Tuosta ET-ketjusta mieleen tullutta...

Meidän perheessä mies on katolinen ja minä ateisti. Lapsiamme ei ole kastettu (jätin miehen hommaksi, kun asia ei minulle kuulu ja mies ei ole saanut aikaiseksi...) ja joskus on heilläkin tuo kouluunmeno edessä. Siis: laittaako lapset uskonnon tunneille vai elämänkatsomustietoon? Olettaisin, että lapset pääsevät uskonnon opetukseen ovat sitten kirkkoon kuuluvia tai eivät, eikös niin?



Mieheni luultavasti saa hepulin, jos tajuaa, että olen laittanut lapset elämänkatsomustietoon, mutta en minä haluaisi heitä ussan opetukseenkaan...Olen antanut miehelleni vapaat kädet puhua uskostaan, opettaa, liittää lapset kirkkoon jne., mutta ei tuo automaattisesti tarkoita, että haluaisin, että heistä kasvaa kristittyjä...Olen vain tarjonnut miehelleni mahdollisuuden tuoda oman näkemyksensä esiin ja lapset saavat sitten itse joskus päättää, mihin uskovat. Mutta tuntuu ihan hassulta vartavasten laittaa heidät uskonnon opetukseen, kun en ole koskaan niillä tunneilla ollut itsekään! Voi hitsi, en ole oikeasti tuota asiaa aiemmin edes ajatellut.



Mieheni ei ole suomalainen eikä varmasti tiedä, että mitään elämänkatsomustietoa on olemassakaan tai että suomalaisissa kouluissa voi päättää olla menemättä uskonnon opetukseen. Joten voisin vain olla hiljaa koko jutusta...Mutta en minä oikein niinkään voi tehdä. Jossain vaiheessa hän tajuaisi, etteivät lapset saa uskonnon opetusta koulussa, ja siitäkös vasta riemu syntyisi. Ja tämä olisi tietoista salaamista ja miehen tietämättömyyden hyväksikäyttöä. Mutta kun en jaksa sitä tappelua, joka tästä jutusta varmasti tulee. Aaaarrgh.



Ei meillä yleensä ole ongelmia tämän elämänkatsomuseromme takia, mutta tämä on nyt aika kinkkinen juttu. Äh, onneksi ei sentään ole kahta eri uskontoa perheessä! Mutta toisaalta silloinhan ET olisi oikeastaan ainoa hyvä ratkaisu, ikään kuin kompromissi. Tässä meidän tilanteessamme se olisi minun ratkaisuni, ei mieheni. Voi....