Lue keskustelun säännöt.
Riita lapsen sukunimestä
13.01.2016 |
En vielä tietääkseni ole raskaana, mutta yritys on kova. Tuli sitten miehen kanssa puheeksi tuo nimiasia ja hän haluasi lapsen saavan hänen sukunimensä, mutta olen itse eri mieltä. Oma sukunimeni on siis vain minun pienellä suvulla ja koen suurta vastuuta sukunimen jatkuvuudesta, sillä yhtään miespuolista nimenjatkakaa ei ole. Miehen sukunimi taas on melko yleinen.
No miehen mielestä olisi noloa jos lapsella olisi minun sukunimeni? Kuulemma tuntisi itsensä ulkopuoliseksi perheessä. Minähän en taas omasta sukunimestäni luovu edes naimisiin mentäessä, olen jonkun verran jo luonut uraanikin ja tullut tunnetuksi työpiireissäni.
Kumman sukunimen te antaisitte lapselle tässä tilanteessa?
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, annatte vaikka se vanhemman sukunimen, jolle lapsi jää erossa. On sitten kivempi hoitaa lapsen asioita samannimisenä.
Näin mäkin olen aina ajatellut. Useimmiten kai lapselle kuitenkin lykätään isän nimi, vaikka lapsi erossa jää todennäköisimmin äidille? Kyllä on surkeeta miehen elämä, jos sen "miehuus" tai "kunnia" on kiinni lapsen sukunimestä.
Mutta naiselle (kuten AP) on ihan ok vaatia sukunimeään myös lapselle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, annatte vaikka se vanhemman sukunimen, jolle lapsi jää erossa. On sitten kivempi hoitaa lapsen asioita samannimisenä.
Näin mäkin olen aina ajatellut. Useimmiten kai lapselle kuitenkin lykätään isän nimi, vaikka lapsi erossa jää todennäköisimmin äidille? Kyllä on surkeeta miehen elämä, jos sen "miehuus" tai "kunnia" on kiinni lapsen sukunimestä.
Kysehän on enemmänkin ollut naisen kunniasta. Naisen tyttönimi lapsella tarkoitti ennen aina sitä, että on annettu tuntemattomalle miehelle, joka lähti heti saatuaan kuulla raskaudesta ja että ollaan köyhä yh-perhe.
Perinteen mukaan mies on ollut sukunimen jatkaja ja miehen vanhemmat saattaa pettyä pahasti, jos ainoa poika ei jatkakaan nimeä. Tyttären vanhemmat eivät yleensä ole odottaneetkaan nimen jatkuvan ja osa jopa häpeää sitä.
Näinhän se on ollut. Minulle asia on tärkeä nimenomaan siksi, että haluan rikkoa tämän miesvaltaisen perinteen. Lisäksi olen äitini ainoa lapsi, ja haluan jatkaa sukua meidän nimellämme, jos joskus lapsia saan. Miehelläni on myös nuorempi veli, joten heidän nimensä jatkuu hänen kauttaan, jos hän hankkii lapsia. Jos ei, niin ikävä juttu.
Haluaisitko rikkoa perinteen, jos perinne olisi ollut, että aina äidin nimi lapselle?
Kyllä ja ei. Kyllä siinä mielessä, että minusta on tärkeää yrittää muuttaa näitä totunnaisia tapoja tasa-arvoisempaan suuntaan. Jos totunnainen tapa olisi nimetä lapsi äidin mukaan, suhtautuisin siihen varmaan kriitisesti.
Ei siinä mielessä, että suhteeni äitiini ja äidin puolen sukuun on erityisen tiivis, koska isäni jätti meidät heti, kun olin syntynyt. Jos olosuhteet olisivat samat tilanteessa, jossa äidin nimi olisi normi, pitäisin siitä varmaankin silti kynsin ja hampain kiinni kunnioituksesta ja kiitollisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, annatte vaikka se vanhemman sukunimen, jolle lapsi jää erossa. On sitten kivempi hoitaa lapsen asioita samannimisenä.
Näin mäkin olen aina ajatellut. Useimmiten kai lapselle kuitenkin lykätään isän nimi, vaikka lapsi erossa jää todennäköisimmin äidille? Kyllä on surkeeta miehen elämä, jos sen "miehuus" tai "kunnia" on kiinni lapsen sukunimestä.
Mutta naiselle (kuten AP) on ihan ok vaatia sukunimeään myös lapselle?
Luitko ollenkaan aloitusta? Ap:n sukunimi on harvinaisempi. Siksi tässä tapauksessa se on täysin ok ja perusteltua.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ilmoittanut miehelleni, että jos hankimme lapsia (tai enemmänkin saamme niitä), lapsille tulee minun sukunimeni. Jos mies tuntee olonsa ulkopuoliseksi, hänellä on kaikki oikeus ja vapaus vaihtaa itse oma sukunimensä meidän sukunimeksemme.
Minäkin olen ilmoittanut naiselleni, että jos hankimme lapsia (tai enemmänkin saamme niitä), lapsille tulee minun sukunimeni. Jos nainen tuntee olonsa ulkopuoliseksi, hänellä on kaikki oikeus ja vapaus vaihtaa itse oma sukunimensä meidän sukunimeksemme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ilmoittanut miehelleni, että jos hankimme lapsia (tai enemmänkin saamme niitä), lapsille tulee minun sukunimeni. Jos mies tuntee olonsa ulkopuoliseksi, hänellä on kaikki oikeus ja vapaus vaihtaa itse oma sukunimensä meidän sukunimeksemme.
Minäkin olen ilmoittanut naiselleni, että jos hankimme lapsia (tai enemmänkin saamme niitä), lapsille tulee minun sukunimeni. Jos nainen tuntee olonsa ulkopuoliseksi, hänellä on kaikki oikeus ja vapaus vaihtaa itse oma sukunimensä meidän sukunimeksemme.
Sinähän et sitä päätä, vaan kuten aiemmin joku jo totesi, lapselle tulee automaattisesti naisen sukunimi, joka yhteisellä päätöksellä voidaan muuttaa miehen nimeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ilmoittanut miehelleni, että jos hankimme lapsia (tai enemmänkin saamme niitä), lapsille tulee minun sukunimeni. Jos mies tuntee olonsa ulkopuoliseksi, hänellä on kaikki oikeus ja vapaus vaihtaa itse oma sukunimensä meidän sukunimeksemme.
Minäkin olen ilmoittanut naiselleni, että jos hankimme lapsia (tai enemmänkin saamme niitä), lapsille tulee minun sukunimeni. Jos nainen tuntee olonsa ulkopuoliseksi, hänellä on kaikki oikeus ja vapaus vaihtaa itse oma sukunimensä meidän sukunimeksemme.
Ai siinäkin tapauksessa, että oma nimesi on joku Römpsykkä ja naisen nimi tyyppiä von Adelberg? :D
Vierailija kirjoitti:
Hankalaahan tuo on, ymmärrän, että molemmat haluatte oman sukunimenne lapselle. Ei ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin vetää pitkää tikkua tai sopia,että jos eka lapsi on tyttö, saa isän nimen ja jos poika niin äidin tai päinvastoin.
Muista kuitenkin, että sinun toiveesi saada oma sukunimesi lapselle ei ole yhtään vähemmän tärkeä kuin miehen toive, vaikka monet saattavat yrittää niin väittää.
Lain mukaan naisen toive tärkeämpi, koska jos vanhemmat eivät saa sopua aikaiseksi sukunimestä, saa lapsi äidin sukunimen. Samoin äiti saa päättää lapsen uskonnon, jos siitä tulee riitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, annatte vaikka se vanhemman sukunimen, jolle lapsi jää erossa. On sitten kivempi hoitaa lapsen asioita samannimisenä.
Näin mäkin olen aina ajatellut. Useimmiten kai lapselle kuitenkin lykätään isän nimi, vaikka lapsi erossa jää todennäköisimmin äidille? Kyllä on surkeeta miehen elämä, jos sen "miehuus" tai "kunnia" on kiinni lapsen sukunimestä.
Mutta naiselle (kuten AP) on ihan ok vaatia sukunimeään myös lapselle?
Laki määrää että riitatilanteessa lapsi saa äidin sukunimen. Marmata lainsäätäjille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ilmoittanut miehelleni, että jos hankimme lapsia (tai enemmänkin saamme niitä), lapsille tulee minun sukunimeni. Jos mies tuntee olonsa ulkopuoliseksi, hänellä on kaikki oikeus ja vapaus vaihtaa itse oma sukunimensä meidän sukunimeksemme.
Minäkin olen ilmoittanut naiselleni, että jos hankimme lapsia (tai enemmänkin saamme niitä), lapsille tulee minun sukunimeni. Jos nainen tuntee olonsa ulkopuoliseksi, hänellä on kaikki oikeus ja vapaus vaihtaa itse oma sukunimensä meidän sukunimeksemme.
Ai siinäkin tapauksessa, että oma nimesi on joku Römpsykkä ja naisen nimi tyyppiä von Adelberg? :D
Tässä tapauksessa sopiva ratkaisu olisi tyylikäs yhdistelmänimi von Römpsykkä-Adelberg.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankalaahan tuo on, ymmärrän, että molemmat haluatte oman sukunimenne lapselle. Ei ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin vetää pitkää tikkua tai sopia,että jos eka lapsi on tyttö, saa isän nimen ja jos poika niin äidin tai päinvastoin.
Muista kuitenkin, että sinun toiveesi saada oma sukunimesi lapselle ei ole yhtään vähemmän tärkeä kuin miehen toive, vaikka monet saattavat yrittää niin väittää.
Lain mukaan naisen toive tärkeämpi, koska jos vanhemmat eivät saa sopua aikaiseksi sukunimestä, saa lapsi äidin sukunimen. Samoin äiti saa päättää lapsen uskonnon, jos siitä tulee riitaa.
Laki lähtee siitä faktasta, että lapsen äiti tiedetään synnytyssalissa aina, mutta isästä ei voi olla varmuutta. Siksi lapsi saa syntyessään äidin sukunimen ja vanhemmat sitten yhdessä sopivat, jääkö se lapselle nimeksi vai vaihdetaanko se isän sukunimeen. Kyseessä ei ole äidin toive vaan lainsäätäjän päätelmä siitä, kumpi vanhemmista on syntymän hetkellä 100 % tunnistettavissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, annatte vaikka se vanhemman sukunimen, jolle lapsi jää erossa. On sitten kivempi hoitaa lapsen asioita samannimisenä.
Näin mäkin olen aina ajatellut. Useimmiten kai lapselle kuitenkin lykätään isän nimi, vaikka lapsi erossa jää todennäköisimmin äidille? Kyllä on surkeeta miehen elämä, jos sen "miehuus" tai "kunnia" on kiinni lapsen sukunimestä.
Kysehän on enemmänkin ollut naisen kunniasta. Naisen tyttönimi lapsella tarkoitti ennen aina sitä, että on annettu tuntemattomalle miehelle, joka lähti heti saatuaan kuulla raskaudesta ja että ollaan köyhä yh-perhe.
Perinteen mukaan mies on ollut sukunimen jatkaja ja miehen vanhemmat saattaa pettyä pahasti, jos ainoa poika ei jatkakaan nimeä. Tyttären vanhemmat eivät yleensä ole odottaneetkaan nimen jatkuvan ja osa jopa häpeää sitä.
Näinhän se on ollut. Minulle asia on tärkeä nimenomaan siksi, että haluan rikkoa tämän miesvaltaisen perinteen. Lisäksi olen äitini ainoa lapsi, ja haluan jatkaa sukua meidän nimellämme, jos joskus lapsia saan. Miehelläni on myös nuorempi veli, joten heidän nimensä jatkuu hänen kauttaan, jos hän hankkii lapsia. Jos ei, niin ikävä juttu.
Haluaisitko rikkoa perinteen, jos perinne olisi ollut, että aina äidin nimi lapselle?
Olen eri vastaaja, mutta jos äidin nimen antamisella olisi yhtä ikävä historia, haluaisin varmaankin rikkoa. Jos se olisi vaan satunnainen tai jokseenkin neutraali tapa, löytäisin ehkä jotain arvoa sen noudattamisesta.
Omalla kohdallani oman sukunimen pitäminen ja häissä se, että isä ei luovuta ja mekkoni oli kirjava olivat ihan tietoisia irtiottoja perinteistä, joilla on musta vastenmieliset juuret. (Ja jotka toisaalta eivät ole edes kovin suomalaisia ja sikäli kovin perinteisiä.) Mieluummin mietin muita juttuja.
Meillä koko perheellä on mun sukunimi. Totesin miehelle, että mun puolesta lapsille voidaan vapaasti antaa hänen sukunimensä, mutta minä en vaihda omaani ja mies totesi, että hänestä koko perheellä pitää olla sama nimi. Anoppi nikotteli vähän, mutta se saattoi olla ihan tavan puolesta, tiedä häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on tämä ongelma. Mulla on kaunis, erittäin harvinainen todennäköisesti sammumassa oleva suomalainen sukunimi. Tyttöystävälläni on myös kaunis ja hieno ruotsalainen sukunimi, ja lapsen äidinkieli olisi ruotsi. Hänellä on lapsia aiemmasta liitosta (eivät asu kanssamme) ja näillä lapsilla on isän nimi. Olisi mielestäni reilua, että hänkin saisi antaa nimensä lapselle. Lapsi ei olisi biologisesti minun, koska olen sairauden takia lapseton. Tässä onkin ongelmani, koska olen kuunnellut koko nuoruuteni sitä, kuinka minusta ei ole viemään suvun nimeä eteenpäin. Tekisi mieli näyttää, että kylläpä vaan vien nimeä eteenpäin. Tosin taidan kallistua enemmän sille kannalle, että kannattaako tuollaisen porukan nimeä jatkaakaan. Todennäköisesti siis ehdotan, että lapselle äidin nimi, ellei hän ehdottomasti halua minun nimeäni.
On muuten aika vahvassa se käsitys, että lapsella on aina isän nimi. Kerran eräs nainen, joka ei ole vanhus eikä mitenkään tyhmä, totesi keskustelussamme sukunimestäni, että sehän on isäni nimi. Ja hän siis tiesi erittäin hyvin, että olen saanut alkuni yhdenyönsuhteesta enkä ole koskaan edes tavannut isääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ilmoittanut miehelleni, että jos hankimme lapsia (tai enemmänkin saamme niitä), lapsille tulee minun sukunimeni. Jos mies tuntee olonsa ulkopuoliseksi, hänellä on kaikki oikeus ja vapaus vaihtaa itse oma sukunimensä meidän sukunimeksemme.
Minäkin olen ilmoittanut naiselleni, että jos hankimme lapsia (tai enemmänkin saamme niitä), lapsille tulee minun sukunimeni. Jos nainen tuntee olonsa ulkopuoliseksi, hänellä on kaikki oikeus ja vapaus vaihtaa itse oma sukunimensä meidän sukunimeksemme.
Sinähän et sitä päätä, vaan kuten aiemmin joku jo totesi, lapselle tulee automaattisesti naisen sukunimi, joka yhteisellä päätöksellä voidaan muuttaa miehen nimeksi.
Totta, mutta jos asian on hänelle sanonut ja se on hänelle lapsen tekemisen ehtona ok, niin onhan se vähintään suullisen sopimuksen pettämistä päättää toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ilmoittanut miehelleni, että jos hankimme lapsia (tai enemmänkin saamme niitä), lapsille tulee minun sukunimeni. Jos mies tuntee olonsa ulkopuoliseksi, hänellä on kaikki oikeus ja vapaus vaihtaa itse oma sukunimensä meidän sukunimeksemme.
Minäkin olen ilmoittanut naiselleni, että jos hankimme lapsia (tai enemmänkin saamme niitä), lapsille tulee minun sukunimeni. Jos nainen tuntee olonsa ulkopuoliseksi, hänellä on kaikki oikeus ja vapaus vaihtaa itse oma sukunimensä meidän sukunimeksemme.
Sinähän et sitä päätä, vaan kuten aiemmin joku jo totesi, lapselle tulee automaattisesti naisen sukunimi, joka yhteisellä päätöksellä voidaan muuttaa miehen nimeksi.
Totta, mutta jos asian on hänelle sanonut ja se on hänelle lapsen tekemisen ehtona ok, niin onhan se vähintään suullisen sopimuksen pettämistä päättää toisin.
Se on totta. Ja nostaisin sinuna aika kovan metelin, jos nainen pettäisikin sopimuksen sitten, kun asiasta virallisesti päätetään.
Jos haluat aloittaa miehen vieraannuttamisen lapsestaan, annat oman sukunimesi. Äitihän sen laillisesti saa päättää. Ja toki erossa lapset jäävät sulle.
Vierailija kirjoitti:
Oma sukunimeni on siis vain minun pienellä suvulla ja koen suurta vastuuta sukunimen jatkuvuudesta, sillä yhtään miespuolista nimenjatkakaa ei ole.
Ymmärrän, että koet suurta vastuuta sukunimesi jatkumisesta. Mutta miten se siihen liittyy, että yhtään miespuolista nimenjatkajaa ei ole? Ajatteletko, että olisi helpompaa, jos olisi yksikin miespuolinen, sen sijaan että olisi liuta naispuolisia? Eli oletko sittenkin pohjimmiltasi sitä mieltä, että lapsella kuuluu olla miehen eli isän sukunimi?
Meilläkin oli ihan selvää, että kaikki lapset saavat minun sukunimeni. Vuosi kuopuksen syntymän jälkeen mieskin otti meidän sukunimen kun oli siihen jo niin tottunut. Tosiaan ajateltiin silloin esikoisen raskausaikana, että jos ero tulee, niin minusta tulisi lähivanhempi, eli järkevää antaa heti sama sukunimi ja onhan se reilua muutenkin kun minähän lapset kannoin, synnytin ja imetin. Myös siinä mielessä helpompi kun minä myös matkustelen lasten kanssa, että meillä on yhteinen sukunimi.
Vierailija kirjoitti:
olen äitini ainoa lapsi, ja haluan jatkaa sukua meidän nimellämme, jos joskus lapsia saan. Miehelläni on myös nuorempi veli, joten heidän nimensä jatkuu hänen kauttaan, jos hän hankkii lapsia. Jos ei, niin ikävä juttu.
Miten niin miehesi nimi automaattisesti jatkuisi hänen veljensä kautta, jos veli lapsia saa? Voihan miehesi veljellä olla samanlainen vaimo kuin miehelläsi!
En oikeastaan. Tarkoitin siis sitä, että perinteisesti miehen suku jatkuisi hänen veljensä kautta, mutta jos näin ei käy, eli veli ei hanki lapsia tai veljen kumppani haluaa rikkoa perinteen, niin sille ei sitten voi mitään. Me olemme sopineet mieheni kanssa näin, ja hänen vanhempiensa on vaan nieltävä pettymyksensä, jos suku ei jatkukaan kummankaan pojan kautta.