Lue keskustelun säännöt.
Mitä luulette, kumman kuolema tuntuisi kamalammalta?
01.01.2016 |
Oman vanhemman, jos siis tämä on ollut läheinen ja rakas, sellainen jonka kanssa päivittäin ollaan tekemisissä ja joka oli kuollessaan alle 60v, vai esikoislapsen, joka kuoli puolivälissä raskautta, ja jota oltiin pitkään ja hartaasti odotettu ja toivottu?
Kommentit (18)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsia tossa kohtaa ehtii vielä tekemään muitakin, eriasia jos jää ainokaiseksi yritykseksikin. Siinä tapauksissa ottaisin mielummin vanhemman kuoleman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen läheisen vanhemman tietenkin. Sen vähän vähemmän läheisemmän vanhemman kuolemakaan ei tunnu missään, kun on menettänyt parhaan ystävänsä, joka oli samalla erittäin läheinen vanhempi. Kokemuksesta tiedän.
Ap ilmisesti alapeukuista päätellen odotti toisenlaisia vastauksia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulta on kuollut isä yllättäen leikkauspöydälle ja raskaus mennyt kesken hieman alemmilla viikoilla tosin kuin esimerkissä, mutta omasta kokemuksesta sanon, että vanhemman menetys koskee enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulta on kuollut isä yllättäen leikkauspöydälle ja raskaus mennyt kesken hieman alemmilla viikoilla tosin kuin esimerkissä, mutta omasta kokemuksesta sanon, että vanhemman menetys koskee enemmän.
Itse olen menettänyt lapsen vkolla 18 ja isäni 63-vuotiaana ja kyllä se lapsen menetys meinas viedä järjen,oli vielä jopa neljäs. Isän kuolemasta selvisin parin päivän itkulla. T:6
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulta on kuollut isä yllättäen leikkauspöydälle ja raskaus mennyt kesken hieman alemmilla viikoilla tosin kuin esimerkissä, mutta omasta kokemuksesta sanon, että vanhemman menetys koskee enemmän.
Itse olen menettänyt lapsen vkolla 18 ja isäni 63-vuotiaana ja kyllä se lapsen menetys meinas viedä järjen,oli vielä jopa neljäs. Isän kuolemasta selvisin parin päivän itkulla. T:6
Outo olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulta on kuollut isä yllättäen leikkauspöydälle ja raskaus mennyt kesken hieman alemmilla viikoilla tosin kuin esimerkissä, mutta omasta kokemuksesta sanon, että vanhemman menetys koskee enemmän.
Itse olen menettänyt lapsen vkolla 18 ja isäni 63-vuotiaana ja kyllä se lapsen menetys meinas viedä järjen,oli vielä jopa neljäs. Isän kuolemasta selvisin parin päivän itkulla. T:6
Outo olet.
No eihän ole. Suru on subjektiivista. Mikä sinä olet sanomaan?
Lapsen. Kokemusta on. Vanhemmilla elämä jo takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulta on kuollut isä yllättäen leikkauspöydälle ja raskaus mennyt kesken hieman alemmilla viikoilla tosin kuin esimerkissä, mutta omasta kokemuksesta sanon, että vanhemman menetys koskee enemmän.
Itse olen menettänyt lapsen vkolla 18 ja isäni 63-vuotiaana ja kyllä se lapsen menetys meinas viedä järjen,oli vielä jopa neljäs. Isän kuolemasta selvisin parin päivän itkulla. T:6
Outo olet.
No eihän ole. Suru on subjektiivista. Mikä sinä olet sanomaan?
No juuri subjektiivisen mielipiteeni sanoinkin. Älä sinä sano mitä mieltä mun pitää mistäkin friikistä olla.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen. Kokemusta on. Vanhemmilla elämä jo takana.
no kyllä 50+ vanhemmalla pitäisi olla elämää vielä hyvinkin paljon jäljellä, elämä ainakaan ei ole vielä tuossa iässä "takana". Sitä voisi ehkä sanoa ihmisestä jolla ikää reippaasti yli 70v.
Sanoisin, että lapsen, jos on ollut vaikeuksia tulla raskaaksi. Jos raskaus on alkanut helposti, eri juttu.
T. Lapsettomuudesta kärsinyt, oman isänsä 22 vuotiaana menettänyt.
Oman vanhemman, koska eihän tuollaiseen sikiöön vielä ehdi edes kiintyä kunnolla. Alle 60-vuotiaan kuolema on varmaan lähes aina odottamaton ja hyvin järkyttävä.