Kuinka pienellä ruokarahalla tulette toimeen?
Ihmiset käyttävät aivan järkyttäviä summia rahaa ruokaan, mitä olen seurannut. Syömisiä ei suunnitella, eikä menekkiä osata arvioida joten ruokaa päättyy myös roskiin paljon. (Britanniassa tutkimus, jonka mukaan joka kolmas kauppakassi päättyy roskiin).
Oletko sinä tarkka ruokamenoissasi?
Millä summalla syötte kuussa?
Kun aloin kiinnittää asiaan huomiota, huomasin pystyväni säästämään jopa kolmasosan koko ruokabudjetista helposti.
Meillä syö kaksi aikuista ja yksi teini. Ruokamenot ovat 80€/viikossa, mikä on mielestäni aika kohtuullinen summa.
Vieläkin voisimme säästää tuosta 20-30€, mutta silloin joutuisimme pihistämään jostakin olennaisesta, eikä se ole tarkoitus.
Kommentit (56)
En oikein ymmärrä, miksi niin kovasti hehkutetaan sillä, että "Pärjäsin kuukauden jauhelihamakaronimössöllä ja ruokaan meni 50 euroa" tai että jätetään sitä ja tätä ostamatta, ja pidetään hienona juttuna, ettei käydä koskaan ravintolassa syömässä.
Ymmärrän toki jos ollaan työttömänä tai opiskelijoina, tai muuten on erityisen tiukkaa, jolloin tietysti pitää laskea joka penni mikä sinne ruokakauppaankin menee. Mutta ruokakaupassa pätee omasta mielestäni sama sääntö kuin monessa muussakin, että eurolla saat euron tavaran. Itse olen esim. ostanut joskus Lidlistä niitä kaikkein halvimman hintaluokan tuotteita, ja ovat menneet roskiin kun eivät ole maistuneet millekään, tai joissain tapauksissa olleet suorastaan pahanmakuisia.
Oma ruokalaskuni liikkuu 400-500 välillä kuukaudessa ja asun yksin. En omasta mielestäni tuhlaa, mutta en varsinaisesti myöskään pihistele mistään kun ei ole pakko. Syön usein ravintolassa ja työpaikan lounasruokalassa. Kotona tykkään kokkailla myös kaikenlaista.
Joskus oli pakko pärjätä tosi pienellä. Lähinnä syötiin aamupuuroa ja marjoja ( onneksi on aina saatu kerätä viinimarjat sukulaisilta, jotka eivät itse välitä, niistä on sitten tehty mehuakin) tai vispipuuroa.
Lounaalla perunoita ja jauhelihakastiketta, ja jauhelihakastiketta ja perunaa, ehkä porkkanoita kasvikseksi.
välipalaksi kiisseliä marjoista ja sämpylöitä, vain margariinia
päivällisellä samaa ruokaa lapselle, itse join ehkä kahvia
iltapalalla niitä sämpylöitä.
Ja näin syötiin tosi usein. JUhlapäivä oli, kun pääsi lapsen isovanhemmille ruokailemaan.
Meillä kotiruoka on halpaa. Esim: lasagne, hernekeitto, uuniperunat ja lohi (kokonainen tietenkin), perunat ja lihapullat, siskonmakkarakeitto, silakkapihvit ja muussi jne.
Selviydyn 60€ viikko.
Yh
Vierailija kirjoitti:
Meillä kotiruoka on halpaa. Esim: lasagne, hernekeitto, uuniperunat ja lohi (kokonainen tietenkin), perunat ja lihapullat, siskonmakkarakeitto, silakkapihvit ja muussi jne.
Selviydyn 60€ viikko.
Yh
Kotiruoka ON halpaa. Mutta kun nykymamma ei osaa eikä uskalla koskea kalaan niin täytyy ostaa sitä 32€ kilohinnan loimulohta.
Kaksi aikuista ja koira, noin 800-1000€/kk.
1000 €, piskelevia nuoria seurustelunumppaneineen ja 2 aikuista. Onneksi töitä ja ruokaa riittää. Vähemmän kului, kun lapset oli pieniä.
Luomuruoka on kallista, vaikka valmistaa ruokansa itse. Valmisruoat eivät ole luomua.
En ole pitänyt tarkkaa kirjanpitoa moneen vuoteen, mutta silloin kun pidin, ruokaan meni 800-1000€ kuussa. Tuossa oli mukana oluetkin, joihin meni (ja taitaa vieläkin mennä) 150€ kuussa. Meillä kaksi aikuista ja tyttölapsi, joka on nyt teini, mutta ei syö niin paljon kuin teinipojat. Veikkaisin, että tuota luokkaa se kulutus on nykyisinkin. Välillä oli aikakausi, jolloin oli pienemmät tulot ja silloin saatiin ruokamenot puristettua johonkin 600 euroon.
70 €/kk. Käyn usein vain Lidlissä. Nyt rakennan itselleni perunavarastoa, kun perunat halpoja Lidlissä (0,49 €/kg). Makeannälkäni tyydytän Lidlin halvoilla 50 sentin suklaalevyillä. Syön kaiken kotona, ei ole työtä.
T. Lidl-mies.
Vierailija kirjoitti:
Kotiruoka ON halpaa. Mutta kun nykymamma ei osaa eikä uskalla koskea kalaan niin täytyy ostaa sitä 32€ kilohinnan loimulohta.
Ei ole aina siitäkään kiinni. Minulle esim. kävisi vaatimattomampikin ruoka, mutta mies on nirsompi. Totta kai sen mukaan mennään, mikä miehelle kelpaa, kun hän maksaa suurimman osan laskuistakin. Meillä ei kirjolohta syödä ollenkaan, vaan oikeaa lohta jos lohta halutaan. Silakat on myöskin pannassa (paitsi jos ne on kalliita jalosteita purkissa). Sianlihaa ei käytetä ruuanlaitossa ollenkaan, se kai olisi halpaa. Vaikka itse tehdäänkin ruoka, niin kyllä kuha on kalliimpaa kuin silakka ja nauta tai lammas kalliimpaa kuin sika. Ja kun perunaa ja riisiä ei syödä, vaan kasviksia, niin tuokin tekee ruualle vähän lisähintaa, jos ei ihan pelkkään kaaliin ja sipuliin tyydy.

Jo olet rinsessan löytänyt!
Kaksi aikuista, ruokakauppaan noin 600 €/kk. Lisäksi työlounaisiin noin 200€/kk.

Kenen leipää syöt sen lauluja laulat. Tuossa tapauksessahan kirjoittaja kertoo miehen maksavan joten tottakai silloin kalliimpaa ja myös terveellisempää. Kirjoittaja loppupeleissä siis myös itse hyötyy tästä "rinsessasta".
300 e kk olen budjetoinut. Saan äidiltäni 1/2 pakkasen täyteen marjoja ja nyt on mennyt 1/3. Olen kesällä töissä lisänä myös torilla, osa palkasta maksetaan myymättöminä tuotteina ja työn lopussa minulla on kaikki 3 pakkasta täynnä, tai siis mahtuu marjat,
Mm olemme kesällä vanhemmillani ja saamme mukaamme aina paljon kalaa mitä isäni on kalastanut ja se kestää koko kesän.
Lapset ovat ex.llä joka toinen viikko.
Alkusyksystä menee vähemmän rahaa kun on kalaa ja paljon vihanneksia, mutta kalaa en uskalla säilyttää kuin 3 kk pakkasessa, tämän jälkeen liha kallistaa ruokamenoja.
Marjat riittävät ainakin koulun loppuun asti ja usein saadaan juhannuksena myös vanhemmilta lisää.
3.sta pakkasesta 1 on jo tyhjä ja toka n puolessa välissä. Uskon että vappuna on pakkasessa enää marjoja.
En pakasta valmista ruokaa mitä valmistan.
N. 400e kuussa + satunnaiset työpaikkalounaat ja ulkona syömiset. Kaksi aikuista ja koululainen.
Ostetaan lihat, kalat ja munat sekä kesällä kasvikset paikallisesta ruokaringistä. Esim. luomukananmunat 4e/20kpl, kalaa saa 5-10e kilo ja luomuKANAA (ei siis mitään broikkua) 10e/kg.
Muutoin asioidaan pääasiassa Lidlissä, sieltä ostetaan mahdollisuuksien mukaan kotimaisia tuotteita. Syödään paljon kasvisruokaa, tehdään ruokalistat ja käydään kaupassa niiden mukaan. Ruokalistat on suunniteltu niin, että voidaan hyödyntää edellisen päivän ruokia seuraavana päivänä tai tehdä samalla jo seuraaviksi päiviksi ruokaa. Esim. tänään tein ruoaksi lihamureketta (johon käytin pari kuivahtanutta porkkanaa, nahistunutta tomaattia ja juustonkannikan) ja laitoin samalla uuniin kypsymään kaalipaistoksen jota syötiin jo lisäkkeeksi. Lopuista tulee kaalipata, ei tarvitse kuin sekoittaa joukkoon soijarouhe ja loraus öljyä ja paistaa = nopea ruoka huomenna, kun on vähän tiukka aikataulu.
Pihan marjoista tehdään mehua jota ei montaa purkkia vuodessa tulekaan kaupasta ostettua. Mansikoita käydään itse poimimassa, tulee kilohinnalta edulliseksi. Mustikat ilmaiseksi metsästä, sieniä myös, viime vuonna myös vadelmia löytyi toistakymmentä litraa pelto-ojan puskista. Tuoreita yrttejä kasvaa muutamaa sorttia sisälläkin ympäri vuoden, mutta kesällä sen verran reilusti että kuivattuina riittävät talvenkin yli. Viime vuonna keräsin ensimmäisen kerran nokkosia pakkaseen ja niillä ollaan korvattu pakastepinaatti.
Hygieniatarvikkeet ostetaan isoissa paketeissa, siis isot paalit wc- ja talouspaperia. Shampoot litran pulloissa, samoin käsisaippua isossa pullossa josta annostellaan pienempiin.
Noin 400/kk, kaksi eläkeläistä. On aikaa tehdä ruokaa, pidämme siitä molemmat. Suosimme patoja ja laatikoita, paljon vihanneksia ja juureksia. Itse kerättyjä sieniä viikottain. Olen onnistunut löytämään tosi hyviä sieniruokareseptejä netistä. Kahvileipänä yleensä marjapiirakoita.