Lue keskustelun säännöt.
Päiväkotiin tulee down-lapsi
14.02.2006 |
Eihän sellaisen lapsen paikka ole tavallisessa päiväkodissa. Kauhulla ajattelen kuinka paljon vie aikaa hoitajilta muiden lasten kustannuksella. Eikö niillä ole omat koulutkin niin miksei sitten myös omat päiväkodit?
On se kivaa omankin lapsen ruokailla kun vieressä toiselta valuu kuola suusta.....
Kommentit (41)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
" kärsimään" hoitajien puutteesta. Minun vaikeasti vammainen lapsi on tavallisen päiväkodin ainoa vammainen lapsi. Joistain vanhemmista huomaa välillä sen, etteivät he pidä ajatuksesta että heidän lapsen ryhmässä on vammainen lapsi. Jotkut eivät edes tervehdi minua aamulla. Onneksi kuitenkin suurin osa muista vanhemmista kohtelevat meitä ihan samalla tavalla kuin muitakin perheitä.
Ja ne ihanat ns. normaalit lapset! He kohtelevat lastani aivan ihanasti. Ovat tietenkin alussa kyselleet että miksi x ei osaa kävellä. Mutta kun asia on heille selitetty yksinkertaisella tavalla (x ei osaa kävellä), niin lapset eivät ole asiaa sen kummemmin enää miettineet. Harmi vain, että osat vanhemmista siirtävät asennevammansa myös lapsiin omalla käyttäytymisellään...