Sektio & synnytyspelko/-trauma

Vierailija kirjoitti:

Sektiota EI saa Suomessa ilman lääketieteellistä syytä.

Kylla saa. Mutta se pitaa vaatia pelkopolin (lahete sinne neuvolasta) kautta etukateen. Kesken synnytyksen sektiota ei enaa saa muista kuin laaketieteellisista syista (kiireellinen tai hatasektio), ikavaa etta Suomi on siina asiassa niin paljon jaljessa monia muita lansimaita, joissa naisella on jo oikeus paattaa omasta ruumiistaan - myos synnytyksen aikana.

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa section ilman lääketieteellistä syytä, maksakoon kulut itse.

Tyhmää käyttää sairaanhoidon resusseja tollaiseen.

Jos haluaa hoitoa masennukseen, ahdistukseen, skitsofreniaan tai muihin mielenterveysongelmiin, maksakoon kulut itse. Sama juoppojen ja muiden päihdeongelmaisten kanssa, kuolkoot pois, turha heihin on satsata resursseja.

Tyhmää käyttää sairaanhoidon resursseja sairaiden ihmisten hoitamiseen. 

*nosto*

*nosto*

*nosto*

*nosto*

*nosto*

hienoa ko tommonenki on :) itellä meni synnytys odotettua paremmin mut esim. sisko sai kauheat traumat synnytyksestä eikä hän tahdo puhua aiheesta. toivottavasti sisko sais tuolla kans tarvitsemaansa tukea <3

Vierailija kirjoitti:

Minä en edelleenkään siis saa tukea tai sovi ryhmään. Olen synnyttänyt monta lasta keisarileikkauksella, joista minulle on jäänyt traumat ja yritin käydä pelkopolillakin, mutta ei siellä kätilötkään osanneet sanoa mitään, ihmettelivät vain että pelkoni on näin päin. Kivaahan se on yksin käydä pelkoaan läpi muille kun ihmiset ovat katkeria ja tuhisevat kunpa olisin itsekin saanut sektion. Minä taas mielessäni ajattelen että ole hiljaa tai minäkin kehtaan sanoa samat sinulle, kunpa minäkin olisin saanut alatiesynnyyksen.

Joskus lääkärit eivät suostu edes tekemään kaikkeaan sen eteen että alatiesynnytys saadaan, vaikka pelko on suuri sektiota kohtaan. Toivon vain että nämä ratkaisut on sitten pohjautunut oikeasti lääketieteelliseen faktaan ja pakkoon.

Nimimerkki kauhukokemuksia sektioista

Minä pelkään myös sektiota. Olen synnyttänyt kolme kertaa alakautta, mutta jokaisessa raskaudessa on ollut se pelko, että jos joudunkin sektioon. Eniten pelottaa se haava, pelkään, että huomaan sisuskalujen valuvan sieltä pois, jos se vaikka aukeaisi :D Ja tiedän että se on tyhmää ja tuskin tapahtuisi mutta niinkin suuri haava vaan hirvittää.

*nosto*

Olen raskaana ja suurin pelkoni olisi joutua sektioon. Hyi! Joku avaisi veitsellä monta kerrosta vatsaani ja kursisi sen sitten kokoon..

Minulle tehtiin kiirellinen sektio 1kk sitten ja kaikki meni paremmin kuin osasin edes toivoa.

Puudutuksen lakattua en kipuillut juuri yhtään, pärjäsin pelkällä buranalla ja panadolilla.

Nousin sängystä heti kun sain siihen luvan ja pääsin käymään suihkussa.

Ensimmäiset ylös nousut/istumiset kirrasivat tikkejä mutta mitä useammin istui/nousi ylös sitä vähemmän tikit kirrasivat.

Sairaalassa olin 2 1/2 päivää ja viikko sektion jälkeen uskaltauduin käymään jo lenkillä.

Arpi on parantunut hyvin ja palautuminen kävi nopeasti eikä jälkivuotokaan kestänyt kuin vajaa 2vk.a.

Kerroin oman kokemukseni esimerkkinä että voi sektiotkin hyvin mennä.

Liikaa saa lukea/kuulla huonosti menneistä synnytyksistä.

Itse pelkäsin kumpaakin synnytys tapaa, mutta minulle tuli/ jäi sektiosta hyvä kokemus 😅

Kätilöiden mukaan paranin kuulemma nopeammin kuin alakautta synnyttävät.

Ei kannata liikaa miettiä sektiota mikäli sellainen tehdään.

Mitä itse olen lukenut/kuullut sektioista niin hyvin ihmiskohtaisesti paraneminen vaihtelee.

Ei voi verrata itseään toisiin, oli sitten kyse sektiosta taikka alakautta synnttävistä.

Mikään synnytys ei ole samanlainen kenelläkään, oli se sitten kummalla tavalla tahansa koettu.

Ihmiset paranevat erilailla.

Moi!

Synnytin pari kuukautta sitten hätäsektion avulla, ja traumat ovat järkyttävän suuret.

Tarkoitus oli synnyttää alateitse, lapsivesien tultua olin jo 5cm auki, lapsi oli selkeästi jo löytämässä reittiä ulos. Sitten alkoikin tapahtua kummia:

Mieslääkäri halusi ottaa koepalan lapsen päästä (joka oli siis vielä sisälläni). Hän kertoi, ettei tuo koepalan ottaminen satuttaisi minua saatika sitten lasta. Ensinäkin, huusin kuin sikaa oltais tapettu. Toiseksi, rupesi verta ryöppyämään urakalla, eikä kukaan tiennyt mistä veri tulee. Samaan aikaan lapseni kääntyi kohdussa poikkiasentoon ja hänen sykkeet alkoivat pikkuhiljaa laskea. Mieslääkäri hälytti paikalle naislääkärin, ja katastrofin ainekset olivatkin siinä - naisen istuessa jalkopäähäni, hän joutui kysyä kätilöltä mitä hänen käyttämänsä työvälineet ovat. En voinut uskoa korviani.

Olin saanut tähän mennessä kaksi epiduraalia, spinaalipuudutuksen, sekä kohdunkaulaa puuduttavan aineen - tunsin edelleen alle 20sekunnin välein järkyttävän kivun oikealla alaselässä, ja huutoitkin kuin viimeistä päivää. Tuolloin naislääkäri sai oivat ajatuksen: "laitetaan tyttö kävelemään tuen avulla!". Tilanne ei edistynyt millään tavalla, kipu vain yltyi, ja pyynnöistä huolimatta en päässyt takaisin makuuasentoon. Minua ei otettu kuuleviin korviin.

Lopulta pääsin takaisin makaamaan, ja supistustippa otettiin pois kädestäni. Kivut alaselässä jatkuivat yhä. Itkiessäni ja huutaessani kivusta naislääkäri tuli viereeni ja sanoi turhautuneena: "Ei voi enää sattua. Nuo laitteet (viitaten supistukset näyttäviin laitteisiin) pitäisi ottaa pois näkyvistä ettei äidit helisisi turhaan." Kerroin, ettei mua supistanut, vaan tunsin kamalaa kipua selässäni. Tähän naislääkäri "Ei kerta kaikkiaan voi enää sattua."

Siinä istuttiin ja ihmeteltiin, että mitäs nyt. Lopulta naislääkäri tuli kysymään "Haluatko lisää epiduraalia vai mennäänkö sektiolla?". Olin niin väsynyt tuossa vaiheessa, että meinasin pakahtua onnesta kun kuulin sektiomahdollisuudesta. Sitten mentiinkin jo vauhdilla. Mutta tämä ei loppunut tähän... :-(

Päästyämme leikkaussaliin tärisin pelosta, minulle kun ei oltu koskaan tehty minkäänlaista leikkausta, ja piti vielä olla hereillä koko leikkauksen ajan. Esivalmisteluiden jälkeen leikkaus alkoi, ja pystyin rauhoittumaan aivan mahtavan anestialääkärin ansiosta. Mutta, minut jouduttiin leikkaamaan auki lonkasta lonkkaan, joten varoiteltiin, että toipuminen kestää osotettua kauemman. Sitten alkoi taas tapahtua - kaikki sisäelimeni meinasivat valahtaa ulos leikkaushaavasta. Ja ykskaks, minut oli käännetty pää alaspäin leikkauspöytään kiinnitettynä. Tunsin, kuinka toinen lääkäri joutui runnoa lapsen ulos (olin yltäpäältä mustelmilla leikkauksen jälkeen pitkän aikaa). Lopulta lapsi saatiin ulos, ja voi että sitä onnen määrää! Siinä tilanteessa unohdin tuon kaiken roskan mitä tapahtui ennen lapsen maailmaan saapumista. Leikkauksen jälkeen sain lapsen syliini päästyämme takaisin synnytyssaliin, ja naislääkäri tuli kertomaan leikkauksen olleen todella haastava. Ihanko tosi?! :D Kohtunu avattiin yhdestä kohdasta, mutta repesi kahdesta eri kohdasta.

Nyt vaan tuntuu siltä, etten halua enää koskaan saada lapsia. Onneksi sain kuitenkin kokea tuon tunteen, kun mahan asukki saapuu maailmaan ja minusta tuli ensimmäistä (ja luultavasti viimeistä) kertaa äiti :)