Äitini mielestä en saa kertoa "perhesalaisuuksia" avomiehelleni - mitä mieltä?
Sanottakoot niin, että äitini on kovin ulkokultainen ihminen ja hänelle on tärkeää pitää yllä kulissia siitä, että olemme vähän parempia ihmisiä. Äitini on nainut ylöspäin ja saanut isän kautta "täydellisen suvun" jota kehtaa esitellä, mutta hänen omansa ei valitettavasti ole kovin kummoinen, löytyy mm. mielenterveysongelmaa ja päihteiden väärinkäyttöä. Asiasta ei ole koskaan varsinaisesti puhuttu, mutta sanattomasti meille lapsille tehtiin selväksi, että näistä asioista ei sitten puhuta ja jos joku noista "ongelmista" tulee kadulla vastaan, niin mieluiten kaivetaan joku potero, ettei kukaan tunnistaisi.
Noh, nyt äidilleni selvisi yhden mutkan kautta, että mieheni tietää mm. enoni alkoholismista ja ongelmallisesta elämäntilanteesta muutenkin. Tästä käytiin sitten vakava keskustelu, kun "ei perheasioita saa levitellä ulkopuolisille". Mielestäni avomies on kuitenkin yksi niistä ihmisistä, joille saa kertoa mitä vaan. Äitini meni vaikeaksi kun kysyin, että missä vaiheessa isälle sai puhua näistä jutuista, avioliiton jälkeenkö, mutta intti edelleen sitä, että ne ovat meidän perheen asioita eikä niitä tarvitse eikä saa kertoa sellaisille ihmisille, joita ne eivät suoraan kosketa. Enpä sitten sanonut, että olen joistakin jutuista (tuo eno ei siis ole ainoa ryppy täydellisessä tarinassa) kertonut myös ystävilleni, ja esimerkiksi - äitini sydän luultavasti lamautuisi tässä kohdassa - luennolla viitannut, kun on kysytty että kuka tuntee jonkun jolla on mielenterveysongelmia (luennoijan tarkoitus siis oli osoittaa, miten helkkarin yleisiä ne ovat).
Mitä mieltä olette? Onko moukka tässä tapauksessa minä vai äitini?
Kommentit (16)
Itse ainakin ajattelen,että avo-tai aviopuoliso on perheenjäsen.Tietenkin hänelle voi kertoa asioita,joita ei kerrota esimerkiksi hyvänpäiväntutuille.
Minusta vasta aviopuoliso kuuluu perheeseen, avopuoliso kun voi hävitä täysin omilleen, vaikka lähtisi viemään vain roskista ulos.
Ja alkoholi ja mielenterveysongelmatkulkevat suvuttain ja eivät todellakaan nosta omaa statustasi lasten mahdollisena äitinä.
Olen toki sitä mieltä että oikein teit kun olet kertonut, koska se on reilua. Akopuolisoja en pitäisi niin kiinteästi sukuun kuuluvina. Avokit vaihtuivat minukin suvun joulupöydässä aikoinaan vähintään tahtia yksi per vuosi. Vaikka oli vain neljä sisarusta, nyt ovat kaikki jo naimisissa.
Loppu peleissä eihän tuossa ole kyse kuin ja vain siitä, että äitisi pelkää ns. kasvojen menetystä. Vaikka asiat ei leviäis mihinkään, mutta... jos joku tietää, että yksi hullu suvussa on. Kukaan ei ole enää naimakelpoinen.
Jatka samaa tahtiin ja kaikkea hyvää teille. Kyllä rakkaalle pitää saada ja pystyä puhua.
Käyttäjä210 kirjoitti:
Minusta vasta aviopuoliso kuuluu perheeseen, avopuoliso kun voi hävitä täysin omilleen, vaikka lähtisi viemään vain roskista ulos.
Ja alkoholi ja mielenterveysongelmatkulkevat suvuttain ja eivät todellakaan nosta omaa statustasi lasten mahdollisena äitinä.
Olen toki sitä mieltä että oikein teit kun olet kertonut, koska se on reilua. Akopuolisoja en pitäisi niin kiinteästi sukuun kuuluvina. Avokit vaihtuivat minukin suvun joulupöydässä aikoinaan vähintään tahtia yksi per vuosi. Vaikka oli vain neljä sisarusta, nyt ovat kaikki jo naimisissa.
Miten se avioliitto estää kumppania häipymästä vaikka roskia viedessä?Tietysti virallisen avioeron saaminen vie aikaa,mutta kyllä ihmsiset lähtevät jos ovat lähteäkseen,ei sitä papin aamen tai sormus estä.
Lisäksi taipumus alkoholismiin tai mielenterveysongelmii kulkee suvussa,ei varsinaiset ongelmat,niiden puhkeamiseen vaikuttavat monet asiat.
Äitisi ei ole selvästikkään hyväksynyt miestäsi perheeseen kuuluvaksi. Olen pahoillani puolestasi.
Käyttäjä210 kirjoitti:
Minusta vasta aviopuoliso kuuluu perheeseen, avopuoliso kun voi hävitä täysin omilleen, vaikka lähtisi viemään vain roskista ulos.
Ja alkoholi ja mielenterveysongelmatkulkevat suvuttain ja eivät todellakaan nosta omaa statustasi lasten mahdollisena äitinä.
Olen toki sitä mieltä että oikein teit kun olet kertonut, koska se on reilua. Akopuolisoja en pitäisi niin kiinteästi sukuun kuuluvina. Avokit vaihtuivat minukin suvun joulupöydässä aikoinaan vähintään tahtia yksi per vuosi. Vaikka oli vain neljä sisarusta, nyt ovat kaikki jo naimisissa.
No se että sinä ja sisaruksesi olette olleet kunnon sutturoita, ei tarkoita sitä etteivätkö muut ihmiset osaisi sitoutua. Esimerkki: meidän joulupöydässämme on ollut samat avopuolisot jo 6 vuotta ja tiedätkö mitä - kukaan meistä ei edes aio avioitua, koska se on instituutiona niin aikansa elänyt! Se ei silti tarkouta, ettemme olisi sitoutuneita puolisoihimme loppuelämäksemme. Avioliitoistakin puolet päättyy eroon.
rakastan palstailua kirjoitti:
Käyttäjä210 kirjoitti:
Minusta vasta aviopuoliso kuuluu perheeseen, avopuoliso kun voi hävitä täysin omilleen, vaikka lähtisi viemään vain roskista ulos.
Ja alkoholi ja mielenterveysongelmatkulkevat suvuttain ja eivät todellakaan nosta omaa statustasi lasten mahdollisena äitinä.
Olen toki sitä mieltä että oikein teit kun olet kertonut, koska se on reilua. Akopuolisoja en pitäisi niin kiinteästi sukuun kuuluvina. Avokit vaihtuivat minukin suvun joulupöydässä aikoinaan vähintään tahtia yksi per vuosi. Vaikka oli vain neljä sisarusta, nyt ovat kaikki jo naimisissa.Miten se avioliitto estää kumppania häipymästä vaikka roskia viedessä?Tietysti virallisen avioeron saaminen vie aikaa,mutta kyllä ihmsiset lähtevät jos ovat lähteäkseen,ei sitä papin aamen tai sormus estä.
Lisäksi taipumus alkoholismiin tai mielenterveysongelmii kulkee suvussa,ei varsinaiset ongelmat,niiden puhkeamiseen vaikuttavat monet asiat.
En olisi niinkään varma tuosta viimeisestä. Tuollainen salailu ja peittely voi mielestäni hyvin helposti johtaa mielenterveysongelmiin samoin alkolismiin juurikin lapsella joka sellaiseen joutuu pienestä pitäen mukaan. AP kyllä vaikuttaa ihan tervepäiseltä.
Käyttäjä210 kirjoitti:
Minusta vasta aviopuoliso kuuluu perheeseen, avopuoliso kun voi hävitä täysin omilleen, vaikka lähtisi viemään vain roskista ulos.
Ja alkoholi ja mielenterveysongelmatkulkevat suvuttain ja eivät todellakaan nosta omaa statustasi lasten mahdollisena äitinä.
Olen toki sitä mieltä että oikein teit kun olet kertonut, koska se on reilua. Akopuolisoja en pitäisi niin kiinteästi sukuun kuuluvina. Avokit vaihtuivat minukin suvun joulupöydässä aikoinaan vähintään tahtia yksi per vuosi. Vaikka oli vain neljä sisarusta, nyt ovat kaikki jo naimisissa.
Mieheni haluaisia kanssani naimisiin, ja aina välillä olen jo heltymässä ja suostumassa. Ja juuri silloin törmään aika johonkin tällaiseen idioottiin, joka luulee että nimi paperissa tai papin aamen muuttaa suhdetta mihinkään suuntaan. :D ja silloin joudun sanomaan rakkaalle miehelleni, että sori kulta, en voi mitenkään antaa tukeani instituutiolle jonka ihmiset kuvittelevan tekevän taikatemppuja. Olemme muuten olleet avoliitossa jo 17 vuotta (ja 2 lastakin löytyy), kauanko sinä olet ollut naimisissa?
Äitisi on sellainen tosielämän Hyasinth Bucket
Käyttäjä210 kirjoitti:
Minusta vasta aviopuoliso kuuluu perheeseen, avopuoliso kun voi hävitä täysin omilleen, vaikka lähtisi viemään vain roskista ulos.
Ja alkoholi ja mielenterveysongelmatkulkevat suvuttain ja eivät todellakaan nosta omaa statustasi lasten mahdollisena äitinä.
Olen toki sitä mieltä että oikein teit kun olet kertonut, koska se on reilua. Akopuolisoja en pitäisi niin kiinteästi sukuun kuuluvina. Avokit vaihtuivat minukin suvun joulupöydässä aikoinaan vähintään tahtia yksi per vuosi. Vaikka oli vain neljä sisarusta, nyt ovat kaikki jo naimisissa.
Mulla on "vaan" avopuoliso jonka kanssa 2 lasta ja 12 vuotta yhdessä. Hän kuuluu täysin perheeseen, kuulunut jo yli 10 vuotta eikä sitä miksikään muuta mikään paperinpala jossa lukee "naimisissa" tai "avioliitossa".
Ohi topicin, eräs tuttuni vanha isäni tuumasi sanoa, että ei se vittu vihkien parane. Ap:lle sanoisin, että joskus se kulissien pito ei kannata ts. korttitalo voi romahtaa ihan pienestä henkäyksestä ja kulissit romahtaa, kuten teillä nyt se sinun enosi tapaus oli päätynyt miehesi korviin. Toisaalta kunnioittaisin äitisi toivetta, mutta...teit niin tai näin, niin aina menee väärinpäin.. 😪
En aio lähteä mukaan tähän avopuoliso-aviopuoliso-jankkaukseen. Olemme olleet miehen kanssa yhdessä yli viisi vuotta, naimisiin ei ole kummallakaan halua pienellä opiskelijabudjetilla. Joo ei se avioituminen rahaa katso ja joo maistraatissa ilmaiseksi, mutta haluamme järjestää jonkunlaiset juhlat ja ne järjestetään helpommin sitten, kun on muutakin tuloa kuin opintotuki ja parisataa euroa kuussa työtuloa.
Äitini todellakin ON tosielämän Hyasinth Bucket, kaiken täytyy aina näyttää vähän hienommalta kuin onkaan. Muistan kun muutin opiskelemaan ja ensimmäiseen opiskelijasoluuni, tuo solu sijaitsi aivan rehellisessä lähiössä, jonka nimen varmaan jokainen suomalainen tunnistaa, mutta äitini ei voinut kenellekään kertoa aiheenmamman asuvan Kontulassa vaan piti puhua Kaakkois-Helsingistä (oikeasti paikkakunta ei siis ollut Helsinki), joka ei kertonut kenellekään yhtään mitään. Jossain sukujuhlissa vähän nolasin äitiä, kun hän oli taas kertomassa Kaakkois-Helsingistä ja täräytin päälle, että niin, ihan Kontulaksikin voi kutsua.
Sympatiat kyllä täysin ap:n puolella. Todellakaan en lähtisi kenenkään toisen kulissia pönkittämään. Ja omalle puolisolle kyllä pitää pystyä rehellinen olemaan, vaikeammistakin asioista.
Minulle tuollainen käyttäytymismalli on aika vieras. Sekä minä itse että mieheni olemme suvuista, joissa on ollut hyvin pärjääviä ihmisiä ja kunnan silmäätekeviä. Molempien suvussa on myös mielenterveysongelmia ja alkoholismia. Ikinä ne eivät ole olleet tabuja, voin puhua esim. isäni skitsofreniasta lähes kenelle tahansa. Enkä ikinä ole asiasta puhuessani kokenut, että sitä olisi mitenkään käännetty minua vastaan. Itse ajattelen niin, että jos pystyn puhumaan fyysisistä sairauksista (esim. syöpä) suht. vapaasti, miksi henkiset sairaudet olisivat erilaisia?
Mun mielestäni oikeastaan keneläkään ei ole oikeutta puuttua siihen mitä joku toinen lähipiiristään kertoo eteenpäin. Se on jokaisen harkintavallassa. Jos ei halua että omia juttuja kerrotaan eteenpäin, silloin ei kerro niitä kenellekään. Toinen puoli asiaa on, että jos tietää, että jotkut jutut on kerrottu luottamuksella niin silloin sitä kertoessaan eteenpäin riskeeraa tämän luottamuksen ja ihmissuhteen.
Itse en paljostikaan avaudu, ihan omaa rajoittuneisuuttani, mutta eipä kyllä kiinnosta yhtään mitä minusta puhutaan seläntakana. Saa vatvoa, vaikka epäilen ettei niitä vatvomisenaiheita nyt niin paljon ole ja jos on, niin ehkä se auttaa niitä vatvojia. Sehän se juoruilun tarkoitus on, jäsentää esimerkkien avulla omaa elämää.
Eli kirjoittajan 15 pointti oli, että symppaan ap:tä, kyllä äiti sen kestää ja jos ei kestää ja jollei kestä niin voi voi.
Noh, ymmärrän vähän molempia.
Itsekään en tykkää ihan kaikkea kertoa edes läheisille ihmisille. En vain näe sille tarvetta. Mutta ymmärrän kyllä myös sinua sikäli, että jos olet sellainen luonne, että tuollaisista puhut niin kai aviopuolisolle jos kenelle voi puhua.