Kiusaaja pyysi anteeksi

Vierailija kirjoitti:

Olen 30- vuotias mies, joka oli yläasteella pahasti koulukiusattu. Minuun käytettiin niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa henkeäni uhattiin, jos kertoisin kenellekkään. Tänään se niin sanottu kiusaajien pomo tuli pyytämään minulta anteeksi, mutta en voi millään uskoa, että hän katuisi, kun silloin hän nautti pahanmielen tuottamisesta. Mitä mieltä olette pitäisikö antaa anteeksi, kostaisinko vai antaisinko asian vain olla. Mielestäni olisin aika tekopyhää jos antaisin asian vain olla.

Haluaisin kuulla muiden mielipiteitä

Heikko kostaa, vahva antaa anteeksi, viisas menee eteenpäin.

Mä antaisin anteeksi.

On tajunnut tekonsa satuttavuuden aikuisena.

Tutkiskele sydäntäsi, haluatko sä antaa?

Pakko ei ole, jos et ole siihen valmis..

Onks tää nyt se joka kyseli viime viikolla av:lta miten pyytää anteeksi kiusaamiltaan ihmisiltä? Anyways, kannattaa lukea se ketju niin taas ehkä käsitystä siitä, että katumus saattaa olla hyvinkin aitoa..

Antaisin anteeksi. 30-vuotias on aika eri ihminen kuin 15-vuotias. Moni tekee todella huonoja ratkaisuja nuorena ja murrosikäiset pojat varsinkin purkavat omaa pahaa oloaan muihin, kun eivät osaa asioista keskustella. On pokkaa tulla pyytämään anteeksi, sitä ei moni tee vaikka kärsisikin omantunnon tuskista.

Luultavasti tuolla kiusaajalla on ollut todella paha olla, kotona vaikeuksia. Minuakin on nimitelty yläasteella, ja näin jälkeenpäin ajateltuna aika paljon ongelmia noilla kiusaajilla on ollut. Kenellä ollut yh-tausta, alkoholismia, pitkäaikaistyöttömyyttä tai jotain muita ongelmia kotona. Ei voi tietää. 

En usko, että hyvästä ja rakastavasta kodista olevan lapsen täytyy purkaa pahaa oloaan kiusaamalla, ainakin vanhemmat puuttuvat siihen nopeasti.

Jos erottuu jotenkin joukosta, esimerkiksi persoonan, ulkonäön tai vanhempien työn vuoksi, joutuu hyvin helposti kiusatuksi. Sekin riittää, jos joku on ihastunut, eikä saa vastakaikua. Eli syy voi olla mikä vain.

Jos puhtaasta sydämestä voit sanoa, että annat anteeksi, sano se. Voit myös kertoa, kuinka paljon kiusaaminen on vaurioittanut elämääsi ja millaisia arpia jättänyt. Ehkä kiusaajasi ei vain tajunnut, eikä tajua vieläkään, kaikki eivät tule tajuamaan ikinä.

Ei tarvitse sanoa, että antaa anteeksi, jos ei tarkoita sitä. Ei ainakaan sen takia, että sille kiusaajalle tulee parempi mieli.

Veikkaan että kiusaaja on kasvanut ihmisenä tajuamaan mitä oikein tuli tehtyä. Muuten tuskin olisi tullut anteeksi pyytämään.

Anteeksi antamalla vapautat itsesi, viha ja katkeruus on kuluttava tunne ja osaltaan estää nauttimasta elämästä. Ihminen osoittaa myös oman suuruutensa kun voi antaa anteeksi.

Kostaminen ei kyllä selvitä ongelmia, silloin sinusta tulee itsestäsi kiusaaja. Jos olet vahva, annat olla. 

Vierailija kirjoitti:

Onks tää nyt se joka kyseli viime viikolla av:lta miten pyytää anteeksi kiusaamiltaan ihmisiltä? Anyways, kannattaa lukea se ketju niin taas ehkä käsitystä siitä, että katumus saattaa olla hyvinkin aitoa..

Paljon mahdollista, mutta minulle ei ole väliä rukoilkoon jumalaa. Halmeen sanoin jumala armahtaa minä en.

En ole ap mutta myös koulukiusattu kuten muuten Halmekin oli. Vieläkin mietin että etsisin kiusaajani käsiini ja kostaisin aikaa on mennyt yli 35 vuotta jo.

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan että kiusaaja on kasvanut ihmisenä tajuamaan mitä oikein tuli tehtyä. Muuten tuskin olisi tullut anteeksi pyytämään.

 

Anteeksi antamalla vapautat itsesi, viha ja katkeruus on kuluttava tunne ja osaltaan estää nauttimasta elämästä. Ihminen osoittaa myös oman suuruutensa kun voi antaa anteeksi.

Anteeksi antaminen vie aikansa. Mielestäni on tekopyhää sanoa, että antaa anteeksi, jos ei oikeasti sydämestään ole niin tehnyt. Eli ei kannata elää missään kuplassa ja hauduttaa siellä haavojaan. Viha on tervettä jos täytyy tuntea niin. 

Vierailija kirjoitti:

Onks tää nyt se joka kyseli viime viikolla av:lta miten pyytää anteeksi kiusaamiltaan ihmisiltä? Anyways, kannattaa lukea se ketju niin taas ehkä käsitystä siitä, että katumus saattaa olla hyvinkin aitoa..

En ole sama ihminen

Oletteko olleet tekemisissä enemmänkin, vai näitkö kiusaajasi nyt ensimmäistä kertaa aikoihin?

Sanoisin, että anteeksi voin yrittää antaa, mutta unohda en ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet tekemisissä enemmänkin, vai näitkö kiusaajasi nyt ensimmäistä kertaa aikoihin?

Emme ole nähneet peruskoulun päättymisen jälkeen kun muutin toiselle paikkakunnalla

Nro 6 jo kiteytti omat ajatukseni. Kiusaajalla on varmasti ollut omat syynsä käytökseen, mutta vuosien piina ja arvet eivät parane yhdellä anteeksipyynnöllä. Kiusattu muistaa asian aina, joten miksi kiusaaja voi vain lakaista huonon omantunnon maton alle?

.

Olin itse ala- ja yläasteella kiusattu ja 10v. tapahtumien jälkeen muutama etsi minut käsiinsä ja pyysi anteeksi. Suoraan heille sanoin etten enää kanna kaunaa, mutta anteeksi en voi antaa. Minun puolestani he voivat elää onnellisen ja pitkän elämän, kunhan vain tekevät sen kaukana minusta.

Koeta antaa anteeksi itsesi tähden, että voisit paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Koeta antaa anteeksi itsesi tähden, että voisit paremmin.

Sovin kiusaajan kanssa äsken tapaamisen kun soitin hänelle. Tarkoitukseni on jutella asiat selviksi.

Minusta on hieno ele, että kiusaaja pyytää aikuisena anteeksi tekojaan. Mitä muutakaan hän voi tehdä näin jälkikäteen?

Kiusattu voi antaa anteeksi ajan kanssa, mutta osoittaa anteeksi pyytäjälle, että avostaa tämän elettä.

Itse olen 40 ja olin seiskalla rankasti kiusattu. Siitä jäi toki traumat, mutta olen antanut anteeksi, vaikka ei minulta kukaan ole tullut anteeksi pyytämään. Elämä on lyhyt enkä käytä sitä katkeruuteen etenkään, kun tapahtumista on jo lähes 30 vuotta ja tekijät olivat lapsia itsekin.

Mulla oli tällanen tilanne pari vuotta sitten, että kiusaajani pyysi anteeksi. Se tuhos mun nuoruuden, ja vasta myöhemmin oon saanu elämäni kuntoon.

Lopulta anteeksipyyntö tuli. Juttelimme hetken aikaa, kerroin miten elämäni oli pilalla. Lopulta annoin kiusaajalleni anteeksi, koska tuntui olevan oikeasti pahoillaan. En tiedä olenko oikeasti antanut anteeksi, mutta en halua häntä nähdä ikinä, ja uskon, että näin oli parempi. En halunnut myöskään pilata hänen elämäänsä hirveillä omantunnontuskilla, jos sellaisia nyt oikeasti sillä oli.

Mä suosittelen aplle, että et haudo kostoa. Anna asian olla, pahoitat ehkä vain oman mielesi, kun palaat ikäviin asioihin. Jos menet tapaamaan häntä, kerro hänelle siinä yhteydessä, miten rankkaa se oli, mutta älä anna myöskään kuvaa, että olisit jäänyt siihen elämänvaiheeseen. Se oli yksi vaihe, nyt on toinen, ja se ihminen ei kuulu enää sun elämään.

Äänitä kun keskustelette tästä ja vie poliisille. Vaadi korvauksia!