Lue keskustelun säännöt.
Mihin naisella menee aikaa, kun hän on kotona?
25.12.2015 |
Tilanne: 20-30-vuotias (nuori) nainen on kaiket päivät kotona yhden pienen lapsen kanssa. Nainen ei käy töissä, vaan elämä on tätä päivästä päivään. Mammapalstan perusteella tällaisen naisen elämä on raskasta ja kuluttavaa. On ymmärrettävää jos rupsahtaa, ei ehdi meikkaamaan tai pukeutumaan kivasti, juuri suihkuun kerkiää, aamusta iltaan on siivottavaa ja ruoanlaittoa, kavereita ei ehdi näkemään.
.
En halua vähätellä ketään ja myönnän ettei ole omakohtaista kokemusta, olen parikymppinen lapseton nainen. Kuitenkin nykyisten tietojeni valossa ihmetyttää, miten tuollainen elämä voi olla niin raskasta? Ihan vilpittömästi nyt kaipaan selityksiä ja kokemuksia. Ehkä itsellenikin joskus koittaa tuollaiset ajat.
.
Minun normipäivääni kuuluu opiskelua, liikuntaa ja/tai muuta harrastamista, olen parisuhteessa ja minulla on aktiivisia kaverisuhteita. Luonnollisesti myös huolehdin kodista, ruoanlaitosta ja pyrin näyttämään kivalta. Tämän lisäksi minulla on aikaa katsella sarjoja ja selailla vauvapalstaa. Toki toisinaan on kiireistä, mutta kaiken kaikkiaan elämäni on letkeää.
.
Näillä äideillä on vuorokaudessa saman verran tunteja kuin minulla ja he käyttävät koko ajan kodinhoitoon. En ymmärrä, mistä he repivät kiireen arkeensa? Lapselle laittaa ruokaa siinä sivussa kun itselleenkin (aikaa kuluu päivässä max 10 min ylimääräistä siihen, että tekeekin joka ruokailulla vähän isomman annoksen) ja ruokaa voi kerralla tehdä useammaksi päiväksi. Siivoaminen vähän pöydän pyyhkimistä ruokailun jälkeen, pyykkiä tulee pari koneellista enemmän viikossa mutta eipä niitä koneita täyttäessä kauaa aikaa mene. Vaipanvaihto vie muutaman minuutin silloin tällöin.
Toki sitten on lapsen kanssa leikkimistä ja ulkoilua, mutta aika leppoisia nuokin + lapsi nukkuu päiväunet ja osaa leikkiä yksinkin.
.
Toki lasta pitää raahata kaikkialla mukana eikä kaikkialle pääse, mutta ei kai tämä arjesta yleisesti ottaen kiireistä tee? Jos ei ole muita menoja kuin joku kauppareissu tai ystävän luona käyminen, lähtövalmistelutkin voi hoitaa rauhassa. Kun äiti tekee omia hommiaan, lapsi voi leikkiä itsekseen vieressä. Ymmärrän jos on koko päivän lapsen kanssa eikä turhaan viitsi meikata, mutta että ei olisi koskaan aikaa huolehtia itsestään...
.
En vain ymmärrä, mikä kotiäitiydessä on niin raskasta ja kiirettä pitää aamusta iltaan.
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla ei vaikuta olevan paljon elämänkokemusta. t. toinen lapseton parikymppinen
Ai äitiys automaattisesti opettaa enemmän kuin muut elämänkokemukset? Koko ikänsä samassa pikkukylässä asunut nainen, joka suorittaa amiksen ja jää tämän jälkeen lapsia tekemään. Nistinainen joka joutuu nuorena huonoihin piireihin ja tekee lasta toisensa perään eri miesten kanssa, lastensuojelu poimii talteen samaa tahtia. Ovatko nämäkin parempia ja fiksumpia ihmisiä, kuin lapseton, joka on nähnyt maailmaa, kouluttautunut, sivistänyt itseään ja viettää vapaa-aikaansa kaveriporukalla?
Eihän nyt kysymys ollut fiksuudesta tai sivistyksestä, vaan elämänkokemuksesta lapsiperheen arjesta, jonka parhaiten tietää lapsiperheet tai heitä läheltä seuranneet.
Vaikka en ole pienten lasten äiti, niin oman elämänkokemukseni perusteella pienten lasten vanhemmat elävät kiireisiä työntäyteisiä ruuhkavuosia.
Ja on todella yhtä kiireistä ja työntäyteisiä, kun joku omaishoitaja hoitaa kotona sairasta, vammaista tai vanhusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
9: no siinäpä juuri se, miksi olen lapseton ja vapaaehtoisesti. Tuollainen natsipäivärytmihän on ihan vitun karmeaa. Vetäisin itseni kaulakiikkuun välittömästi, jos tuollaista suorittamiselämää pitäisi elää.
Iltaysiltä hiihtämään, jippii. Ja miehen kanssa aikaa varttitunti.
Minä en 21 vuotiaana opiskelijana ollut pätkääkään kiinnostunut lapsiperheiden arjesta, saati että olisin tullut sitä jollekin palstalle ihmettelemään. Ap:n kannattaisi varmaan keskittyä ihan vaan siihen omaan eelämään.
-
Se, mikä minua, 30v perheenäitiä ihmetyttyyttää ja suorastaan puistattaa, on se sovinismin määrä mikä näillä palstoilla kukoistaa. Ei yksin miesten puolelta, vaan ehkä enemmässäkin määrin naisten puolelta. Naisen "pitää" hoitaa lapset (toki myös ensin kantaa ja synnyttää), koti tip top, ulkonäkö, hoikkuus, työssäkäynti jne lista on loputon mitä naisen "täytyy". Miehelle riittää että käy vain töissä. Yrittäkää nyt ihmiset vähän muuttua, nainenkin on ihminen.
Vierailija kirjoitti:
AP:n ei kannata vielä hankkia lasta, kun ymmärrys on noin vajaa lapsi arjesta. Ensimmäisen vuoden aikana se lapsi on niin kiinni äidissä, että edes vessassa ei voi käydä rauhassa ovi kiinni.
Yöllä heräilet monta monta kertaa ja nukutat tunteja vuorokaudesta lasta päikkäreille ja ilta unille. Syötät, siivoat, peset pyykkiä, vaihdat vaippaa, käyt vaunulenkeillä, teet ruokaa, siivoat, täytät ja purat tiskikonetta, hyssytät, laulat lapselle, peset maitopulloja, peset kakkapyllyä, siivoat, viihdytät lasta, syötät taas ja vaihdat taas vaipan. Koitat ehtiä juoda kylmän kahvin ja tunteja pöydällä olleen aamupalan, kun lapsi huutaa huomiota roikkumalla jalassa kiinni. Kaikki rumba vuoden ajan JOKA PÄIVÄ. Ikinä et saa nukkua 7 pidempään aamulla, oli sunnuntai tai keskiviikko. Tämä oli mulle raskasta yhden lapsen kanssa.
Ai kun saisikin nukkua klo 7 asti aamuisin! Lapset jo 3 ja 5 ja edelleen herätään klo 5-5.30 joka aamu. Nukahtavat vasta 20-20.30.
Yksi, mikä rasittaa ja väsyttää lapsiarjessa on elämän yksitoikkoisuus: jokainen päivä on samanlainen. Äidiltä voi puuttua aikuiskontaktit. Työkaverit jäivät töihin, sukulaiset ehkä kaukana, ystäviä ei ehkä ole moneen vuoteen ollutkaan. Puistossa tapaa naisia, jotka ovat täsmälleen samassa tilanteessa kuin itse on, ei tunneta hyvin, joten puhutaan vaan lapsiarjesta. Hyvin harvoin on tilaisuuksia olla omilla ehdoillaan yksin ja mietiskellä omiaan, ilman hoitovelvollisuutta, tehdä jotain mitä itse haluaa: lukea kaikessa rauhassa, kävellä ilman lasta, kirjoittaa päivkirjaa, mennä kahvilaan ...
Meillä on kolme lasta. Kahden ensimmäisen kanssa meni ihan ok, mies oli kotona lasten kanssa ja pääsin välillä töihin. Mutta kun lapsia oli kolme, 0-5-vuotiaita, silloin oli kyllä "aika" raskasta. Kahdella oli uhmis. Sama mies, samat systeemit, ystävät lähellä, tukea ja apua sai ja silti olin välillä niin väsynyt, että kävelin päin ovenpieliä. Siitäkin selvittiin ja nyt, vuosia myöhemmin, näen, että tuota vaihetta kesti aika vähän aikaa.
Olen ihmetellyt, että yhden lapsen kanssa kotona olevat naiset keksivät niin paljon tiskattavaa, pyykättävää ja siivottavaa joka päivälle. Ehkä siitä valittaminen on "sijaisvalittamista". Elämän yksitoikkoisuus ja eristyneisyyden tunne vie kaikki voimat, puhumattakaan siitä, miten epävarma on ensimmäisen lapsen kanssa, mutta ellei sitä hahmota tai osaa muotoilla, valittaa pyykinpesusta. Ihan ymmärrettävää.
Ap ei ota avauksessaan huomioon tilanteen tunnepuolta tai psykologiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketju on näköjään edelleen ylhäällä, joten innostuin nyt sittenkin vastaamaan. Kerrankin mulla on aikaa, kun ollaan mummilassa :)
Ote meidän normaalista aamusta:
6.00 taapero herää ja herättää vauvan, käyn suihkussa kun taapero istuu potalla ja heiluttaa vauvaa sitterissä (luojan kiitos!), puen meidät kaikki ja vaipotan lapset
7.00 Ollaan aamupalalla yhtä aikaa: imetän vauvaa ja toisella kädellä syötän sekä itseäni että taaperoa ja laulan leipä suussa, koska taapero ei muuten keskity syömiseen.
Klo 11 asti teen kaiken käytännössä yhdellä kädellä, koska vauva syö yön jälkeen lakkaamatta. Aamuun sisältyy siivoamista, vaipan vaihtoa, ruuanlaittoa, Lego-leikkejä, ruokailu, siivoamista, taaperon nukutusta jne. Ulos ei keretä.
Mies on 3-vuorotyössä ja tekee usein 12 h/vrk ja 6-päiväistä viikkoa. Kotona lähinnä nukkuu. Mulle jää kauppareissut, neuvolat, ristiäisvalmistelut.. Mulla ei ole vapaa-aikaa, mutta en pidä edes elämääni raskaana, koska kaikki ollaan terveitä. Yksikin flunssa voi kaataa koko pakan, sit en enää jaksa.
Tämä elämä oli mun oma valinta enkä viitsi valittaa. Mutta ap, älä enää ikinä oleta, että kotiäidit vaan istuvat hiekkiksellä tumput suorina. Me ei yleensä edes selvitä sinne hiekkalaatikolle koko päivän aikana. Myönnän vielä loppuun, että meidän taapero on maailman helpoin lapsi ja ihan onnessaan siskostaan. Muuten oisin pulassa, tuuri kävi.
11
Aikaisemmin opiskelin tutkintoa, samalla luin pääsykokeisiin ja tein töitä. Kokkasin, tapasin kavereita ja harrastin. Suhtauduin kotiäiteihin samalla tavalla kuin ap: ei se nyt niiin rankkaa voi olla. Vuosia myöhemmin aloin perustaa ruusunpunaisin unelmin perhettä.
Raskausaika menikin oksentaen ja synnytys meni ihan pipariksi. Meni 2 vuotta toipua jälkiseurauksista. Sairastuin myös raskauden jälkeen fyysiseen sairauteen, joka laukesi hormonimuutosten takia. Samalla hoidin itkuista, huonosti nukkuvaa lasta, joka päivisin vaati 100 % huomiota, vahtimista ja virikkeitä, että pysyi poissa pahanteosta.
Nykyään perheessämme on enemmän lapsia ja minä viimeistelen korkeakoulututkintoa loppuun ja sen jälkeen aion jatkaa osa-aikaisena töissä. Elämäni on kiireistä, mutta todella antoisaa ja onnellista. Pystyn hyvin ymmärtämään vanhempia, jotka väsyvät sen yhdenkin lapsen kanssa. Et voi tietää, mitä taakkoja hän kantaa harteillaan joka ikinen tunti ja päivä vuorokauden ympäri, ellet ole itse kokenut samaa. Minulle yhden lapsen kanssa kotonaolo oli yksi elämäni raskaimmista vaiheista. Tiedän myös etten kykene kotiäidiksi enää 24/7, se vaatii lehmänhermoja!!! :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap voisi alkaa vaikka perhepäivähoitajaksi. Siinähän saisi kätevästi rahaa. Samalla voisi tietysti suorittaa niitä opintoja ja tehdä, eihän ne lapset nyt mitään siinä sivussa häiritse. 10 minuuttia vain normaalia enemmän menee ruokailuun.
Sitten voit kirjoittaa opaskirjan kaikille tumpelomammoille jotka eivät vaan osaa.
Lapsen temperamentilla on kyllä merkitystä tässä asiassa. Jos joutuu huutavia puntteja kuljettelemaan päivin öin niin ei siinä sit muuta päivisin voi tehdäkään. Meillä on leppoisat lapset ja heidän kanssa on ollut kiva olla kotona. Tosin olen käynyt koko ajan osa-aikatyössä silloin tällöin iltaisin ja viikonloppuisin ja se on ollut tosi mukavaa. Sen jälkeen taas kotona oleminen on ollut mukavaa. Mulla on myös tosi hyvä mies, joka on valmis hoitamaan lapsia aina kun ei ole töissä. Nostan hattua tuolle yhdelle päviäohjelmalle, jossa iltaisin vielä imuroidaan ja päivisin siivotaan. Meillä on muuten täsmälleen sama ohjelma, mutta siivouksen olen karsinut lähes täysin pois. Ei ehdi enkä jaksa. Mieskään ei valita kun tekee itse osansa lastenhoitohommista.