Äidin sairaus

Minä olen jo ehtinyt äidiksi asti, ja olen äitiyden aikana kokenut paljon muutakin, negatiivisia asioita joista yritän selviytyä kuiville.

tuo " riippuvainen kodeiinista" viestiketju on minun aloittamani- se lienee tällä hetkellä ongelmistani suurin.

Minulla on vaikean kiputilan aiheuttava sairaus, joka ei koskaan parane ja jonka vuoksi kärsin lapsettomuudesta ennenkuin onnistuin tulemaan raskaaksi koeputkihoidoilla.

Tämä särkylääkkeiden käyttö on kuitenkin mennyt " yli" ja yritän nyt pyristellä koukusta irti.

Mielestäni lääkkeiden käyttö ei ole vaikuttanut siihen, millainen olen äitinä. Enemmän mun mielestä äitiyttäni ja suhdetta lapsiin leimaa se, etten ole heitä helpolla saanut vaan joutunut käymään läpi raskaat hoidot- olen heistä tuplasti kiitollinen kuitenkaan hemmottelematta.



Viimeisen reilun vuoden aikana menetin monta läheistäni ja tästä on tullut tietysti lapsillekin kerrottavaa:miksi äiti itkee? Tilanne on vaikea kun nuorempi ei vielä ymmärrä mitä kuolema tarkoittaa ja hätääntyy kun huomaa pahan oloni. Lisääntynyt ahdistus pahensi myös sekä kipuongelmaa että lääkkeen käyttö-ongelmaa.

Tämä on ehkä asia jota sinunkin kannattaa miettiä ennen perheen perustamista;

onko syömishäiriöongelmasi sellainen että se vaikuttaisi lapsenkin elämään? Toki itsesikin vuoksi haluat parantua mutta äitinä sitä haluaa olla vielä enemmän terve ja kunnossa -lapsia varten.



Vertaistuki on ollut kuoppaisen tien varrella suuri apu, muut eivät oikein näitä ongelmia ymmärrä samalla tasolla!

voisiko sh:ni vaikuttaa lapseenkin, siksi tätä mietinkin. Sen tiedän, etten lapseni kuullen ikinä puhuisi tästä asiasta ja haluan tukea lastani, jotta hänen itsetuntonsa kehittyisi vahvaksi. En missään tapauksessa haluaisi välittää lapselleni tällaista ajatusmaailmaa! Haluan välittää lapselleni kyvyn olla tyytyväinen itseensä.



Kuten sanottua, tavallisessa arjessa ongelmani ei näy (en edes ole kovin laiha, joten päältäpäin ei voi nähdä, että minulla on ongelmia syömiseni suhteen). Teen normaaleita asioita; siivoan, pyykkään, opiskelen, röhnötän television ääressä, lenkkeilen silloin tällöin... Ongelma on pääasiassa pääni sisässä, mutta sen verran näkyy ulospäin, että syön melko harvoin. Välillä tulee huonompia kausia, jolloin tuntuu, ettei voi edes ulos lähteä, kun ei voi sietää itseään, mutta välillä on parempia kausia (kuten esim. nyt) jolloin ei välitä juuri ollenkaan painoasioista ja voi syödä jopa herkkuja tuntematta kovin suurta huonoa omatuntoa.



Pelkään vain sitä, että oma ongelmani välittyisi jotenkin lapseeni ja hänkin alkaisi oireilla. Tahdon, että lapseni hyväksyy itsensä juuri sellaisena kuin hän on (me vanhemmat tietysti hyväksymme hänet!).



Meillä ei siis vielä ole tulossa lapsia, mutta haaveilemme niistä. Tahtoisin jäädä kotiäidiksi tai vähintään 3-vuotiaaksi asti hoitaa kotona heitä. En pelkää äitiyttä, vaan odotan sen tuomia haasteita innolla! Ainoa asia, mikä vaivaa, on tämä ongelmani, jonka pelkään välittyvän lapsen/lasten asenteisiin (vaikka yrittäisinkin pitää sen piilossa).

ja sanoa, että musta sä olet todella vastuuntuntoinen äiti, kun mietit sairauttasi lastesi kannalta! Jos olet kerran päässyt tästä ongelmasta, uskon, että voit päästä vieläkin! En voi sanoa, etteikö ole mahdollista, että ongelma siirtyy, vaikka tahtoisinkin sanoa sen. Jospas pääset ennen sellaista ongelmasta eroon. Pyri vain siihen ja yritä kestää!