Miksi pitää tavata itselle täydellinen mies kun on liian myöhäistä?

Täysin vastaava tilanne toisinpäin. Vielä voisi suuntaa muuttaa, mutta ihan heppoisesti ei voi lähteä kohti uutta..  Iso Kirosana!

Minä en ole vielä tavannut yhtään sopivaa.. Olen 50v. Olkaa onnellisia ihmisistänne. Koko elämä yksin on raskas juttu.

Niinpä... :(

Omalla kohdallani taas kaikki muu mätsää, paitsi ikäero.

Olisit odottanut sen 15 vuotta.

Siis onko myöhäistä esim. hankkia lapsia vai onko sulla jo perhe?

Vierailija kirjoitti:

Siis onko myöhäistä esim. hankkia lapsia vai onko sulla jo perhe?

Tuskin täällä ilman lapsia viitsisi ruikuttaa

Minä tapasin 36 vuotiaana ihan baarissa, kesti melkein kaksi vuotta ennen kuin suhde alkoi. Nyt on avomieheni, molemmat lapsettomia ja ilman aikaisempia sitoumuksia. Olen onnekas!

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole vielä tavannut yhtään sopivaa.. Olen 50v. Olkaa onnellisia ihmisistänne. Koko elämä yksin on raskas juttu.

Sekin on todella raskasta, että yrittää elää parisuhteessa, jossa ei pysty enää rakastamaan toista. Mitenkään vähättelemättä pitkää yksinäisyyttä. Sinulla on vielä toivoa, uskon, että löydät vielä itsellesi elämänkumppanin! ap

Vierailija kirjoitti:

Minä tapasin 36 vuotiaana ihan baarissa, kesti melkein kaksi vuotta ennen kuin suhde alkoi. Nyt on avomieheni, molemmat lapsettomia ja ilman aikaisempia sitoumuksia. Olen onnekas!

Ei kuule lapseton voi olla onnekas, jos tämän palstan kirjoittajilta kysytään.

Minä tapasin 35-vuotiaana, mies oli 47. Kummatkin lapsettomia, omat asunnot ja hyvä elämäntilanne. Nyt olen 40-v 3v-ja 2kk lapsien onnellinen äiti. Luojas kiitän jokainen päivä perheestäni, miehestäni. Siitä etten menettänyt toivoa.

Myös ilman lapsia voi olla onnellinen, varsinkin jos sen jaksa oikean ihmisen kanssa.

Avaa nyt ap tätä tilannetta vähän. Oletko siis naimisissa, lapsiakin on? Entä tällä toisella? Ovatko tunteenne yhtä voimakkaita vai onko kyse haaveilusta?

Ja onko todellakin mahdotonta?

Vierailija kirjoitti:

Avaa nyt ap tätä tilannetta vähän. Oletko siis naimisissa, lapsiakin on? Entä tällä toisella? Ovatko tunteenne yhtä voimakkaita vai onko kyse haaveilusta?

Molemmilla perhe, minulla huono parisuhde. En tiedä hänen tunteistaan, tuskin hänkään minun. Pientä aavistusta voi olla.

Jos huomaatkin, että ei se olekaan se sun just täydellinen mies niin harmittaisko sitten vähemmän?

Vai vielä enemmän? :D

Huonosta suhteesta lähtisin joka tapauksessa, oli lapsia tai ei. Ja lähdinkin.

Se ettet tiedä toisen tunteista eikä hän sinun, kertoo siitä, että enemmänkin haaveilet kuin että kyseessä olisi täydellinen mies. Kemiat voivat kohdata, joo, mutta olet ehkä kyllästynyt miehesi ja kaipaat jotain muuta. Miehet eivät tunnetusti lähde huonostakaan suhteesta, koska menettäisivät usein kodinhoitajan ja säännöllisen seksin.

Hiukan heppoiselta nyt kuulostaa, sori vaan. Luulin aloituksesta, että ootte jo kerrassaan pari...

Olen sinkku ja voi olla, että en siksii oikeasti ole paras vastauksenantapettyja tähän. Mutta itselläni joskus oikein on siipi maassa, niin sitä jollei ihastu niin vähintään ilahtuu aivan pienistä jutuista. Esimerkiksi kun tällaisena super ankeana päivänä, vaikka vain kaupassa myyjä sanoo, jonkun kauniin sanan tai pari, niin sitä jo luulee, että hän välittää oikeasti.

Mutta joo huonosta suhteesta on kenellä tahansa lupa lähteä, mutta toisaalta itse olisin lähdön jälkeen hieman varovainen. Vapauden tunteessa ja ennen kaikkea siinä kuvitelmassa moni asia saattaa näyttää kauniimmalta ja paremmalta, mitä oikeasti on. Mutta toki joskus voi onnistua erinomaisestikin.

Myönnän olen kai pettynyt itse liian monta kertaa, kun ajattelen usein että jos joku tuntuu liian hyvältä ollakseen totta se saa minut usein epäilemään, että mahtaako se oikeastikaaan olla totta.

Itsesuojelua? ehkä. pelkäänkö liikaa, enkä uskalla heittäytyä? Ehkä sitäkin.

Mutta en vain haluaisi pettyä enää monta kertaa, enkä tällä tarkoita sitä, ettenkö sietäsi lainkaan toisen huonoja puolia. - Jokaiseen suhteeseen kuuluu kriisinsä, mutta mitä tahansa ei tarvitse sietää tai kestää. Mieluummin yksin kuin kelvottomassa suhteessa, teeskennellen tyytyväistä.

Ongelma on, että lopulta meistä jokainen joutuu itse päättämään, että jääkö vai lähteekö. Ei kukaan voi tällaista päätöstä toisen puolesta tehdä, ainakaan niin kauan kuin suhde ei ole hengen vaarallinen itselle tai loukkaava, joillekin muille, kuten pienille lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Hiukan heppoiselta nyt kuulostaa, sori vaan. Luulin aloituksesta, että ootte jo kerrassaan pari...

Petyit kun ei olekaan salasuhdetta? Pointtini on, että on paskaa, kun on tavannut vasta tässä vaiheessa ns. minulle täydellisen miehen. Ei se paskuus ole sen heppoisempaa näinkään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hiukan heppoiselta nyt kuulostaa, sori vaan. Luulin aloituksesta, että ootte jo kerrassaan pari...

Petyit kun ei olekaan salasuhdetta? Pointtini on, että on paskaa, kun on tavannut vasta tässä vaiheessa ns. minulle täydellisen miehen. Ei se paskuus ole sen heppoisempaa näinkään. 

Ettet nyt kuitenkin yrittänyt projisoida oman pettymyksesi toiseen :D

Mitäs harmia siitä mulle olisi oli teidän kuviot millä mallilla hyvänsä. Mitkään salailut, haaveilut ja illuusiot ei kiinnosta muutenkaan. Mielessä lähinnä kävi, että kaksi vapaata aikuista on löytänyt toisensa ja ihmetytti, että miten se voi olla myöhäistä.