Lue keskustelun säännöt.
Paska fiilis, avaudun :(
12.01.2016 |
Exä käyttäytyy kylmästi minua kohtaan eikä reagoi mihinkään mitenkään. Hetki sitten meillä oli puhetta rakkaudesta, yhteisestä tulevaisuudesta ja unelmista. Olin valmis olemaan ensimmäistä kertaa täysin vakavissani suhteessa, mutta turhaa sekin oli. Aiemmin olen ollut vähän pelleilijä, valehdellut itselleni että osaan sitoutua mutta riidan tullessa puhunut heti eroamisesta ja yleensä se on tapahtunutkin. Olen kuitenkin tuntenut lähinnä helpotusta enkä ole itkenyt itse ihmisten perään vaan menetyksen. Mutta en kauan senkään perään.
Nytpä en osaa edes vihata kusipäistä exääni. Osaan vihata hänen välinpitämättömyyttään, mutten häntä ihmisenä. En näe muita miehiä, en voi edes ajatella muita, koska ei sellaista yhteyttä saa useamman kanssa. Siinä on aina joku iso mutta, joka estää vakavan homman.
Näemme vielä viimeisen kerran näillä näkymin viikon päästä, mutta en haluaisi ajatella sen olevan viimeinen kerta ):
Tuntuu niin pahalta, että joku voi vannoa niin paljon ja niin suurta ja sitten vain luopua kaikesta ): Miksi hän ei kaipaa minua viereensä? Miksi hän ei kaipaa minun katseluani ja nauramista kanssani?
:'(
Ei meidän suhteemme ollut katastrofi, erimielisyyksiä ja riitaa, mutta ei mitään mitä ei voisi korjata. Nyt olen taas jälleen kerran yksin, kärsin valtavasti yksinolosta mutta en voi kuvitellakaan muita miehiä tai edes panemista ympäriinsä. Olen aivan umpikujassa, haluan vain takaisin meidät ja puhua selväksi kaiken ):
Nyt minulla ei ole ketään joka auttaisi arkisissa asioissa, en osaa asentaa sähkölaitteita itse, en osaa kasata huonekaluja. Miksi enää edes tekisin kodistani upean, kun se vain muistuttaa surusta :(
En vain jaksa mitään, en merkitse edes rakkauttaan vannoneelle miehelle mitään, kukaan ei halua viereeni eikä kukaan halua jakaa elämäänsä kanssani :( Päivät kuluvat sumussa enkä jaksaisi edes miettiä velvollisuuksia. Minulla on rahaa sen verran, et voin masentua kotona vielä hetken ennen kuin on pakko hankkia työtä. En vain jaksaisi mitään :(
Minua ei kiinnosta periaatteessa mikään muu kuin se, kuinka pahasti joku voi särkeä sydämen olematta oikeasti edes paha ihminen. Kyllä minä ne pahat pojat jo tunnen enkä edes kiinnostu heistä. Tämä "paha poika" on vain niin uppoutunut omiin ongelmiinsa, ettei näe minua enää. :(
Miten minun kannattaa käyttäytyä, kun näemme? Olenko viileä vai yritänkö puhua? Veikkaan, että se ei ainakaan johda mihinkään hyvään :(
En kaipaa arvosteluja ja kliseelauseita. Minä OSASIN olla yksin, nautin siitä, kunnes tapasin hänet ja RAKASTUIN. Ja nyt minulla vasta on ongelma :(
Sen kerran kun tapaa sielunkumppaninsa, rakastuu, sitoutuu täydellä sydämellään... niin lopputulos on tämä :'(
Ei tässä olisi ongelmaa, jos ihastuisin vähän väliä ja kriteerini miehelle olisivat luokkaa kohtelias, pitkä ja hauska. Kun ei se vain riitä, että toisessa on jotain. Täytyy olla KAIKKI, ja hänessä se kaikki oli ja meillä oli kaikki edellytykset onneen. :( En aio reagoida yhteenkään aika parantaa haavat -lässytykseen, vihaan kliseitä. Haluan järkeillä asiaa.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erosta ei puhuta, ellei halua erota. Jos siitä puhuu voi käydä niin, että toinen tosiaankin ottaa ja lähtee. Silloin on turha itkeskellä perään. Puhu seuraavalla kerralla vaikka kottikärryistä, kun tekee mieli uhota jotain.
Lue ennen kuin kommentoit. juurihan kerroin, että nimenomaan EN ole uhkaillut erolla kertaakaan. AIEMPIEN kanssa kyllä.
No mitä varten sitten olet puhunut erosta ollenkaan?
"Riitojen aikana en kertaakaan puhunut erosta niin, että sen olisi voinut ymmärtää niin että minä haluan erota."
Yhden ainoan kerran kysyin, mitä mies olisi mieltä jos eroaisimme. Ja tämä siinä vaiheessa, kun miehen olemuksesta paistoi kylmyys kaikkea kohtaan. Siinä vaiheessa kun olin varma, että hän pystyy siihen itsekin. Huvin vuoksi en ole heilutellut erokortteja ja tämäkin oli kysymys, ihan vain jotta voisin pohtia asiaa tekemättä hätiköityjä päätöksiä. No mies hoiti sen sitten pois alta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle tärkeintä oli tietää, etten itse ole hätiköinyt ja draamaillut ja pilannut sillä kaikkea. Siispä tietoisesti riitelin itse aiheesta ja jätin kaiken muun pois. Päätin, että jos mies laittaa minut kärsimään, niin kärsin niin kuan että voin käsi sydämellä sanoa, ettei se ollut oikein enkä liioittele. Eli päätin, etten lähde kävelemään heti ensimmäisestä itkusta, jonka mies minulle aiheuttaa. En ensimmäisestä huudosta tai pettymyksestä. Ja sen myös pidin.
Ensimmäistä kertaa voisin kommentoida jssap. Jos joku saa sinut tuntemaan noin, kaiken hyvän lisäksi, niin ei se kyllä ole sinulle kuitenkaan se oikea. Samassa tilanteessa olen itsekin, mutta pakko ne faktat on myöntää. Kun ei toiselle riitä, niin ei. Tai sitten ei vaan toista kiinnosta, vaikka itse näkisi miten paljon hyvää suhteessa ja toisessa. Minäkään en voi edes kuvitella miten tästä voisi selvitä, mutta tiedän silti järjellä ajateltuna, että kyllä ajan kanssa voi. Kaikkea hyvää sinulle ap.