Olenko mielestänne huono äiti?

Ei siinä mitään jos ette voi ottaa lasta kotiin. Meno kuulostaa sellaiselta, että lapsen on tosiaan parempi olla siellä hyvässä hoidossa laitoksessa, kaikkien kannalta. Mutta tuo, että ei muka ole pennin hyrrää laittaa esikoisen joululahjaan koska nuoremmille piti ostaa toiveidenmukaiset lahjat, eikä voida käydä edes tervehtimässä kun lapsilla vähän nuhaa (???) ja eläimet ei voi olla yksin...

Miten ne eläimet pärjää teidän työpäivän ajan yksinään kotona? Ei teidän sinne laitokseen tarvitse koko jouluksi muuttaa, ihan tunnin vierailukin on jo paljon.

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisia laitoksia ei perusteta aivan hornan kuuseen, joten eiköhän se esikoinen ole kohtalaisen lähellä sitä kaupunkia (tai edes jotain keskusta, jossa on jonkinlainen kauppa). Ajelette 23. tai 24. päivä katsomaan esikoista ja käytte kaupan kautta ostamassa hänelle vaikka suklaata tai mitä nyt löytyykään.

No kerropa kun olet noin tietävä, miksi ainoa laitos joka huoli lapsemme on Muhoksella ja me pks!? T se toinen laitoshoidossa olevan äiti

Sinne laitokseen riittää vaikka toisenkin vanhemman käynti. Nämä asiat on tahdosta kiinni. Te ette vaan halua. Ap rakkaus on tekoja ja se ei ole rakkautta mitä nyt teet.

Oikeesti suurperhettä ei tehdä jos esikoinen ei ole terve.

En ikinä toimisi noin. Olen nähnyt vaikeasti vammaisen joka iloitsi nallestaan. Sanoin hänelle hymyillen et onpa sulla hieno nalle. Tämä vammainen oli jo aikuinen.

Mun lapsen vamma huomattiin, kun oli 2 vuotias ja ikinä en toimisi niin kuin sinä toimit. Monen vammaisen perhe tekee erityisjärjestelmiä, vahtii ja hoivaa. Kylläpä tuli paha mieli lapsen puolesta. Varsinkin kun vasta 8v. asti tilanne ei ollut hälyttävä. Taitaa enemmänkin olla teissä vanhemmissa vikaa. Lastensuojelu ilmeisesti vienyt teiltä lapsen?

Vaikka tämä nyt provo olisikin, niin vastauksista huomaa, ettei suurin osa kommentoijista ole koskaan nähnyt/asunut/työskennellyt pahasti käytöshäiriöisen (mikä aloittajan lapsi vaikuttaisi olevan) lapsen/nuoren kanssa?

Ei niitä lapsia tosta noin vaan a) sijoiteta laitokseen pysyvästi b) käytetä sieltä kotona mukavassa perhejuhlan vietossa.

Ekaksikin hoitoisuus, valvonnan tarve ja esimerkiksi kiinnipitämisen välttämättömyys voi olla jotain, joka tuntikausia hereilläoloajasta ja yöstäkin. Sitä varten laitoksissa on jatkuva valvonta ja riittävä henkilökunta.

Lisäksi rutiinien rikkoutuminen, kotivierailu (esim. Muhokselta pääkaupunkiseudulle) ja erilaiset ympäristön ärsykkeet ja aikataulujen muutokset voivat altistaa erittäin haastavalle käytökselle.

Meistä ei kukaan tiedä aloittajan lapsen todellista vointia, mutta suhtaudun tähän nyt niin, että lapsi on oikeasti uhka pienemmille sisaruksilleen ja jopa vanhemmilleen. Silloin olisin minäkin äitinä valmis suojelemaan sen yhden kustannuksella muuta perhettä.

Aloittajan alkuperäinen ongelma sen sijaan oli, että onko reilua olla viemättä yhdelle lahjaa ja ostaa toiselle toivelahjat. Ei ole reilua, muistaisin äitinä laitoksessakin asuvaa lasta yhtälailla. Vaikka niistä lapsilisistä ja postin kautta, jos ei mahdollisuutta lähteä käymään.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka tämä nyt provo olisikin, niin vastauksista huomaa, ettei suurin osa kommentoijista ole koskaan nähnyt/asunut/työskennellyt pahasti käytöshäiriöisen (mikä aloittajan lapsi vaikuttaisi olevan) lapsen/nuoren kanssa?

Ei niitä lapsia tosta noin vaan a) sijoiteta laitokseen pysyvästi b) käytetä sieltä kotona mukavassa perhejuhlan vietossa.

Ekaksikin hoitoisuus, valvonnan tarve ja esimerkiksi kiinnipitämisen välttämättömyys voi olla jotain, joka tuntikausia hereilläoloajasta ja yöstäkin. Sitä varten laitoksissa on jatkuva valvonta ja riittävä henkilökunta.

Lisäksi rutiinien rikkoutuminen, kotivierailu (esim. Muhokselta pääkaupunkiseudulle) ja erilaiset ympäristön ärsykkeet ja aikataulujen muutokset voivat altistaa erittäin haastavalle käytökselle.

Meistä ei kukaan tiedä aloittajan lapsen todellista vointia, mutta suhtaudun tähän nyt niin, että lapsi on oikeasti uhka pienemmille sisaruksilleen ja jopa vanhemmilleen. Silloin olisin minäkin äitinä valmis suojelemaan sen yhden kustannuksella muuta perhettä.

Aloittajan alkuperäinen ongelma sen sijaan oli, että onko reilua olla viemättä yhdelle lahjaa ja ostaa toiselle toivelahjat. Ei ole reilua, muistaisin äitinä laitoksessakin asuvaa lasta yhtälailla. Vaikka niistä lapsilisistä ja postin kautta, jos ei mahdollisuutta lähteä käymään.

Sulla on pointtisi, mutta rehellisesti nyt kyse oli joululahjan ostamisesta, joten tämä ei periaatteessa liity asiaan. Ap on tyhmä eikä se muuksi muutu vaikka lapsi ei tuliskaan kotiin.

-111

Tosiaan. Täällähän tiedetään ap:n taustat ja elämä ihan täydellisesti! Ettäs kehtaatte! No se joka on täydellinen äiti, heittäköön ensimmäisen kiven. Joo toki ensin minäkin ajattelin , että onpa julma äiti mut sitten aloin miettiä käytännössä. Eiköhän ap sentään lapsensa luona käy kun pääsee mut joskus asiat ja elämä ei vaan oo niin mustavalkoista.

Olen työskennellyt pitkään kehitysvammaisten lasten ja nuorten koulunkäyntiavustajana ja iltapäiväkerho-ohjaajana myös ns. kognitiivisesti menetettyjen tapausten kanssa eli sellaisten nuorten jotka ovat lain silmissä vielä oppivelvollisuusiässä mutta kehitykseltään n. 3-vuotiaan tasolla. Monet näistä lapsista asuvat 24/7 täystuetussa hoitokodissa josta on muutama metri viereiseen koulurakennukseen missä lapset viettävät vuosikausia opetellen kertomaan milloin pitää päästä vessaan sitä kuitenkaan oppimatta.

On sellaisia vanhempia jotka ovat omalla päihteidenkäytöllään aiheuttaneet lapsen kehitysvamman, sellaisia jotka omalla käytöksellään pahentavat ja taannuttavat lapsiaan ja paljon on myös niitä vanhempia joilla ei psyykkinen kapasiteetti riitä vammaisen lapsen rakastamiseen ja hänestä huolehtimiseen. Ymmärrän varsin hyvin sen että jos oman elämän valttikortit on hukassa, ei pysty edes hyväksymään sitä faktaa että on jonkun isä tai äiti ja motivaatiota suhteeseen lapsen kanssa ei tunnu löytyvän. Ymmärrän myös että vaikkapa väkivaltaista tai syvästi kehitysvammaista lasta on vaikea rakastaa pyytettömästi sillä vuorovaikutus saattaa vanhemmasta tuntua ainoastaan kuormittavalta.

Ap:n kaltaisia vanhempia näkee työssäni jonkin verran: tavallisia vanhempia jotka ulkoistavat kehitysvammaisen lapsensa laitoksen työntekijöille viimeistään siinä kohtaa kun perheeseen syntyy toinen, terve lapsi. Ajan kuluessa side vammaiseen lapseen heikkenee ja lopulta eletään kuvitelmassa ettei lapsi edes huomaa kun ei käydä vierailulla. Lapsi kaipaa kuitenkin vanhempiaan ja sisaruksiaan ja voi oireilla hyvinkin paljon tilassa jossa kokee vahvaa hylätyksi tulemisen tunnetta ja epäkelpoisuutta. Me työntekijät sitten otamme ne purkaukset vastaan voimakkaina reaktioina ja uuvuttavina työpäivinä ja ihmettelemme miten voi olla mahdollista että se, joka on vähiten kotona mutta tarvitsisi eniten hyväksyntää, on vanhemmilleen vain painostava muisto jolle ei rakkautta enää haluta jakaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen työskennellyt pitkään kehitysvammaisten lasten ja nuorten koulunkäyntiavustajana ja iltapäiväkerho-ohjaajana myös ns. kognitiivisesti menetettyjen tapausten kanssa eli sellaisten nuorten jotka ovat lain silmissä vielä oppivelvollisuusiässä mutta kehitykseltään n. 3-vuotiaan tasolla. Monet näistä lapsista asuvat 24/7 täystuetussa hoitokodissa josta on muutama metri viereiseen koulurakennukseen missä lapset viettävät vuosikausia opetellen kertomaan milloin pitää päästä vessaan sitä kuitenkaan oppimatta.

 

On sellaisia vanhempia jotka ovat omalla päihteidenkäytöllään aiheuttaneet lapsen kehitysvamman, sellaisia jotka omalla käytöksellään pahentavat ja taannuttavat lapsiaan ja paljon on myös niitä vanhempia joilla ei psyykkinen kapasiteetti riitä vammaisen lapsen rakastamiseen ja hänestä huolehtimiseen. Ymmärrän varsin hyvin sen että jos oman elämän valttikortit on hukassa, ei pysty edes hyväksymään sitä faktaa että on jonkun isä tai äiti ja motivaatiota suhteeseen lapsen kanssa ei tunnu löytyvän. Ymmärrän myös että vaikkapa väkivaltaista tai syvästi kehitysvammaista lasta on vaikea rakastaa pyytettömästi sillä vuorovaikutus saattaa vanhemmasta tuntua ainoastaan kuormittavalta.

 

Ap:n kaltaisia vanhempia näkee työssäni jonkin verran: tavallisia vanhempia jotka ulkoistavat kehitysvammaisen lapsensa laitoksen työntekijöille viimeistään siinä kohtaa kun perheeseen syntyy toinen, terve lapsi. Ajan kuluessa side vammaiseen lapseen heikkenee ja lopulta eletään kuvitelmassa ettei lapsi edes huomaa kun ei käydä vierailulla. Lapsi kaipaa kuitenkin vanhempiaan ja sisaruksiaan ja voi oireilla hyvinkin paljon tilassa jossa kokee vahvaa hylätyksi tulemisen tunnetta ja epäkelpoisuutta. Me työntekijät sitten otamme ne purkaukset vastaan voimakkaina reaktioina ja uuvuttavina työpäivinä ja ihmettelemme miten voi olla mahdollista että se, joka on vähiten kotona mutta tarvitsisi eniten hyväksyntää, on vanhemmilleen vain painostava muisto jolle ei rakkautta enää haluta jakaa.

 

 

 

Meillä ei todellakaan olla lasta hylätty, vaikka asuu yli 600km päässä. Ja esikoiseni, joka ei enää asu kotona on ihan normaali kuten muutkin lapset. Esikoiseni sai kärsiä kaikista eniten noista kauheista raivokohtauksista. Ensimmäiset 2 kk tämän 12v syntymän jälkeen hän asui minun kanssani sairaalassa letkuissa, syntyi hätäsektiolla ja napanuora oli kiertynyt 2* krt kaulanympäri. Sitten alkoi munuaisaltaantulehdukset jne. 2 v alkoi näkyä tämä julmettu raivoaminen! Olemme käyneet vähintään kerran viikossa lääkärissä, siitä asti kun hän kotiutui, siihen päälle psykiatrit, puheterapiat jne. Sairaala nyt vaan on paras paikka hänelle! T se toinen laitoshoidossa olevan äiti

Kuule ap.

Vain sinä ja perheenne tiedätte, mihin voimavaranne riittävät ja mihin ei. Tiedät itse, milloin teet oikein.

Miksi kysyt asiasta täältä, todnäk maailman hulluimmalta palstalta? Miksi kuuntelet haukut ja miksi itse hyökkäät takaisin?

Joko tämä on provo tai sitten ap:lle sellainen viesti, että olet nyt väärällä palstalla.

Ymmärrän että vammaisen lapsen kanssa elämä on väsyttävää ja näin päin pois, mutta mikä tämän ketjun tarkoitus oli? Tässähän käytännössä kysytään että haittaako se etten välitä vammaisesta lapsestani. En halua nähdä häntä, en halua ilahduttaa häntä lahjalla. Ja odotetaan jonkinlaista yleistä siunausta näille tunteille ja teoille. Vähän on epärealistiset odotukset nyt ap:llä sen suhteen miten lapsen hylkäämiseen suhtaudutaan, vaikka lapsi olisikin vammainen. Se on sinun elämäsi. Voit pyyhkiä siitä pois vaikka oman lapsesi, mutta et voi olettaa että muut ihmiset ymmärtäisivät ja sympatiseeraisivat sinua.

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan. Täällähän tiedetään ap:n taustat ja elämä ihan täydellisesti! Ettäs kehtaatte! No se joka on täydellinen äiti, heittäköön ensimmäisen kiven. Joo toki ensin minäkin ajattelin , että onpa julma äiti mut sitten aloin miettiä käytännössä. Eiköhän ap sentään lapsensa luona käy kun pääsee mut joskus asiat ja elämä ei vaan oo niin mustavalkoista.

Posti kulkee ja vie kyllä paketit perille jos ei ole itsellä mahdollisuutta lähteä viemään. Ja on se kumma että kolmeen toivelahjaan kyllä riittää rahaa mutta tälle vammaiselle ei ole varaa ostaa yhtikäs mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei helvetti sentään. Paska äiti olet ja en tekisi koskaan noin kun teet ja kyllä asuu meilläkin kehitysvammainen poika joka on 14 vuotta. Ei sua voi edes huonoksi sanoa. Kakaroita pitää vaan puskea vaikka olitte täysin tietoinen että esikoisenne vie voimavaranne. Meillä lapsia kaksi ja siihen jäi koska voimavaramme ei olisi riittänyt enempään.

No tuliko hyvä mieli? Meidän lapsiluku on kyllä ihan huolella mietitty, ei olla puskettu mitään. Teillä taisi käydä yksi vahinko ja siihen se sitten jäin. Hyvää joulua sinullekin, vielä se päivä paistaa sinne teidän risukasaan! ap

Mitä sä mua syyttelet. Meillä ei tehty kolmatta lasta koska otettiin huomioon esikoisen vamma ja se miten se kuormittaa. Te ette toimineet näin. Kysyit tuliko hyvä mieli niin ei tullut koska paha mieli esikoisesi puolesta. Sinua en sääli pätkääkään. Mä rakastan meidän kumpaakin lasta yhtä paljon. Olisin valmis kuolemaan meidän erityislapsemme puolesta.

Toivon, että tarkoitit tällä sitä, että rakastat myös tätä erityislastanne niin paljon, etkä sitä, että hän olisi tervettä tärkeämpi. Veikkaan kyllä ekaa, sillä vaikutat ihanalle ja empaattiselle ihmiselle :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen työskennellyt pitkään kehitysvammaisten lasten ja nuorten koulunkäyntiavustajana ja iltapäiväkerho-ohjaajana myös ns. kognitiivisesti menetettyjen tapausten kanssa eli sellaisten nuorten jotka ovat lain silmissä vielä oppivelvollisuusiässä mutta kehitykseltään n. 3-vuotiaan tasolla. Monet näistä lapsista asuvat 24/7 täystuetussa hoitokodissa josta on muutama metri viereiseen koulurakennukseen missä lapset viettävät vuosikausia opetellen kertomaan milloin pitää päästä vessaan sitä kuitenkaan oppimatta.

 

On sellaisia vanhempia jotka ovat omalla päihteidenkäytöllään aiheuttaneet lapsen kehitysvamman, sellaisia jotka omalla käytöksellään pahentavat ja taannuttavat lapsiaan ja paljon on myös niitä vanhempia joilla ei psyykkinen kapasiteetti riitä vammaisen lapsen rakastamiseen ja hänestä huolehtimiseen. Ymmärrän varsin hyvin sen että jos oman elämän valttikortit on hukassa, ei pysty edes hyväksymään sitä faktaa että on jonkun isä tai äiti ja motivaatiota suhteeseen lapsen kanssa ei tunnu löytyvän. Ymmärrän myös että vaikkapa väkivaltaista tai syvästi kehitysvammaista lasta on vaikea rakastaa pyytettömästi sillä vuorovaikutus saattaa vanhemmasta tuntua ainoastaan kuormittavalta.

 

Ap:n kaltaisia vanhempia näkee työssäni jonkin verran: tavallisia vanhempia jotka ulkoistavat kehitysvammaisen lapsensa laitoksen työntekijöille viimeistään siinä kohtaa kun perheeseen syntyy toinen, terve lapsi. Ajan kuluessa side vammaiseen lapseen heikkenee ja lopulta eletään kuvitelmassa ettei lapsi edes huomaa kun ei käydä vierailulla. Lapsi kaipaa kuitenkin vanhempiaan ja sisaruksiaan ja voi oireilla hyvinkin paljon tilassa jossa kokee vahvaa hylätyksi tulemisen tunnetta ja epäkelpoisuutta. Me työntekijät sitten otamme ne purkaukset vastaan voimakkaina reaktioina ja uuvuttavina työpäivinä ja ihmettelemme miten voi olla mahdollista että se, joka on vähiten kotona mutta tarvitsisi eniten hyväksyntää, on vanhemmilleen vain painostava muisto jolle ei rakkautta enää haluta jakaa.

 

 

 

Meillä ei todellakaan olla lasta hylätty, vaikka asuu yli 600km päässä. Ja esikoiseni, joka ei enää asu kotona on ihan normaali kuten muutkin lapset. Esikoiseni sai kärsiä kaikista eniten noista kauheista raivokohtauksista. Ensimmäiset 2 kk tämän 12v syntymän jälkeen hän asui minun kanssani sairaalassa letkuissa, syntyi hätäsektiolla ja napanuora oli kiertynyt 2* krt kaulanympäri. Sitten alkoi munuaisaltaantulehdukset jne. 2 v alkoi näkyä tämä julmettu raivoaminen! Olemme käyneet vähintään kerran viikossa lääkärissä, siitä asti kun hän kotiutui, siihen päälle psykiatrit, puheterapiat jne. Sairaala nyt vaan on paras paikka hänelle! T se toinen laitoshoidossa olevan äiti

Miksi sinulla on noin kova tarve puolustella toimintaasi tuntemattomalle ihmiselle joka ei edes kommentoinut sinun asennoitumistasi kehitysvammaiseen lapseen, vaan ap:n?

Osta ennemmin jokaiselle kersalle jotain pientä kivaa, ennemmin ku muille jotain superspessua ja yksi kokonaan ilman.

Mua nyt vaan kiinnostaa: Mitä hienoa ne kotona olevat lapset saa?

Mikä laitos? Voin mennä vaikka ihan henk koht sinne ja juhlistaa joulua pojan kanssa. :(

Ap:llä oli pikku provo, hiiala hiiala hei

Siellä se itkeskeli ääneen hiiala hiiala hei

Provo provo siellä ja provo provo täällä

Siellä provo täällä provo, joka puolella nyyh nyyh

Hiiala hiiala hei!

Vierailija kirjoitti:

Kuinka typeriä ihmiset täällä on? Laitospaikkaa on helvetin hankala saada, ainakaan kunnalliselta puolelta, jos lapsi olisi hoidettavissa kotona. Ei joulu tai muukaan juhlapyhä muuta sitä, että lapsi tarvitsee hoitoa ja valvontaa. Jos lapsia on enemmänkin niin kuinka kuvittelette aloittajan hoitavan yhtä, ilmeisesti vaikeavammaista lasta? Teet ihan oikein aloittaja. Menet ihan vaan omien voimavarojen mukaan.

Hmm, oon kehitysvammasten hoitaja ja yleensä se, ettei lasta haeta jouluksi kotiin ei johdu siitä, etteikö hänen kanssaan pärjättäis sitä yhtä vuorokautta tai muutamaa tuntia. Just saying.

Ymmärrän ettet halua laittaa muita lapsia viettämään joulua laitoksessa, mutta miksette vietä siellä joulua vaikka tapanina? Viette lahjan ja hyvää ruokaa. Tai jos nyt ette kaupoille pääse niin vaikka 27.12.?

Lahjathan voi olla vaikka suklaarasia ja ruokakaupasta ostettu pikkulelu. Riippuu millä ikätasolla lapsi on.

Mielestäni olet ihan todella paska äiti. Miksi et välitä esikoisesta edes 10e vertaa? Jos se on rahasta kiinni niin voin laittaa tilillesi 15e niin saat toiselle suklaarasian, halvan lelun ja postimaksun! Millainen äiti ei osta esikoiselleen mitään!? Tai mieti raha-asioita ajoissa.

Jos haluaisitte niin ajaisitte niillä lapsilisällä häntä katsomaan, mutta sitä ette tee, koska haluatte elää kulissielämää ja unohtaa toisen. Vaikka lapsi olisi vammaisin mitä voi olla, hän varmasti tuntisi äidin rakastavan kosketuksen. Rakastaako äiti on toki eriasia.

Se, että lapset on puhtaita ja käyttäytyy hyvin on minimivaatimus. Oma taaperoni kylläkin käyttäytyy hiton huonosti uhmassaan, mutta hän näkee erilaisia ihmisiä ja oppii empatiaa. En ikinä hylkäisi yhtä poikasta. Voit kusettaa itseäsi, että lapsi viihtyy siellä. Varmasti viihtyy, mutta kaipaa myös. Mistä me tiedämme mitä vammaiset tuntevat? Kaiken irrationaalisen käytöksen takana voi olla tunteva, herkkä ja ajatteleva pieni.

Tuli pahamieli.