Koirarodun valinta ja muita pöllöjä kysymyksiä koiran hankkimisesta

http://koirarodut.suntuubi.com/

Tuolla on paljon tietoa eri roduista. 

Meillä on kultainennoutaja, uros. Ja onhan se ihan paras perhekoira nyt kun sillä on jo elinvuosia takanaan. 35-40-kiloiseksi kasvavan koiran kouluttaminen ei kuitenkaan ollut alkuun mitään leikintekoa. Tämänkin lällykän kanssa taisteltiin nimittäin kovasti kun koira tuli n. vuoden ikäiseksi. Uros kun on, niin kovasti se olisi silloin halunnut olla perheen pomo. Pääsimme tässä asiassa kuitenkin voitolle, vaikka tuohon aikaan palasin otuksen kanssa lenkiltä monta kertaa itku kurkussa. Sopivasti kohdalle osuva orava ja minä siellä remmin toisessa päässä johti pari kertaa ihan siihen, että loukkasin itseni. Lisäksi noina nuoruusaikoina otus yritti pitää minua leikkikalunaan ja hyppi päälle, roikkui hihassa tai lahkeessa, mutta tämä saatiin sitten lopulta kitkettyä koirasta pois. Mitään herkkua tuo aika ei ollut.

Meidän koiramme ei ole koskaan jyrsinyt tai rikkonut mitään, mutta samassa pentueessa oli tapauksia, jotka tuhosivat puoli asuntoa. Karvaa lähtee ja kurakeleillä koiraa pestään kolmesti päivässä. Lisäksi isolle koiralle ei niitä innoikkaita hoitajia juuri löydy, joten lomasuunnitelmat on tehtävä siltä pohjalta, että koira menee hoitolaan tai tulee mukaan. Kaikesta harmista huolimatta tuo 5-vuotias otus on meille hyvin rakas ja kuten sanoin alussa, se on mitä mainioin perhekoira nyt aikuisena.

Usean koiran kokemuksella olen havainnut, että koirat harvemmin pureskelevat huonekaluja. Sen sijaan kengät yms. kiinnostavat useampia koiria. Yksi koiristani jyrsi lattialistoja yksin ollessaan oikein kunnolla. Samainen koira ihan pentuna puri sänkyä ja tuolia, mutta lopetti kun kielsi. Kokemusta vain pienemmistä koirista esim. Villakoirista, ja tätä rotua suosittelen kyllä.

Numerolle 22 jatkaa nro 20. Äärimmäiset samat kokemukset täällä. Kultaiselle noutajalle on osoitettava paikka lauman pohjalta ja ei ole vahvan koiran kanssa helppoa. Päällehyppimistä, hihat täynnä reikiä, kerran puri käteen kipeästi, kun löysi lenkillä jotain luvatonta syötävää. Ei missään tapauksessa lasten käsiin pentuna!

Kun ikää oli 2v.-14 v. niin oli nimensä mukaisesti kultainen. Mutta liukas sää ja iso koira on aikuisellekin riski.

Cavalierin kanssa lapset käyvät mielellään lenkillä eikä yhtään mainitunlaista käytöstä ole ollut. Meillä 9v. jaksaa myös tarvittaessa nostaa koiran kainaloon. Painoa on 9-10 kg.

Mitä isompi koira sitä enemmän se vaatii omistajalta. Siksi vaihtoehdoistasi keskiskokoinen villakoira on paras. Siitä ei myöskään lähde karvaa mutta se pitää trimmata aina väliajoin.

Pieni lapsi ja koira ei ole helppo yhdistelmä. Siksi neuvo että odottaisitte vielä pari vuotta ei ole huono. Pieni lapsi ei osaa eikä ymmärrä aina miten koiran kanssa ollaan, siksi heitä ei saa jättää hetkeksikään yksin. Yksi iso pelko on että lapsi ottaa pennun syliin ja tiputtaa sen lattialle -> voi tulla pahoja vammoja. Pentuna koira pureskelee kaikenlaista, se on samanlainen vaihe kuin vauvalla on kokea kaikki omassa suussaan. Myös hampaat kasvaessaan kutiavat. Pentu luultavasti puree teidän sormia ja varpaitanne pienenä, ei pahuuttaan vaan pureminen on sille eräänlaista leikkiä. Niin se pentuna leikki muiden pentujen kanssa. Tästä täytyy opettaa pois antamalla asioita mitä se saa luvan kanssa pureskella kuten leluja ja luita.

Miettikää se arkipäivän rytmi ja miten koira siihen sopii. Itse koen, että meillä lapsiperheenä on ihan riittävästi hässäkkää jo aamulla kun lähdetään töihin ja lapset hoitoon ja kouluun, samoin kun tullaan kotiin, että koiran ulkoiluttaminen, joka väkisin osuus just näihin hetkiin, on ylimääräinen rasite. Mulla on aamuviideltä monen monta muutakin tärkeää tehtävää kuin rymytä koiranpaskalle haisevassa pusikossa, ja sama homma kun tulen nälkäisen pesueen kanssa kotiin.  Ja tätä rataa. 

Missään nimessä en suosittele cockerspanielia. Sairas rotu, mutta myös psyykkisesti usein epävakaa, arvaamaton, dominoiva ja aggressiivinen. Muutama vuosi sitten cockerit johtivat purutilastoja, joissa koira puri oman perheen jäsentä. Tiedän itse ihan liian monta aggressiivista cockeria joiden käytöshäiriöt eivät johdu kasvattajasta vaan siitä että jalostuksessa on käytetty luonnevikaisia yksilöitä. 

Meillä siis cockeri ja se on vaatinut lujan ja johdonmukaisen kasvatuksen että siitä on saatu kiva koira. Meillä on miehen kanssa kokemusta ennestäänkin koirista, silti tän yksilön päänsisäinen hässäkkä ja käytännössä olematon halu miellyttää tuli yllätyksenä. Voin sanoa että ikinä en tätä koiraa olisi ottanut, jos olisin tiennyt millainen urakka tästä oli saada yhteiskuntakelpoinen koira. Koira on jo vanha ja silti sille ei voi antaa yhtään liekaa. Se kostautuu heti. 

 Cockerit ovat todella itsepäisiä ja ne on pistettävä sinne lauman alimmaiseksi, ne ei sinne vapaaehtoisesti asetu. Missään nimessä en suosittele tätä rotua perheeseen jossa ei ole aiempaa kokemusta koirista ja varsinkin jos perheessä on pieniä lapsia. Huonolla tuurilla cockeri käy teistä jokaisen läpi, huomaa että olette aivan liian kilttejä ja kivoja, ja alkaa vallata taloa ja tilaa itselleen; ensin ette saa trimmata sitä ilman murinoita, sitten sohva on koiran, ei teidän, lasten sängyt on koiran, ei teidän, se kyttää että pääsee karkaamaan ovesta kun lapset kulkevat siitä, se pelottelee lapsia ja lasten kavereita kun nämä ovat kotona ilman teitä ja näin päin pois.  Aikuiset voi ottaa matsia koiran kanssa, mut lapset ei siihen kykene, ja jos teille tulee tällainen pommiyksilö niin sen kanssa on vaikea olla kovin onnellinen. 

Mä odottaisin koiran hankkimista siihen asti että lapsi voi olla lyhyitä aikoja yksin kotona. Varsinkin sisäsiitiksi koiraa opettaessa on melkein mahdotonta vaatettaa uhmaikäinen 10 kertaa päivässä 5-10min lenkkejä varten. Tuskin teillä kuitenkaan molemmat vanhemmat ovat koko ajan samaan aikaan kotona, joten koko rumba on vedettävä paljolti yhden aikuisen voimin.

Oletko valmis joka aamu klo5 tai6 lähtemään ulos aamulenkille?

Vierailija kirjoitti:

. Meillä naaras ja oikein itsepäinen tapaus. Ei ollut lukenut koiraoppaista, että rotu on helppo kouluttaa ;)

Tästä tuli mieleen, että suosittelen että ap lukee rotukirjoja monelta eri aikakaudelta. Itse huomasin tällaisen mielenkiintoisen sävyeron, että kun 80-luvun kirjassa kerrotaan koiran luonteesta hyvinkin realistisesti, niin nykyään koirista puhutaan enemmän kuin paijattavista vauvoista, joiden kohdalla toki korostetaan johdonmukaista kasvatusta, mutta jätetään kertomatta että sen lisäksi joissakin tilanteissa joidenkin rotujen kohdalla vaaditaan myös raakaa kuria, vittumaista luonnetta ja kykyä viedä homma loppuun asti.  Ollaan menty vähän kuin toiseen ääripäähän, eli kun ennen koiria kohdeltiin joskus melko karusti, niin nykyään hyvä jos niille ääntä saa korottaa. Siksi voi tulla järkytyksenä millaista voimakastahtoisen murkkuikäisen ja vanhemmankin koiran kanssa elämä on. 

Kiitos kaikille! ♥ Hauskaa, että tuli näin paljon viestejä, pahoittelen etten kommentoi ihan kaikkeen ettei viesti veny liian pitkäksi.

Vierailija kirjoitti:

Hieman kyllä särähti tuo, että "mies on puhuttu ympäri". Haluaako mies koiraa? Mikä epäilyttää, jos vaati suostuttelua? Jos otatte koiran, vaikkei toinen oikeastaan haluaisi, niin ongelmia on varmasti tulossa. Oletko valmis siihen, että hoidat koiran yksin, koska "sinähän sen halusitkin"?

Joo, tuo oli multa tyhmästi kirjoitettu. :) Tarkoitin ympäri puhumisella lähinnä sitä, että mies tuskin olisi ottamassa koiraa jos asuisi yksin, eli ehdotus tuskin olisi tullut hänen puoleltaan. Ollaan kypsytelty tätä asiaa jo pari vuotta, mulla on ollut haave koirasta 5-vuotiaasta asti. Sain lapsena lelukoirilleni valjaita ja talutushihnoja agility-leikkejä varten ja "ruokin" sekä harjasin koiriani päivittäin. Ymmärrän hyvin, ettei lelu ole sama asia kuin oikea eläin ;) - mutta halusin avata sitä, että tämä ei ole mikään hetken mielijohde. 

Teemme miehen kanssa molemmat töitä kotitoimistolta käsin, eli koira ei todennäköisesti joutuisi olemaan yksin käytännössä koskaan. Emme matkustele paljon ja isovanhemmat asuvat melko lähellä, eli uskoisin että koira voisi päästä sinne tai jollekin ystävälle hoitoon jos sellaiselle olisi tarve. Ja eikö ole olemassa jotain koirahoitoloitakin? Meillä on metsään rajoittuva iso, aidattu piha, eli koiralla olisi mahdollisuus päästä ulos myös itsekseen esim. kesäisin. Vai uskaltaako aikuista koiraa päästää pihalle, voihan koiran voi opettaa pysymään omalla reviirillä? Aita ei ole mikään jämy kivimuuri, vaan kevytrakenteisempi.  

Enkä tarkoittanut, että päivän liikunnat hoituisi pelkästään oven avauksella. :) Käyn muutenkin lenkillä päivittäin miehen kanssa, eli koira saisi kyllä liikuntaa. Isommat lapset varmasti hoitaisivat osan ulkoiluista myös mielellään, mutta olen varautunut olemaan se ykköshuolehtija, koska minun toiveenihan tämä on. 

Karva-asioita mietin lähinnä siksi, kun aina välillä näkee koiranomistajien huokailuja siitä, miten kaikki paikat on ihan sotkussa ja kun sitä omaa kokemusta ei tosiaan ole. Joku kirjoitti hyvin kultaisen noutajan koosta, kiitos siitä kommentista!  

Viimeaikaisen googlettelun perusteella olen innostunut villakoirasta, vaikka sitä ei ihan ensimmäisenä aina perhekoiraksi hehkutetakaan. Jotenkin miellän kaiken googlettelun jälkeen nämä rotuasiat sellaisiksi, että mitään "täydellistä" rotua ei ole olemassakaan ja eläimet joka tapauksessa on yksilöitä. Katselin lähialueilta muutamia villakoirien kasvattajia, onko ihan ok kysyä mahdollisuutta päästä tutustumaan koiriin vaikka ei heti olisikaan ostoaikeissa? Varmaan kasvattajakin haluaisi tutustua perheeseen kunnolla etukäteen? :)  Mitään rotukoirapakkomiellettä minulla ei ole, mutta en tiedä mistä sekarotuisia koiria kannattaisi lähteä katsomaan.

Kiitos kaikille viesteistä! Ihan heti huomenna en ole tätä päätöstä tekemässäkään. Haluan koiran perheenjäseneksi, mulla on vaan sellainen olo että meillä kuuluisi olla koira. :) Uskon, että noille kohta teini-ikäisille lapsille olisi myös vain positiivista, että meillä olisi lemmikki. En usko, että alkaisimme harrastamaan mitään sen kummempaa lajia koiran kanssa, ehkä jotain tottelevaisuuskoulua tai muita aktiviteettijuttuja voisin kuvitella kertaluontoisesti kokeilevani, mutta ei mitään kilpailullista. 

Jos täällä sattuu olemaan ketään villakoiran omistajaa paikalla, kuulisin rodusta mielelläni! Olen selannut rotuyhdistyksen sivuja, mutta omat kokemukset kiinnostaa enemmän. 

t.ap

Villakoirista tietävät voi varmaan mullekin vastata; mistä johtuu, että kääpiövillakoirilla on järjestään päässä vikaa, mutta keskikokoiset villakoirat ja isovillakoirat ovat tasapainoisen ja rauhallisen oloisia? Itsekin mielelläni ottaisin esimerkiksi isovillakoiran, älykkäitä, eivät näytä vetävän hihnassa ja ovat ystävällisiä koiria.

Kuulostaa siltä, että Ap on miettinyt koiran hankintaa jo pitkään, ja tosi moni asia on kunnossa. Oma koira onkin siis vain ajan kysymys! <3 Kannattaa kuitenkin erottaa "koiraelämähaaveilut" siitä oikeasta todellisuudesta, ja tehdä päätös vasta sitten.

Lapset eivät todellakaan halua lenkittää koiraa ainakaan alkuun, sillä tottelemattoman ja arvaamattoman pennun lenkitys on aikuisellekin haastavaa. Kokemuksesta voin myös todeta, että voi hyvinkin olla, ettei lapset edes alkuun pidä koirasta (vaikka olisikin toivottu perheenjäsen), sillä pentu puree, pissaa sisälle ja ilman valvontaa syö kaiken ylimääräisen sähköjohdoista kukkamultiin, eikä todellakaan ole yhtään sellainen mielikuvien ymmärtäväinen sydänkäpynen. Pentukoira on muutenkin kuin uusi vauva: yöherätykset ja tunnintarkka ruokailu pitää alkuvaiheessa hoitaa.

Oletteko miettineet aikuista koiraa? Esim. apula.fi kautta saattaisi löytyä kodinvaihtaja, joka olisi jo sisäsiisti ja perustottelevaisuuskoulutuksen saanut, mutta muuten uutta kotia vailla.

Joka tapauksessa lämmittää Ap:n ajatus siitä, että perheeseen vain jotenkin kuuluu koira. Niin se oikeasti on. Kaikki yllä mainittu huomioon ottaen, joskus on vain selvää, että perhe on ikään kuin vajaa ilman sitä koirakumppania. "Miksi" on silloin jo selvää. "Millainen", "milloin" ja "mistä" on enää ne avainkysymykset. :)

^ Hei kiitos viestistä! :) Olipa kivasti kirjoitettu, ja hyviä uusia näkökulmia esimerkiksi lasten suhteen. Laitoin eilen kirjastoon varaukseen kasan koirakirjoja koulutuksesta ja muustakin hoidosta, ajattelin lukea ensin itse läpi ja vaikka joululomalla antaa lapsillekin katseltavaksi. Ajattelimme jutella asiasta vanhempien lasten kanssa sellaisella  "ehkä parin vuoden sisään" -henkisellä lähestymistavalla etteivät heti liikoja innostuisi ajatuksesta. :)

En tiedä uskaltaisinko hankkia meille aikuista koiraa. Olen kyllä selannut lemmikkipalstan apulaa, mutta mua mietityttää ne ilmoitukset hieman, vaikka toki ihmisillä voi oikeasti olla monta ihan järkevääkin syytä luopua lemmikistä. Silti vähän arveluttaa ajatus, että ottaisin meille täysille koiraurpoille ensimmäiseksi koiraksi yksilön, jonka taustasta en voi olla varma, enkä välttämättä tietäisi oikeaa syytä siihen miksi edellinen(/edelliset) omistaja on luopumispäätöksensä tehnyt.

Kenties olen vain turhaan säikytellyt itseni kertomuksilla, jossa esimerkiksi ulkomailta haettu koira onkin saattanut suhtautua vihamielisesti johonkin ihmisryhmään (miehiin tai lapsiin tms.) mutta en silti ehkä uskaltaisi ottaa riskiä. Ja tietysti kasvattajaltakin hankitulla koiralla voi olla kaikenlaisia ongelmia, jota ei voi pentuaikana heti nähdä, en oleta että jokainen rotukoira on rotukuvauksensa mukainen. :) 

Roduista vielä, jos ei villakoiraihmisiä ole paikalla, niin löytyisikö ketään shetlanninlammaskoiran omistajaa tai muuten rotua tuntevaa? Rotukuvauksen mukaan sheltti vaikuttaisi tosi ihanalta potentiaaliselta koiralta meille - mua kiinnostaa eniten ihmisläheiset, perherakkaat, lapsiystävälliset ja iloiset koirat. 

Ja vielä yksi tyhmä kysymys: miten hyvin pennusta voi päätellä koiran luonnetta aikuisena? Esim. verrattuna muihin pentueen koiriin tai siihen, miten hyvin pentu haluaa ottaa kontaktia vieraisiin ihmisiin? Kun jos rotua luonnehditaan esimerkiksi omistajaansa hyvin kiintyväksi, niin sellaista ei varmaan voi vielä pennusta kunnolla nähdä, vai voiko? 

t.ap

Vierailija kirjoitti:

Meillä kokemusta kultaisesta noutajasta ja cavalierkingcharlesinspanielista. Ensimmäistä en suosittele noin pienten lasten kanssa eli pahinta on se, että koiralla on lapsiin nähden liikaa voimaa ja vaatii pitkät lenkit. Ensimmäiset 2 v. lenkkikäyttäytyminen oli huonoa ja nehän löytävät jokaisen lammikon ja haluavat kylpeä niissä. Tuo sisään turkissaan valtavasti likaa ja karvaa lähtee oikeasti paljon. Ihana lemmikki isompien yläasteikäisten kanssa, jos kaikki sitoutuvat. Meillä naaras ja oikein itsepäinen tapaus. Ei ollut lukenut koiraoppaista, että rotu on helppo kouluttaa ;)

Sitten taas Cavalier. Etsikää terveet vanhemmat, niin ehdottomasti lapsiperheeseen! Parempaa seurakoiraa tuskin löydätte ja 3 v. ei mikään ongelma, jos vaan ei kiusaa koiraa. Ei pentunakaan purrut lapsia ja pari sohvanhelmaa järsi, mutta tilalle voi tarjota leluja ja puruluuta. Tuo vaihe kesti 2 kk. Meillä narttu ja aikuistui äkkiä. N. 10 kk käytös jo kuin aikuisella.

Siltä varalta, että tämän ketjun joku koirasta haaveileva vielä löytää: Missään tapauksessa lapsiperheen tai kenenkään ei pidä ottaa cavalieria, joka on yksi sairaimmista koiraroduista. 

Eläinystävä ei voi tukea täysin sairaaksi jalostetun koirarodun kaavatusta. 

Aloittajalle suosittelen kyllä odottamista, varsinkin kun hänellä on ilmeisen vähän tietoa koirista ja niiden vaativuudesta. Hyvä tapa tutustua koiriin on ottaa koira hoitoon vaikkapa omistajien loman ajaksi. Siinä saa jo hieman käsitystä koirien kanssa elämisestä.

Kultainennoutaja sopii loistavasti lapsiperheeseen. Se on lasten suhteen todella kärsivällinen eikä tarvitse pelätä, että se satuttaa lapsia. Kouluttaminen on helppoa kunhan on johdonmukainen ja vaatii, että koira tekee niinkuin käsketään. Noutaja on iso ja vahva koira, joten sitä ei voi antaa lasten lenkitettäväksi, se on hyvä ymmärtää.  Karvaa lähtee paljon ja sitä on sitten ihan joka paikassa. Vatsan seutu ja tassut likaantuvat kurakelillä ja pesuun pitää varautua lenkin jälkeen, jos pitää olla huippusiistiä. Meillä tyydytään yleensä vain pyyhkimään, mutta sitten lattiat eivät ole koskaan ihan puhtaat. Mutta niin se on melkein kaikkien ainakin vähänkään isompien koirien kanssa. Labradori on samantyyppinen ja paljon helpompi pitää puhtaana. Karvaa irtoaa kuitenkin ihan yhtä paljon. Labradori on selvästi vilkkaampi ja vaativampi, joten ensimmäiseksi koiraksi kultainennoutaja on parempi valinta.

Tutustupa rotuun nimeltä kokoni. Olisi luonteensa ja terveytensä vuoksi mainio rotu. Ja näitä koiria saa adoptoida välimeren maista. Facebookissa kokoni adopt.

Lastenkin vuoksi suosittelen pientä koiraa. Pienempi koira syö vähemmän, kakat pienempiä, lääkkeet halvemmat, vie vähemmän tilaa, kuono ei yllä ruokapöytään eikä vedä sinua lenkillä nurin. Silti mielestäni rodun pitää olla vähintään 6kg painoinen. Pienemmät on jalostettu liian pieniksi, ei esim. mahdu hampaat suuhun.