Lue keskustelun säännöt.
puolisoiden tuloerot
11.01.2016 |
Miten teillä muilla, joilla toinen maksaa suurimman osan menoista, esim. vuokran kokonaan, koska toisella on pienet tulot, kuinka tämä suurempi tulinen suhtautuu asiaan?
Meillä mies maksaa vuokran, sillä omat tulon ovat osa-aikatyön palkka sekä lapsilisät ja elatusmaksu. Miehellä kunnon palkka. Nyt mies on alkanut nurisemaan asiasta, että hän joutuu elättämään, eikä saa mitään säästöön . Minuakin tuo sanominen kirpaisee kovasti, mutta en tässä työksi voi muuttua. Teen kuitenkin sen verran työtä, kuin on mahdollista .
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä yhteinen "tili" eikä lasketa kuka maksaa mitäkin, vaan laskut maksetaan siltä tililtä missä on kulloinkin rahaa! Näin ollut ihan alusta saakka.
En ole koskaan ymmärtänyt tällaista järjestelyä. Mitä jos toinen on kovempi kuluttamaan kuin toinen, joka kuitenkin tuo esim. enemmän rahaa tilille? Meillä molemmilla omat tulot ja omat tilit, kaikki maksetaan puoliksi tuloista välittämättä. Esim. nyt ostin omilla rahoillani kaksi Artekin jakkaraa meille -mies jos olisi nämä joutunut maksamaan niin olisi tullut riita. Teen muutenkin paljon yllätysostoksia, joista en puhu etukäteen ja mikä ei sopisi, jos rahamme olisivat yhteisiä. Näin molemmilla jää myös säästöön rahaa -omaa rahaa. En itse naisena koskaan suostuisi siihen, että minulla ei ole omia säästöjä. Säästän ja sijoitan, ja yhdessä säästämme lapselle.
Mitä taas en ymmärrä yhtään tuolaista touhua että ollaan kimpassa, mutta pidetään rahat erillään ja tehdään hankintoja joista ollaan täysin eri mieltä. Kannataisi ehkä panostaa enemmän kumppanin valintaan ja ottaa sellainen jonka kanssa edes talousasiat natsaa jossain määrin, ettei tarvi tapella rahasta, sillä se on melko suuressa roolissa yhteystaloudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä yhteinen "tili" eikä lasketa kuka maksaa mitäkin, vaan laskut maksetaan siltä tililtä missä on kulloinkin rahaa! Näin ollut ihan alusta saakka.
En ole koskaan ymmärtänyt tällaista järjestelyä. Mitä jos toinen on kovempi kuluttamaan kuin toinen, joka kuitenkin tuo esim. enemmän rahaa tilille? Meillä molemmilla omat tulot ja omat tilit, kaikki maksetaan puoliksi tuloista välittämättä. Esim. nyt ostin omilla rahoillani kaksi Artekin jakkaraa meille -mies jos olisi nämä joutunut maksamaan niin olisi tullut riita. Teen muutenkin paljon yllätysostoksia, joista en puhu etukäteen ja mikä ei sopisi, jos rahamme olisivat yhteisiä. Näin molemmilla jää myös säästöön rahaa -omaa rahaa. En itse naisena koskaan suostuisi siihen, että minulla ei ole omia säästöjä. Säästän ja sijoitan, ja yhdessä säästämme lapselle.
Jos on yhteiset rahat, edellyttää se tietenkin, että suhde rahaan ja kuluttamiseen on suurin piirtein samanlainen ja että molemmilla on ajatus, että tämä perhe on yhteinen yritys eli ei ole sinun ja minun jakkaroita. Yhteiset rahat ovat vaan niin paljon helpompi tapa toimia; maksetaan ensin laskut pois, siirretään joku sopiva summa säästöön ja lopuilla eletään. So simple! Ei tarvitse miettiä, mitä kukin maksaa jne.
Tämä on toiminut hyvin ainakin tällaisessa perheessä, jossa on oltu yhdessä opiskeluajoista lähtien ja jossa on aina ollut täysi luottamus toiseen. Ei ole koskaan tarvinnut riidellä rahasta ja isoista hankinnoista on päätetty yhdessä. Ja ihan vapaasti on voinut käydä ostamassa Artekin jakkarat!
Ymmärrän, että voi toimia, mutta meillä ei toimisi. Meillä on suht samanlaiset tulot ja saatan tosiaan ostaa mitä milloinkin aika suurilla summilla tuosta noin vain.. En jaksa neuvotella tällaisesta, koska rahani ovat minun, eikä mieheni taas todellakaan suostuisi "omia rahojaan" käyttämään juurikin esim. Artekin jakkaroihin, koska meillä on jo Artekin tuoleja vaikka muille jakaa. Kulutustottumuksemme ovat siis erilaiset. Toiseksi, haluan omia säästöjä ja sijoituksia -en perheen yhteisiä. Vaikka valtaosa pareista on yhdessä ikuisesti, osa eroaa, enkä itse halua laittaa naisena kaikkia munia samaan koriin. Oikein mielelläni pidämme molemmat omat säästömme itsellämme. Niitähän voi yhdistellä, jos haluaa ostaa sijoitusasuntoa tms.
Tuohan on vähän sama asia kuin että olisi hyvin erilainen seksuaalinen käyttäytymien. Toinen haluaa vain aluantaina peiton alla ja toinen haluaa olla irstaasti myös vieraiden kanssa jatkuvasti. Ratkaisuna siis sitten se että pidetään seksi kummankin yksityisasiana.
Mutta jokaisella parilla on vapaa mahdollisuus ja oikeus sopia keskenään parisuhteensa pelisäännöt, liittyy ne sitten seksiin tai rahaan tai harrastuksiin tai mihin tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä yhteinen "tili" eikä lasketa kuka maksaa mitäkin, vaan laskut maksetaan siltä tililtä missä on kulloinkin rahaa! Näin ollut ihan alusta saakka.
En ole koskaan ymmärtänyt tällaista järjestelyä. Mitä jos toinen on kovempi kuluttamaan kuin toinen, joka kuitenkin tuo esim. enemmän rahaa tilille? Meillä molemmilla omat tulot ja omat tilit, kaikki maksetaan puoliksi tuloista välittämättä. Esim. nyt ostin omilla rahoillani kaksi Artekin jakkaraa meille -mies jos olisi nämä joutunut maksamaan niin olisi tullut riita. Teen muutenkin paljon yllätysostoksia, joista en puhu etukäteen ja mikä ei sopisi, jos rahamme olisivat yhteisiä. Näin molemmilla jää myös säästöön rahaa -omaa rahaa. En itse naisena koskaan suostuisi siihen, että minulla ei ole omia säästöjä. Säästän ja sijoitan, ja yhdessä säästämme lapselle.
Jos on yhteiset rahat, edellyttää se tietenkin, että suhde rahaan ja kuluttamiseen on suurin piirtein samanlainen ja että molemmilla on ajatus, että tämä perhe on yhteinen yritys eli ei ole sinun ja minun jakkaroita. Yhteiset rahat ovat vaan niin paljon helpompi tapa toimia; maksetaan ensin laskut pois, siirretään joku sopiva summa säästöön ja lopuilla eletään. So simple! Ei tarvitse miettiä, mitä kukin maksaa jne.
Tämä on toiminut hyvin ainakin tällaisessa perheessä, jossa on oltu yhdessä opiskeluajoista lähtien ja jossa on aina ollut täysi luottamus toiseen. Ei ole koskaan tarvinnut riidellä rahasta ja isoista hankinnoista on päätetty yhdessä. Ja ihan vapaasti on voinut käydä ostamassa Artekin jakkarat!
Ymmärrän, että voi toimia, mutta meillä ei toimisi. Meillä on suht samanlaiset tulot ja saatan tosiaan ostaa mitä milloinkin aika suurilla summilla tuosta noin vain.. En jaksa neuvotella tällaisesta, koska rahani ovat minun, eikä mieheni taas todellakaan suostuisi "omia rahojaan" käyttämään juurikin esim. Artekin jakkaroihin, koska meillä on jo Artekin tuoleja vaikka muille jakaa. Kulutustottumuksemme ovat siis erilaiset. Toiseksi, haluan omia säästöjä ja sijoituksia -en perheen yhteisiä. Vaikka valtaosa pareista on yhdessä ikuisesti, osa eroaa, enkä itse halua laittaa naisena kaikkia munia samaan koriin. Oikein mielelläni pidämme molemmat omat säästömme itsellämme. Niitähän voi yhdistellä, jos haluaa ostaa sijoitusasuntoa tms.
Molempi parempi, riippuu niin monesta asiasta! Meillä on aina pantu vähän syrjään, silloinkin, kun tulot olivat pienet. Ja asuntolainat on aina mitoitettu niin, että ei ole tarvinnut ihan tiukille elämistä vetää. Niinpä sitä omaisuuttakin on vähitellen karttunut. Koti, mökki ja sijoitusasunto ovat yhteisiä, rahastot erillisiä. Kummankin rahastoon menee kuukausittain sama summa.
En muista, että koskaan olisi riidelty rahasta tai rahankäytöstä ylimalkaan. Ei ole ollut tarvetta ja kumpikin on voinut vapaasti käyttää yhteistä tiliä.
Vierailija kirjoitti:
Miehen brutto 6000 ja mun 2200, mies maksaa asuntolainan ja laskut, mä hoidan ruuat ja lapsen vaatteet sekä harrastusmaksut. Molemmat maksaa oman autonsa kulut. As.laina on tietenkin 50/50 molempien nimissä. Ei ole koskaan valittanut, päinvastoin kyselee että tarvitsenko rahaa ja ostelee aika tyyriitä lahjoja ja matkoja silloin tällöin.
Toivottavasti myös asunto on 50/50. Vasta paljastui lähipiiristä yksi tapaus, jossa mies teki konkurssin sekä karkasi ulkomaille velkojia pakoon ja kävi ilmi että talolaina on puoliksi, mutta talo avomiehen nimissä. Ulosotto myy taloa ja rouva saa muuttaa muualle kunhan meenee kaupaksi ja toki saa pitää puolikkaan lainansa ja maksaa sitä vielä pitkään ja hartaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä yhteinen "tili" eikä lasketa kuka maksaa mitäkin, vaan laskut maksetaan siltä tililtä missä on kulloinkin rahaa! Näin ollut ihan alusta saakka.
En ole koskaan ymmärtänyt tällaista järjestelyä. Mitä jos toinen on kovempi kuluttamaan kuin toinen, joka kuitenkin tuo esim. enemmän rahaa tilille? Meillä molemmilla omat tulot ja omat tilit, kaikki maksetaan puoliksi tuloista välittämättä. Esim. nyt ostin omilla rahoillani kaksi Artekin jakkaraa meille -mies jos olisi nämä joutunut maksamaan niin olisi tullut riita. Teen muutenkin paljon yllätysostoksia, joista en puhu etukäteen ja mikä ei sopisi, jos rahamme olisivat yhteisiä. Näin molemmilla jää myös säästöön rahaa -omaa rahaa. En itse naisena koskaan suostuisi siihen, että minulla ei ole omia säästöjä. Säästän ja sijoitan, ja yhdessä säästämme lapselle.
Mitä taas en ymmärrä yhtään tuolaista touhua että ollaan kimpassa, mutta pidetään rahat erillään ja tehdään hankintoja joista ollaan täysin eri mieltä. Kannataisi ehkä panostaa enemmän kumppanin valintaan ja ottaa sellainen jonka kanssa edes talousasiat natsaa jossain määrin, ettei tarvi tapella rahasta, sillä se on melko suuressa roolissa yhteystaloudessa.
Niin mitä et ymmärrä? Minun mieheni on tavallinen suomalainen mies. Hän ei todellakaan arvosta 300e Artekin tuoleja ja on sitä mieltä, että minun ei tarvitse ostaa joka kesä 300e Marimekon laukkua. Koska olen kuitenkin työssäkäyvä ihminen, ostan nämä itse niin halutessani enkä tappele siitä hänen kanssaan. Ylipäätään vaikea nähdä, että missään suhteessa kaikki hankinnat olisivat yhteisiä? Tai sitten niitä ei varmasti ole paljon? Ei minullekaan sopisi, että mies minun rahoillani tuosta noin vain ostelisi 200e nahkakengät ja uuden tabletin kaupungilla käydessään. Mutta kun on omat rahat, niin ei tarvitse neuvotella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen brutto 6000 ja mun 2200, mies maksaa asuntolainan ja laskut, mä hoidan ruuat ja lapsen vaatteet sekä harrastusmaksut. Molemmat maksaa oman autonsa kulut. As.laina on tietenkin 50/50 molempien nimissä. Ei ole koskaan valittanut, päinvastoin kyselee että tarvitsenko rahaa ja ostelee aika tyyriitä lahjoja ja matkoja silloin tällöin.
Toivottavasti myös asunto on 50/50. Vasta paljastui lähipiiristä yksi tapaus, jossa mies teki konkurssin sekä karkasi ulkomaille velkojia pakoon ja kävi ilmi että talolaina on puoliksi, mutta talo avomiehen nimissä. Ulosotto myy taloa ja rouva saa muuttaa muualle kunhan meenee kaupaksi ja toki saa pitää puolikkaan lainansa ja maksaa sitä vielä pitkään ja hartaasti.
Talo ja tontti on myös molempien nimissä 50/50, joten en ole yhtään huolissani vaikka ero joskus tulisikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä yhteinen "tili" eikä lasketa kuka maksaa mitäkin, vaan laskut maksetaan siltä tililtä missä on kulloinkin rahaa! Näin ollut ihan alusta saakka.
En ole koskaan ymmärtänyt tällaista järjestelyä. Mitä jos toinen on kovempi kuluttamaan kuin toinen, joka kuitenkin tuo esim. enemmän rahaa tilille? Meillä molemmilla omat tulot ja omat tilit, kaikki maksetaan puoliksi tuloista välittämättä. Esim. nyt ostin omilla rahoillani kaksi Artekin jakkaraa meille -mies jos olisi nämä joutunut maksamaan niin olisi tullut riita. Teen muutenkin paljon yllätysostoksia, joista en puhu etukäteen ja mikä ei sopisi, jos rahamme olisivat yhteisiä. Näin molemmilla jää myös säästöön rahaa -omaa rahaa. En itse naisena koskaan suostuisi siihen, että minulla ei ole omia säästöjä. Säästän ja sijoitan, ja yhdessä säästämme lapselle.
Mitä taas en ymmärrä yhtään tuolaista touhua että ollaan kimpassa, mutta pidetään rahat erillään ja tehdään hankintoja joista ollaan täysin eri mieltä. Kannataisi ehkä panostaa enemmän kumppanin valintaan ja ottaa sellainen jonka kanssa edes talousasiat natsaa jossain määrin, ettei tarvi tapella rahasta, sillä se on melko suuressa roolissa yhteystaloudessa.
Niin mitä et ymmärrä? Minun mieheni on tavallinen suomalainen mies. Hän ei todellakaan arvosta 300e Artekin tuoleja ja on sitä mieltä, että minun ei tarvitse ostaa joka kesä 300e Marimekon laukkua. Koska olen kuitenkin työssäkäyvä ihminen, ostan nämä itse niin halutessani enkä tappele siitä hänen kanssaan. Ylipäätään vaikea nähdä, että missään suhteessa kaikki hankinnat olisivat yhteisiä? Tai sitten niitä ei varmasti ole paljon? Ei minullekaan sopisi, että mies minun rahoillani tuosta noin vain ostelisi 200e nahkakengät ja uuden tabletin kaupungilla käydessään. Mutta kun on omat rahat, niin ei tarvitse neuvotella.
Ja tulemme kyllä vallan hyvin toimeen muuten. Silti pitäydyn voimakkaasti kannassani, että en voisi kuvitella yhteisiä rahoja, vaikka kaikki maksetaan puoliksi. En itsekään suostuisi siihen. Minulla jää palkasta lähes 1000e säästöön joka kuukausi, ja miehelläni jotain myös. Ei tulisi kuuloonkaan, että joutuisin neuvottelemaan omien rahojeni käytöstä tai mies käyttäisi niitä omiin hankintoihinsa, tai en voisi halutessani sijoittaa niitä miten haluan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä minä (nainen 30-v) tienaan enemmän. Talous on yhteinen. Laskut maksetaan siltä tililtä jolla on enemmän rahaa. Ruokakaupassa samoin. Kumpikaan ei erityisemmin törsäile, eikä ole harrastuksiakaan. Jos on rahasta tiukkaa niin saatan nipottaa miehelle jos se ostaa jotain vähän hintavampia omia juttuja (lähinnä vinyyleitä ostelee, ehkä ton voi siis katsoa harrastukseksi myös) multa kysymättä. Tai jos kaljaa menee reippaammin.
Nykyään alkaa olemaan parempi rahatilanne kun aiempina vuosina joten ei tarvi nipottaa enää. Ja voin hyvällä omalla tunnolla ostaa vaikka kengät itelleni, vaikka en shoppailusta kauheasti tykkääkään ja siitä tulee jotenkin syyllinen olo. Mieluummin laitan säästötilille.
Mut ei tulis mieleenkään laittaa jotain sääntöjä että kumpikin maksaa kaikesta puolet. Eihän tolla ukolla jäis mitään käteen.. ja kaiken lisäksi mulla on omistusasuntokin ja lainaa ja muuta, johon mies sit taas on osallistunut myös omista vaihtelevista tuloistaan. Ja mies on koti-isänä meidän yhteisille lapsille, joten jos tilanne ois toisin päin niin odottaisin samanlaista kohtelua itsekin.
Maksan mielelläni miehen tyttärenkin juttuja. Elareita lapsesta mies ei exälleen maksa koska hänellä ei ole varaa ja näin on sovittu, mutta ostellaan neidille sit vaatteita, polkupyöriä, leluja, pelejä, käytetään uimassa, leffassa, konserteissa ja huvipuistoissa jne.. ja tietysti hoidetaan puolet tapaamismatkoista (200km suuntaansa). Mielelläni maksan näitä juttuja ihan omasta pussistani, tai siis siitä yhteisestä. :) Ei tulis mieleenkään heittää jotain "sun kakara, maksa itse sen jutut"-herjaa. Ei ikinä.
En ymmärrä ihmisiä joille se (oma) raha on tärkeämpää kuin perhe ja parisuhde. Samassa veneessä tässä ollaan, ja mitä väliä sitten jos ei joskus enää ollakaan? Itse olen aiemminkin elättänyt kahta poikaystävää, ja vaikka (eritoten toinen heistä, tavallaan molemmat) osoittautuivat pettäjähulttioiksi niin ei tullut ikinä edes mieleen katua että heitä elätin. Oman valintani tein, yhdessä oltiin, asuttiin ja syötiin. Vai oisko pitänyt laittaa lasku perässä kaikesta tosta? ;)
Vierailija kirjoitti:
Meillä minä (nainen 30-v) tienaan enemmän. Talous on yhteinen. Laskut maksetaan siltä tililtä jolla on enemmän rahaa. Ruokakaupassa samoin. Kumpikaan ei erityisemmin törsäile, eikä ole harrastuksiakaan. Jos on rahasta tiukkaa niin saatan nipottaa miehelle jos se ostaa jotain vähän hintavampia omia juttuja (lähinnä vinyyleitä ostelee, ehkä ton voi siis katsoa harrastukseksi myös) multa kysymättä. Tai jos kaljaa menee reippaammin.
Nykyään alkaa olemaan parempi rahatilanne kun aiempina vuosina joten ei tarvi nipottaa enää. Ja voin hyvällä omalla tunnolla ostaa vaikka kengät itelleni, vaikka en shoppailusta kauheasti tykkääkään ja siitä tulee jotenkin syyllinen olo. Mieluummin laitan säästötilille.
Mut ei tulis mieleenkään laittaa jotain sääntöjä että kumpikin maksaa kaikesta puolet. Eihän tolla ukolla jäis mitään käteen.. ja kaiken lisäksi mulla on omistusasuntokin ja lainaa ja muuta, johon mies sit taas on osallistunut myös omista vaihtelevista tuloistaan. Ja mies on koti-isänä meidän yhteisille lapsille, joten jos tilanne ois toisin päin niin odottaisin samanlaista kohtelua itsekin.
Maksan mielelläni miehen tyttärenkin juttuja. Elareita lapsesta mies ei exälleen maksa koska hänellä ei ole varaa ja näin on sovittu, mutta ostellaan neidille sit vaatteita, polkupyöriä, leluja, pelejä, käytetään uimassa, leffassa, konserteissa ja huvipuistoissa jne.. ja tietysti hoidetaan puolet tapaamismatkoista (200km suuntaansa). Mielelläni maksan näitä juttuja ihan omasta pussistani, tai siis siitä yhteisestä. :) Ei tulis mieleenkään heittää jotain "sun kakara, maksa itse sen jutut"-herjaa. Ei ikinä.
En ymmärrä ihmisiä joille se (oma) raha on tärkeämpää kuin perhe ja parisuhde. Samassa veneessä tässä ollaan, ja mitä väliä sitten jos ei joskus enää ollakaan? Itse olen aiemminkin elättänyt kahta poikaystävää, ja vaikka (eritoten toinen heistä, tavallaan molemmat) osoittautuivat pettäjähulttioiksi niin ei tullut ikinä edes mieleen katua että heitä elätin. Oman valintani tein, yhdessä oltiin, asuttiin ja syötiin. Vai oisko pitänyt laittaa lasku perässä kaikesta tosta? ;)
Olet tässä erilainen kuin esim. minä. Minä en naisena ikinä makselisi mieheni lapsien tavaroita. Tietysti olisin lämmin äitipuoli ja toivottaisin lapset tervetulleiksi, ja jotain arkimenoja kuten ruokaa tarjoaisin. Mutta ns. elättämään en todellakaan alkaisi. Miehelläni ei siis ole aiempia lapsia. Samoin jos eroaisimme, en kyllä koskaan odottaisi, että mahdollinen uusi mieheni maksaisi penniäkään oman lapseni asioista. Minulla on varaa elättää itseni ja lapseni. Olisi jopa ahdistavaa, jos uusi mieheni joutuisi maksamaan jotain oman lapseni asioita (lukuunottamatta normaalia elämistä, esim. ruokaa), jota ostetaan koko perheelle). En tietenkään toivoisi mitään pennin kyttäämistä, mutta en olettaisi että mies osallistuu esim. kuukausittain lapseni elatukseen. Enkä IKINÄ osallistuisi itse muiden lasten elatukseen, minullahan on jo oma, ja olen oman lapsilukuni mitoittanut talouteeni sopivaksi. Ehkä olen sitten vain tarkempi rahasta(ni).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän siinä Artekin jakkarassa ole kyse pelkästä rahasta. Tärkeämpäähän on se, että kodin ulkoasu on sellainen, että se miellyttää molempia, vaikka sisustusvastuu ja -luottamus olisi annettu toiselle.
Vierailija kirjoitti:
Eihän siinä Artekin jakkarassa ole kyse pelkästä rahasta. Tärkeämpäähän on se, että kodin ulkoasu on sellainen, että se miellyttää molempia, vaikka sisustusvastuu ja -luottamus olisi annettu toiselle.
Meillä siinä on kysymys rahasta, koska jos mieheni saisi osallistua, hän olisi sitä mieltä, että voin ostaa Artekin näköistuolin Ikeasta. Hän on pihi, minä en. Hänelle on aivan sama onko meillä Artekin vai Ikean tuolit, minulle ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin että puolisoiden tuherot...
Aika pitää taukoa av:lta
Meillä minä eli mies maksan 3/4 ns kiinteistä kuluista ja katsonkin että se on reilua koska tienaan enemmän. Mutta kun se ei enää kuulemma riitä koska rouva on kyllästynyt "tikistelemään" ja vaatii oikeutta "nauttia elämästä kuten muutkin nelikymppiset naiset". Joitakin seurauksia:
1) HÄNEN vaatimien lomareissujen kustannukset menevät melkein järjestäen kokonaan minun piikkiini. Minä en halua etelään tms, mutta hän haluaa.
2) isommat "yhteiset" ostokset menevät järjestäen minun piikkiini. Esim uusi sohva, edellinen oli ihan hyvä, ei haissut, jouset/tyynyt kunnossa jne.
3) kun hiljattain tein pari isompaa yhteistä ostosta joista pyysin häneltä 20% osallistumista, "niistä ei sovittu, joten en osallistu". AI EI SOVITTU, hänhän niistä alkoi vihjailla jo vuosi sitten että tarvitaan jossain vaiheessa...
4) kun hän perseilee oman talousvastuunsa osalta rahat, minä joudun subventoimaan hänen neljännestään. Siksi esim, että viime viikolla oli "niin ihana takki alessa, mun oli pakko saada se, maksoi vaan 400 euroa". JUMALAUTA, melkein kuukauden sapuskarahat ja kaappi on täynnä takkeja...
Oikeasti, pitääkö tällaista sietää? Ja hän on se joka tässä taloudessa on talousalan koulutettu, minä vaan insinööri (joka nyt osaa laskea erinäisiä asioita ja varautua myös riskeihin...)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täältä heruu ymmärrystä Artek-jakkara-naiselle :). Meillä on sama käytäntö; maksetaan kaikki juokseva (ruuat ja asumiset ym) ja muukin puoliksi, mutta ylimääräisiä hankintoja saatetaan tehdä ihan omaan piikkiin.
Kyse on ennemminkin (ainakin meillä) jonkinlaisen itsenäisyyden säilyttämisestä ja itsellisyyden symbolista, ennemmin kuin rahasta tai tavarasta itsessään. Toisissa parisuhteissa tämmöinen itsenäisyys on ihan "nou-gou", mutta meille molemmille se tuo sitä tarvittavaa ilmaa avioliittoon, jota ilman meikäläinen ainakin tukehtuisi. En todellakaan ala kyselemään mieheltä "lupaa" jos haluan ostaa Artekin jakkarat. Menen kauppaan ja ostan, ja maksan itse. Vastaavasti toimii mies, jos hän haluaa esim. jotain uutta tekniikkaa taloon (mulle ihan sama, en käytä edes pädiä).
Rahankäyttö kyllä aika hyvin symboloi muutenkin parisuhdetta. En ikinä suostuisi kenenkään elätettäväksi, mutta toisille naisille elätettäväksi pääseminen tuntuu olevan merkki miehen rakkaudesta (anteeks nyt vaan, tunnen muutaman tämmöisen). Minulle on ihan ok, että käytetään rahaa myös "toisen selän takana", koska haluan pikkuriikkisen vapautta tehdä itse tienaamillani rahoilla just mitä lystään. Toisille tämä on näköjään loukkaus ja merkki huonosta suhteesta (vrt. edellä omituinen analogia seksielämään)
Minä olen isompituloinen, netto 2500 ja miehellä 1800 ja meillä on omat tilit. Keskustelimme asioista, kun aloimme asua yhdessä ja sittemmin meninne naimisiin ennen lapsia. Olemme vain kumpikin tottuneet, että meillä on omat tilit. Myös yhteinen "lastenhoitotili" automaattikortteineen meiltä löytyy. Tuo luotiin, kun olin ekasta lapsesta äitiyslomalla ja mies sen jälkeen hoitovapaalla (mies on ollut 4 kertaa hoitovapaalla!). Eli työssä oleva laittaa sinne rahaa, ja sinne meni myös lapsilisät, possukolikot ja lomarahat. Sieltä otetaan lasten vaatteisiin, harrastuksiin ym. asioihin ja talouden isompiin ostoksiin rahaa ja tarvittaessa ruokaankin, lisäksi on S-bonus, jota käytetään. Nykyisellään, kun lapset (4 kpl) on iältään 4,7,12 ja 15 v, niin sinne menee myös mieheltä 80 euroa kuussa ja minulta 200 euroa, kun tarhamaksut ei enää niin paljon rasita taloutta. Tiukkaa on ollut ajoittain, sen myönnän. Mutta mies on hyvin järkevä rahankäyttäjä.
Kaupassa käymme vuoroviikoin ja juoksevat laskut maksetaan noin suurinpiirtein puoliksi. Meillä ei myöskään jätetä toista pulaa, vaan autetaan, jos rahapula uhkaa. Se maksaa, jolla on rahaa.
Ei ole rahariitoja, eikä valitusta.
Mieheni on keskituloinen, minulla on häntä monta kertaa paremmat tulot. Rahaa jää säästöön reippaasti, joten emme ole sen tarkemmin miettineet mitään systeemiä hankintoihin, laskuihin tai taloudenpitoon. Kulutustottumuksemme ovat samansuuntaiset, suurimmat menot liittyvät matkailuun, joka kiinnostaa meitä molempia.
Ihanan helppoa, kun raha-asioita ei tarvitse ollenkaan käsitellä eikä niistä kuitenkaan tule riitaa tai mitään ikäviä yllätyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä yhteinen "tili" eikä lasketa kuka maksaa mitäkin, vaan laskut maksetaan siltä tililtä missä on kulloinkin rahaa! Näin ollut ihan alusta saakka.
En ole koskaan ymmärtänyt tällaista järjestelyä. Mitä jos toinen on kovempi kuluttamaan kuin toinen, joka kuitenkin tuo esim. enemmän rahaa tilille? Meillä molemmilla omat tulot ja omat tilit, kaikki maksetaan puoliksi tuloista välittämättä. Esim. nyt ostin omilla rahoillani kaksi Artekin jakkaraa meille -mies jos olisi nämä joutunut maksamaan niin olisi tullut riita. Teen muutenkin paljon yllätysostoksia, joista en puhu etukäteen ja mikä ei sopisi, jos rahamme olisivat yhteisiä. Näin molemmilla jää myös säästöön rahaa -omaa rahaa. En itse naisena koskaan suostuisi siihen, että minulla ei ole omia säästöjä. Säästän ja sijoitan, ja yhdessä säästämme lapselle.
Mitä taas en ymmärrä yhtään tuolaista touhua että ollaan kimpassa, mutta pidetään rahat erillään ja tehdään hankintoja joista ollaan täysin eri mieltä. Kannataisi ehkä panostaa enemmän kumppanin valintaan ja ottaa sellainen jonka kanssa edes talousasiat natsaa jossain määrin, ettei tarvi tapella rahasta, sillä se on melko suuressa roolissa yhteystaloudessa.
Niin mitä et ymmärrä? Minun mieheni on tavallinen suomalainen mies. Hän ei todellakaan arvosta 300e Artekin tuoleja ja on sitä mieltä, että minun ei tarvitse ostaa joka kesä 300e Marimekon laukkua. Koska olen kuitenkin työssäkäyvä ihminen, ostan nämä itse niin halutessani enkä tappele siitä hänen kanssaan. Ylipäätään vaikea nähdä, että missään suhteessa kaikki hankinnat olisivat yhteisiä? Tai sitten niitä ei varmasti ole paljon? Ei minullekaan sopisi, että mies minun rahoillani tuosta noin vain ostelisi 200e nahkakengät ja uuden tabletin kaupungilla käydessään. Mutta kun on omat rahat, niin ei tarvitse neuvotella.
Täsmälleen samaa mieltä. Tällaisessa systeemissähän nimenomaan EI tarvitse koskaan tapella rahasta, ei ikinä! Ei ole yksinkertaisesti mitään tapeltavaa, kun yhteiset menot maksetaan puoliksi (tai muulla, yhteisesti sovitulla maksusuhteella) ja kaiken muun saa käyttää mihin haluaa. Mistä ihmeestä siinä siis enää joutuisi tappelemaan, kun ei joudu edes neuvottelemaan? Toisin kuin silloin, jos kaikki rahat olisivat yhteisiä - siinähän sitä vasta tappelua tulisi, kun toinen haluaisi ostaa ne artekin tuolit ja toinen ei, ja toisen mielestä 10v vanha kuvaputkitelkkari on ihan ok ja toinen haluaisi uuden. Tai toinen haluaisi laittaa kaiken ylimääräisen säästöön ja toinen olisi eri mieltä.
On ihan mahdotonta että joka hankinnasta oltaisiin samaa mieltä, joten ihan pakostakin koko ajan joutuisi tekemään kompromisseja siitä, mihin ne "yhteiset" rahat käytetään. Ihan hirveä neuvottelu ja sopiminen ja riidan mahdollisuus, toisin kuin silloin, kun eka ostaa ne tuolit omilla rahoillaan kun haluaa, ja toinen telkkarin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä minä eli mies maksan 3/4 ns kiinteistä kuluista ja katsonkin että se on reilua koska tienaan enemmän. Mutta kun se ei enää kuulemma riitä koska rouva on kyllästynyt "tikistelemään" ja vaatii oikeutta "nauttia elämästä kuten muutkin nelikymppiset naiset". Joitakin seurauksia:
1) HÄNEN vaatimien lomareissujen kustannukset menevät melkein järjestäen kokonaan minun piikkiini. Minä en halua etelään tms, mutta hän haluaa.
2) isommat "yhteiset" ostokset menevät järjestäen minun piikkiini. Esim uusi sohva, edellinen oli ihan hyvä, ei haissut, jouset/tyynyt kunnossa jne.
3) kun hiljattain tein pari isompaa yhteistä ostosta joista pyysin häneltä 20% osallistumista, "niistä ei sovittu, joten en osallistu". AI EI SOVITTU, hänhän niistä alkoi vihjailla jo vuosi sitten että tarvitaan jossain vaiheessa...
4) kun hän perseilee oman talousvastuunsa osalta rahat, minä joudun subventoimaan hänen neljännestään. Siksi esim, että viime viikolla oli "niin ihana takki alessa, mun oli pakko saada se, maksoi vaan 400 euroa". JUMALAUTA, melkein kuukauden sapuskarahat ja kaappi on täynnä takkeja...
Oikeasti, pitääkö tällaista sietää? Ja hän on se joka tässä taloudessa on talousalan koulutettu, minä vaan insinööri (joka nyt osaa laskea erinäisiä asioita ja varautua myös riskeihin...)
Oikeasti, pitääkö sun edes kysyä? Ei tietenkään pidä sietää! Sinua käytetään nyt rankasti hyväksi, ja puolisosi käyttäytyy kuin pilalle lellitty teini, joka maksattaa kaiken isillä.
Kolmella tilillä pärjätään oikein hyvin; mun tili, sun tili ja yhteinen tili, josta hoidetaan yhteiset menot ja jonne laitetaan sama määrä rahaa kuukausittain riippumatta tuloista. Meillä ainakin on aina yhteisellä tilillä rahaa ruokaan, laskuihin, lainoihin, lasten hankintoihin ja matkoihin. Omilta tileiltä sitten maksetaan omat harrastukset, päivitetään omaa autoa ja ostetaan esimerkiksi oman ystäväpiirin (sekä toki puolison) lahjat ymv. viemiset, jos emme mene yhdessä sen mukaan mihin haluaa itse panostaa.
Ainoa tilanne, jossa ymmärrän elävättävän miehen on äitiysloma. Toisaalta me hoidimme niin, että minä olin kummankin lapsen kanssa 4kk kotona (ja kuukauden ennen syntymää) ja isä loput 5kk. Oksennan kuitenkin aina näistä tuloerokeskusteluista, joissa se elättäminen (tässäkin vielä vieraan lapsen?!) koetaan miehen velvollisuutena ja omia rahojaan ylläpitävät naiset tuomitaan.
Ymmärrän, että voi toimia, mutta meillä ei toimisi. Meillä on suht samanlaiset tulot ja saatan tosiaan ostaa mitä milloinkin aika suurilla summilla tuosta noin vain.. En jaksa neuvotella tällaisesta, koska rahani ovat minun, eikä mieheni taas todellakaan suostuisi "omia rahojaan" käyttämään juurikin esim. Artekin jakkaroihin, koska meillä on jo Artekin tuoleja vaikka muille jakaa. Kulutustottumuksemme ovat siis erilaiset. Toiseksi, haluan omia säästöjä ja sijoituksia -en perheen yhteisiä. Vaikka valtaosa pareista on yhdessä ikuisesti, osa eroaa, enkä itse halua laittaa naisena kaikkia munia samaan koriin. Oikein mielelläni pidämme molemmat omat säästömme itsellämme. Niitähän voi yhdistellä, jos haluaa ostaa sijoitusasuntoa tms.