Auttakaa huolestunutta äitiä - vauvan kontaktin hakeminen
Hei!
Täällä on yksi esikoisen äiti todella huolissaan vauvastaan. Tyttö on aika tarkkaan 8 kk ja viihtyy todella paljon itsekseen lattialla. Lattialta välillä kyllä katsoo äidin tai isin suuntaan, mutta muuten puuhailee mielellään itsekseen. Jokelteleekin lähinnä leluilla leikkiessään tai autossa olleessaan, mutta esimerkiksi hoitotilanteessa, jos ei ole lelua/tuttia kädessä ei juuri koskaan. Jokeltelukin on mielestäni vielä aika yksipuolista, lähinää ääää, ägyy ja sen suuntaista, välillä kyllä tulee ihan tavujakin kuten mam-mam jne.. Jos vauvaa kutsuu nimeltä niin läheskään aina ei reagoi, tosin silloin usein myös puuhailee jotain keskittyneesti.
Tyttö ryömii kovaa vauhtia ja on todella kiinnostunut ympäristöstään. Nyt on ruvennut kovasti punkeamaan pystyyn ja seistä pitäisi ihan koko ajan. Kaikki lelut ja muutkin tavarat kiinnostavat ihan hirveästi. Tyttö ei reagoi oikeastaan mitenkään jos äiti tai isi poistuu huoneesta, joskus lähtee perään ryömimään, mutta yleensä ei. Ja itsekin ryömii menemään pitkin kämppää sen ihmeemmin vilkuilematta, että missä isi tai äiti on. Välillä, varsinkin väsyneenä, kyllä ryömii äidin luo, ja vähän ehkä ojentaa kättään ja kitisee, että pitää lattialta nostaa syliin.
Tyttö on tosi tyytyväinen vauva, ei itke paljon, mietin vain, että onko vähän liiankin tyytyväinen. Kontaktia ottaa kyllä ihmisiin ja on ihmisistä kiinnostunut. Hymyä ja naurua tulee päivittäin, mutta ei tyttö kyllä mikään kovin hymyileväinen ole koskaan ollut, enemminkin vakavan puoleinen. Minua on nyt todella paljon alkanut pelottaa, että onko kaikki kunnossa. Mietin jopa, että onkohan tytössä mahdollisesti autistisia piirteitä tai että onkohan meidän vuorovaikutussuhteessa jotain häikkää. Olen kyllä kovasti yrittänyt kuunnella ja vastata tytön tarpeisiin, mutta välillä olen kyllä ylihuolehtivainen ja ehkä tuputan vuorovaikutusta/hoitoa silloinkin kun tyttö ei sitä kaipaa. Ja tämä käsittääkseni voi hyvinkin häiritä esim. turvallisen kiintymyssuhteen kehittymistä.
Vai onkohan niin, että olen itse vain masentunut ja siksi mietin ja huolehdin kaikesta... Mieheni mielestä tyttö vaikuttaa ihan normaalilta ja hän hieman ihmettelee suhtautumistani. Mitä mieltä olette, kertokaahan kommentteja tilanteestamme ja tarinoita samanlaisista lapsista, joilla kuitenkin on kaikki ok. Niin ja anteeksi tämä ylipitkä sepostus...
Kommentit (23)
Juu, surua kyllä tunnen minäkin siitä, että murehdin tällaisia asioita, sen sijaan, että voisin täysillä nauttia tästä tytön vauva-ajasta, joka tosiaan on karmean lyhyt. Ja varsinkin kun tilanteemme on sellainen, että en tiedä voimmeko koskaan saada lisää lapsia.
Tänään kun kävin tytön kanssa kaupassa, niin eräs noin vuoden vanha tyttö tepasteli rattaiden viereen meidän tytölle juttelemaan ja oli ihanaa katsoa kuinka lapset kommunikoivat keskenään sen minkä pystyivät. Ja vaihdoimme me äiditkin muutaman sanan, sekin oli jo piristävää. =)
Ei kai auta kuin lähteä täältä kotoa ulos, vaikka esim muskariin, kuten joku ehdottikin. Tyttökin kyllä varmasti nauttisi siitä! Oli tänään tuolla kaupoillakin niin innoissaan.
meillä on ihan samanikäinen poika, joka kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin teidän vauva, viihtyy tosi hyvin itsekseen leikkien ja tavaroita ja leluja tutkien, on hyvin rauhallinen, ei pelästy mitään, juttelee melko vähän, juuri nyt nousee koko ajan seisomaan jne. meidän vauva tosin hymyilee paljon. mutta usein hymähdys on tosi lyhyt, kun vaikka katson häntä kauempaa, hän hymyilee takaisin ja jatkaa leikkiään. mutta luulen että meidän vauva on poikkeuksellisen hymyileväinen, sitä ihmettelevät muutkin. vauva ei kuitenkaan muuten mitään pitkiä aikoja katsele minua silmiin tms. ne intensiiviset katsekontaktit on aika lyhyitä, olen pitänyt sitä ihan normaalina. meidän vauvalla on myös isoveli mikä on tosi kiva juttu, välillä hihkuvat sängyssä keskenään möyrien jne. useimmiten kyllä puuhailevat ihan omia juttujaan vaikka monesti kyllä samassa huoneessa ovatkin.
nuo huolet ja murheet äidin ja joskus isänkin päässä on myös tuttuja varsinkin esikoisen vauva-ajalta, mutta ei niiden tietysti pitäisi täyttää mieltä ainakaan joka päivä. minusta on silti ihan inhimillistä murehtia lapsiaan kun ovat niin äärimmäisen rakkaita ja kallisarvoisia että menettäminen tai sairastuminen pelottavat joskus.
vauvat rakastavat hassuttelua, voi vaikka tanssia ja laulaa estoitta, leikkiä säikähtynyttä, leikisti syödä jalan tai käden, nostaa vauva pään päälle masu päätä vasten jne. välillä itseltäni ainakin unohtuu hassuttelu, mutta kun vaan muistan niin toinen on heti valmiina kihertämään ihastuneena =0).
toivon sinulle ja vauvallesi hyvää talvea ja alkavaa kevättä ja käykää tosiaan jossain ja menkää ulos välillä, luontoon ja ihmisten ilmoillekin, se tekee hyvää.
Täälläkin yksi, jolla lapsettomuutta takana; ymmärrän, mistä huolesi kumpuaa. Mutta, mutta, itsekin kirjoitit, että ehkä huolehdit liikaa tai olet masentunut. Minusta sinä kuulostat siltä, että sinä tarvisit hiukan apuja itsellesi saadaksesi ajatuksesi hiukan irrotetuksi tuosta vauvasi tarkkailusta. Toisten seura tekisi tosiaan kanssa varmasti hyvää, näkisit myös sen, että kuinka erilaisia lapset ovat tietyssä iässä. Ei niitä oikeastaan voi edes sisaruskatraassa verrata.
Minä tunnen tavallaan surua sinun ja lapsesi puolesta, vihdoinkin olette saaneet sen mitä tavoittelitte varmasti kovasti ja sitten (mahd.) synnytyksen jälkeinen masennus, äitinä olon epävarmuus, jatkuva ns." turha" huoli lapsesta syö teidän yhteistä vauva-aikaa. Ja se vauva-aika kun on lyhyt, ikävä kyllä. Älä ymmärrä väärin, tarkoitukseni ei ole osoitella tai syytellä sinua eikä myöskään väheksyä huoliasi, mutta minusta itsekin jossain epäilit niiden (huolien) vakavuutta, joten laitoin tuon ns." turha" . Minä tulin vain murheelliseksi, kun luin tekstisi. Jospa koettaisit hakea apua, juttuseuraa tai jotain, minkä uskot auttavan ja voisit varmasti puhua neuvolassa synn.jälk. masennuksen mahdollisuudesta, koska sitten jos-ja-kun sinä piristyt, et tutki vauvaa suurennuslasin alla, mieti ja huolestu eli katkaiset oravanpyörän niin teidän aikanne on vielä varmasti ihanampaa kuin mitä se nyt on. Tunnut kuitenkin puuhaavan lapsesi kanssa kaikenlaista! Mutta ajatteles, jos sen voisi tehdä kevein sydämin ja mielin; sitä minä vaan.