stressaan jo valmiiksi sitä jokavuotista parkua pakettien avaamisen jälkeen

Joo, ei ole meidän perheessä koskaan ollut tuollaista, eikä lapsuuden perheessäkään. Poika oli 4 vai 5v kun sai oikean älypuhelimen näköisen lelupuhelimen ja meinasi tulla itku kun luuli ensin että se on oikea. Nytkin on toivonut taas älypuhelinta ja lumilautaa, mutta olen sanonut että 6v. on liian pieni sellasiin. Toivelistoilta on toteutettu kaikki jotka on toteutettavissa, ja jotain mitä ovat halunneet joskus aikaisemmin. Ja voin taata, että meillä lapset kun saa monta pakettia joissa on kaikissa jotain kivaa, niin eivät todellakaan ala marista jos ei tullut kaikkia mahdollisia toivelistalta, se on sanottu että se ei ole tilauslista, vaan toivelista.

Meillä se päivän jännitys on aina räjähtänyt siihen hetkeen, kun paketit avataan. Ihan sama mitä niissä on, avaamisen ja saamisen ilo on aina ollut se huippuhetki.

Muksut ovat riemuissaan jopa sukista (joita vitsinä ostan joka vuosi "lahjaksi"- uhkaan että jos eivät ole kilttejä, saavat pelkkiä sukkia. Sukkapaketti avataan joka joulu erityisen hihityksen kanssa ja sukat otetaan heti käyttöön. )

Meillä ei ole tosin koskaan ollut toivelistaa, lahja on tosiaan Lahja eikä itse valittu juttu jonka saa tiettynä päivänä. Toiveita kuulostellaan, mutta ei anneta olettaa että saa toivoa jotain tiettyä ja se toteutuu. 

Tuolla kuulostelulla osuu hyvin lähelle lapsen oikeita haaveita sen sijaan että lapsi täsmätoivoisi jotain tiettyä. Jos on täsmätoive, sen kaipuu kyllä käy ilmi vuoden mittaan keskusteluissa. Meillä tuollainen oli Nintendo DS SuperMario- peli josta lapsi puhui kesällä pitkään innostuneena. Sai sen jouluksi ja oli aivan onnessaan. 

Haha, sellaista se on. 

Lapsia ei ole, mutta pari naista on ollut. No, ne ei sentään ihan ääneen paru, mutta kuitenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Niin ja lapseni eivät ole hemmoteltuja eivätkä myöskään pellossa kasvaneita.

Aamusta asti kestänyt jännitys vain räjähtää käsiin ja hyvä syy seota on se että yksi toivottu lahja uupuu!

Ap

Mikset sitten anna niitä paketteja jo aamulla?

Kukaan ei ole noin typerä, tämä on jo huono.

Meillä kävi kerran niin, että poika, oisko ollut 5v., pettyi saamiinsa lahjoihin. Minä kyllä myönnän, etten ollut toteuttanut niinkään pojan toiveita, tai en pääosin, joten hän sai lahjoja, joista äiti piti.

En ole toistanut virhettä. Siksi pukinkontissa on nyt 4/8 lahjasta Minecraft-juttuja, vaikka itse inhoan niitä.

t. Se, joka epäili lastenne tukahduttavan tunteitaan. Ymmärrän, että teineiltä vaaditaan sitä, mutta muuten. Tietty jos on sukujoulu tms niin ei voi "hallita", sitä mitä saa, mutta ymmärsin, että aloittajallakin oli ihan perhejoulu.

Vierailija kirjoitti:

Ovatko teidän muiden lapset aidosti tyytyväisiä lahjoihinsa, vai vain oppineet, että ei kuulu olla pettynyt, vaikkei lahjat miellyttäisikään?

Ihmettelen, jos kaikki aina onnistuvat lahjoissa vuodesta toiseen. En ole ap. Mitä pienempi lapsi, sen parempi minusta, ettei tukahduta aitoa rektiotaan.

Mun poika on jo 19v., mutta ei koskaan vielä näiden vuosien aikana ole käyttäytynyt noin. On saattanut olla pettynyt lahjoihin, mutta hyvin on sen sitten osannut peittää. Tietenkin olisi saanut näyttää tunteensa, mutta kun ei ole.

Tietty meillä on tehty selväksi, että kaikkea ei voi saada ja ilmottaa ne tärkeimmät ja halutuimmat toiveensa, niin katsotaan miten käy.

Ehkä sitten tunnen oman lapseni hemmetin hyvin, että olen osannut aina ostaa just ne mieleiset ja olen osannut sukulaisillekin oikeat vaihtoehdot ilmoittaa.

Pieni pelossa kasvaminen ehkä olisi ollut hyväksi. Mihin maailmaan te noita lapsianne kasvatatte. Onneksi minulla ei ole lapsia, tuossa tilanteessa kertoisin että omat isovanhemmat sai lahjaksi jouluna varmaankin käytetyt kengät, omat vanhemmat mandariinin kerran talvessa ja itse villasukat ja veisin lahjat pois.

Meilläkään ei ole ollut tuollaista, mutta olen kyllä aina korostanut, että lahjoja voi toivoa mutta se ei tarkoita, että saisi juuri niitä, mitä toivoo. Yhtenä vuonna nyt 8v (silloin siis ehkä 5v) totesi, että ei saanutkaan jotain, mitä oli toivonut, mutta tämänkin totesi vasta tapaninpäivänä eikä siitä mitään showta syntynyt.

Sen sijaan veljeni lapset ovat järjestäneet aattoiltana mielettömän parun, kun joku lahja on uupunut tai joskus vain kiukutelleet sitä, että lahjat eivät olekaan riittävän hyviä tai sopivia. Onneksi iän myötä on vähentynyt, mutta osittain tuon takia ei vietetä kaikkia jouluja yhdessä. En halua, että tuollainen parku tarttuu meidänkin lapsiin. Syytän tuosta tavasta myös veljeni vaimoa, joka menee siihen parkuun mukaan ja päivittelee, että etkö tosiaan saanut sitä lahjaa ja olipas tyhmää ja onpas hölmöä, kun pusero on punainen ja kuka ostaa tuollaisen, missä ei ole lainkaan nauhoja jne.

Vierailija kirjoitti:

Pieni pelossa kasvaminen ehkä olisi ollut hyväksi. Mihin maailmaan te noita lapsianne kasvatatte. Onneksi minulla ei ole lapsia, tuossa tilanteessa kertoisin että omat isovanhemmat sai lahjaksi jouluna varmaankin käytetyt kengät, omat vanhemmat mandariinin kerran talvessa ja itse villasukat ja veisin lahjat pois.

Pelolla kasvattaminen ei ole koskaan hyvä kasvatusmetodi. Mieti nyt, minkä puolesta liputat. Vanhempien pitäisi ajatella, miten paljon enempään itsekin olisivat yltäneet ilman pelkoa aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

Pieni pelossa kasvaminen ehkä olisi ollut hyväksi. Mihin maailmaan te noita lapsianne kasvatatte. Onneksi minulla ei ole lapsia, tuossa tilanteessa kertoisin että omat isovanhemmat sai lahjaksi jouluna varmaankin käytetyt kengät, omat vanhemmat mandariinin kerran talvessa ja itse villasukat ja veisin lahjat pois.

Että ei ihme, että sullakin oli vain ne villasukat.

29 on siis myös 30

Meillä lapset on riemusta kiljuen avanneet paketteja ja ihastelleet myös niitä villasukkia. Viime jouluna, muistaakseni tapanina, yksi lapsista ohimennen tokaisi, ettei ollut saanut yhtä toivomaansa lahjaa. Ei aiheuttanut mitään draamaa siitä, mutta ei ole sen luontoinenkaan. Yksi lapsistamme on oikea draamaking, muttei ihme kyllä ole koskaan saanut tuollaisia kohtauksia.

Mäkin suosittelisin tuota yhtä lahjaa jo aamusta. Olisi kuusen alla odottamassa joku pieni paketti esim. puuhakirja ja värityskynät. Niillä saisi vähän tekemistä lapsille odotukseen.

Vierailija kirjoitti:

Ovatko teidän muiden lapset aidosti tyytyväisiä lahjoihinsa, vai vain oppineet, että ei kuulu olla pettynyt, vaikkei lahjat miellyttäisikään?

Ihmettelen, jos kaikki aina onnistuvat lahjoissa vuodesta toiseen. En ole ap. Mitä pienempi lapsi, sen parempi minusta, ettei tukahduta aitoa rektiotaan.

Aika monessa tilanteessa on fiksu tukahduttaa, tai oikeammin hallita, niitä reaktioitaan. Se on sitä, että osataan käyttäytyä.

Mitä enemmän ja hienompia ja toivelistaa mukaelevia lahjoja saa, sitä isompi on pettymys, jos homma ei menekään omien ennakkoajatusten mukaan (vrt. kympin tyttö itkee ysi plussaa kokeesta). Jos lapsi tietää, että pukki tuo ihan mitä vaan, on tosi iloinen yllätys, jos jotakin on listalta. 

Ja olisi kiva kasvattaa niitä lapsia myös antamaan eikä vaan olemaan käsi ojossa. 

Ne, jotka malttavat odottaa, pärjäävät elämässä aikuisenakin paremmin. Tästä on ihan tutkimuksia. Sitä sietokykyä olisi hyvä kehittää, mikäli sitä ei luonnostaan ole. 

Vierailija kirjoitti:

Ovatko teidän muiden lapset aidosti tyytyväisiä lahjoihinsa, vai vain oppineet, että ei kuulu olla pettynyt, vaikkei lahjat miellyttäisikään?

Ihmettelen, jos kaikki aina onnistuvat lahjoissa vuodesta toiseen. En ole ap. Mitä pienempi lapsi, sen parempi minusta, ettei tukahduta aitoa rektiotaan.

Aina ovat olleet, kaikki viisi. Välillä naureskellaan jonkun vanhan tädin lahjoituksille mutta hyväntahtoisesti. Ikinä kukaan ei ole pettynyt. Meillä toteutuu joulurauha ja se on ihanaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatko teidän muiden lapset aidosti tyytyväisiä lahjoihinsa, vai vain oppineet, että ei kuulu olla pettynyt, vaikkei lahjat miellyttäisikään?

Ihmettelen, jos kaikki aina onnistuvat lahjoissa vuodesta toiseen. En ole ap. Mitä pienempi lapsi, sen parempi minusta, ettei tukahduta aitoa rektiotaan.

 

Aika monessa tilanteessa on fiksu tukahduttaa, tai oikeammin hallita, niitä reaktioitaan. Se on sitä, että osataan käyttäytyä.

Niin no se on totta, mutta tyytyväisyyden pitää tapahtua koska hallitsee reaktion, ei siksi että tukahduttaa sen. Jotenkin tuntuu, että vanhemmille riittää, että lapsi "käyttäytyy" kunnolla, eikä mietitä sitä, että onko kyse tunteiden aidosta hallinnasta vai pelon takia tunteen tulahduttamisesta.

Mä voisin kuvitella että mun erityislapsi sais hepulin jos paketista ei löydy sitä lelua minkä näki edellispäivänä telkkarissa. Kun itse olin lapsi enkä koskaan saanut joululahjaksi sitä mitä toivoin niin olin onnellinen siitä yhdestä "täähän on kiva"-lelusta. 

Meidän lasten toiveet ei nyt niin ihmeellisiä ole, etteikö niitä voisi minusta lähes kaikkia toteuttaa. Oon sitten pyrkinyt tekemään niin ja mukaan muutama yllätysmomenttikin :)

t. en muista numeroani, mutta se, joka ensin osti äidin mielestä kivoja lahjoja pojalleen.

Vierailija kirjoitti:

Lapset eivät voi tietenkään saada jokaista toivomaansa lahjaa, mistä seuraa verenpainetta nostava itkushow.

Tähän tyyliin "

" missä on monster high barbie?!"

" katsos, tässä on tämä Robinin levy mitä toivoit.."

" en halua sitä!!! Halusin monster.. yhyy..highin.. byhyy "

joka vuosi. Ensin kilahtaa 9v ja sitten 5v.

vaikka tiedän, että tuo on normaalia , jännitys ja väsymys purkautuvat niin silti kyllä siitä uhkaa mennä itseltä se vähäinenkin joulufiilis..

No ei ole normaalia,lapset on huonosti kasvatettu.Ainakin minun lapsuudessani tehtiin romaanin mittainen toivomuslista,ja pukki toi listasta ehkä yhden erityisen kovasti toivotun jutun ja muita,pienempiä juttuja.Ilahduttiin aina veljen kanssa siitä,että saimme sen yhden hirveästi odotetun lelun,emme luultavasti enää edes jouluna muistaneet mitä kaikkea olisimme halunneet saada.Ja vaikka olisimme olleet pettyneitä lahjoihin,ei sitä näytetty eikä varsinkaan kiukuteltu.Kummallisia kauhukakaroita ap:lla.