miks hemmetissä eräitä ei kiinnosta olla omien lasten kanssa?

Itse ala-asteiässä kyläilin kavereilla harva se päivä, ja yhtälailla saivat kaverit kyläillä meilläkin. Kotiintuloaika oli monella "ennen Salkkareita", ja osan piti käydä kesken päivän kotona syömässä, osan ei.

Lueskelin koko keskustelun, ja taisit jossain vaiheessa Ap mainita, että eikö vanhempia kiinnosta edes, että onko heidän lapsensa tehneet läksyt(?). Mikäli lapsesi kaverit eivät tule teille suoraan koulusta, on hyvin mahdollista, että läksyt on tehty jo aikaisemmin kotona. Mikäli kaverit ovat tulleet suoraan koulusta, onko sinun lapsesi tehnyt läksyjään? Tiedätkö, tekevätkö he ne kenties yhdessä? Lisäksi monissa perheissä lapset saattavat istahtaa läksyjen ääreen myös vasta iltasella, kotiintuloajan jälkeen.

Toinen minua kummastuttanut juttu oli, että ihanko totta ne lapset viettäisivät aikaa _vanhempiensa kanssa_ mikäli olisivatkin kotona? Itselleni ei ainakaan olisi siinä iässä tullut mieleenkään istahtaa vanhemman viereen sohvalle, että noh, mitäs tehdään, mutsi? Kyllä se kavereiden kanssa vietetty aika vei 100-0.

Joo, ymmärrän et on erilaisia perheitä. Ja miksei vietettäis perheen kesken aikaa. Hyvänen aika. Meillä katsotaan telkkaria yhdessä, ollaan yhteisissä tiloissa illat tehden yhdessä juttuja. Ruoanlaittoon osallistuu kaikki pienintä myöten, ystäviä käy kylässä, pelataan pelejä, on harrastusmenoja, eläinten hoitoa, ulkoilua. Ei mun poika ole varmaan ikinä ollu kaverin luona useamman arki illan viikossa. Se ei ois MEILLÄ normaalia. Mut näköjään muille on. Ok.

Koska lapset on helvetin tylsiä ja tiellä. Minäkin haluan olla niiden kanssa vasta nyt kun ne on lähes aikuisia. Siis saman katon alla, ja jutella hetken. Onneksi niillä on oma elämä jo.

Olisit iloinen, että noin keljun kuvan itsestään antavan äidin lapsella on vielä kavereita, jotka uskaltavat tulla teille kylään.

Toisaalta sähän olisit ilmeisesti vain onnellinen kun ketään ei kävisi ja saisit viettää 100 % laatuaikaa oman perheen kesken. On sitten aikuisenakin kiva, kun on se oma peräkamarinpoika siellä vielä.

Vierailija kirjoitti:

Joo, ymmärrän et on erilaisia perheitä. Ja miksei vietettäis perheen kesken aikaa. Hyvänen aika. Meillä katsotaan telkkaria yhdessä, ollaan yhteisissä tiloissa illat tehden yhdessä juttuja. Ruoanlaittoon osallistuu kaikki pienintä myöten, ystäviä käy kylässä, pelataan pelejä, on harrastusmenoja, eläinten hoitoa, ulkoilua. Ei mun poika ole varmaan ikinä ollu kaverin luona useamman arki illan viikossa. Se ei ois MEILLÄ normaalia. Mut näköjään muille on. Ok.

No onpa aika tiukat normaaliuden käsitykset sinulla. Joo, mekin paitsi ollaan perheenä yhdessä, myös harrastetaan ja nähdään kavereita, yhdessä ja erikseen. Lasten vähitellen kasvaessa haluavat ja saavat lisää itsenäisyyttä ja aikaa niiden kavereiden kanssa. Jos 6-vuotiaalle 1 ilta viikossa kavereita on paljon niin 10-vuotiaalle se ei taas riitä alkuunkaan. Ja toki, lapset ovat erilaisia sosiaalisuudeltaan ja myös kehittyvät eri tahtiin.

Minulle ei kyllä edelleenkään selvinnyt, että millä perusteella kertomasi lapsen vanhemmat eivät välittäisi tästä. Ennemmin kuulostaa, että olet vetänyt itsesi ehkä turhan piippuun valitsemasi perhe-elämäihanteesi kanssa ja kadehdit muiden elämää (lepohetkiä?) samaan aikaan kun et osaa pitää omia ja perheesi puolia ja rajoja ystävällisesti ja jämäkästi..?

Miten hyvin tunnette yleensä lastenne kavereiden vanhempia? Jos mua ihmetyttää joku asia lapseni kaverissa, niin voin aivan hyvin jutella kaverin äidin kanssa. Siksi en ihan ymmärrä tätä keskustelua. Vai onko nykyään niin, että oman lapsen kavereiden vanhempia ei välttämättä tunne?

Itselleni on helpotus, jos joku lapsen kavereista on meillä.

(Meillä on siis 'vain' yksi lapsi) . Tiedän missä lapseni on (kotona). Hänellä on seuraa, minulla mahdollisuus tutustua hänen kaveriinsa.