Ärsyttävä ihminen kummiksi?

Minusta nuo mainitsemasi asiat eivät vaikuta tarkoitukselliselta ärsyttämiseltä, voisiko olla niin että itselläsi on jostain syystä ikävä asenne veljen vaimoon? Jos vauva on vasta vuoden ikäinen, ei mielestäni ole mikään ihme ettei ole pyydetty hoitamaan, meilläkään ei siihen ikään ollut vielä ollut hoidossa kuin muutaman hassun kerran pari tuntia mummilla. Ja jos äiti vaistoaa että on ikävä asenne häntä kohtaan, hän ei ensimmäiseksi pyydä sellaista ihmistä avuksi. Eihän hän myöskään sanonut että sinä yrität leikkiä sankaria, mielestäni ilmaisi vain sen ettei hän uskalla olla ilman puudutteita ja kokisi itse leikkivänsä sankaria jos jättäisi ne ottamatta. Ja kun pohti saakohan sairaalasta puudustuksia ajatteli asiaa selvästi omalta kantiltaan ja oli huolissaan saako sieltä puudutuksia tarvittaessa. Ei kannata tulkita liikaa toisen sanomisia, jos hän ei ole suoraan sinulle kettuillut niin tuskin hän on mitään sanomisillaan tarkoittanut. Ja joskus jos kuulostaa kettuilulta niin tarkista, kysy suoraan mitä hän tarkoittaa, niin asia selviää saman tien, yleensä suora (mutta ystävällinen) puhe selvittää asioita. Jos et halua häntä kummiksi niin älä pyydä kohteliaisuudesta, eihän siinä mitään järkeä olisi.

Meillä veljeni pyysi vain minut viralliseksi kummiksi, ei miestäni. No ollaan sit kuitenkin molemmat kummeja pojalle, mut ihan virallisesti papereiden mukaan vain minä.

hän on kyllä lapseni kummi, eikä minua tähän tehtävään välttämättä edes pyydetä..



Näitä asioitahan voi hoitaa monella tapaa. Itse olen ajatellut laittaa pisteen ja olen sen laittanutkin jo aikaa sitten.



Syistä en niin osaa sanoa. Yksi perusasia on se, että kuljemme vain niin eri aaltopituuksilla, meillä ei ole mitään yhteistä eikä mitään kiinnostusta toisiamme kohtaan (ennen minä edes jaksoin yrittää). Hän myös ärsyttää minua ja osaa loukata (on myös sellaisia esimerkkejä, jotka täällä muutkin ymmärtävät uskomatomiksi.. ja enemmän pieniä ja yksittäisiä kuten ap:lle joilla on hankala vakuuttaa muita (että henkilö on kuspää), mutta jotka toistuvat ja osoittavat suvaitsemattomuutta)





Tavan vuoksi en aio enää tehdä mitään näiden ihmisten vuoksi... sen sijaan sitten ehkä korostan entisestään minun erilaisia tapoja, että nämä tulevat tarpeeksi esiin... niitä ei tarvitse enää ihmetellä puolinaisissa sivulauseissa eikä muutenkaan ne vain ovat ja niistä ei jousteta



automaattisesti ei tarvitse pyytää molempia

Lisää pohdintaa..



Olen tuntenut tämän naisen nyt kohta kolme vuotta ja ennen kuin tapasin häntä, mieheni sanoi, että hänen mielestään nainen on vaikuttanut vähän koppavalta häntä kohtaan jne.. no sitten kun tapasimme, tutustuttuamme mieskin sanoi, ettei hän olekaan sellainen, itse en pitänyt häntä sellaisena missään vaiheessa. Eli minulla on ollut aina avoin asenne häntä kohtaan, mutta hänen kommenttinsa ovat välillä hyvin ärsyttäviä. Mutta kun niitä on ollut vain pari ja tilanteet ovat menneet nopeasti, en ole ehtinyt alkaa kyselemään hänen tarkoituksensa periä. Täytyy kysäistä kun seuraavan kerran keskustellaan.. hyvissä väleissä ollaan sinänsä oltu, mökkeilty porukalla yms, eli ei siltä osin mitään ongelmaan. Tosin eihän me ihan samalla aaltopituudella kuljeta, mutta hyvin ollaan tultu toimeen.



Niin ja tuosta lastenhoidosta, että aina kun anoppi on ollut heillä kylässä, he ovat " päässeet" lähtemään kahdestaan jonnekin. Eli menoja kyllä on, mutta meitä ei ole kutsuttu lastenvahdiksi. Sitä ollaan molemmat ihmetelty, kun käytäntö on sellainen että lapsi on kyllä hoidossa mutta ei meillä :/



No, ehkä mulla raskaushormonit jyllää ja siksi olen ärsyyntynyt hänestä herkemmin, saa nähdä miten tilanne etenee :)

Mutta tuosta ärsyttävyydestä vähän, olisiko vain niin, että olette hieman erilaisia ihmisiä?



Noiden kertomustesi perusteella en nimittäin pitäisi henkilöä vielä ärsyttävänä, vaikka hän ilmiselvästi onkin joistain asioista eri mieltä kanssasi. Olisiko pikemminkin vain niin, että olette kovasti erilaisia ih-misiä, hän on ehkä jonkin verran suorasanainen eikä teillä molemmillakaan ole ihan kympin taidot kommunikoinnissa?



Minusta esimerkiksi se, että sinä olet todennut hänen raskaana ollessaan, ettet aio ottaa epiduraalia on vähintäänkin yhtä töykeää kuin hänen vastakommenttinsa siitä, ettei leiki sankaria ¿ ihan yhtä lailla sinun kommenttisi voi ymmärtää paheksunnaksi hänen toimintaansa kohtaan kuin toisinpäin. Myöhempi kommentti synnytyssairaalasta taas voi perustua ihan vain omaan kokemukseen ja tietämykseen. Kolme äärimmäisen vaikeaa ja hankalaa synnytystä kokeneena voisin minäkin todeta, että vannomatta paras ¿ enkä uskaltaisi suositella kellekään mitään muuta sairaalaa kuin sellaista, missä saa kaiken mahdollisen heti ja ammattitaidolla ¿ mutta tottahan on sekin, että valtaosalla synnytykset menevät ihan ongelmitta, mutta ne pari prosenttiakin ovat olemassa...



Hoitamaan pyytämisestä taas toteaisin, että kyllä meillekin aika monet ihmiset ovat esittäneet sellaisia aika retorisen oloisia kommentteja siitä, että voivat hoitaa sitten joskus, mutta ne ovat kyllä kuulostaneet siltä, että oikeasti eivät ole tarkoittaneet... Sinuna siis toistaisin tarjouksen useamman kerran ja korostaisin, että tarkoitan sitä ihan oikeasti, koska niin monet ihmiset tosiaankin retorisesti tarjoutuvat, mutta eivät sitten tarkoitakaan sitä tosi paikan tullen. Ja sitten on tietysti se aspekti, että välttämättä hoitaja ei ole tarjolla juuri silloin kun tarvitsisi, ajankohta tai tarvittavan hoitoajan pituus voi olla epäso-piva tai lapsi voi olla kipeänä yms. Sitten voi vielä olla niin, että he eivät yksinkertaisesti ole vielä halunneet jättää lasta hoitoon moneen paikkaan ja monelle eri ihmiselle, hän on kuitenkin vielä aika pieni.



Viimeisenä muttei vähäisempänä: luottaako hän teihin? Itselläni on muutama erittäin hyvä ja läheinen kaveri, joiden kanssa viihdyn hyvin, mutta joille en ikä kuuna päivänä antaisi lasta hoitoon alle 7-vuotiaana tai jotain siitä yksinkertaisesta syystä, etten luota siihen, että he pärjäisivät. He tulevat hyvin toimeen lasten kanssa ja viihdyttävät näitä jopa erinomaisesti, mutta heillä ei tunnu olevan mitään käsitystä lapsen tarvitsemasta valvonnasta ja perushuollosta: pelkään, että he voisivat yksinkertaisesti unohtaa valvoa, ettei lapsi huku uima-altaaseen tai kiipeä katolle tai he voisivat unohtaa ruokkia vauvan tms. ihan yhtä banaalia... Ja tämä ei tietenkään automaattisesti koske sinua, vaan on ihan pelkkä esimerkki. Ikä, elämänkokemus ja erityisesti oma lapsi varmasti parantavat tilannetta ajan kanssa.

nipolle



Voi hyvinkin olla, ettei hän luota meihin lastenvahtina ja sehän vasta loukkaavaa onkin! Olemme erittäin vastuuntuntoisia ihmisiä, joskaan ei ole vielä ollut omia lapsia, mutta ei ole mitään syitä miksei hän voisi luottaa. Ja jos luottamuksesta puhutaan, kyllä anoppi on enemmän epäluotettava (mielenterveysongelmia, alkoholismi..) eli..... ja olemme lapselle läheisimpiä sukulaisia. Tarjouduin hoitajaksi jo hänen raskausaikanaan ja vauvan synnyttyä parikin kertaa.. ei vaan ole tullut kutsua, joten olen tulkinnut sen niin, että parempi olla tuppautumatta.



Keskustelimme synnytyksestä jne ja sen yhteydessä totesin, etten itse aio ottaa epiduraalia. Sitä ei mielestäni voi tulkita loukkaavaksi. En missään vaiheessa sanonut mitään sen suuntaista, etteikö muut saisi sitä ottaa.



Ei se mitään, että hän on eri mieltä, mutta en pidä yleensäkään ihmisistä, jotka eivät voi ymmärtää muita, joilla on erilaiset näkemykset. Eli hänen mielipiteensä ovat usein sellaisia, että kun hän on jotain mieltä, muut tavat ovat väärin.



Tosin jos jonain päivänä lastenhoitajaksi kutsu tulee, varmaankin vasta sitten kun meillä tuo oma vauvakin on, aion kyllä suoraan kysyä, että nytkö me sitten kelvattaisiin..



Täytyy tätä kummiasiaa tässä katsoa ja pohtia.

Kummiksi ei todellakaan tarvitse eikä edes pidä pyytää ihmistä, jonka kanssa ei tule toimeen. Toinen asia on sitten, jos pyydetään puolisoista toinen ja toista ei. Kummius on kuitenkin sellainen asia, että siihen sitoutuu kumpikin pariskunnan osapuoli tahtomattaankin. Meillä on mieheni kanssa tämän vuoksi periaate, että joko molemmista tulee kummi tai sitten kieltäydytään. Ja näin on käynytkin. Tässä ei taas ole kyse mistään muusta kuin siitä, että yhdessä me kuitenkin aina kuljemme ja olemme - ei meistä vaan voi valita ainoastaan toista, kun se kummius kuitenkin hoidettaisiin yhdessä. Kaikki on kuitenkin sallittua (myös lapsen vanhemmille), mutta tämä on meidän kantamme ja kummiuskaan ei ole pakollista. Lapsen vanhemmat tästä taisivat aikoinaan loukkaantua, mutta he eivät ymmärtäneet, että voi se loukata kummiksi pyydettävääkin, jos hänen puolisonsa hyllytetään asiassa, joissa kuitenkin KOKO perhe on tekemisissä keskenään.



Toisekseen noista alkuperäisen kirjoituksista tulee sellainen kuva, että ymmärrystä puuttuu varmaan kummaltakin puolelta. Nuo kommentit, mitä alkuperäinen oli saanut, eivät minusta mitenkään vaikuttaneet ikäviltä tai loukkaavilta. Jotenkin minulle on nyt välittynyt pikemminkin sellainen kuva, että alkuperäiseltä puuttuu sitä ymmärrystä enemmänkin kuin vastapuolelta.



Lisäksi tuosta vauvanhoidosta: jos välit ovat tuolla tasolla ja kitkaa on noinkin paljon ilmassa, ei kukaan pyydä sellaista paria vauvaansa hoitamaan. Ei mitään isoa riitaa tarvitse olla, ei edes pelkoa siitä, ettette tulisi lapsen kanssa toimeen. Mutta jos kanssakäyminen ei vain suju, en minäkään antaisi lastani sellaiseen hoitoon. Lisäksi omien lasten myötä se taito vaan kasvaa, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Jokainen on ensimmäisen lapsensa kanssa vähän opettelija ja koska on näin, suhtautuu ehkä vähän varovaisesti " lapsettomiin" hoitajiin.



Koitahan nyt vetää vähän henkeä ja suhtautua pikkuisen ymmärtäväisemmin itsekin.

Minun tilanteeni on hyvin pitkälti samansuuntainen. En voi sietää mieheni valjen tyttöystävää. Hän on alusta asti ollut minua kohtaan ylimielinen ja epäkunnioittava. Tosin aluksi yritin löytää hänestä myös hyviä puolia, mutta se loppui erääseen yhteiseen anoppilareissuun. Alku oli aivan kamalaa selkkausta, koska hän ilmoittautui viimeisenä mukaan, jolloin autossa olisi ollut yksi ihminen liikaa. No, hän ei kuitenkaan voinut lähteä junailemaan, vaikka viimeisenä tuuppaantui mukaan, vaan junalla joutuivat matkustamaan mieheni toinen veli ja hänen tyttöystävänsä.



Koko automatkan (ja muutenkin koko reissun ajan) hän puhui päälleni (en voi sietää sellaista, varsinkin jos kyseessä ei ole vahinko), jos yritin sanoa miehen veljelle jotain, hän alkoi puhua päälleni ja esitellä jotain kännykkänsä hienouksia tälle. Hän myös jatkuvasti niin sanotusti kilpaili kanssani. Mitä hyvänsä kerroin, että minulle oli tapahtunut tai että minulla oli jotain, hänellä oli aina vähän enemmän sitä jotain tai hänelle oli käynyt pikkuisen paremmin (tai pahemmin, riippui jutusta). Yritin olla välittämättä tästä, ajattelin vain sen olevan minun pääni sisässä, mutta koska sitä jatkui ja jatkui, en voinut olla ärsyyntymättä.



Häntä oli kiusattu koulussa, ilmeisesti koko peruskoulun ja lukion ajan. Tästä hän sitten muisti mainita joka tilanteessa. Tämä asia ilmeisesti hänen mielestään oikeuttaa hänet käyttäytymään miten haluaa muita kohtaan. Hän voi aina vedota siihen, kuinka rankkaa hänellä on ollut. Tosin aloin jo jossain vaiheesa matkaa epäillä, että jos hän on ollut ikänsä tuollainen narsisti, niin ei mikään ihme, että häntä on kiusattu.



Pidin pääni kiinni ja mölyt mahassa, vaikka parhaimmillaan olin aivan itku kurkussa kiukusta ja ärsytyksestä johtuen. Pahimmat jutut hänen suustaan tulivat silloin, kun saman reissun aikana kävimme mieheni mummon hautajaisissa. Kun lähdimme siunaustilaisuudesta autolla ajamaan vastaanotolle, alkoi mieheni veljen tyttöystävä valittaa siitä, kuinka häntä ärsyttää se; " miksi siellä hautajaisissa pitää oikein LIETSOA tuota surua?!? En tajuu, mikä siinä on, että pitää oikein tollaisa suruvirsiä ja itkua vääntää..." Samassa autossa siis vasta läheisen mummonsa menettäneet mieheni ja veljensä. Kuuntelin suu auki, että ei voi olla totta, että tuo akka sanoi jotain tuollaista ääneen, vaikka toisilla on suuri suru.



Hautajaisvastaanotto pidettiin mieheni enon kotona. Siellä hän ei vaivautunut olemaan muun juhlaväen kanssa, vaan sulkeutui pesuhuoneeseen leikkimään kissanpentujen kanssa. Kävi välillä hakemassa kakkua ja malttoi hetken istua kumppaninsa suvun seurassa, kunnes taas siirtyi leikkimään kissanpentujen kanssa. Mainitsinko muuten siitä, että hänen niin sanotut juhlavaatteensa olivat farkut, maiharit ja valkoinen kauluspaita?



Myöhemmin saman reissun aikana olimme mieheni ystävän luona, jossa tämä akka alkoi avautua siitä, kuinka hän ei ollut yli vuoteen päässyt yli lemmikkiliskonsa kuolemasta. Ihmettelin siinä sitten, että on se kumma, kun ensin tyttö valittaa siitä, että hautajaiset ovat niin rasittavan surumielisiä ja sitten alkaa tippa linssissä muistelemaan yli vuosi takaperin kuollutta liskoaan. Uskomaton tyyppi. Sen perään hän vielä muisti mollata minulle rakkainta ystävääni (ei pidä ystävästäni, koska hän on hänen poikaystävänsä ex).



Tämän reissun jälkeen olin niin kypsä häneen, että olen vain kaikin mahdollisin tavoin yrittänyt välttää hänen seuraansa. Ja tuossa olivat asiat vain pääpiirteittäin, paljon pieniä asioita, jotka herättivät närkästystä, jäi kertomatta.



Näistä asioista kannattaa puhua asianomaisten kanssa. Itse olen liian lässy ja tossu, että vaivautuisin puhumaan näistä asioista (sitäpaitsi, mieheni veljen tyttöystävä kääntäisi asian kuitenkin niin, että minä ole kamala kiusaaja ja hän viaton uhri), vaikka aihetta kyllä olisi.

En nyt muodosta kokonaisuuden osalta kantaa suuntaan tai toiseen, mutta tuohon lapsenhoitoasiaan olisi muutama, kenties tätä toista osapuolta puolusteleva ajatus..



Meilläkin on kohta vuoden ikäinen tyttö, joka on ollut ehkä vain alle kymmenen kertaa muiden ihmisten (isovanhemmat ja mieheni kaksi siskoa) hoidettavana max. muutaman tunnin ajan kerrallaan. Sekä anoppini että mieheni siskot pyytävät lasta usein hoitoonsa, mutta monesti aika kuluu omalla painollaan, eikä meille ole yksinkertaisesti tullut sellaisia menoja tai menohalujakaan, että hoidolle olisi ollut useammin tarvetta. Lapsi on nykyisin helppo ja hyväntuulinen, ja voimme (+ haluamme) ottaa hänet mukaamme minne sitten haluammekin mennä - tai tapaamme omia kavereitamme sitten vuorotellen. Ajattelen myös, että näin pientä lasta on tarpeetonta " antaa" hoidettavaksi vain niiden hoitajien (=aikuisten) iloksi - menee sitten enemmän hoitoon ja kyläilemään, kun on isompi ja osaa itse ilmaista oman kantansa ja innostuksensa asiaan.



Mutta tarkoitukseni oli tosiaan sanoa, että luottamuksen puutteesta tai loukkaamisenhalusta ei välttämättä ole tässä asiassa kyse. Joka tapauksessa vanhemmille on varmasti kiva asia tietää, että lapsenhoitajia on t a r p e e n tullen tarjolla. En sinuna kuitenkaan loukkaantuisi, jos kutsua ei ole ekaan vuoteen tullut, enkä myöskään loukkaisi (kysymällä " nytkö sitten kelpaamme?" ) sitten, kun sen joskus saatte. Kyllä te vielä ehditte touhuamaan lapsen kanssa!

Korjauksia käsityksiisi..



Minulta ei voi puuttua ymmärrystä, koska en ole puhunut halveksuvaan sävyyn hänen valinnoistaan, toisin kuin hän minun (ja muitten). Välit ovat olleet oikein lämpimät, mitään kitkaa ei ole ollut ilmassa, koska olen vasta jälkeenpäin alkanut yksin pohdiskella hänen lausahduksiaan - eli lastenhoito asia ei voi siitäkään olla kiinni.



Se on kyllä totta, että molemmathan siinä kummin tehtävässä on kuitenkin mukana, minähän tässäkin olen paljon ideoinut mitä mieheni kummitytölle voi ostaa.

Emilyn,

sitten sain vain väärän käsityksen :) Joskus ne tunnetilat voivat ikäänkuin leijua ilmassa, vaikka mitään varsinaista riitaa ei olisikaan. Kuitenkaan noista lauseista, mitä mainitsit, en kovin paljon löydä loukkaavaa. Mutta voihan se olla äänensävykin, mikä saa sinut niin tuntemaan.



Kaikki eivät vain tule juttuun keskenään. Ja kun näin on, sinun täytyy ehdottomasti toimia omien tuntemustesi mukaan tuossa kummiasiassakin. Tietenkin siitä pitää neuvotella miehesikin kanssa. Nykyään on myös enemmän kuin tavallista pyytää vain toista puolisoista (syystä tai toisesta), joten onhan sekin ihan hyvin mahdollista eivätkä kaikki pariskunnat siitä loukkaannu, kuten me.

Meillä on kolme lasta ja lapset on ollut hoidossa kolmea poikkeusta lukuunottamatta hoidossa vain anopilla,esikko kohta jo 9v. En ikuna maailmassa olisi pyytänyt lapsia hoitamaan paria/kaveria jolla ei ole lapsia.Näin se vain menee,minusta heillä on vamasti viikonloppuisin muutakin tekemistä:) Tämä on vaan minun kantani.

Ja tuosta epiduraalijutusta,niin minä olisin voinut sanoa nuo samat lauseet,ensisynnyttäjä joka julistaa puudutteetonta synnytystä,saattaa mielestäni leikkiä sankaria:) Itse olen käynyt läpi kolme kertaa sen he***in ja joka kerta epiduraali on auttanut edes osan matkaa,takana siis älyttömän hankalat ja kipeät synnytykset. Mutta minä nyt möläyttelen kavereille paljon muitakin juttuja,eikä he vedä niistä herneitä nenuun...olisiko vaan että teidän ajatusmaailmat/huumorit ei kohtaa? Tuon kommentin kuitenkin sinäkin olisit voinut ottaa huumorin kannalta:) Kaikista ei vaan voi pitää,se on syytä muistaa:)

Kirjoitit: Tosin jos jonain päivänä lastenhoitajaksi kutsu tulee, varmaankin vasta sitten kun meillä tuo oma vauvakin on, aion kyllä suoraan kysyä, että nytkö me sitten kelvattaisiin..



Miksi odottaa tuonne asti, eikö voisi kysyä asiaa nyt ?

Minkä takia yleensäkin hinkuat niin paljon lapsenhoitajaksi ?

Mielestäni olette vaan niin erilaisia tuon naisen kanssa, että kannattaa jättää kommunikointi mahdollisimman vähälle, jos ei ole kykyä joustaa=toisesta korvasta sisään toisesta ulos.

Muista myös, että ei kannata verrata häntä ja sinua missään asioissa, teillä ei ole mitään tarvetta kilpailla.



Hyvää talvenjatkoa !

Minä en voi sietää miheni siskoa, en anoppianikaan, mutta vielä vähemmän tätä siskoa. Matkii, kyylää kaikki paikat, kaapeista lähtien tullessaan kylään( voitte uskoa ettei niitä vierailuja montaa ole ollut), valittaa kuinka ei näe veljenpoikaansa, siis meidän lastamme tarpeeksi usein yms.

No nyt on toinen lapsi tulossa ja mieheni haluaisi siskonsa tulevalle lapsellemme kummiksi... En halua pahoittaa mieheni mieltä, joten kai siskosta tulee nyt sitten kummi, argh!

Vekka



En viitsi enää alkaa kysellä, miksei olla kelvattu lastenhoitajaksi, kun muutamme kauemmas täältä samalta paikkakunnalta joten eipä ole asia enää niin ajankohtainenkaan.



Kuten aiemminkin sanoin - en tiedä muitten sukulaisuussuhteista mutta me olemme olleet läheisiä, ja silloin joskus kun lastenhoidosta oli puhetta, tämä nainen totesi että juu, olisihan se tosi kiva että vaikka olisi vahtinan vähänkin aikaa, jotta pääsisi vaikka saunaan kahdestaan. No, en tiedä ovatko he sitten lapsen syntymän jälkeen jättäneet saunomisetkin väliin.



En mitenkään erityisesti hinkua lastenhoitajaksi, mutta olihan se mukavaa kun lähipiiriin tuli vauva ja lähes jokaiselta perheelliseltä kuulee välillä, ettei saa ketään hoitamaan lasta (tai sitten tutut valittavat kun " lapselliset" ovat pyytämässä hoitajiksi) joten ajattelinpa vain tehdä ystävänpalveluksen ja tarjoutua tehtävään vapaaehtoisesti.



Uskokaa tai älkää, tämä nainen on kyllä ylisuojeleva lastaan kohtaan; kun olemme olleet heillä kylässä ja vauva on ollut isän sylissä, äiti on tiuskaissut isälle mm. " älä pidä sitä noin sylissä" johon isä on loukkaantuneena hymähtänyt. No, minullahan ei ole vielä sitä omaa vauvaa, mutta eipä se lapsi isän sylissä edes roikkunut mitenkään huonosti. Eli ehkäpä hänestä on nyt synnytyksen jälkeen tullut toisenlainen mitä itsekään on ajatellut. Harmi, oli niin mukavaa siihen asti, nyt kun muutetaan kauemmas niin eiköhän nuo välit viilene kun ei taida olla intressejä pitää niitä erityisen lämpinä. Aika huono vinkki tuo naisen vältteleminenkin; hän on mieheni veli ja veli on kyllä tosi symppis tyyppi. Kuten aiemmin selitinkin, heillä keskenäänkin on hyvin erilaisia näkökantoja asioista.



Juu kiitos vaan, minulla ei ole mitään kilpailuviettiä :D

Siis nainen ei ole mieheni veli vaan vaimo :D

Voisinko vielä sekopäisemmin kirjoittaa, mieheni vaimo..! xD



Näin; mieheni veljen vaimo ;)

Itse ainakin pohtisin tämän naisen kohdalla onko hän sellainen ihminen jonka haluan lapselleni aikuisen esikuvaksi.



Millä tavalla hänen suvaitsemattomuutensa muuten ilmenee? Onko se vain liiallista suoraviivaisuutta vai sosiaalista kyvyttömyyttä? Tahallista se nyt ei taida olla, mutta asenteellisuuskin voi olla paha juttu. Haluatko lapsesi viettävän aikaa hänen kanssaan ja saavan häneltä vaikutteita? Miten hän toteuttaa omassa elämässään mainitsemaasi harrasta uskonnollisuutta? Näkyykö se käytännössä vai onko se vain puhetta?



Itse harkitsisin vielä kerran. Missään laissa ei velvoiteta pyytämään lähisukulaisia kummiksi, se voi olla kuka tahansa hyväksi esimerkiksi kelpaava ihminen.

Niin eihän sukulaista olekaan pakko pyytää kummiksi, mutta kun hän on mieheni veljen vaimo ja miehen veli on todella mukava tyyppi, joten kyllähän vaimokin tuolloin on yhtä paljon elämässämme mukana, kun heidän lapsensa on mieheni kummityttö jne. Vaikutteille ei mitään mahda, niitä tulee varmasti muualtakin. Ongelmahan oli juuri siinä, että jos pyytäisimme pelkästään veljeä, he varmasti ihmettelisivät - pyytiväthän hekin meitä molempia, joskin sitten kävi ilmi etten voi kirkollisuuden takia kummin tehtävissä toimia. Ei tässä oikein tunnu muuta ratkaisua olevan, jos haluaa siis veljeä kummiksi pyytää, että samaan pakettiin tulee sitten vaimokin.. Kyllähän häntä muuten voi sietää, mutta juuri se minua häiritsee, että kummiski tulee sitten ihminen, jota en pyytäisi, ellei hän olisi mieheni veljen vaimo.



Suvaitsemattomuudesta nyt tulee ensimmäisenä mieleen sekin, miten hän naureskeli joittenkin keskustelupalstojen asioille, aiheille joissa ihmisillä oli vakavia huolia esim. raskauteen liittyen mutta hänen mielestään ne ongelmat vain olivat naurettavia/itsestäänselviä jotka pitäisi itse tajuta. Mietin, mahtoiko hän itse olla niin kaikkitietävä heti tullessaan raskaaksi?



Sylikummiksi tuleekin paras ystäväni, he tulisivat toisiksi kummeiksi.



Niin ja tuo uskonnollisuus näkyy tuossa esimerkiksi kertomassani jouluevankeliumin lukemisessa. Ketään muuta sen lukeminen ei taida kiinnostaa, mutta kaikki kohteliaana kuuntelevat. Saa nähdä miten käy joskus, kun joulua vietetään meillä - kunnioittaako hän sitten sitä, että sitä ei meillä lueta. Vaikka joulun perimmäinen tarkoitus onkin Jeesuksen syntymä, niin se evankeliumi on yksinkertaisesti mielestäni tylsä :D Kyllä lapset sitten koulussa oppivat ne asiat joulujuhlien lomassa. Kyllä minäkin uskon Jumalaan, mutta omalla tavallani, en siis harjoita mitään " kristillisiä" tapoja tai kirkossa käyntiä esim. jouluna.



Tämä nyt ei liity suoranaisesti aiheeseen, mutta saa nähdä miten heidän kasvatusperiaatteensa uskonnon suhteen sujuvat, kun isä ei kuulu kirkkoon mutta äiti kuuluu ja pitää noista tavoista, ja isä noudattaa niitä vain äidin/lapsen vuoksi. Minä en siis kuulu kirkkoon mutta mies kuuluu sen takia kun on tottunut kuulumaan, mutta pääsimme yhteisymmärrykseen nimiäisistä juuri tuon pariskunnan ristiäisten jälkeen, kun mieskin huomasi että se tilaisuus ei ole ihan sellainen kuin hän haluaa :D

mutta nopeasti kerron, että me pyydettiin lapsen kummiksi vain miehen siskoa eikä ollenkaan siskon miestä. Kyllä sitä vähän pähkäiltiin, että miten tän asian kanssa tehdään, mutta kun oli jo monta muuta kummia, niin oli helpompi karsia ikävä siskon mies pois listalta. Meille asti ei ole kuulunut mutinoita tästä asiasta, vaikka eihän ole sanottu, etteikö niitä olisi ollut... Sanoisin kuitenkin, että valitsette sellaiset kummit, joista tykkäätte oikeasti! Tiedän paljon tapauksia, joissa pariskunnasta vain toinen on pyydetty kummiksi. Jos joku loukkaantuu, se on hänen ongelmansa.



Itse asiassa kun nyt muistelen, niin onhan mulle itsellenikin käynyt niin, että miestä pyydettiin kummiksi ja mua ei. Silloin olin hieman loukkaantunut, mutta en enää. Ja sen jälkeen mua on pyydetty kummiksi, mutta miestä ei, joten tasoissa ollaan...