Taapero "karkailee" ulkoillessa, neuvoja?
Meidän 1,6v. pojan kanssa on tosiaan melko ärsyttäväkin ulkoilla, koska vekara ei voi pysyä millään pihalla tai puiston alueella, vaan lähtee aina määrätietoisesti viipottamaan pois päin puistosta tai pihalta kadun puolelle. Olen yrittänyt viihdyttää poikaa hiekkaleikeillä, mutta ei oikein jaksa keskittyä niihin ainakaan kauaa ja keinuun ei halua, koska kävely ja paikkojen tutkiminen viehättää enemmän. On hieman rasittavaa koko ajan olla juoksemassa perään ja kun haen naperon takaisin niin lähtee saman tien taas kun lasken hänet maahan, lisäksi saa välillä raivarin jos ei saa mennä esim. autotielle.. Olisiko kellään mitään niksiä jolla saisi lapsen pysymään leikki alueella? Vai onko edes mahdollista?
Kommentit (6)
kun lapsi on siinä iässä, ettei pysyjä näkymättömien rajojen sisäpuolella. Kun esikoisemme oli pieni, asuimme onneksi alueella, jossa lähes kaikki leikkipuistot olivat aidattuja ja portit sen verran hankalia, ettei alle 2-v lapsi saanut niitä auki. Mutta kun olimme jossain kylässä, missä oli aitaamaton piha tai kävimme jollain aitaamattomalla leikkipaikalla, pahin vaihe oli silloin, kun poika oli n. 1,5 v. Hän ei pysynyt hetkeäkään niissä leikkipaikoissa, vaan juoksi koko ajan "karkuun". Ja olisi juossut varmaan monta kilometriä, jos en olisi lähtenyt perään. Eli mikään sellainen ei silloin toiminut, että olisi antanut pojan mennä (turvallisessa paikassa) vähän matkan päähän ja kävellyt itse pois päin. Poikaa ei todellakaa kiinnostanut, missä äiti oli. 2-v alkaen poika alkoi pysyä myös aitaamattomilla alueilla, mutta siihen asti meidän "pelastu" oli lukuisat aidatut puistot.
Kuopuksen ollessa 1,5 v muutimme alueelle, jossa leikkipuistot eivät ole aidattuja, mutta tyttöä ei ole koskaan kiinnostanut lähteä puistosta tai taloyhtiön (aitaamattomalta) leikkipaikalta pois. On kyllä muuten tosi vilkas, mutta purkaa energiansa kiipeilyyn yms. eikä ole niin utelias kuin jotkut toiset lapset ovat. Jos hän kuitenkin olisi ollut veljensä tapainen "karkailija", oltais varmaan keskitytty enemmän ympäristön tutkimiseen kuin puistossa kökkimiseen, jos lasta ei kerta kaikkiaan saisi pysymään siellä. Ehtiihän siellä puistossa kökkiä sitten taas monta vuotta, kun lapsi on saanut tutkia ensin ympäristöään.
että tuo "karkailu vaihe" menisi meilläkin jossain vaiheessa ohi. Kun se on ihan sama missä paikassa ollaan, niin aina pitää lähteä omille teilleen ja meidänkään naperoa ei paljoa nappaa, että minne äiti tai muut jäävät. Olen yrittänyt sitäkin, että antanut mennä, jos kääntyisi itse takaisin ollessaan tarpeeksi kaukana, mutta ei auta. Poika jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Olen myös vilkuttanut ja sanonut, että "Hei hei, äiti jää tänne" kun poika on ollut tarpeeksi pitkällä, mutta mokoma vaan vilkuttaa takaisin ja jatkaa matkaa :D On vaan kovin inhottava koko ajan ravata hakemassa muksua takaisin, kun hän kuitenkin lähtee taas heti sinne mistä juuri hänet hain.. Ja poikaa kun ei varsinaisesti siinä se tutkiminenkaan taida kiinnostaa, vaan pitää vain lähteä vaeltamaan mahd. pitkälle. Tai ehkä sitten haluaa laajalti nähdä paikkoja. Ei vaan kiva, kun niihin paikkoihin lukeutuu autotietkin ja muut ?:|
täälläkään suunnalla ei ole aitoja sitten missään. Ainoastaan yksi tarhan piha on jossa on tietty aidat, siellä ollaan välillä tarhan mentyä kiinni, kun taapero voi rauhassa vaeltaa ilman, että pääsee katoamaan minnekkään.
Meillä myös 1v6kk poika, joka karkailee ihan koko ajan. Tai siis ei voida edes puhua karkailusta, koska koko ulkoilu on paikasta toiseen kävelyä/juoksua.
Yhdessä vaiheessa lähdin aina pojan kanssa 3km päähän isoon puistoon, koska siellä oli paljon tilaa juosta, ja silti aidat joka puolella. Siellä sai hetken hengähtää... Nyt vaan yritän jaksaa kävellä perässä, ja määrätietoisesti tietenkin ottaa pojan pois autotieltä. Ei kai tässä muu auta.
Meilläkin poika vaan vilkuttaa takaisin ja jatkaa omaan suuntaansa, jos kokeilen tuota "hei hei" -temppua. Muutaman kerran olen saanut juosta aika kovaa perään, kun poika on suunnistanut suoraan jyrkän ojan reunalle tms. Osaa selvästi käsitellä äitiään ;)
Luonnekysymys tämä varmaan on, joten en jaksa enää yrittää keksiä keinoja. On vaan tyydyttävä siihen, ettei mun kotiäitiuraan sisälly sitä paljon puhuttua hiekkalaatikon reunalla istumista ;) Eikä siis olekovin helppoa luoda sosiaalisia kontakteja vaikkapa puistossa, koska aika menee pojan karkuteiltä hakemiseen. Ehkäpä joskus saan vähän rauhallisemmankin lapsen...
Täsmälleen sama "ongelma" meillä! Eli reilu 1,5 v. ei koskaan pysy siellä missä muut ja tätä on jatkunut nyt n. 1,2 kk iästä asti ja juoksisi tosiaan vaikka kilometrin jos vaan antaisi mennä! Onneksi muutamia aidattuja puistoja löytyy tai sitten se on kokoaikaista perässä juoksemista (kirjaimellisesti) Toivottavasti menisi viimeistään 2 vuoden iässä ohi...
Kandivaihe: Mäkin olen salaa ajatellut mielessäni, että toivottavasti seuraava lapsi olisi vähän rauhallisempaa sorttia... :D
Tuota ongelmaa oli meillä siinä vähän alle yksi vuotiaana kun oppi kävelemään ja halu mennä joka paikkaan oli kova. Sain sen loppumaan ihan määrätietosella kieltämisellä. Kun meni pois leikkialueelta, sanoin heti että "ei sinne" ja hain pois. Kyllähän se kärsivällisyyttä vaatii, mutta sitkeys palkitaan. Nyt poika juokseen vapaasti puistossa tai pihassa ja heti kun sanon että "ei sinne" pysähtyy ja kääntyy toiseen suuntaan eikä edes läheskään joka päivä tarvitse kieltää ollenkaan. Eli kärsivällisyyttä vaan.