Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko kaikilla lapsilla kauhea uhma? Paitsi mun.
17.01.2016 |
Aina puhutaan että kun ne parikolmevuotiaat uhmaa niin kauheasti, mutta ei mun lapset ole missään iässä olleet sellaisia. Joskus on huono päivä ja jossain kohtaa tulee kiukku, mutta se ei kestä kauan eikä ole siis jatkuvaa päivittäistä.
Esikoinen on jo aikuinen, ja on kyllä tempperamenttinen, mutta toisaalta on ollut rauhallinen lapsi. Joskus hänen kanssaan väitellään jostain ja hänellä palaa pinna ja korottaa ääntään kun äitemuori on niin ääliö.
Kuusivuotiaat kaksospojat eivät myöskään ole olleet koskaan uhmaiässä, toisen luonne on sellainen että yleensä kaikki käy, toisen sellainen että vaatteista on tarkkaa että ne ei tunnu inhottavalta, kintaat pitää olla tietyt ja tietyllä tavalla, mutta sekään ei ole mitään varsinaista uhmaa, vaan isältään perittyjä geenejä. Toinen pojista on tosiaan kuin isänsä kopio, sekä ulkonäöllisesti että luonteeltaan.
Kun odotin poikia olin huolissani että miten pärjätään, ja mies sanoi että ei mitään hätää, kun itse ollaan rauhallisia luonteita, niin ei meidän pojatkaan voi olla mitään kauheita. No, kyllä nuo riehua osaa, mutta myös olla nätisti kun ollaan ihmisten ilmoilla. Toinen rakastaa esiintymistä ja toinen ei.
Onko niin että meidän lapset ei uhmaa oman luonteensa takia, vai eivätkö uhmaa saamansa kasvatuksen takia? Mistä se uhma johtuu?
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Kasvatus ehdottomasti, olette parempia kasvattajia kuin kukaan muu ja uhma on täysin keksitty juttu.
Samaa mieltä. Oma äitini aikoinaan totesi mulle yli 20, että sulla sitä uhmaa ei oikein ollut, kun olit niin rauhallinen lapsi.
Tosin aloin pistää vastaan teininä ja aikuisena, kun pidin puoliani riita-ja argumentointitilanteissa. Kyseinen sama ihminen, kun oli toksinen ja jonkin asteinen narsisti, joka jätti pysyvät jäljet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Sitä voi kutsua ihan millä nimellä tahansa, ei sillä ole merkitystä. On vain naurettavaa, että av-mammat kuvittelee "tahtoiän" olevan vain huonoa kasvatusta. Ehkä sun lapsen tahtoiästä/uhmasta on niin kauan, että et enää muista. Meillä se on käsillä juuri nyt. 2-3-vuotias ei aina osaa ilmaista sanoilla mikä on huonosti ja mikä turhauttaa, siksi tunteen purkauksia (uhmaa) tulee. Mä en tiedä kuvitteletteko te todella, että joillakin uhmaa on "koko ajan". Meillä on kerran pari viikossa joku vaikeampi juttu ja muuten lapsi on ihana itsensä. Tämä on aivan normaalia. Jos sitä uhmaa on aina ja koko ajan, niin kai silloin nyt jotain siinä kasvatuksessa onkin pielessä. Uhma/tahtoikä on vaan nyt täysin normaali kehitys psykologian vaihe lapsella ja sitä ette pysty kieltämään. Toisilla se on voimakkaampi kuin toisilla, aivan kuin murrosikäkin.