Mun elämä on pelkkää selviytymistä

Tai siltä musta tuntuu. Mulla ei ole mitään koulutusta lukion jälkeen. Oon opiskellut avoimessa yliopistossa ja amk:ssa löytämättä omaa juttuani. Oon ollut nyt viisi vuotta töissä kaupan kassalla. Oon alkanut leikkiä kotia aivan väärän henkilön kanssa ja saanut lapsen liian lyhyen seurustelun jälkeen - mies oli väkivaltainen, joka paljastui kahden vuoden yhdessäolon jälkeen.

Lapsi on mun koko elämä, ainut läheinen ihmissuhde. Mun vanhemmat erosi, kun olin pieni. Isä on alkoholisti, äiti jo seitsemälläkymmentä ja kärsii masennuksesta. Mulla ei ole sisaruksia eikä juuri sukua. Oon asunut monella eri paikkakunnalla, joten kavereihin on yhteydenpito muuton yhteydessä hiipunut. Oon introvertti.

Mun elämä tuntuu välillä vaan selviytymiseltä. Mulla on päällisin puolin asiat hyvin, mutta jo lapsuudesta asti on pitänyt selviytyä yksin. Olkaa onnellisia, jos teillä on joku, joka välittää teistä!