Mitä psykologilla käytännössä tapahtuu?

Ei ainakaan sitä mitä jotkut luulevat: Lyövät suhun "hullun leiman". Ei ei ei.

Siellä keskustellaan ja kysytään kysymyksiä joihin vastaamalla opit itsestäsi uusia asioita.

Psykologi kysyy asioistasi, ja kerrot tilanteestasi mitä itse kykenet. Psykologi esittää mahdollisesti tarkentavia kysymyksiä. Ensimmäinen kerta psykologilla on lähinnä kartoitus, eli silloin psykologi vasta tutustuu sinuun. Jatkossa sitten psykologi (tai terapeutti) sitten antaa sinulle ohjeita ja toimintaehdotuksia tilanteesi ylipääsemiseksi. Osa tehtävistä tehdään psykologin luona, ja osa tehtävistä on ns. kotiharjoituksia.

Pärjääkö siellä hiljaisempikin ihminen, tai sellainen, jonka on vähän vaikea sanoa asioita ääneen? Ja alan todennäköisesti itkemään, jos puhutaan erosta niin onko psykologit siinä yleensä ymmärtäväisiä ettei se ole vaivaannuttavaa? Ap. 

Vierailija kirjoitti:

Pärjääkö siellä hiljaisempikin ihminen, tai sellainen, jonka on vähän vaikea sanoa asioita ääneen? Ja alan todennäköisesti itkemään, jos puhutaan erosta niin onko psykologit siinä yleensä ymmärtäväisiä ettei se ole vaivaannuttavaa? Ap. 

Varmasti siellä itketään paljonkin eikä ammattilainen sellaista säikähdä. Puhua kannattaa sen minkä pystyy, muuten sua on hyvin vaikea auttaa. Itse aikanaan opin puhumaan tunteista terapiassa turvallisessa ja ei-tuomitsevassa ympäristössä ja hyvän psykologin avustuksella. Eli mene vaikket osaisi puhua.

Kiitos :). Yritän saada kerättyä rohkeutta, että pystyisin mennä. On jo jonkun aikaa tuntunut, etten jaksa yksin ja tarvitsen apua. 

Vierailija kirjoitti:

Pärjääkö siellä hiljaisempikin ihminen, tai sellainen, jonka on vähän vaikea sanoa asioita ääneen? Ja alan todennäköisesti itkemään, jos puhutaan erosta niin onko psykologit siinä yleensä ymmärtäväisiä ettei se ole vaivaannuttavaa? Ap. 

Minulla ainakin on se kokemus (yht. 3 psykologia) että psykologi ei juuri kysele asioita tai ainakaan missään nimessä neuvo tai ohjaa. Saattavat kysellä hyvin yleislaatuisia ja laajoja kysymyksiä, esim. siitä mitä kuuluu jne. Jos et itse puhu asioista niin ei psykologikaan osaa sitä kaivaa esille.

Itkemiseen suhtautuvat varmaan ihan myötätuntoisesti.

Kysyy välillä kysymyksiä, lähinnä sellaisia tarkentavia .. "Miltä sinusta tuntui se että ..."

En osaa sanoa onko omalla kohdallani hyötyä. Kirjoittelen muutenkin itsekseni tunteistani ja ajatuksistani.

Vierailija kirjoitti:

Ei ainakaan sitä mitä jotkut luulevat: Lyövät suhun "hullun leiman". Ei ei ei.

Siellä keskustellaan ja kysytään kysymyksiä joihin vastaamalla opit itsestäsi uusia asioita.

No kyllä sitä "lyövät hullun leiman":kin tapahtuu. Toivottavasti löydät hyvän lääkärin, jos menet. On sieltä suljetulle osastolle heitetty ihan jostain pikkuasiasta, kun "lääkäristä tuntuu"

https://murobbs.muropaketti.com/threads/kupittaan-mielisairaalan-vaeaer…

Se on vieläkin sellainen ala, jossa kaikenlaiset lääkärit oikut ja virhetulkinnat saattavat saada sinut leimautuneeksi loppuiäksesi. En nyt sitten sano, etteikö siellä olisi ihmisiä, jotka haluavat auttaa ja ehkä vähän pystyvätkin, mutta riskinsä...

Jos sinulla on ystävä,jolle voit puhua,et tarvitse muuta.Säästät rahaa ja sanoisin.että yhtä tyhjän kanssa.Kirjoittaa sitten epikriisin päin seiniä ja ne leviää ympäri maailmaa.Minun tapauksessa terapeutit neuvoivat aikuista lastani toimimaan niin,että nyt lapsella ei ole äitiä eikä äidillä lasta. Molempien elämä meni pilalle,eikä paluuta ole.Onneksi on ystävä.

Vierailija kirjoitti:

Jos sinulla on ystävä,jolle voit puhua,et tarvitse muuta.Säästät rahaa ja sanoisin.että yhtä tyhjän kanssa.Kirjoittaa sitten epikriisin päin seiniä ja ne leviää ympäri maailmaa.Minun tapauksessa terapeutit neuvoivat aikuista lastani toimimaan niin,että nyt lapsella ei ole äitiä eikä äidillä lasta. Molempien elämä meni pilalle,eikä paluuta ole.Onneksi on ystävä.

Kyllähän tuosta tekstistä jo aika paljon näkee.

Tuo sun olo on ihan normaali eron jälkeen, ja menee ajan kanssa ohi itsestään. Suhteen jauhaminen ei siihen auta mitään, vaan päinvastoin pitää yrittää ajatella muuta. Jonkun vuoden päästä et enää voi käsittää mitä oikein surit. Toki jos tulee vakavia ajatuksia väkivallasta muita tai toisia kohtaan, niin silloin kannattaa hakea hoitoa, ehkä kumminkin lääkäriltä eikä psykologilta.

Mun tapailuexä kävi jälkeenpäin psykologilla tilittämässä sen kaikkia suhteita. Psyko oli kysynyt, että eikö kummastuta kun kaikki sun exät on hirveitä ja itsessäsi ei mitään vikoja. Se oli vastannut että joo, tosi huono tuuri käynyt (humoristi). Psykologi kuulemma otti pultit, heitti sen ulos ja huusi solvauksia perään. Tosin tämä on kuulopuhetta, en ollut paikalla.

Itse olen hankkinut pari kertaa psykologin lausunnon. Eka psykologi istui kaukana pää kumarassa kynän ja lehtiön kanssa ja toisteli "kerro itsestäsi". Oli hirveää puhua yksin, kun toinen vain raapusti lehtiöön. Lopuksi se sanoi, ettei voi kirjoittaa lausuntoa, kun en osaa tarpeeksi kertoa itsestäni. Toinen oli pirteä, joka päästeli kysymyksiä kuin pyssyn suusta. Aloitin aina pitkän ja perusteellisen vastauksen, ja kun pysähdyin vetämään henkeä, niin tuli seuraava kysymys. Lausunnossa oli kaikki faktat ihan päin seiniä, siis jopa perushenkilötiedot. Toisaalta koko ajatus että jossain hetken jutustelussa olisi mitään järkeä on niin outo, että ehkä nämä olivatkin hyvin viisaita, kun olivat luovuttaneet jo etukäteen? Rahat pois vaan ja itsellä helppo työ, jolla tutkinnon suoja.

... siis tarkoitin, että jos vakavasti mietit väkivaltaa toisia tai ITSEÄSI kohtaan, niin silloin pitää hakeutua hoitoon lääketieteen pariin. Muuten parempi vain keksiä muuta tekemistä kuin suhteen märehtiminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pärjääkö siellä hiljaisempikin ihminen, tai sellainen, jonka on vähän vaikea sanoa asioita ääneen? Ja alan todennäköisesti itkemään, jos puhutaan erosta niin onko psykologit siinä yleensä ymmärtäväisiä ettei se ole vaivaannuttavaa? Ap. 

Minulla ainakin on se kokemus (yht. 3 psykologia) että psykologi ei juuri kysele asioita tai ainakaan missään nimessä neuvo tai ohjaa. Saattavat kysellä hyvin yleislaatuisia ja laajoja kysymyksiä, esim. siitä mitä kuuluu jne. Jos et itse puhu asioista niin ei psykologikaan osaa sitä kaivaa esille.

Itkemiseen suhtautuvat varmaan ihan myötätuntoisesti.

Riippuu psykologista ja hänen edustamastaan psykologian suuntauksesta. Itse käyn kognitiivisessa terapiassa, jossa vähän kerrasta riippuen joko minä puhun tai sitten terapeutti ohjaa keskustelua sen mukaan, onko mulla jotain erityistä mielen päällä vai ei. Ja riippuu varmaan asiakkaastakin. Mun terapeutti esimerkiksi selittää mulle paljon asioita, esimerkiksi siitä, miksi vaikka reagoin johonkin asiaan niin kuin reagoin, koska mulle on tärkeää ongelmanratkaisun kannalta tietää teoriaa.