Lue keskustelun säännöt.
Onko masennus mielisairaus?
05.01.2016 |
Vai mielenterveysongelma? Minusta se on ihan terve reaktio joten on tavallaan sairasta että se on olevinaan sairaus. Tai ehkä joillain on masennusta ilman mitään ulkoista syytä mutta usein(miten?) se on reaktiivista.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä masennus on ihan ICD-10-luokituksesta löytyvä diagnoosi eli mielenterveyden häiriö siinä missä ahdistuneisuushäiriöt, syömishäiriöt, persoonallisuushäiriöt jne. Mitään sairauksia ei siellä "mielisairauksiksi" enää luokitella, puhekielinen "mielisairaus" viitannee lähinnä skitsofreniaan, bipolaariseen mielialahäiriöön ja muihin joissa psykoosi voi kuulua oireistoon. Mielisairauksiksi niitäkään ei virallisesti kutsuta.
Kyllä vaan kutsutaan. Tutustupa pakkohoitolakiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne erilaiset syömishäiriötkin, kuten anoreksia ja bulimia, kuuluvat sinne samaan joukkoon, eli ihmisen mielen häiriötiloihin.
Ihan samalla tavoin ja samalla logiikalla kuin masennuskin, nykylääketieteen mukaan. Eli kyllä, siellä nykyisessä mielenterveyden häiriötilojen luokituksessa on mukana myös syömishäiriöt.
Toki, mutta tarkoitin tätä "mielisairaus"-kiistelyä. Itse en näe mitään syytä luokitella että toiset mielenterveyden häiriöt ovat mielisairauksia ja toiset eivät. Jotkut täällä kuitenkin vetoavat siihen, että pakkohoitolaki koskisi mielisairauksia ja niitä ovat skitsofrenia ja kaksisuuntainen mielialahäiriö. Tällä perusteella kai anoreksiakin olisi mielisairaus, koska siitäkin voi joutua "pakkohoitoon".
Kannattaisi lukea se lakiteksti. Sen perusteella anorektikon kohdalla ei täyty kaikki pakkohoidon edellytykset.
Samaa mieltä siinä, että vaikka anoreksia ja bulimia luokitellaan lääketieteellisiksi mielen häiriöiksi, eivät ne vielä itsessään ole riittäviä perusteita ainakaan pakkohoidolle.
Pakkohoitoon joutuminen edellyttää ensimmäisenä kriteerinä käytännössä aina psykoottista tilaa (eli tilaa, jossa potilas ei hahmota todellisuutta/aikaa/paikkaa). Toki tämän määritteleminen voi olla vaikeaa. Esim. dissosiaatio-tila on hyvin psykoosin kaltainen, muttei lainkaan yhtä vakava.
Lisäksi edellytetään myös sitä, että potilas on vaaraksi joko itselleen tai muille. Tämä jälkimmäinen kriteeri toki täyttynee anoreksiankin kohdalla, koska potilas on vaaraksi itselleen, mutta ei mielestäni ole riittävä kriteeri pakkohoidolle - harvoinpa niitä itsemurhaa yrittäneitäkään nimittäin suoraan suljetulle osastolle teljetään, hyvä jos saavat hoitoa lainkaan, vaikka kuinka ovat vaaraksi itsellensä.
Omakohtaista kokemusta on. Yritin itsemurhaa ja päädyin ambulanssilla päivystyspolille hetkeksi virkoilemaan. Max. 2 tuntia pitivät siellä ja sitten takaisin ulos, ilman mitään sen kummempia kyselyitä tai minkäänlaista seurantaa.
No, en ole toistanut yritystä. Mutta vaikka toistaisin, niin epäilenpä suuresti ettäkö pakkohoitoon päätyisin, kun psykoottisuutta ei ole mukana.
Itse olen ollut pahentuneen ahdistushäiriön vuoksi (joka johti täydelliseen elimistön stoppi- ja kriisitilaan ja päädyin ensin pariksi päiväksi teho-osastolle, ja senkin jälkeen sisätautiosastolle valvontaan - kuulemma olisin kuollut jos ambulanssi olisi ollut vähänkin myöhässä, joten ei leikin asioita nämä ahdistuksetkaan) hoidossa nykyajan mielisairaalassa, eli psykiatrisella osastolla, avoimella sellaisella.
Silloin kohtasin sen karun tosiasian, että itse olin siellä käytännössä ainut, joka oli päätynyt edes tähän avoimen puolen hoitoon ilman yhtäkään itsemurhayrityskertaa.
Tuntui, että ilman lähes hengenlähtöä ei kukaan saa kunnon hoitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eihän sinne pakkohoitoon välttämättä päädy pahimmassakaan psykoosissa oleva joka menee valittamaan harhaluulojaan tk-päivystykseen, jossa pelkkiä keikkalääkäreitä vailla äm-ykkösen kirjoitusoikeutta...
Masennus on sairaus, kuten on esimerkiksi syöpäkin.
Syöpää hoidetaan sairaalassa kuten hoidetaan vakavaa masennustakin.
Vakavasti masentuneita pääjohtajia on hoidettu suljetulla osastolla, kuten hoidetaan osastolla syöpääkin.
Masennus ei ole paha mielisairaus, vaikka se alentavasti mielialaan vaikuttaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä siinä, että vaikka anoreksia ja bulimia luokitellaan lääketieteellisiksi mielen häiriöiksi, eivät ne vielä itsessään ole riittäviä perusteita ainakaan pakkohoidolle.
Pakkohoitoon joutuminen edellyttää ensimmäisenä kriteerinä käytännössä aina psykoottista tilaa (eli tilaa, jossa potilas ei hahmota todellisuutta/aikaa/paikkaa). Toki tämän määritteleminen voi olla vaikeaa. Esim. dissosiaatio-tila on hyvin psykoosin kaltainen, muttei lainkaan yhtä vakava.
Lisäksi edellytetään myös sitä, että potilas on vaaraksi joko itselleen tai muille. Tämä jälkimmäinen kriteeri toki täyttynee anoreksiankin kohdalla, koska potilas on vaaraksi itselleen, mutta ei mielestäni ole riittävä kriteeri pakkohoidolle - harvoinpa niitä itsemurhaa yrittäneitäkään nimittäin suoraan suljetulle osastolle teljetään, hyvä jos saavat hoitoa lainkaan, vaikka kuinka ovat vaaraksi itsellensä.
"Pakkohoitoon joutuminen edellyttää ensimmäisenä kriteerinä käytännössä aina psykoottista tilaa (eli tilaa, jossa potilas ei hahmota todellisuutta/aikaa/paikkaa). Toki tämän määritteleminen voi olla vaikeaa. Esim. dissosiaatio-tila on hyvin psykoosin kaltainen, muttei lainkaan yhtä vakava."
Voiko lääkärin saattaa syytteeseen, jos hän ilman tuon kohdan täyttymistä hankkii potilaan pakkohoitoon väärällä diagnoosilla?
Tietysti. Se on diagnosoitava sairaus ja henkistä laatua.
On noita anorektikkoja ollut todellakin suljetulla samaan aikaan, toki en tiedä millaisella lähetteellä. Ja jos totta puhutaan pakkohoito lähete voidaan kirjoittaa, löyhin perustein laki ei ole lääkärille kovin oleellinen. Aina kun olen osastolla ollut ja olen ollut toistakymmentä kertaa, niin suljetulla on joku aina väsännyt valitusta.
Koskaan niistä ei ole kuulunut mitään. Itse en ole varsinaisesti ollut koskaan virallisesti pakkohoidossa, koska lääkäri on tiedustellut tulenko suosiolla vai kirjoitetaanko pakkohoitolähete. Olen aina valinnut vapaaehtoisen hoidon, koska yleensä siitä vapautuu helpommin. Tosin viimeksi en millään meinannut päästä siitäkään pois, olisin toki voinut häipyä kun oli ulkoiluoikeudet, mutta se olisi muutunut sitten pakkohoidoksi.
Minulla on mielisairausdiagnoosi ja pakkohoitolähete on minulle helppo tehdä, vaikka muut pakkohoudon edellytykset eivät kirjaimellisesti täyttyisikään.
Aika harva suljetulla ainakaan sillä osastolla jossa itse aina kävin on varsinaisesti pakkohoidossa vai onko se virallinen termi tahdonvastainenhoito.
Monet jotka tahtoisivat hoitoon eivät edes sinne pääse. Olen huomannut että ihmisen "hoidontarpeeseen" vaikuttaa paljon moni muu asia kuin potilaan terveyden tila.
Näinhän ei pitäisi olla. Itse olin aina Jorvissa, se on siitä hyvä että asiakaskunta on laaja ja tulijoita on. Jossain maaseutukaupungissa potilaspaikkoja per asukas voi olla moninverroin ja jostain syystä jos on sairaala, niin harvoin ne tyhjinä ovat. Eli olen kuullut että aika löysin perustein ja varsin pitkäksi aikaa pääsee noissa maaseutukaupungeissa hoitoon.
Tiedän Turun, Tampereen ja Iisalmen, viimeksimainittu on pahin.
Ainakin Jorvissa huomasin, että terveydentilan ohella hoidotarpeeseen vaikuttavat juhlapäivät ja kesälomat.