Oletko räjähtänyt lapsellesi?

Vierailija

Ja mitä silloin tapahtui?

Paha mieli, kun raivosin lapselleni. :(

Kommentit (11)

Vierailija

En ole. En ole räjähtelevää tyyppiä muutenkaan, enkä osaa edes kuvitella itseäni karjumassa pää punaisena jollekin pikkulapselle, joka toimii ainoastaan niin, miten lasten kuuluukin toimia. Tuntisin oloni tosi naurettavaksi.

Vierailija

Lähellä on käyty. Taapero keksi tuon pääpuskun eli kun ei tahdo kantoon vetää ensin ittensä linkkuun ja sitten päätä taakse ja takaraivolla naamaan.

Oltiin marketissa ja piti lähteä kun mokoma onnistui osumaan nenään napakympisti ja silmät täynnä vettä sekä huuli meikältä auki... Annoin riiviön äidille ja sanoin, että isä käy nyt ulkona tupakalla.........

Mutta siis joo kenenkään vanhemman itsehillintä ei 100% pidä. Se on mahdotonta. Enkä usko olevan suotavaakaan jos lapsi ei ikinä näkisi suuttunutta ihmistä.

Vierailija

Aika monesti, valitettavasti. Puolustuksekseni sanon: Se aloitti. Ja räyhää jatkuvasti ja tottelemisenkin kanssa on vähän niin ja näin (uhmaikäisestä kyse). Jos räyhään tottelemattomuutta, niin yleensä lapsi nauraa ja jatkaa tuhmailua. Jos taas räjähdän lapsen jatkuvaan huutoon, niin yleensä huuto loppuu. Purkauksen jälkeen pyydän anteeksi ja kysyn lapselta ollaanko kavereita. Sitten halitaan. Muuten olen loistoäiti, mutta jatkuvaan huutoon ja tuhmailuun palaa käämit noin kerran kuussa. En pidä asiaa niin ihmeellisenä, ihminen minäkin olen ja lapsi on aika kovanahkainen heppu ikäisekseen.

Vierailija

Olen. Piti lähteä ulos, lapselle ei kelvanneet ne ainoat järkevät ulkoiluvaatteet siihen säähän. Lapsi ei halunnut niitä ja veti megakilarit kaikkine lisänumeroineen. Multa meni totaalisen hermot, räjähdin lapselle ja  nakkasin lapsen huoneeseensa miettimään että kannattiko olla tommonen kiusankappale, ja siellä tuo kullannuppu sitten huusi sen ajan kun tein isomman kanssa lumiukkoa pihalle ettei isommankin aamupäivä menisi pilalle. 

Mitään ei tapahtunut. Lapsi sai tehdä sitä mistä ilmeisesti silloin kovasti piti, eli rääkyä,  minä ja isompi lapsi tehtiin lumiukkoa. Tunnin päästä pienempikin alkoi jo jäähdytellä ja parin tunnin päästä hän oli aivan normaalissa olotilassa. Mietti sen jälkeen kovasti miksi suutuin ja minä kerroin että ei ole oikein että monta ihmistä odottaa ja pahoittaa mielensä tuollaisen turhanpäiväisen draamailun vuoksi. Muitakin pitää miettiä kuin vain aina itseä. Vääränvärinen haalari on typerä asia kiukuttelulle, ja sitä vaan ei sallita. Halittiin ja keskusteltiin. 

Vierailija

Olen joskus suuttunut ja huutanut lapselle, vaikka olen aika pitkähermoinen. Lapsi on voimakastahtoinen luonteeltaan. Olen huomannut että se suhtautuu ihan hyvin tähän, jotenkin rauhoittuu jopa siitä. On hyvä näyttää tunteet eikä ahdistua ja esittää kiukutonta.
Mun äiti sai pari kertaa ihan kunnon raivarit kun olin lapsi, jolloin saattoi käyttäytyä ihan eri tavalla kuin normaalisti. Kiroili ja huusi, tarttui mua riveleistä kerran, yhdesti myös heitteli esineitä sisartani kohti. Jälkeenpäin hän ei edes muistanut käytöstään raivonneena. Nämä kohdat lapsuudestani ovat jääneet pahoina mieleeni ja haittasivat luottamusta aikuiseen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mutta siis joo kenenkään vanhemman itsehillintä ei 100% pidä. Se on mahdotonta. Enkä usko olevan suotavaakaan jos lapsi ei ikinä näkisi suuttunutta ihmistä.

Suuttuminen on eri asia kuin räjähtäminen. Mä en 100% varmasti räjähdä koskaan, en ole koko elämäni aikana räjähtänyt. Osoitan suuttumukseni muulla tavalla.

Vierailija

Teinille olen totaali-räjähtänyt yhden kerran. Kyllä mä huudan, komennan ja räpätän ihan tasaisin väliajoin, mutta kerran räjähdin niin totaalisesti, että lapsiraukka varmaan pelkäsi kuollakseen... Tämä teini on sellainen, ettei hänen kanssaan ole erityisemmin joutunut vääntämään, rauhallinen ja kiltti ja tän tapahtuessa tyttö oli 16-vuotias. Huusin tytölle, että muuta isäs luokse ja pistin puhelimen kiinni (suljin liittymän), heitin läppärin mäkeen, hain matkalaukun, jonka heitin huoneensa nurkkaan, käskin pakkaamaan. Sovimme kyllä jutun jo samana iltana, mutta silloin mulla kyllä napsahti.

Liittyi tytön jatkuvaan minun piikittelyyn ja isänsä jalustalle nostamiseen. Olemme siis isän kanssa eronneet jo 10 vuotta sitten. Isä ei ole ikinä esim. maksanut elatusmaksuja tai yhrään mitään lasten harrastuksia/kännyköitä/vaatteita - ei mitään. Elatustuki tulee Kelalta. Tytöllä oli vaihe, kun olisi halunnut muuttaa isälleen, vaikkei se todellisuudessa olisi ollut mahdollista. Isä oli kuitenkin puhunut asiasta vuosikaudet, mutta tyttö ei ole viettänyt isällään yötäkään yli 5 vuoteen. Tytöllä ei myöskään ole edes avainta isänsä luokse. Näkee isäänsä jonkun kerran vuodessa. ym ym. pitkä juttu, mutta silloin napsahti.

Välillä tulee mieleen vieläkin, vaikka asiasta on jo aikaa.

Vierailija

Vaan tsiljoona kertaa. Muksuja useampi ja vanhin kohta täysi-ikäinen, joten on tähän mahtunut räjähdyksiä. Puolin ja toisin :) Mutta hyvissä hengen ja sielun voimissa kaikki, joten no big deal.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Aika monesti, valitettavasti. Puolustuksekseni sanon: Se aloitti. Ja räyhää jatkuvasti ja tottelemisenkin kanssa on vähän niin ja näin (uhmaikäisestä kyse). Jos räyhään tottelemattomuutta, niin yleensä lapsi nauraa ja jatkaa tuhmailua. Jos taas räjähdän lapsen jatkuvaan huutoon, niin yleensä huuto loppuu. Purkauksen jälkeen pyydän anteeksi ja kysyn lapselta ollaanko kavereita. Sitten halitaan. Muuten olen loistoäiti, mutta jatkuvaan huutoon ja tuhmailuun palaa käämit noin kerran kuussa. En pidä asiaa niin ihmeellisenä, ihminen minäkin olen ja lapsi on aika kovanahkainen heppu ikäisekseen.

Jos sulla palaa tuollaisen takia käämit noin kerran kuussa, niin se on kyllä tosi harvoin!

Vierailija

Riippuu mitä tarkoitat räjähtämisella. Äänenkorotusta ja suuttumista, vai totaalista tilannetajun ja itsehillinnän katoamista?

Jos ensimmäistä, viimeksi ihan äsken. 4&5-v pojat pistivät varsin äänekkään ja väkivaltaisen tappelun pystyyn samalla kun itse olin keskellä oikeasti tärkeää puhelua, joka nyt sitten siirtyi tulevaisuuteen. Tasan korotin ääntäni ja erotin pukarit jäähylle omiin oloihinsa miettimään miten hyvittävät toinen toisilleen verta vuotavan nenän ja häijyn naarmun silmäkulmassa :((

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Riippuu mitä tarkoitat räjähtämisella. Äänenkorotusta ja suuttumista, vai totaalista tilannetajun ja itsehillinnän katoamista?

Jos ensimmäistä, viimeksi ihan äsken. 4&5-v pojat pistivät varsin äänekkään ja väkivaltaisen tappelun pystyyn samalla kun itse olin keskellä oikeasti tärkeää puhelua, joka nyt sitten siirtyi tulevaisuuteen. Tasan korotin ääntäni ja erotin pukarit jäähylle omiin oloihinsa miettimään miten hyvittävät toinen toisilleen verta vuotavan nenän ja häijyn naarmun silmäkulmassa :((

Heh, kiva kuulla, että muillakin pojat tappelee ja painii. Meillä se on päivittäistä, yleensä aina tosin leikkiä, mutta päättyy jonkun itkuun. 

Alkuperäiseen kysymykseen vastaan, että räjähdän liian helposti lapsille. Olen kiivas luonne, ja minulla on ollut kova työ opetalla pois siitä. Varsinkin väsyneenä suutuin helposti. 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat