Olin suljetulla osastolla 5 päivää, haluan takaisin- mikä minua vaivaa..?
Minulla on ihana, rakastava perhe ja erittäin paljon tukena oleva mies. Kaikki on hyvin; raha riittää, on rakkautta ja viihtyisä koti, joulu on tulossa...mutta minua ahdistaa olla kotona, aivan kamalasti. Olin sairaalassa ahdistuksen ja masennuksen takia, olen näistä kärsinyt jo vuosia, mutta joskus ne pahentuvat ja silloin joudun osastolle.
Iltaisin ahdistaa eniten. Viime yönä en oikein saanut nukuttua, huolestuttaa että hypomania tulee päälle jossen nuku tänäkään yönä kunnolla.
Kommentit (11)
Eiköhän se selviä ajan kanssa. Mene osastolle, jos sait siitä apua ja kerran pääset.
Lääkitys auttaa toimimaan päivän aikana, esim. kotityöt saan tehtyä, mutta iltaisin helvetti on valloillaan. Kuulemma traumaoireilua, eikä siihen tule ihan helposti muutosta. Terapeuttia olen hakemassa.
Ap
Pidän peukkuja. Ota kaikki apu vastaan mitä vain on mahdollista saada. En tunne sinua, mutta silti voin sanoa olevani ylpeä susta! Vaikutat älyttömän vahvalle.
Osastolla on rauhallista, ja minulla on siellä turvallinen olo. Ruoan saa neljästi päivässä eikä itse tarvitse vaivautua edes kauppaan, taivaallista. Saa olla yksin ja vaikka nukkua tai lukea kirjaa, tai voi istua katsomassa telkkaria tai pelata lautapeliä jonkun muun potilaan kanssa. Saa ulkoilla jos tuntuu siltä, pakko ei ole. Hoitaja juttelee kanssani ainakin joka toinen päivä ja aina voi pyytää apua, jos sitä tarvitsee.
Kotona...niin, kotona on pakko jaksaa. Lapsen kanssa on pakko leikkiä. Pakko ulkoilla. Pakko laittaa ruokaa tai ainakin ostaa ja lämmittää sitä. Päivät ovat pitkiä, paskalla ilmalla ei viitsisi mennä ulos mutta jossei sinne lähde, sisällä oleminen tuntuu ikuisuudelta. Koti on kuin vankila.
En voinut näin huonosti, kun sain lapsen. Mutta vointini on laskenut tasaisesti sen myötä, mitä enemmän olen joutunut olemaan hänen kanssaan yksin päivisin. Mieheni tekee vaativaa vuorotyötä, joskus tuplavuoroa jne. ja olen enimmäkseen kahdestaan lapsen kanssa päivät. Hän on minulle rakas ja jonkin verran jaksan hänen kanssaan touhuta, mutta en läheskään niin paljon kuin hän ansaitsisi.
Ap
Ymmärrän vaikken suljetulla ole ollutkaan. Olin joskusmuutenvain sairaalassa viikon ja lähtö oli vaikeaa. Siellä ihminen voi antautua toisten armoille. Se on joskus vapauttavaa. Kotona odottaa tavalla tai toisella vastuu.
Kuka sanoo, että on kotona on pakko ulkoilla? Perkele, älä ulkoile.
Kuka sanoo, että lapsen kanssa on pakko leikkiä? No, kuka lapsen kanssa leikkii, kun olet suljtulla?
Kuka sanoo, että pakko on tehdä ruokaa? Oletko kuullut eineksistä?
Itse sinä nämä pakot itsellesi teet. Kenelläkään itsesi ulkopuolisella ei ole valtaa sinuun ja määrätä, mitä sinun on pakko tehdä. Pakko on ainoastaan kuolla.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän vaikken suljetulla ole ollutkaan. Olin joskusmuutenvain sairaalassa viikon ja lähtö oli vaikeaa. Siellä ihminen voi antautua toisten armoille. Se on joskus vapauttavaa. Kotona odottaa tavalla tai toisella vastuu.
Ap, sinulla on aivan väärä ajatus. Ihmisen tulisi pyrkiä pois laitostumisesta, ja kohti sitä tavallista kotielämää. Sinulla on lähes kaikkea,rakkautta, rahaa, mies, lapsi, koti ja silti huono olo. Kai sinulla on riittävä lääkitys, että saat nukutuksi, uniongelmat ovat kaikkein pahinta juuri mt-potilaille, tiedän erään ystäväni kautta.
Sinut on kotiutettu, ja suljettu osasto on rankka paikka, ei sinne kannata kaivata, ellei sitä hoitoa tarvitse. Hakeudu nyt esim. keskustelemaan ammattilaisen kanssa. Päivärytmi pitää olla normaali, muuten käy huonosti. En sano pahalla, vaan läheltä nähneenä.
Ap, ajatuksesi ovat aivan normaaleja ja tavallisiakin. Pystytkö silti keksimään keinoja pärjätä kotona? Sairaalahoito ei loppujen lopuksi muuta raskasta tilannetta kotona. Pidempiaikaista apua sairaalasta ei siis saa? Saisko lapsen vaikka osapäivähoitoon ta auttaisiko perhetyö tai kodinhoitoapu jaksamaan?
Tarvitsisit käytännön apua kotona. Käy neuvolassa juttusilla. Onko teidän lähellä puistotätiä? Lapsen saisi sinne muutamaksi tunniksi per päivä ulkoilemaan, ellet halua puolipäiväistä päiväkotia vaikka. Kyllä lapsen kanssa on 'pakko' ulkoilla eikä valmispizzaakaan voi syödä neljä kertaa päivässä viikkokaupalla, kommenttina jollekulle joka ihmetteli miksi 'stressata.' Ennen lapset kasvoivat enemmän yhteisössä kun taas nykyään kotiäitinä oleminen on yksinäistä ja raskasta.
Minäkin haluan osastolle. Olin talvella pari kuukautta ja nyt kotonaolo ahdistaa. Sairastin psykoosin.
Eikö edes lääkitys auta? Ja en nyt pilkkaa, vaan ihan tosissani kysyn :)
Rauhaisaa joulua kuitenkin! Mies pitää sinusta huolta!