Elämä ei mennyt yhtään niin kuin suunnittelin. N37.

Kyse on siitä että suomalainen yhteiskunta antaa ymmärtää menestymisen mahdollisuuksiin ja perheen perustamisen ja asunnon hankkimisen mahdollisuuksiin, vaikka ne oikeasti ovat valhetta. Tervetuloa oikeaan elämään piika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille selvennykseksi, että "teimme" lapsemme, kun elämässä kaikki oli hyvin. Mies oli töissä, minä suoritin opintoni loppuun äitiyslomien/hoitovapaiden aikana (lapset eivät tarvinneet kokopäiväistä päivähoitoa). Niinkuin sanoin, en olisi ikinä arvannut, miten elämä tulee muuttumaan! Haastava erityislapsi ja mielenterveyden ongelmista kärsivä mies. Rakastan perhettäni yli kaiken, mutta voimat alkavat olla loppu. En koe, että olisimme itse aiheuttaneet ahdinkomme. T. Ap

Kerroit että mies oli vain 2 vuotta töissä ennen sairastumistaan. Siinä kahdessa vuodessako teitte 3 lasta? Monesko lapsi tämä kehitysvammainen on?

Tätä minäkin aloin laskea...

Mies terapiaan tai ero.

Mies ottaa myös jotain vastuuta omasta ja perheensä elämästä vaikka olisi kuinka masentunut tai ero.

Sitä masentuu vain lisää jos ei tee yhtään mitään.'

Mitä mies tekee päivät pitkät jos ei tee kotitöitä tai hoida lapsia edes illalla paria tuntia että ap pääsee vaikka lenkille tai kaffille ystävän kanssa? Istuu tietokoneella, pelaa, katsoo pornoa ja runkkaa...näitä kummasti ne masentuneet kyllä kykenee tekemään!?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja vielä viesti 12:lle, kun olen niin vihainen: kehtaatkin sanoa alisuoriutujaksi ihmistä, joka antaa joka ikinen päivä kaikkensa, jotta rakkaillaan olisi hyvä olla. Mene jonnekin empatiakouluun tai jonnekin. t.14

Jos kaksi korkeakoulutettua sössii elämänsä noin totaalisen wt-meiningiksi, niin kyllä, kyseessä todellakin on tyylipuhdas alisuoriutuminen. Miksi otat tämän noin henkilökohtaisesti. Taisi kalikka kalahtaa? Oletko itse hyöydyntänyt vastaavanlaiset hyvät lähtökohdat yhtä huikean "hyvin"?

Ja hei, edelleen: niitä lapsia ei hankita kolmea (3) kappaletta, jos tilanne on huono taloudellisesti! Korkeakoulutetun luulisi ymmärtävän? Eikö siellä korkeakoulussa ollut myöskään ehkäisystä yhtään kurssia? Eikä vastuullisesta vanhemmuudesta, johon kuuluu sekin, että jos ei ole antaa hyvää kotia lapselle, sitä lasta ei tehdä "paikkaamaan" tilannetta.

Ei nyt kannata kuitenkaan dramatisoida. APn lapsilla on varmasti ihan hyvää olla. On vaatteita päällä, on ruokaa ja huolenpitoa. Se ei välttämättä vastaa sun käsityksiä siitä, mitä korkeasti koulutettujen lasten elämän pitäisi olla, mutta nehän on vain sinun käsityksiä. Kaikki on suhteellista...

Hei ja kiitos vastauksista! Erityisesti mieltä lämmittää kannustavat viestit, mutta tottakai rakentava palautekin on tervetullutta! Eli alkuun selvennän, että lastenhankinta aloitettiin opiskelujemme loppuvaiheessa, pitihän meillä olla varmat työpaikat tiedossa. Ja niinhän mies pääsikin suoraan töihin valmistuttuaan. Alkuperäinen syy miehen masentumiseen on luultavasti erityislapsen syntymä. Mies otti sen todella raskaasti. Luulen, että nykyään masennuksen syy on enemmän huono itsetunto työttömyyden vuoksi (niinkuin joku taisikin mainita!). Tekee jonkun verran kotihommia ym., mutta kotoa ei halua ihmeemmin poistua, koska pelkää muiden ihmisten reaktioita. Ihan ensimmäisenä yritänkin ratkaista miehen tilanteen. Myös lapselle yritän hakea lisää tukea vammaispalvelujen kautta! Kiitos viesteistänne, nyt tuntuu jo vähän paremmalta! T. Ap

"Erityislapsi"?? Siis ihan daunaria tai separia meinaat?

Uskottoman kypsästi ap suhtautuu vastauksiin. Huomaa kyllä, kuka se wt on tässä ketjussa! Joku aivan muu kuin ap... Paljon tsemppiä elämääsi!

Elämässä sattuu odottamattomia juttuja. Itse olen töissä taistelen masennusta vastaan ja pakenen suruani töihin. Kuopukseni kuoli kesällä ja mikään ei ole sen jälkeen ollut niin kuin ennen. Työmatkoilla toisinaan itken. Pakko olla vaan onnellinen siitä mitä on vielä jäljellä.

Erityislapsella tarkoitetaan esim. autistia tai kehitysvammaista lasta. Tai sitte voi olla ADHD, kehityksen viivästymä eri syistä ym.

Ai ei mennyt, onko jollain muka mennyt, urbaania legendaa?!

Laita myös asioita mittasuhteisiin. Sulla on kuitenkin hyvät lähtökohdat, jos olet ponnistanut aikuiselämään niin, että olet rohjennut "suunnitella" elämää tai ollut jotain kurjuutta huenompia oletuksia tulevasta.

Mieti tilannetta kun tulet aikuiseksi ja sinulta on "siivet" katkottu jo lapsena. Se on taakka, mistä irrottautuminen on isompi juttu kuin erityislapsi ja työttömyys yhdessä.

En halua vähätellä, mutta toivon sulle voimaa siitä ajatuksesta, että huonomminkin vois olla.

Olen itse tällainen siipirikko, mutta kohtuullisen menestynyt. Lapsuus on silti raskas taakka vieläkin.

Itsekin lähes samassa tilanteessa. Sillä erolla, että olen eroamassa miehestäni. Olen yrittänyt auttaa, mutta mitään ei ole tapahtunut vuosiin. On helpompaa olla yksin lasten kanssa!

Ajattele lapsiasi!<3 Niin moni toivoo hartaasti lasta mutta ei saa. T. Lapsettomuudesta kärsivä

Vierailija kirjoitti:

Itse teen tällä hetkellä töitä vain osa-aikaisesti, lapsen terapiat ym. pitää hoitaa. Mies kerkesi olla pari vuotta töissä ennen sairastumistaan. Saan iloa paljon lapsistani ja välillä tuntuu, että pelkästään heistä! Mies ei osallistu kodin hoitamiseen, eikä pysty ottamaan vastuuta lapsista. Näin ollen minulle ei jää aikaa harrastuksiin tai ystävien tapaamiseen. Tukiverkkoa ei ole, vanhemmat asuvat toisessa kaupungissa. Varmasti miehen terapia olisi nyt ensimmäinen siirto, pelkkä lääkitys ei näytä purevan! T. Ap

siis onko lapset hankittu ennen miehen masennusta.?? Kai saatte korotettua vammaistukea?

Taas tätäkin keskustelua seuratessa alkaa ärsyttää se, miten lapsista koitetaan väkisin ammentaa sitä elämän oloa, iloa ja tarkoitusta. Teitte siis kolme lasta ja nyt mies on masennuksen takia työkyvytön.

Maailmassa on NIIN paljon muutakin, mikä taitaa nyt jäädä sivuun. On taidetta, kulttuuria, matkoja, ystäviä, liikuntaa, myös todella edullisesti silloin kun rahat ovat vähissä. Älkääkä sanoko, että voihan lasten kanssa käydä uimahallissa, se ei todellakaan ole se mitä tässä tarkoitan.

Ilmeisestikään nykyinen tilanne kotona 24/7 ei auta mitään?

Ja onhan se lapsellekin melkoinen vastuu olla oman vanhempansa onnen seppä, huoh. Ei kiva.

Minäkin kehoitan ajattelemaan lapsiasi! Sinulla on heistä paljon seuraa myös, kun he ovat vanhempia. Pääset kokemaan luultavasti myös isovanhemmuuden ajallaan. Paljon asioita mitä meillä lapsettomilla ei ole.

Kyllä, lapset saatiin ennen miehen masennusta. T. Ap

Ei minunkaan elämä mennyt niinkuin ajattelin. Iloitse sinä että sinulla sentäs on perhe. Olen 40+ nainen, yksinäinen ja lapseton. Halusin aina perhettä ja lapsia mutta muutaman epäonnistuneen parisuhteen jälkeen olen ollut pääasiassa viime vuodet yksin. Olen töissä, joka ei oikeastaan edes kiinnosta, vaikka tuloni ovat hiukan keskimääräistä paremmat. Senjälkeen kun tajusin että en voi saada omia lapsia, olen vain jotenkin vieraantunut kaikista lapsiperhe elämää elävistä ystävistäni. Aika erakko olen, joitakin työnkautta tuntemiani ihmisiä silti pidän ystävinäni. Joskus heitä näen, mutta en useinkaan. En vain enää oikeastaan jaksa pitää yhteyttä kehenkään.

Aika usein huomaan miettiväni eläväni aika tarpeetonta elämää.. Merkitys on hävinnyt yksinäisyyden myötä. Ja olen suoraan sanottuna kateellinen ihmisille joilla on perhe ja lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Tilanteesi on niin ahdistava, että varmaan myötäahdistumiselta itseäni varjellakseni tulin kertomuksestasi ensimmäiseksi vain vihaiseksi. Sinulla on korkea koulutus, mutta olet halunnut tyytyä huonoon mieheen ja ehdoin tahdoin halunnut tehdä vielä kolme lasta. Se on järkky määrä silloin, kun tilanne ei ole hyvä.

EIkö sinulla ole matikkapäätä lainkaan? Luulitko, että mitä enemmän lapsia tekee, sen paremmin ne rahat riittävät? Mitä ihmettä?

Lue tekstisi. Olet toiminut kuin joku tosi onneton lähiössä ikänsä elänyt työtön, kouluttamaton, itsetunnoton tyttö, joka yrittää takertua mihin tahansa hänet kelpuuttavaan mieheen tekemällä mahdollisimman monta ankkurivauvaa toivoen, että rakkaus tulee niiden mukana suhteeseen, joka ei omillaan kanna.  Missä itsetuntosi oli alun alkaenkaan?

Sori. Tilanteesi on kauhea, mutta ei mahda mitään. En voi olla kuin vihainen siitä, että ihmisellä tuntuu olevan todella hyvät lähtökohdat (korkea koulutus nyt ainakin) ja siitä huolimatta alisuorittaa noin pahasti.

Olet maalannut itsesi nurkkaan. Olen varma, että teillä on kuitenkin läheisiä, jotka pystyvät tukemaan sinua ja miestäsi.

Muista, että kun lapsia on hankkinut, heidän hyvinvointinsa on kaikki kaikessa. Tästä eteenpäin on vain jaksettava. Kolme?! Miksi kolme lasta tuollaiseen tilanteeseen, kun kukaan ei pakota nykyään hankkimaan ensimmäistäkään ennen kuin asiat ovat niin hyvin, että niille on tarjota hyvä, myös taloudellisesti hyvä koti.

Myös hyvä mies voi sairastua masennukseen.

Vierailija kirjoitti:

Taas tätäkin keskustelua seuratessa alkaa ärsyttää se, miten lapsista koitetaan väkisin ammentaa sitä elämän oloa, iloa ja tarkoitusta. Teitte siis kolme lasta ja nyt mies on masennuksen takia työkyvytön.

Maailmassa on NIIN paljon muutakin, mikä taitaa nyt jäädä sivuun. On taidetta, kulttuuria, matkoja, ystäviä, liikuntaa, myös todella edullisesti silloin kun rahat ovat vähissä. Älkääkä sanoko, että voihan lasten kanssa käydä uimahallissa, se ei todellakaan ole se mitä tässä tarkoitan.

Ilmeisestikään nykyinen tilanne kotona 24/7 ei auta mitään?

Ja onhan se lapsellekin melkoinen vastuu olla oman vanhempansa onnen seppä, huoh. Ei kiva.

Ei hyvää päivää.