Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka kasvoivat perheessä jossa syötiin todella epäterveellisesti?
15.01.2016 |
Omassa lapsuudenkodissani syötiin pizzaa, hampurilaisia, sipseja sekä muita kaloripommeja älyttömät määrät. Makaronilaatikko oli terveysruokaa ja hampurilaiset terveellisiä koska olihan niissä salaattia ja suolakurkkuja. Välipaloiksi oli vanukkaita ja suklaapatukoita, ja kun sanottiin että ei niitä tarvitse ostaa, ostettiin niitä silti ja sitten valitettiin että menee hyvät ruoat hukkaan kun niihin ei koskettu. Salaattia oli varmaan kerran kuukaudessa ellei harvemmin, ja sekin ui salaattikastikeessa koska "eihän se muuten maistu miltään. Kun joku sisaruksista sanoi haluavansa tehdä vaihteeksi jotain terveellisempää kotiruokaa, niin toinen vanhemmista nyökytteli ja sanoi että "juu käyhän se, anna vaan lista aineksista kun menen kauppaan", mutta tuloksena oli yleensä "en jaksanut alkaa etsimään, ostin pakastepizzaa/kävin mäkkärin kautta".
Kommentit (40)
Mun isäni väittää vieläkin silmät kirkkaana, että ihmiskeho tarvitsee sokeria (no okei, glukoosia aivoille tms, joku sellainen päiväannos, jonka saa varmaan jo yhdestä banaanista....). Vanhemmilla sukupolvilla on joku järkyttävä kuluttamisen ja mässäilyn tarve. Ja sitten vetoavat siihen, että "ei meidän aikaan ollut mitään makeisia eikä rahaa, joten halutaan nyt nauttia elämästä". Minun 60-luvulla syntyneet vanhempani eivät kyllä mitään pula-aikaa ole nähneet, vaikka aina "vaatimattomaan" lapsuuteensa ovatkin vedonneet. Se on se sokeririippuvuus, sanokaa mun sanoneen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juu, äidin mielestä ruuanlaitto oli hölmöläisten hommaa kun kaupasta saa valmiitakin ruokia. Ja salaatti turhaa pupunruokaa. Oltiin kaikki lapset reilusti ylipainoisia.
Tämä. Isovanhempani osaavat laittaa kaikkia ihania kotiruokia ja mummulla on ihan huikea reseptikokoelma ja lapsuuteni parhaimpiin muistoihini kuuluu mummolan ruuat. Nykyään tarjoavat kuitenkin vain eineksiä ja järkyttävää pullamöttöä, koska se on vain helpompaa eikä kuulemma ole mitään järkeä laittaa itse kun sen saa heti mikrovalmiina kaupasta. Ymmärrän kyllä tämän, ovathan he jo vanhoja ja sairaita, se heille siis suotakoon. Mutta tyrkyttävät aina niitä kun sinne menee kylään ja sitten loukkaantuvat verisesti kun kieltäytyy kohteliaasti.
Juu, samanlaista minullakin ollut. Moni tavallinen ruoka oli minulle tuntematon, koska elettiin roskaruoalla tai eineksillä. Olin obeesi lapsi, satakiloinen.
Jättihän se jälkensä, puolet lyhyestä elämästäni olen laihduttanut ja edelleen ruokailutottumukset ovat pielessä. Ymmärrän ja tiedän terveellisestä ruoasta ammattinikin puolesta ja olen karsinut todella paljon epäterveellistä ruokavaliostani, kaupat ovat vieläkin täysin tuntemattomia makuelämyksiä täynnä aivan perus lihoistakin alkaen.
Enää on yksi suuri ongelma ja se on annoskoot.
Oliko teillä, ketkä elivät lapsuutensa roskaruoka"taivaassa" niin, että syötiin todella harvoin, mutta sitten kun syötiin, niin syötiin ähkyyn? Minä muistan, kuinka aina hoettiin, ettei ruokaa saa jättää ja esim. kerran tai kaksi kertaa päivässä syöminen on ok, vitut aamupaloista, iltapaloista, välipaloista..?
"syöthän nyt läskilapsi kunnolla, ettei enää tänään tarvitse syödä" oli tuttu lause.
Ai kauhee kun mä luen näitä. Meillä kotona koitettiin syödä terveellisesti mutta äidin tekemät ruuat olivat pahoja. Nyt aikuisena en syö läheskään niin terveellisesti kuin haluaisin.
Olen itsekin äiti ja minua ahdistaa kun tarjoan lapsilleni liian huonoa ruokaa, varsinkin nuoremmalle, joka on todella nirso, koska en jaksa venyä lasten tarpeisiin. Meillä ei ole myöskään kiinteitä ruoka-aikoja, vaikka lapsuudenperheessäni oli. Tämä on stressannut minua suuresti, mutta se stressasi vielä enemmän, kun koitin kokata aina kello se ja se.
Mutta toivon, että lapset tekevät toisinpäin kuin vanhempansa ja meidän lapsille se sitten tarkoittaisi parempaa rotia aikuisuudessa. Mähän teen just päinvastoin kuin äitini - en edes yritä tarjota terveellistä ruokaa ja en pidä kiinni säännöllisestä ruokarytmistä.
Meillä siis epäterveellisyys näkyy lähinnä siinä, että aterioita ei ole edes joka päivä, lapset elävät leivällä tai siten, että "ateria" on pelkkiä lihapullia, pinaatilettuja tai pinaattikeittoa (kuopus suostuu syömään) ja pieniä jäätelöpuikkoja vedetään joka päivä.
Ottakaa huomioon ettei ennen kaupan valikoimakaan ollut niin laaja kuin nykyään. Välillä tuntuu että nykypäivän maailmassa ruoka on tärkeämpää kuin mikään eivätkä silti ihmiset ole sen terveempiä kuin ennenkään. Ja jos ovat, kyse on ennemminkin lääketeollisuuden kehittymisestä. Antakaa siis vähän armoa omille vanhemmillenne :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo meillä syötiin tosi paljon vaaleaa leipää, sokerijugurtteja, vanukkaita, muroja, mehua, nakkeja, eineslihapullia, nugetteja jne. Ruuan jälkeen oli melkein aina jotain makeaa jälkiruokaa. Petjantaisin oli pizza/kebab/hampparipäivä. Karkkipäivä oli lauantai, mutta keksejä/leivonnaisia/jätskiä sai oikeastaan milloin vain. Kasviksina pala tomaattia/kurkkua lautasen reunalla ja satunnaisesti hedelmiä.
Sitten yläasteiässä alkoi aivoissa raksuttaa itsellänikin ja kiinnostuin ruuanlaitosta. Sitten syötiinkin huomattavasti terveellisemmin. Äitikin iloitsi, että kiva kun nyt voi tarjota lämpimiä kasviksia ruuan joukossa ja erilaisia salaatteja. Niin... olisi niitä voinut varmaan aiemminkin tarjota jos olisi viitsinyt lapset totuttaa muuhunkin kuin sokeriin ja nakkeihin.
Karkkia ja limpparia ei juuri syöty, mutta eineksiä siitäkin edestä. Lihistä, roiskeläppää, eineslaatikoita, eineshamppareita, jne. Setä oli einestehtaalla töissä ja siihen aikaan henkilökunta sai käytännössä ilmaiseksi virheelliset tuotteet, joten kotona oli valtava arkkupakastin täynnä pakastettuja eineksiä.
Molemmat vanhemmat tekivät valtavasti ylitöitä ja isä lisäksi keikkaa toiminimellä sen minkä muilta töiltään ehti, ei siinä paljon ruokia laiteltu. Viikonloppuisin syötiin paremmin, jos ei ollut töitä ja kouluruoka oli tietysti ihan hyvää ja monipuolista, siellä tuli salaattiakin syötyä. Hedelmiä tuli kotonakin syötyä paljon, niitä oli aina tarjolla kun eivät paljon laittamista vaadi :)
Ihan terveitä ja urheilullisia tuli kaikista kolmesta sisaruksesta, kaikilla oli jo pienestä pitäen omat harrastuksensa missä kuljettiin omatoimisesti. Kokkaamaan aloin itse vasta parikymppisenä, se on nykyisin oikeastaan harrastus. Luulen, että jos vanhemmat oisivat älynneet vähän rohkaista siihen suuntaan jo pienenä, niin oltaisiin kokattu itse ihan hyvät sapuskat koska muuten sujui kyllä kaikki arkiaskareet mainiosti jo ala-asteikäisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillakin syotiin hirvean epaterveellisesti, lapsena en tietysti tata tajunnut. Ruoista muistan jauhoisen jauhelihakastikkeen perunoiden kanssa, karjalanpaistin, lasagnen, nihkeat lihapiirakat, einespinaattikeiton, saarioisen ja atrian mikropizzat, nakkikastikkeen ja saariosten kanahampurilaiset mikrossa. Uuniranskalaiset ja nugetit tai nakit. Hedelmakulhossa oli halvimpia kitkeria omenia, mandariineja, banaaneja ja appelsiineja, jotka kipattiin saannollisin valiajoin roskiin ja haettiin uudet kaupasta. Salaattina oli ruokalusikallinen porkkanaraastetta.
Hyi hemmetti. En ole syonyt nakkeja, ruskeaa kastiketta tai keitettyja perunoita sitten kotoamuuton kuin alle kymmenen kertaa. Itse syon nykyaan kasvispainotteisesti, kannan kaupasta kotiin useimmiten paprikoita, kesakurpitsaa, munakoisoja, kaiken maailman papuja, ituja, herneita, avokadoja, tomaatteja, kukkakaalia, parsakaalia, pinaatti, herkkusienia. Hedelmia syomista varten. Kaytannossa ruoan bulkki tulee kasviksista, ja lihaa on joukossa harvoin, ja silloinkin yksi kananrinta 2-4 annokselle, liha edes enaa mai tu hyvalta.
Kotona kaydessa halusin kokata jotain todella normaalia ruokaa, ja aitini alkoi heti nurputtamaan ettei soisi mitaan niinkin eksoottista kuin parsakaali. Tuohan on ihan herkkua ja ehka normaalein kasvis mita keitetaan irtoruoan (riisi ja kastike, perunat ja juustopihvi...) lisukkeeksi! Toisena paivana halusin keittaa vihreita papuja lisakkeeksi, olin kaatamassa koko 450 g pussia veteen (kahdelle) jolloin aiti tuli toppuuttelemaan ettei noin paljon pitaisi keittaa. Mita ihmetta? Kaikki pavut menivat, tietenkin. Kasvisten syontia ei tule rajoittaa.
Sain lapsuuteni ruokakulttuurista semmoiset traumat, etten ole montaakaan kertaa tehnyt samoja ruokia. Makaronilaatikkoa tuli tehtya muutaman kerran, mutta sekin on alkanut allottamaan, mokoma tiivis kasvikseton tiiliskivi. Lasagnesta pidan vielakin, mutta sen taytan monakoisolla, kesakurpitsalla, tomaatilla ja porkkanalla karistetyn jauhelihan sijaan. Vanukkaita, lihapiirakoita, majoneesisalaatteja yms. moskaa en ole syonyt sitten lapsuuden.
Vierailija kirjoitti:
Olen 90-luvun lapsi ja meillä ei salaattia nähty. Yleisin ruoka taisi olla perunat ja jauhelihakastike. Jääkaapissa oli voileipäainekset, eli voita, juustoa ja lauantaimakkaraa. Lisäksi eineshamppareita ja ehkä pitsoja. Kavereilla käydessäni kadehdin eksoottisia hedelmiä - aprikooseja, kiivejä! Olisipa meilläkin ollut. Olisin varmasti tykännyt salaatistakin. Olin lihava lapsi ja sain kuulla siitä haukkuja perheeltänikin. Lapsi syö sitä mitä annetaan, kunpa olisi ollut toisin.
Sama täällä ruokavalion osalta, olen syntynyt vuonna 1990. Vanhemmat tekivät vuorotyötä, joten olin koulun jälkeen paljon yksin kotona tai kavereiden luona. Söin aina kotona koulun jälkeen pinaattilettuja, lihapiirakan, roiskeläppäpitsan tai hampurilaisen ketsupilla ja juustolla. Illalla sitten syötiin kotiruokaa, joka kuitenkin usein oli luokkaa perunat+nakkikastike. Aamu- ja iltapalaksi söin aina muroja maidolla, appelsiinimehua join päivittäin vähintään lasillisen. Karkkia, sipsiä ja muita herkkuja ei ollut usein tarjolla, mutta kuitenkin silloin tällöin. Mäkkärissä tai pitsalla käytiin harvoin. Hedelmiä ja vihanneksiä meillä oli tarjolla, mutta en oikeastaan syönyt muuta kuin kurkkua ja joskus omenoita, jos isä kuori ne valmiiksi.
Tästä huolimatta minä olen aina ollut hoikka lapsi. Harrastin palloilua 2-3 kertaa viikossa jo pikkutyttönä. Kavereiden kanssa liikuttiin ulkona kävellen ja pyörällä paikasta toiseen, oltiin hippaa, polttopalloa, kirkonrottaa, poliisia ja roistoa. Kesäisin käytiin uimassa läheisellä rannalla, talvella luisteltiin, rakenneltiin lumimajoja ja kiipeiltiin lumikasoissa, syksyllä autettiin pihojen haravoinnissa. Koulumatkat (1,5-2km suuntaansa) meni koko ala-asteen ajan kävellen ja myöhemmin pyörällä.
Minulla ei siis ole jäänyt traumoja lapsuuden ruokailuista, vaikka nykyään kauhistuttaakin ajatella sitä yksipuolisuutta ja einesten määrää. Vanhempani kuitenkin kannustivat harrastamaan kaikenlaista ja elämäntyyli oli aktiivinen, joten kova energiankulutus piti huolen siitä, ettei päässyt lihomaan. Jonkin verran meni aikaa siinä, että vanhemmiten piti opetella pitämään erilaisista vihanneksista ja mausteista, mutta muuten en usko lapsuuden einesvuosista olleen sen suurempaa haittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä äiti piti huolen, että syötiin terveellistä ja ravitsevaa ruokaa. Kadehdin peruskouluaikana kavereita, joilla syötiin eineksiä, välipaloiksi roiskeläppiä ja hamppareita eikä tarvinut syödä kasviksia tai hedelmiä! Tympi mussuttaa välipalaksi valmiiksi jääkaappiin laitettuja ruisleipiä ja kasvistikkuja, joka lämpimällä ateria piti syödä pieni lautasellinen salaattia ja yksi hedelmä päivässä. Myöhemmin kyllä opin arvostamaan suuresti äitini vaivan näköä ja että terveelliset syömistottumukset tuli opittua jo lapsena.
Äiti oli laiska ja huono kokki. Aina oli ruuaksi eineksiä, puolivalmisteista koottuja patoja tai jotain muuta täynnä trasrasvaa, arominvahvennetta, sokeria ja suolaa. Normi viikko oli tyyliin; italianpataa, uunimakkaraa ja pussimuusia, lihamureke tehtynä sipulikeittoaineksiin ja pussimuusi, saarioisen mikropitsaa, nakkit ja ranskalaiset, eineslihapullat ja pussimuusi. Mitään kokolihaa ei koskaan ollut, vain jauhelihaa arkena ja jouluna karjalanpaistia (se oli sitä kokolihaa), kanaa ei koskaan sillä äitini pelkäsi hysteerisesti salmonellaa, kalaa vain kalapuikkoina. Salaattia oli kyllä sillä yhdellä päivän pääaterialla, mutta sekin oli aina porkkanaraastetta, pari viipaletta kurkkua tai tomaattia. Leivän päälle joskus kurkkua, tomaattia tai paprikaa. Ei tuo kasvisannos riitä mihinkään.
Välipaloina oli aina pullaa ja keksiä. Melkein joka ilta syötiin jäätelöä telkkarin ääressä. Aamupalaa ei kukaan koskaan syönyt. Eli koulupäivinä söin hyvin tyypillisesti näin: aamulla lasi tuoremehua, koulussa kouluruokaa, kotona välipalaksi pullaa, keksiä, eineshampparia tai lihistä, päivälliseksi jotain äidin loihtimaa yllä mainittua, illalla leipää, kaakaota ja myöhemmin telkun ääressä jätskiä. Mitään ruokailuaikoja ei ollut, vaan keittiöstä sai hakea mitä mieli ja koska tahansa, aterioiden välilläkin. Oli meillä toki hedelmiäkin ja niitäkin söin. Mutta kun sitä kaikkea turhaa mättöä oli kaapit väärällään, niin tulihan sitä ihan liikaa kaikkea mussutettua pitkin iltaa.
Nyt ikää 35v, hirveä taistelu syömisten hallinnan kanssa ja hampaat sais kohta vaihtaa tekareihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En muista, että vihersalaattia olisi koskaan ollut tarjolla. Ruoan valmistaminen tarkoitti einesruoan valkkaamista jääkaapista ja sen lämmittämistä mikrossa. Välipalaksi oli sokerijogurtteja, rahkoja ja valmiskiisseleitä. Juomaksi oli mehua. Jos einesruokia ei ollut kaapissa jäljellä, sitten syötiin limppua margariinilla. Ja koska eihän sellainen nälkää hyvin pidä, niin limppusiivuja saattoi mennä 9 kerralla. Jälkiruoaksi oli toisinaan pullaa. Äiti kielisi minua kertomasta köksän tunnilla, että miten kotona syödään. "Ei siellä ymmärrettäisi."
Muutaman kerran vuodessa äiti ihan laittoi ruokaa, se oli aina hämmästyttävä tapahtuma. Kyseessä oli siis nakkisoppa.
Joitain vuosia sitten äiti soitti minulle ja kysyi, miten uunia käytetään. Hän oli unohtanut, miten se laitetaan päälle.
Voin rehellisesti sanoa petranneeni lapsuudenkotini tavoista. Leipää en syö juuri ollenkaan, tyypillinen ateriani on paistettua lihaa runsaalla salaatilla, raejuustolla ja kananmunalla. Sen sijaan en ole onnistunut kehittämään tapaa panostaa ruokaan ihan niin paljon kuin olisi hyvä: varsinaisia erilaisia ruokalajeja meillä ei yleensä tehdä, se on vain tuota paistettua lihaa ja salaattia. Suklaata menee myös enemmän kuin olisi järkevää. Ruokajuomana on vichyä.
Kunnollisen ruoanlaiton opetteleminen onkin ensi vuoden projekti, sillä olen nyt raskaana. Minun lapseni ei tasan joudu einesruokia mutustamaan ja silti toisin ruokavalion olevan vähän tämänhetkistä arkiruokaamme monipuolisempaa, vaikkei hurjan epäterveellistä ehkä olekaan.
Meillä syötiin niinkuin maalla tapana oli 60 ja 70-luvuilla. Potikat olivat se perusta mistä lähes kaikki sapuskat loihdittiin. Muusit, paistinperunat, keitot, lähes kaikissa oli yhtenä tärkeänä osana tuo omassa maassa kasvatetttu nälänpoistaja. Perunoiden kanssa oli kastikkeena yleensä juuri sitä itteään, eli läskisoosia, joskus makkarakastiketta tai jauhelihakastiketta, mitä milloinkin. Kanoja meillä itsellä oli sen varran, että munia riitti myyntiinkin mutta kyllä me pojat niitäkin syötiin. Keitettynä tai voissa paistettuna, sama se mutta aina se vaati päälleen tuhdin suolakerroksen. Jälkiuunileivän tai limpun päälle klahmittiin jikseenkin säästelemättä meijerivoita, margariinit tehtiin kuulemma kissanraadoista ja niiden syöjille naureskeltiin, itse en kyllä ketään sellaista tuntenut. Juomaksi tietenkin maitoa omista lehmistä lypsettynä tai kesäisin kun maito maistui pahalle, tilattiin meijeristä piimää. Muutaman kerran päivässä juotiin kahvia eikä silloin säästelty sokeria ja pullaakin syötiin surutta. Itseasiassa kamalin asia millä minua ekalle luokalle lähtiessä peloteltiin oli se, ettei siellä saa kahvia.
Enkä minä ole saanut vasta kuin yhden sydäninfarktin vähän päälle viisikymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Papuja, linssejä, herneitä ei kuulemma voi käyttää koska niistä tulee maha kipeäksi. Kai sitä nyt tulee, jos ei itseään koskaan niihin "siedätä".
Pöljä.
Meillä oli kotona tavallisen kotiruuan lisäksi runsaasti eineksiä ja kaikenlaisia herkkuja, esim. vanukkaita ja muffinseja, joita sitten koulupäivän jälkeen vedettiin surutta ennen päivällistä. Karkkipäivää ei ollut ja liikuntaan ei kannustettu, lähinnä oli painostava ilmapiiri jos ehdotti harrastuksen aloittamista, sillä siihen kuluisi rahaa. No aikuisuuden kynnyksellä olin niin täynnä 9-vuotiaasta asti aloitettuja laihdutusyrityksiä ja ylipainoa oli noin 25 kg, että otin itseäni niskasta kiinni ja päätin tiputtaa painon normaalipainoon. Siinä se vasta taistelu olikin kun jouduin sanomaan äidilleni vastaan ja kritisoimaan ruokien terveellisyyttä ja äitini pahoitti jatkuvasti mielensä kun en syönyt pullaa tms. Sain ylimääräiset kilot pois ja syön itse kotonani suhteellisen terveellisesti, mutta lapsuudenkodissa tuntuu vaikealta vierailla useampaa päivää, koska pöydät edelleen notkuu herkkuja ja joskus sorrun syömään niitä etten taas pahoittaisi kenenkään mieltä ja sitten on morkkis tuon jälkeen. Toki joku päivän vierailu sopii, mutta pidempiaikainen visiitti kyllä tuntuu kropassa.
Täällä myös. Ei tosin ollut herkkuja vaan sitä "terveellistä kotiruokaa" eli vaikka makaronia ketsupilla. Siis ei mitään muuta, eikä varsinkaan salaattia/kasviksia. Varaa olisi kyllä ollut, mutta kaljaa piti saada koko rahalla. Koko perheellä ongelmia painonhallinnan kanssa ja näkyi muutenkin terveydessä. Pakkoko oli tehdä lapsia siihen paskaan jos ei kiinnosta vittuakaan? Voitte kuvitella minkälainen työ oli opetella tuosta syömään NORMAALISTI, mutta kotoa ulos lennettyäni onnistuin, enkä ikinä syöttäisi omaa lastani samoin. Monipuolisuus ja laadukkaat raaka-aineet kunniaan! Vaikka ei kiinnostaisi mitä itse syö, niin vähintään katsoo että kasvava lapsi saa tarvitsemansa.
Vierailija kirjoitti:
Ottakaa huomioon ettei ennen kaupan valikoimakaan ollut niin laaja kuin nykyään. Välillä tuntuu että nykypäivän maailmassa ruoka on tärkeämpää kuin mikään eivätkä silti ihmiset ole sen terveempiä kuin ennenkään. Ja jos ovat, kyse on ennemminkin lääketeollisuuden kehittymisestä. Antakaa siis vähän armoa omille vanhemmillenne :)
No kyllä mä ainakin olen terveempi, ja ilman lääketeollisuutta. Lapsena oli aina suupielet auki, kynnet liuskottui yms. vitamiinien ja hivenaineiden puutoksista johtuvia ongelmia, joiden luulin kuuluvan normaaliin eloon.
Nyt kun aikuisena syön paljon kasviksia, on olo huomattavasti parempi.
En mä silti vanhemmilleni katkera tms. ole, parhaansa yrittivät. Ja kasarilla vihannekset olivat suht kalliita, erityisesti talvella.
Vierailija kirjoitti:
No ei meillä nyt ihan tuollaista ollut mutta kasvisten puutetta kyllä 80-luvun puolivälissä. Ruoka oli aina tyyliin lihamakaronilaatikko tai perunat ja lihakastike, muutama kurkkuviipale tai tomaattilohko siinä lautasen reunalla koristeena. Porkkanoita joskus keitettiin. Siinä ne kasvikset olikin. Karkkia ei kylläkään saatu kuin lauantaisin.
Ihan kuin meillä. Tosin on pakko tähän vielä lisätä se, että meillä ei kotona laitettu lämmintä ruokaa arkisin. Siis ainoa lämmin ruoka oli silloin kouluruoka. Ja ihan normaaleina välipaloina vanhempani pitivät niitä saarioisen pikkupitsoja, siis niitä teollisista teollisimpia lättyjä. Toinen välipalasuosikkini oli pussikeittoaineksista keitetty juustokeitto ja ranskanleipä. Huoh... Joskus harvoin kun kinusin kaupasta itselleni esim. mandariineja, saatoinkin sitten vetää kilon pussin kerralla. Olisiko ollut jonkin sortin vitamiinin puutos?
Omassa perheessäni meininki on ihan toinen. Laitan ruokaa mielelläni ja teen siitä terveellistä. Kasviksia ja hedelmiä menee joka aterialla. Äitini joskus päivitteleekin, että onpa se hienoa, kun viitsin ja mahtavaa, kun lapsillekin kelpaa kasvikset. Niinpä niin.
Ihan järkyttäviä kokemuksia teillä. Rahanpuute on toki raskasta, mutta suora laiskuus kun ei viitsi huolehtia lapsen oikeasta ravinnosta! Phyi!
Juu, äidin mielestä ruuanlaitto oli hölmöläisten hommaa kun kaupasta saa valmiitakin ruokia. Ja salaatti turhaa pupunruokaa. Oltiin kaikki lapset reilusti ylipainoisia.