Vierailija

Vanhemmillani on sairautta, alkoholiongelmaa, kaikkea mahdollista. Olen turhautunut ja uupunut kun tuntuu että olen aikuisikäni vain kuunnellut valitusta ja syyllistämistä (jos en säännöllisesti käy auttamassa). Olen kuin psykologi, parisuhdeterapeutyi, kodinhoitaja jne. Nyt tuntuu etten enää jaksa vaikka vakavaa sairauttakin on omaisella. Olen todella uupunut ja kaipaan vain etäisyyttä. Ymmärtääkö kukaan?

Kommentit (12)

Vierailija

Ymmärrän. Äiti ja veli sairaita. Mies sairas. Lapsi sairas. Kaksi muuta lasta erityistarpeisia. Päivät täynnä lääkäreitä ja terapeutteja. Huoli tulevaisuudesta jatkuva.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Olen ottanut etäisyyttä.

Jos isäni kieltäytyy hakemasta ja vieläpä ottamasta vastaan tarjottua apua alkoholiongelmansa hoitoon, niin ei ole enää minun asiani jos hän haluaa maata kännissä puiston penkin alla ja soitella ihmisille että aikoo tappaa itsensä. Sanoin että näemme seuraavan kerran sitten kun hän on tehnyt jotain asioilleen ja vaihdoin numeroni salaiseksi. Lasteni ei tarvitse kuulla eikä nähdä tuollaista, eikä myöskään nähdä kuinka oma äiti kärvistelee jonkun aikuisen ihmisen päihdeongelmien kanssa.

Mielenterveysongelmaiselle kummilapseni äidille olen sanonut, että tuen heidän perhettään ja olen läsnä lapselle ja kuulevana korvana äidille, mutta että soitan herkästi mm. lastensuojeluun, jos huomaan hänen mielensä taas järkkyvän ja lapsen jäävän vaille järkevää hoivaa. Olen pyytänyt päästä mukaan muutamaan palaveriin, jotta olen voinut tulla tutuiksi perheen asioita hoitavien virkailijoiden kanssa ja pysyn paremmin kartalla tilanteesta. Lasteni tarvitsee vain tietää että minä autan tuon perheen lasta ja homma on hoidossa.

Narsistiselle äidilleni olen laittanut seinän pystyyn. Yhteyttä ei tarvitse pitää.

Vierailija

Ai niin, kysyit miten jaksaa ongelmien keskellä. Itseäni auttaa kun pidän mielessä mitkä asiat tekevät hyvää VAIN minulle, teen niitä aina kun voin. Lepään aina kun voin. Syön hyvin. Terapia. Valikoin seurani tarkkaan. Vältän turhia vastuita.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Ei voi jättää käymättä, mutta ei oikein jaksaisi huolehtiakaan. Saisitko ketään vähäksi aikaa huolehtimaan.

Muut sisarukseni ovat pistäneet välit melko lailla poikki, minä olen jäljellä kun olen kaiketi läheusriippuvaisin. Nyt vain on totaalinen uupumus. Myötätuntouupumus?

Vierailija

Äiti on sairas. En jaksaisi auttaa. Tarvii paljon apua ja sen n vaativa. Ei ollut ennen. Sairaista tulee itsekkäitä.
Autan. Mutta en jaksaisi. Ärsyynnyn. Jotenkin lapsuus tulee mieleen
Pystyn vieraita auttamaan vaikka kuinka hermostumatta. Äitini ärsyttää heti

Vierailija

Jokaisen, myös sinun, on ensisijaisesti huolehdittava omasta jaksamisestasi. Et ole vastuussa toisten onnesta. Ota etäisyyttä, älä kuuntele syyllistämistä. Sano rehellisesti, että nyt omat voimavarat ei riitä ja pitää huolehtia OMASTA jaksamisesta vaikka rakastatkin läheistäsi. Läheinen ymmärtää tai sitten ei. Mikäli ei ymmärrä, se on heidän huolensa. Katkaise tarvittaessa vaikka yhteydenpito hetkeksi jotta saat hengähtää. Jatkossakaan älä suostu kynnysmatoksi.  

Vierailija

Olen joutunut opettelemaan välinpitämättömyyttä. En anna asioiden tulla koko ajan ihon alle: olen saanut vähennettyä tuskaa, että minun pitäisi pystyä ratkaisemaan, hoitamaan ja lopettamaan kaikkien ongelmat. Ei ne mihkään muutu. Mutta ton asian tajuamiseen meni 35 vuotta ja koko ajan saan takoa päähäni, että tee minkä viitsit ja jaksat, mutta muista, että oma osuus on hyvin rajallinen.

Olen päätynyt tulokseen, että joillakin ei ole tarvetta päästä eroon ns. ongelmistaan, vaan tuntevat olonsa kotoisaksi niiden kanssa. Autan. missä voin ja missä halutaan, muuta en voi tehdä eikä kannata ja minun vastuuni menee tässä kohtaa.

Tuo ^ koskee päätösvaltaisia aikuisia ihmisiä; lasten kanssa on toisenlaiset "säännöt", heistä vastuu on tietenkin suurempi.

Vierailija

Tästähän ei ikinä missään puhuta, mutta onko joku joskus nähnyt masentuneen, joka olisi muille ystävällinen ja energiaa antava, empaattinen ja muille hyvää tahtova? Sekin jo auttaisi kun aioista puhuttaisiin avoimesti. Masentunut sen sijaan syyllistää ja käyttäytyy usein itsekkäästi kuin narsisti. Onko koulukiusaajankin olo sittenkin masentunut ja tuollainen etsii helpotusta oloonsa aiheuttamalla muille pahaa oloa.

Vierailija

Nykyään on vaikea saada yhteiskunnalta apua, mutta pitäisikö sinun yrittää saada joku  käymään ja kartoittamaan tilanne. Ei ole oikein ,että uuvutat itsesi.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla