Miksi ihmiset kuvittelevat että heillä on KAIKKI hyvät ominaisuudet?

Joku kovanaama saattaa kehuskella kuinka häntä ei horjuta mikään maailmassa, mutta kun hänelle huomauttaa, että eikö välitä mistään, niin siinä vaiheessa hän tietysti muuttuu maailman empaattisimmaksi olennoksi. Rationaalinen älykkö saattaa kehuskella suhtautuvansa kaikkeen järjellä ja älyllä, mutta kun häneltä udellaan tunne-elämästä, niin se on tietysti syvempi kuin kellään muulla, mutta että pystyy vain kontrolloimaan sitä suurilla aivoillaan, niin ettei se häiritse rationaalista ajattelua.

Tämä sama kaava toistuu kaikkialla. Joku saattaa kehuskella olevansa impulsiivinen ihminen, joka tekee asioita, eikä jää niitä etukäteen murehtimaan. Jos tälle huomauttaa, että eikö tuommoinen ihminen ole hieman epäluotettava jos ei kerran mieti tekojansa, niin samassa tämä muuttuukin varautuneeksi hissukaksi. Miksei ihmiset voi tunnustaa olevansa surkeita edes jossain semmoisessa, jota pidetään yleisesti arvossa? Aina vain tunnustetaan niitä heikkouksia, joilla ei ole merkitystä.