereilläoloaika kului kotitöihin, kun olot oli niin alkeelliset. Äiti kävi silti vielä sukulaisissakin auttamassa, vaikka omatkin kuusi lasta työllisti.
Nyt yli 90- vuotiaana muistelee lämmöllä noita aikoja. Mahtaako itsestäni olla samaan?
Vierailija kirjoitti:
Ei äidit ole väsyneitä siksi, että he joutuvat tekemään paljon kotitöitä. Äidit tekee väsyneeksi se ajatus, että he tekevät enemmän kuin mies. Siis harmittaa ja se väsyttää. Ei niitä kotitöitä kellään niin paljoa ole, että se uuvuttaisi.
Ihmettelen muuten, miten pyykki- ja tiskikoneen täyttö/tyhjennys on olevinaan niin työlästä. Meillä nelihenkisessä perheessä molempia käytetään max kerran päivässä, ja vaikka sen tekisi itse joka ikinen päivä, ei se tuntuisi työläältä. No, asiat koetaan vissiin eri tavoin.
Näinhän se pitkälti on, väsymys on suhteellista. Ihminen vertaa itseään muihin ja siihen, miten paljon vaikkapa nyt se aviopuoliso tekee. Tai työpaikalla kollegat. Ja jos tuntuu siltä, että duunissa kollegalla on aikaa istua lounailla ja kahvitella alvariinsa samaan aikaan kun itse ehdit hädin tuskin lakisääteiset pitää, niin toki se vituttaa - ja väsyttää.
Mutta muistutan nyt samalla, ettei ihmistä uuvuta pelkkä astianpesukoneen täyttö, vaan kokonaisuus. Se että elämä on yhtä roolista toiseen liitämistä aamusta iltaan. Lastehoito, lasten päiväkodin/koulun tarpeet, työnteko ja työpaikan vaatimukset, ulkonäön ja kunnon hoito, ystävyyssuhteet, kodinhoito, ruuanlaitto, parisuhteen hoito, yhteydet sukulaisiin ja kenties sairaisiin/iäkkäisiin omaisiin, harrastukset (omat ja lasten), lasten kasvatus, jnejne.
Vähemmästäkin menee tukka kiharaan, varsinkin tosiaan jos se mies on semmoinen "happy go lucky", ettei kanna mistään vastuuta ja pienetkin pyynnöt jonkun asian suorittamisesta jäävät helposti toteuttamatta.
4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en kokenut pikkulapsiaikaa ja isompienkaan kanssa mitenkään kamalan raskaaksi. Olen lapsuuteni elänyt maalla ja oppinut tekemään töitä. Ehkä elämänasennekin tuli sieltä, että ei elämän ole tarkoitustakaan olla helppoa.
Kun aloimme miehen kanssa lapsentekoon, tiesimme, että apua ei tule mistään, koska sukulaiset kaukana. Kaikki pelottelivat meitä, että parisuhde menee pilalle ja elämä lapsen kanssa on kauheaa ja kaikki muuttuu ja elämä on kauheaa. Olimme aika yllättyneitä, kun se ei mennytkään niin. Elämä soljui eteen päin. Lapsia tuli lisääkin ja elämä edelleen soljui eteen päin, niin kuin lapsien kanssa soljuu. Välillä kiirettä enemmän, välillä vähemmän.
Olen aina ollut aika itsepäinen ja en ole suostunut mihinkään lapsilla kilpailuun ja kasvatuskirjojen lukemiseen ja tekemään lasten kanssa olemisesta mitään huipputiedettä. Kasvatimme lapset, kuten ennenkin kasvatettiin. Oikea ja väärä. Väärästä rangaistus, oikeasta kiitos. Vanhemmat auktoriteetteja niin kauan, kun meidän ruokapöydän alla on jalat.
Elämä on soljunut ilman suurempia hankaluuksia, kun karsimme höpöhöpöt pois. Kaksi lapsista on muuttanut jo kotoa ja kaksi on vielä kotona ja käyvät lukioa.
Ihan olen säilynyt naisena, vaikka en ole lähtenyt matkaan noihin väittämiin, että naiselta vaaditaan hemaisevaa pörröpäätä ja kaikkea mahdollista. En ole lähtenyt matkaan vaatimuksiin, että lapselle kaikki parasta ja kaikesta neuvotellaan ja mennään kymmenelle mutkalle, että lapsi nyt ei vain saisi traumoja.
Aika simppeliä ja yksinkertaista ja selkeää on elämä ollut lapsiperheenä. Kohta on aika astua uuteen kauteen, kun jäämme kahdestaan. Nämä vuodet menivät niin äkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorilla perheillä on liikaa kaikkea perheen ulkopuolista oheismenoa. Molempien vanhempien pitää päästä menemään kavereidensa kanssa. Lisäksi harrastukset ja some. Kukaan ei enää tee mitään perheenä tai vanhemmat leiki ihan simppelisti lastensa kanssa. Perheen yhteinen aika on nollassa. Oon seurannut kavereita 25-35 ja kaikilla tämä sama juttu. Lisäksi monilla todella haasteellista lasten kanssa, koska ei uskalleta ottaa sitä omaa paikkaa ja vanhemmuutta. Eli kasvatus pielessä. Lapset oppii parhaiten esimerkistä mutta lasten kanssa täytyy olla, jotta sitä esimerkkiä voi antaa. Meillä on 3 reipasta poikaa mutta ei mitään ongelmia, koska en edes ole somessa (fb, insta ym). Ja kavereita tavataan meillä kotona niin että lapset on paikalla. Ei enää kolmekymppisenä tarvitse dokata perjantaisin ja lauantaisin vaan voi olla sivistyneesti.
Kai tiesit että on tervettä ja jopa toivottavaakin, että vanhemmilla on edes jotain omaa vielä lastensaannin jälkeenkin ja identiteetti ei ole pelkkä äiti tai isä.
Mitähän meinasit sitten kun lapsesi ovat aikuisia ja lentävät pesästä? Mitä sinulle itsellesi jää sen jälkeen, kun olet ollut vuosia pelkkä äiti vailla omia harrastuksia ja tekemisiä? Kaveritkin todennäköisesti etääntyneet, jos tosiaan näet heitä vain niin että lapset ovat paikalla (eräs kaverini tekee samaa, keskustelu on aivan mahdotonta koska lapset vaativat vieressä jatkuvasti äitinsä huomiota. Myös keskustelunaiheet pitää tietysti rajoittaa lasten korville sopiviksi, joten aika pintapuolista juttua tulee enää juteltua).
Olen itse vauvan äiti ja nyt tällä hetkellä tietysti lapseni on kaiken keskipiste, niin pieni vielä. Mutta lapsen kasvaessa kyllä tämä äiti tulee jotain omaa aikaa myös ottamaan, sen aikaa lapsi varmasti viihtyy loistavasti isänsä seurassa laatuaikaa viettäen.
Meidän lapset eivät ole kerjäämässä isän ja äidin huomiota silloin kun vieraita on paikalla, koska saavat sitä riittävästi muutenkin. Meillä lapsilla on myös asetettu rajat käyttäytymisen suhteen, sekä lasten välisessä kanssakäymisessä että aikuisten kanssa: kuunnellaan mitä toinen sanoo, ei puhuta päälle, pyydetään kohteliaasti puheenvuoroa, ei riehuta, ei leikitä olohuoneessa kun meillä on vieraita jne.
Ja vanhemmat eivät tarvitse omaa elämää perheen ulkopuolella, etenkin kun työ jo vie suurimman isan ajasta. Kyllä ikävä kyllä se valinta on tehtävä kun perustetaan perhe, tai oikeastaan jo parisuhteessa: stoppi omille menoille ja vietetään aikaa niiden tärkeimpien ihmisten kanssa, perheen ja puolison. Joku harrastus on toki ok, mutta miksi niin harvat perheet harrastaa yhdessä? Meillä harrastuksena on purjehtiminen ja sitä tehdään yhdessä. Ei mies mangu purjehdusreissuille kaverien kanssa. Toinen yhteinen juttu on koirat, agility ja toko.
En ymmärtänyt sinun pointtia lainkaan, sori. Nro 3
No en mä nyt tiedä onko sillä loppuviimein niin eroa, että onko isä lasten kanssa jotta äiti pääsee välillä kavereidensa kanssa ja sitten toisinpäin, vai onko tuollaisia systeemeitä, että "lapset tietävät, että olohuoneessa ei leikitä kun on vieraita kylässä"... Lapsen asemasta ensiksi mainittu on luultavasti jopa kivempi. Itse ainakin muistan lapsuudestani äärimmäisen tylsinä ne hetket, kun vanhemmat tuntitolkulla jauhoivat vieraiden kanssa olohuoneessa "aikuisten asioita" ja piti vaan olla mahdollisimman hiljainen ja näkymätön.
Lapselle tekee hyvää oppia sietämään tylsyyttä. Auttaa koulussa ja työelämässä, kun oppii, että aina ei voi olla suunapäänä ja keskipiste ja muiden tehtävät ei ole häntä viihdyttää.
Auttaa aikuisenakin, kun tajuaa, että äitinä ja isänä olokin on välillä tylsää ja sekin on siedettävä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on minusta omituinen ajatus ollut aina, että pitää pitää kamalasti harrastuksia ja kavereita, kun lapset muuttaa kotoa, ei ole mitään.
Ihmisellä on eri vaiheita. Kun astuu uuteen vaiheeseen, tehdään jotain muuta. Ainakin itse olen näin tehnyt. Kun lapset oli pieniä, ei ulkopuolista elämää ollut paljoa. Kun väljyyttä tuli enemmän, hommasin uuden harrastuksen ja sain uusia kavereita. Kun lapset ovat nyt isoja, on aikaa olla parisuhteena enemmän miehen kanssa. Lisäksi aina kun on tullut muutoksia, on tullut myös itse tehtyä muutoksia. Kaveriporukat vaihtuu ja tulee uusia ystäviä ja entisiä jää.
Olen ihmetellyt joskus joidenkin ajatusta parikymppisinä, että pitää koko ajan juosta ulkopuolella, kun mitä sitten, kun lapset lähtee ja mies kuolee, ei oo sitten mitään omaa elämää. Meinaatteko ihan tosissaan, että 60 vuotta pitää varautua kamalasti juosten tyttökavereiden kanssa ulkona, ettei vain kahdeksankymppisenä jää ilman ystäviä. Sehän voi käydä niin, että kasikymppisenä ne teidän ystävät ovat jo kuolleet ja sittenkin olette yksin, vaikka olette koko elämän varautuneet siihen, että on jotain omaa ja ulkopuolista elämää, ettei vain tarvitse pelätä jäävänsä yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorilla perheillä on liikaa kaikkea perheen ulkopuolista oheismenoa. Molempien vanhempien pitää päästä menemään kavereidensa kanssa. Lisäksi harrastukset ja some. Kukaan ei enää tee mitään perheenä tai vanhemmat leiki ihan simppelisti lastensa kanssa. Perheen yhteinen aika on nollassa. Oon seurannut kavereita 25-35 ja kaikilla tämä sama juttu. Lisäksi monilla todella haasteellista lasten kanssa, koska ei uskalleta ottaa sitä omaa paikkaa ja vanhemmuutta. Eli kasvatus pielessä. Lapset oppii parhaiten esimerkistä mutta lasten kanssa täytyy olla, jotta sitä esimerkkiä voi antaa. Meillä on 3 reipasta poikaa mutta ei mitään ongelmia, koska en edes ole somessa (fb, insta ym). Ja kavereita tavataan meillä kotona niin että lapset on paikalla. Ei enää kolmekymppisenä tarvitse dokata perjantaisin ja lauantaisin vaan voi olla sivistyneesti.
Hei älä viitsi. "KUKAAN ei tee enää MITÄÄN perheenä", tuollaiset ovat niin typeriä argumentteja, koska ne on mahdottoman helppo ampua alas ja todistaa vääräksi. Esimerkiksi Lux Helsinki oli pullollaan lapsiperheitä, jotka olivat kipakasta pakkasesta huolimatta lähteneet viettämään aikaa perheenä. Meidän kanssa samassa perheuintiryhmässä on yhdeksän muutakin perhettä jotka joka ainoa lauantaiaamu useamman viikon ajan lähtevät perheenä uimaan, perheenä käydään leffoissa, luistelemassa ja leikkipuistossa.
Väittäisin, että vanhempien lasten kanssa viettämä kiireetön vapaa-aika on pitkällä skaalalla lisääntynyt, ei suinkaan vähentynyt. Kuinka paljon vietettiin aikaa PERHEENÄ vaikka 50-luvulla?
Voisit myös kokeilla ihan vaan kotona olemista perheen kanssa. Ei aina tarvitse olla jossain järjestetyssä puuhassa mukana. Olen huomannut, että lapset arvostavat sitä kun saavat olla ihan rauhassa kotona vanhempien ja sisarusten kanssa. Aina ei tarvita jotain aktiviteettia. Jotkut mun kaverit on koko ajan viemässä ja kuskaamassa lapsiaan johonkin. Ja lapset oireilee ja vanhemmat myös tästä liiasta kiireestä. Nro 3
Sinustako elämä on "täysin samanlaista" jos äiti viettää silloin tällöin aikaa omien ystäviensä kanssa tai omaa jonkun harrastuksen? Aika karu vaatimus, että lapsen saannin jälkeen olet vain äiti, et enää mitään muuta. Mutta onneksi nämä on jokaisen omia päätöksiä.